Hmm mie voisin palata tän topikin aiheeseen...
Elikkäs juu. Miulle tuli tässä syksyllä, vastikään täysikäistyttyäni pari kuukautta sitten elämäni eka jyrsijä, syrkki neiti :) Kaksi koiraahan meiltä jo löytyy, toinen niistä omaani.
Ja voin kyllä suoraan sanoa että niin koiran ku nyt hamsun saamiseen vanhempien suostumus, oli ihan mieletön työ.
Oon haaveillu hamsusta varmaan jo kolme neljä vuotta, ja kovasti aina muutamien kuukausien väliajoin asiasta jaksoin vanhemmille jankuttaa, pitkiä puheita ja lähestulkoion esitelmiä tein. Tosin silloin halusin myös koiraa. Lopulta se koira sitten tulikin, ja elämäni suurin unelma toteutui.
Nooh, silloin koiran hankittuani hamsuhaaveeni jäivät taka-alalle, keskityin täysillä rakkaaseen koiraani vain. Mutta tossa keväällä, koirani täytettyä kaksi vuotta, alkoi taas toden teolla jyrsijä haaveeni heräämään ja nostaa päätään. Haaveilin rotista ja hamsuista :)
Keväällä lopulta rohakisinki sit mielenki, ja otin tän asian, joka mein perheessä oli hyvin hmm... sanoisinko suuttumusta aiheuttava. Selitin yksinkertaisesti ja selkeästi kaiken mahollisen, rotista. Noh, siinä vaiheessa äitini lopulta suuttui, ja sanoi että ei tule, piste, asia on nyt loppuun käsitelty eikä hän halua enää asiasta kuulla.
Noh,pettyneenä hiljansin iteni asin tiimoilta taas. Meni melkeen puolivuotta, ja tossa ihan kesän lopuilla tulin tuloksee et hamsukuume oli aivan valtava. Ajattelin myös että äidilleni, joka inhoo rottian häntiä, hamsu olisi ehkä hivenen siedettävämpi vaihtoehto.
Mietin monta viikkoa uskallanko ottaa asiaa esille vai pitäisikö suosiolla luopua haaveesta...
Noh, lopulta tulin syksymmällä tulokseen et en voi mitään menettääkään jos asian nyt puheeksi otan. Mie kaipasin myös jotain pientä piristystä näin syksyn tullen, sairastan masennusta kolmatta vuotta ja se pahenee syksysin tietyl taval :p
Puhuin siinä sitten äidin kanssa asiasta juurta jaksain. Noh yllättävää kyllä äiti oli jopa jo taipumaisiilalaan, kunnes isä tuli paikalle ja sano ehdottoman ei'n. Ja ehei, ei sillä ole vaikutusta et olin jo 18v. Asunhan heidän talossaan.
SIinä vaiheessa olin käyttäny jo energiani loppuun ja menin kiltisti pois (kyllä, en kestä sitä kun ihmiset suuttuvat mulle). Ehin jo todeta itelleni että tässä se nyt sitten oli, tasan ei todellakaan mene onnenlahjat. Ja puolta tuntii myöhemmi äiti koputtaa ulko-oveani ja toteaa et kyl mie voin sen hamsun hommata, ehtona että maksan ja hoidan kaikki kulut itse (mikä oli itelleni itsestään selvyys). Ja oli näköjään siksi päätyneet tähän ku olin puolivahingossa todennu niille just mm. tän etten voi edes eläintä itelleni hommata (asun juu niiden talossa, mut erillään muusta talosta, oma ulko-ovi jne), että siksi haluan muuttaa jo pois (asia johon ne ei suostu missään tapauksessa vielä).
Köh tota tulipas piiiiitkä selvitys... ja sekava.... anteeksi...
Mutta tota joo, näin mie sain ne sit lopulta hamsun hankintaan suostumaan. Ihana iltejeni piriste nyt Neppis :)
Elikkäs juu. Miulle tuli tässä syksyllä, vastikään täysikäistyttyäni pari kuukautta sitten elämäni eka jyrsijä, syrkki neiti :) Kaksi koiraahan meiltä jo löytyy, toinen niistä omaani.
Ja voin kyllä suoraan sanoa että niin koiran ku nyt hamsun saamiseen vanhempien suostumus, oli ihan mieletön työ.
Oon haaveillu hamsusta varmaan jo kolme neljä vuotta, ja kovasti aina muutamien kuukausien väliajoin asiasta jaksoin vanhemmille jankuttaa, pitkiä puheita ja lähestulkoion esitelmiä tein. Tosin silloin halusin myös koiraa. Lopulta se koira sitten tulikin, ja elämäni suurin unelma toteutui.
Nooh, silloin koiran hankittuani hamsuhaaveeni jäivät taka-alalle, keskityin täysillä rakkaaseen koiraani vain. Mutta tossa keväällä, koirani täytettyä kaksi vuotta, alkoi taas toden teolla jyrsijä haaveeni heräämään ja nostaa päätään. Haaveilin rotista ja hamsuista :)
Keväällä lopulta rohakisinki sit mielenki, ja otin tän asian, joka mein perheessä oli hyvin hmm... sanoisinko suuttumusta aiheuttava. Selitin yksinkertaisesti ja selkeästi kaiken mahollisen, rotista. Noh, siinä vaiheessa äitini lopulta suuttui, ja sanoi että ei tule, piste, asia on nyt loppuun käsitelty eikä hän halua enää asiasta kuulla.
Noh,pettyneenä hiljansin iteni asin tiimoilta taas. Meni melkeen puolivuotta, ja tossa ihan kesän lopuilla tulin tuloksee et hamsukuume oli aivan valtava. Ajattelin myös että äidilleni, joka inhoo rottian häntiä, hamsu olisi ehkä hivenen siedettävämpi vaihtoehto.
Mietin monta viikkoa uskallanko ottaa asiaa esille vai pitäisikö suosiolla luopua haaveesta...
Noh, lopulta tulin syksymmällä tulokseen et en voi mitään menettääkään jos asian nyt puheeksi otan. Mie kaipasin myös jotain pientä piristystä näin syksyn tullen, sairastan masennusta kolmatta vuotta ja se pahenee syksysin tietyl taval :p
Puhuin siinä sitten äidin kanssa asiasta juurta jaksain. Noh yllättävää kyllä äiti oli jopa jo taipumaisiilalaan, kunnes isä tuli paikalle ja sano ehdottoman ei'n. Ja ehei, ei sillä ole vaikutusta et olin jo 18v. Asunhan heidän talossaan.
SIinä vaiheessa olin käyttäny jo energiani loppuun ja menin kiltisti pois (kyllä, en kestä sitä kun ihmiset suuttuvat mulle). Ehin jo todeta itelleni että tässä se nyt sitten oli, tasan ei todellakaan mene onnenlahjat. Ja puolta tuntii myöhemmi äiti koputtaa ulko-oveani ja toteaa et kyl mie voin sen hamsun hommata, ehtona että maksan ja hoidan kaikki kulut itse (mikä oli itelleni itsestään selvyys). Ja oli näköjään siksi päätyneet tähän ku olin puolivahingossa todennu niille just mm. tän etten voi edes eläintä itelleni hommata (asun juu niiden talossa, mut erillään muusta talosta, oma ulko-ovi jne), että siksi haluan muuttaa jo pois (asia johon ne ei suostu missään tapauksessa vielä).
Köh tota tulipas piiiiitkä selvitys... ja sekava.... anteeksi...
Mutta tota joo, näin mie sain ne sit lopulta hamsun hankintaan suostumaan. Ihana iltejeni piriste nyt Neppis :)
