Näyttelyn kulku

Näyttelyn kulku

Alkuperäisteksti Mia Laine, päivitetty 1.4.2015 (Suomen Hamsteriyhdistys ry.)

Näyttelypaikalla tulee olla ajoissa, varsinkin jos aiot ilmoittaa hamsterisi näyttelyyn vasta paikanpäällä. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista vuoden 2009 päätöksen mukaan sekä ulkomuoto- että lemmikkiluokkiin, mutta näyttelyn järjestäjä pidättää oikeuden olla vastaanottamatta jälki-ilmoittautumisia, mikäli eläinmääräkiintiö täyttyy. Kannattaa siis ilmoittaa hamsteri näyttelyyn etukäteen, mikäli haluaa varmistaa arvosteluun pääsyn. Näyttelyn alkamisaika ilmoitetaan näyttelykutsussa, yleensä paikalla tulee olla yhdeksän aikoihin.

Näyttelypaikalle saapuessa lunastetaan ensin maksukuittia näyttämällä numerolaput ja etukäteen tilatut näyttelyluettelot. Numerolappu kiinnitetään teipillä kuljetusterraarion kanteen ja boksi hamsuineen viedään sille varatulle pöydälle, ulkomuotoluokkaan osallistuville hamstereille on yleensä oma pöytänsä ja lemmikkiluokkaan osallistuville omansa. Mikäli hamsteri osallistuu molempiin luokkiin (kaikissa näyttelyissä tämä ei välttämättä ole mahdollista), laitetaan boksi ulkomuotoluokan pöydälle. Boksit laitetaan numerojärjestykseen jotta assistentit löytävät oikean hamsterin helposti, eikä niissä saa olla näkyvissä hamsterin tai omistajan tietoja, eikä muitakaan ylimääräisiä ”tunnisteita”.

Kun arvostelut alkavat, hamsteri on syytä pitää terraariossaan, tämä varmistaa sen että eläin tulee arvosteltua ajallaan. Sekä ulkomuoto- että lemmikkiluokassa assistentti vie hamsterin bokseineen arvosteltavaksi ja arvostelun jälkeen palauttaa sen paikalleen arvostelukaavakkeen kera. Ulkomuotoluokassa tuomari valitsee myös jatkoon meneviä eläimiä, jotka yleensä jätetään tuomaripöydän lähistölle odottamaan jatkokilpailua. Omistaja ei saa häiritä tuomaria arvostelun aikana, eikä tehdä tiettäväksi että omistaa kyseisen eläimen. Mikäli arvostelusta on jotain kysyttävää, kysymykset voi esittää infotiskillä olevalle henkilölle tai koko arvostelun päätyttyä tuomarille. Mikäli huomaa ennen arvostelua, että eläin on esim. väärässä luokassa tulee tästä informoida sihteeriä.

Lemmikkiluokka

Lemmikkiluokassa etsitään täydellistä lemmikkiä. Hamsterin tulee siis olla kesy, kiltti, hyväkuntoinen ja hyvin hoidettu. Sen ei tarvitse olla rekisteröity. Hamsteri saa tuomarilta kirjallisen arvostelun sekä loppuarvosanaksi ERI = erinomainen, EH = erittäin hyvä, H = hyvä, MH = melko hyvä tai T = tyydyttävä. Hamsteri voidaan hylätä mikäli se on aggressiivinen tai muuten mahdoton arvostella (esim. aivan paniikissa), erittäin huonokuntoinen, sairas tai tiineenä. Lopuksi kaikista lemmikkiluokan hamstereista valitaan viisi parasta, Paras Lemmikki Hamsteri (PLH) 1–5. Hamsteri joka on kolme kertaa sijoittunut jollekin PLH1–5-sijoista FIN VL -pätevän tuomarin arvostelemassa näyttelyssä voi anoa ValioLemmikkiHamsteri (FIN VLH) -titteliä. Viidellä sijoituksella hamsteri valmistuu TuplaValioLemmikkihamsteriksi (FIN TVLH). Tuomari voi jakaa myös kunniamainintoja. Yleensä jaetaan palkinnot myös tuomarin suosikille, parhaalle veteraanille ja parhaalle nuorelle. Usein on vielä lisäksi erilaisia lahjoituspalkintoja joita voidaan jakaa esim. hauskimmille korville, kauneimmille silmille jne. Tämän vuoksi näyttelyssä kannattaa odotella palkintojenjakoon asti, vaikkei välttämättä ihan kärkisijoille olisikaan mahdollista sijoittua.

