Suomen Hamsteriyhdistys ry

Meillä on ollut "aina" eläimiä, (no joo, viimeisin husky-koira kuoli, kun olin 4-vuotias, ja seuraava koira tuli kun olin 5, ja nykyään on tuon vanhuskoiran lisäksi 12 muuta eläintä) ja äidillä on nuoruudessaan ollut hamstereita. Meidän perheessä on ihan aina painotettu eläinten oikeaa ja hellävaraista käsittelyä, kohtelua ja hoitamista. Koirien turkkeja tai häntiä ei esimerkiksi ole koskaan saanut repiä vanhempien kuitatessa "no se on lapsi, ei se kovaa saa revittyä" tm -valitettavan paljon noitakin näkee... Eikä sen puoleemmin ole saanut kiusata myöskään pienempiä, eikä luonnonvaraisia eläimiä, edes pikkulapsena.
   Ensimmäinen jyrsijä meille tuli muistaakseni 2003, se oli siskon syrkkityttö, jota kuitenkin koko perheen kanssa hoidettiin. Tuo kuoli tragedisesti alle vuoden ikäisenä, ja seuraavana vuonna meille (ensisijaisesti minulle) tuli ensimmäiset gerbiilit sekä syrkkiuros. Olin itse tuolloin 7-vuotias, ja hoidin äidin avustuksella gerbiilit lähes itse. Pari kuukautta ennen yhdeksänvuotissyntymäpäiviä meille tuli poni, jota aluksi hoidettiin siskon kanssa, ja nykyään se on täysin minun vastuullani lukuunottamatta isoa osaa kuluista.
   Kahden hamsterin ja neljän gerbiilin jälkeen tulikin noin 3,5 vuoden tauko, kunnes koin olevani tarpeeksi kypsä ihan omiin ja itse hoitamiini pikkueläimiin, ja niin tänne muutti aluksi kolme gerbiiliä, puolen vuoden päästä kolme marsua, (molemmista on jo osa ehtinyt kuolla [gerbiili tappoi kaksi lajitoveriansa, marsuista toinen olikin jo luultua vanhempi, toinen lopetettiin aivokasvaimen vuoksi] ja yksinjääneille hankittu kaveri tai kaksi) ja marsuista vuoden päästä taas syyrialainen hamsteri.
   Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, olisihan tuolla yksi terraario vielä tyhjänä... Sen vaan tiedän, että turhan helpolla en täältä voi omaan kämppään muuttaa; jyrsijälauman ja ponin lisäksi olen luvannut ottaa mukaani koiran, ja yhdistelmä jyrsijät + koira vaatii astetta suuremman talon kaikkien turvallisuuden takamiseksi.

Kovin yksilöllistä se kuitenkin on; esimerkiksi 13-vuotiaalle pikkuveljelleni ei vieläkään voisi kuvitella yhtään mitään omaa eläintä, liian häslä ja epähuolellinen eläimen omistajaksi.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan en edes mainitse tuntemattomammille mitään meidän eläimistä, ellei jostain syystä ajauduta puhumaan elukoista ja tyyppi kysy, että niin onko teillä eläimiä. Siihenkin vastaan mahdollisimman lyhyesti "joo mulla on kolme marsua, kaks gerbiiliä, hamsteri ja poni, ja äitillä lauma (6) koiria". Kummasti ohittavat aina kaiken muun, kun mainitsee tuon ponin. "Siis ihan oikeesti, hevonen, asuuks se teidän talossa?" Jepjep, kyllä, olen Peppi Pitkätossu...

Muttajoo, tässä laumassa ei yks hamsteri tunnu enää missään, ei meidän perheelle eikä ulkopuolisellekaan. Eniten ihmetystä onkin aiheuttaneet marsut, jotka asuvat huoneessani vapaana. "Mitä jättihamstereita noi oikein on?" on aika yleinen kysymys joiltain... Niin, ja koirista taas kommentoidaan taloon tullessa, että eikö nää lopu koskaan. Yksi ainoa kaveri jaksaa ihmetellä, ja viimeisimpänä tuosta hamsterista, että mitä ihmettä sää sellasella ja eikö nuo edelliset jo riittäis. Yhtään ei-eläimellistä kaveria en omistakaan, kaikilta löytyy vähintään koira tai hevonen, ja esim. koulussa en tosiaan näistä puhu enkä kailota. En todellakaan häpeile tätä fanaattisuutta karvakasoja kohtaan, mutta en myöskään halua, että minut leimataan samantien.

Perhe on jo varsin OK sen kanssa, että tässä talossa voi vuoden aikana elävien määrä tuplaantua. Nykyään lemmikkien liittyminen perheeseen tapahtuukin kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että ilmoitan varanneeni/ostaneeni eläimen, ja että se pitäisi hakea päivänä x paikasta y. Vanhemmat on ihan myytyjä noille pikkuvipeltäjille, isä rakastaa etenkin marsuja ja äiti taas on eniten innoissaan hamsusta. Sen verran ovat jarruttaneet tätä harrastusta, että ponin + kahden lauman/erakon (tällä hetkellä siis gerbiilit ja marsut, koska tulleet aiemmin) lähes kaikki kulut maksavat, loput eläimet tarvikkeineen ja ruokineen jäävät minun kukkarolleni. 19-vuotias kotoa pois muuttanut isoveli käy aina välillä katselemassa ja diagnosoimassa noita, 20-vuotias myöskin kotoa muuttanut isosisko taas haluaa aina täällä ollessaan käydä lepertelemässä ja pitämässä etenkin marsuja sylissä, ja oli ihan järjettömän innoissaan kun kuuli, että tähän taloon tulee taas pitkän tauon jälkeen syrkki! :D Pikkuveljeä ei eläimet ylipäätänsä juurikaan kiinnosta. Pappa on aina uusista elukoista kuultuaan tullut niitä katsomaan, ja todennut, että mä en noista tykkää yhtään mut mikäs siinä jos sää tykkäät. En tiedä, onko muu suku edes nähnyt tätä jyrsijälaumaa, (tosiaan asuttavat vain minun huonettani, ja näitä on nyt pitkän tauon jälkeen ollut vasta 1,5 vuotta) mutta ainakin alkukesällä valmistujaisten aikaan marsulauma vietti päivän etupihalla, (että saatiin osa koirista tänne) ja liekö niitä joku käynyt katsomassa.

Löytääkö enää mistään noita 100l Mörtti Röpö-pusseja, mistä jossain ekoilla sivuilla vuodelta 2008 oli puhetta? Olis meinaan huomattavasti edullisempaa, entä nuo 20l pussit mitä oon nähnyt ja ostanut.

Mulle tulee ylihuomenna pitkän tauon jälkeen syrkki, (musta pk uros, edellinen kuoli joskus 2007 muistaakseni) sille on 100 x 45 x 60 lasiterra, johon tosiaan laitan tuota Mörttiä. Saa nähdä kuinka usein pitää tuota sitten siivoilla, edelliset (naaras ja uros) asuivat 60 x 60 terrassa ja se piti uroksen kanssa siivota kerran viikossa. Vaan marsut pitää kuitenkin siivota viikottain, samassahan sitä yhden terran tyhjentää. :)