Syyrianhamsterit, kääpiöhamsterit ja lasten lemmikkiluokan (omistaja alle 13-vuotias) hamsterit lajitellaan useimmiten eri luokkiin ja joka luokassa jaetaan omat PLH-sijat. Jokaisen luokan ykköseksi tullut osallistuu näyttelyn lopuksi Best in Show -kisaan, jossa valitaan näyttelyn paras lemmikkihamsteri.

Ulkomuotoluokka

Ulkomuotoluokassa hamsteria verrataan rotumääritelmään, standardiin. Jokainen laji arvostellaan erikseen ja syyrialaisissa pitkäkarvaiset ja lyhytkarvaiset kilpailevat omissa luokissaan. Ulkomuotoluokassa hamsterin on oltava rekisteröity. Yleisarvosanat ovat yhtenevät lemmikkiluokan kanssa, ERI, EH, H, MH ja T. Ulkomuotoluokan hamsteri voidaan hylätä samoista syistä kuin lemmikkiluokassa. Yleensä valitaan Paras nuori ja Paras veteraani kustakin lajista. Myös ulkomuotoluokassa voidaan jakaa kunniamainintoja ja Tuomarin suosikki -palkinto. Lopuksi tuomari valitsee viisi parasta, S1-5, joilla on mahdollisuus saada myös sertifikaatti, mikäli tuomari katsoo niiden olevan erinomaisia lajinsa edustajia. Tason ollessa erityisen hyvä, tuomarilla on mahdollisuus jakaa sertifikaatteja myös S-sijojen ulkopuolelle. Kun hamsteri on saanut kolme sertifikaattia, voi sille anoa SuomenMuotoValion (FIN MVA) arvoa. Viisi sertifikaattia saanut hamsteri valmistuu Suomen TuplaMuotovalioksi (FIN TMVA). Tittelit on anottava tittelivastaavalta, ennen kuin niitä saa käyttää. S1-sijoituksen saaneet hamsterit jatkavat näyttelyn kaunein hamsteri, Best In Show (BIS) -kilpailuun.

Hamstrauskisa

Hamstrauskisa pidetään kaikissa SHY:n näyttelyissä tuomareiden ruokatauolla. Siinä on omat luokkansa syyrialaisille hamstereille ja kääpiöhamstereille. Syyrialaisille annetaan kymmenen ja kääpiöille viisi pähkinää (tai 10 auringonkukansiementä). Se joka nopeimmin hamstraa pähkinänsä on voittaja. Voittajia palkitaan osallistujamäärän mukaan, kuitenkin vähintään yksi, ruusukkein ja erikoispalkinnoin. Ilmoittautuminen hamstrauskisaan tapahtuu näyttelypaikalla. SHY:n näyttelyiden hamstrauskisoista lasketaan myös Vuoden Hamstraaja -kisan pisteitä, joiden parhaat palkitaan aina seuraavan vuoden Juhlanäyttelyssä.

Pariluokka

Pariluokassa vertaillaan kahta saman näköistä ja -kuntoista hamsteria. Mitä samankaltaisempia eläimet ovat, sen paremmat mahdollisuudet menestyä. Pariluokkaan ilmoittaudutaan näyttelypaikalla. Voittajia palkitaan osallistujamäärän ja kilpailijoiden tason mukaan ruusukkein ja erikoispalkinnoin.