Suomen Hamsteriyhdistys ry

Miulla on myös safiiripoikasten kanssa ollut niin, ettei niitä välttämättä erota toisistaan. Ekassa poikueessa oli kolme safiirinaarasta ja ne olivat jotenkin ihan erilaisia kaikki, sen sijaan seuraavassa myös kolme safiiria, joita en vielä 2-3 kuisinakaan tahtonut erottaa toisistaan ainakaan ellen nähnyt niitä kaikkia yhtä aikaa. Ja poikaset jäivät siis vähän käsiin, ja siksi ovat olleet kotona pidempään.

Minä olen aiemmin asunut vain kaupungin vuokra-asunnossa sekä opiskelija-asuntosäätiöllä, enkä kumpiinkaan ole maininnut eläimistä mitään. Solussakin miulla oli koira aina osan viikosta kämpillä ja osan äidilläni. Aika monilla opiskelija-asuntosäätiöillä on soluissa eläimet kielletty mutta muuten sallittu, täällä Lappeenrannassa on kuitenkin niin, että asiasta pitää sopia kämppisten kanssa mutta ehdotonta kieltoa ei ole.

Nyt asun sitten yksityiseltä vuokratussa asunnossa. Kun muutin tähän minulla oli koira, 2 rottaa ja muutama hamsteri, ainoastaan koirasta mainitsin. Asunnossa on parkettilattia, joten olin vähän skeptinen siitä mitä vuokranantaja tykkää, mutta hän paljastuikin koiraihmiseksi ja oli ihan innoissaan siitä, että asuntoon muuttaa koira  :D  Sanoi, että parkettien naarmuuntuminenkaan ei haittaa, sehän on vain elämää... Eli joskus näinkin!

Nykyään minulla on myös kissoja, enkä niitä hankkiessani maininnut asiasta vuokranantajalle mitään. Täytyy kyllä todeta, että kissat ovat ainoita jotka ovat aiheuttaneet haittaa asunnolle: parketit ovat parissa kohtaa kärsineet siitä, että toisella näistä aikuisista rescue-kissoista on muutaman kerran ollut sisäsiisteys vähän hakusessa... Tämä on aiheuttanut itselleni melkoista stressiä ja olenkin päättänyt, että jatkossa en enää muuta parketilliseen kämppään eläinten kanssa. Ihan jo vesikuppien kanssakin menee hermot, sillä lattia ei kestä kosteutta yhtään.

Hamstereista nyt ei kuitenkaan mitään haittaa oikein edes teoriassa voi syntyä. Jos minulla olisi ainoastaan pari jyrsijää, en välttämättä edes mainitsisi niistä vuokranantajalle.

Minä olen katsonut pesän (talvikoista siis kyse) yleensä jo synnytyspäivänä, tai sitten seuraavana aamuna jos synnytys on tapahtunut yöllä. Emän olen ottanut kuljetusboksiin siksi aikaa. Pesinä olen käyttänyt pohjastaan auki olevia pahvilaatikoita, ne on helppo nostaa pois pesäntarkistuksen ajaksi.

Minusta on tärkeää nähdä tilanne mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen, että pysyn perässä mahdollisten kuolleiden/kadonneiden (=syötyjen) poikasten lukumäärissä. Jos esimerkiksi tietyssä linjassa kuolee poikasia paljon, on se sellainen asia mikä kasvattajan tulisi ehdottomasti tietää. Toistaiseksi kaikissa kolmessa poikueessa on ollut vain eläviä poikasia.

Emät eivät ole koskaan millään tavalla tästä häiriintyneet. Yksikin emo synnytti vähän salaa, sillä luulin ettei se ollut ollenkaan kantavana, kun sitten yhtäkkiä huomasin dunassa ryömivän vastasyntyneen poikasen... Äkkiä emo kuljetusboksiin (se oli ihan rauhallinen ja selvästi näki, että synnytys oli jo ohi) ja tilanteen tarkastus, poikasia löytyi neljä lisää ja sen yhden sohin drinkkitikulla takaisin pesään muiden luo  :) Muistaakseni tämä sama emo oli muutenkin välillä vähän huoleton ja viis veisasi, vaikka poikasia kulkeutui sen nisissä pesän ulkopuolelle. Minä sitten välillä nostelin niitä takaisin pesään emon läsnäollessakin, ja se vain katsoi vierestä.

Minulla oli tammikuussa ensimmäinen talvikkopoikue. Poikasia syntyi kuusi, joista yksi jäi kotiin ja yksi sijoitukseen, loput neljä sai helposti myytyä. Toukokuussa tuli sitten kaksi poikuetta, kun oli kotona yhtä aikaa kaksi ihan hyvätasoista nuorta naarasta. Molemmat tekivät kohtuullisen kokoiset poikueet, 5 ja 8 poikasta. Ja kuinka ollakaan, nyt kysyntä oli ihan olematonta. Ei niin että minä nyt myynnin takia kasvattaisinkaan, mutta joka tapauksessa ihannetilanne olisi, että voisi joka poikueesta valita yhden tai korkeintaan pari poikasta jäämään kotiin tai sijoitukseen, ja muut saisi maailmalle. Sillä tavalla touhu pysyisi suht pienimuotoisena. Tällä hetkellä olen saanut 11 maailmalle aikovastani poikasesta myytyä neljä, viidennelle tulee hakija lauantaina. Kieltämättä välillä on ahdistanut, kun poikaset jumittavat turhanpantteina täällä. Vaatimuksistani en ole tinkinyt vähääkään, en siis ole niin epätoivoinen, että jakelisin poikasia kenelle tahansa puoli-ilmaiseksi tai veisin niitä eläinkauppaan... Kasvattaja ottaa tietoisen vastuun syntymättömistä poikasista jo poikuetta suunnitellessaan, ja se vastuu on myös kannettava. Aina voi käydä yllätyksiä, esimerkiksi minulla toisen poikueen kysyntää vähensi se, että ne sattuneista syistä jäivät lemmikkitasoisiksi, eikä niitä siis voi myydä kasvattajille.

Joten kannattaa harkita tarkkaan.

Alakuvassa Fairyland's Capella, jonka väriä on kehuttu näyttelyissä. Kun safiireita kuvaa salamalla, tulevat ruskeat sävyt melkein aina ainakin minun kamerallani tehostuneesti näkyviin. Luonnossa tämän talvikon väri ainakin on ihan kivan sininen. Se onkin "kantanaaraani", ensimmäisen poikueen emo.

http://i97.photobucket.com/albums/l209/ ... a/Pea5.jpg

Tässä vielä toinen kuva, jossa kylkikaaret näkyvät selvemmin:


Tässä sitten osin eläinkauppataustainen uros Aatos (vir. Danny), jonka ulkonäöstä ei muutenkaan paljon hyvää sanottavaa ole, ja värikin on ruskehtava  :D  Jäi ymmärrettävästi lemmikiksi....


Tässä Capellan tytär Nokkonen (Näkyjen Pitelijä), silläkin ihan kiva väri. On tosin tässä kuvassa vielä osin vauvaturkissa, ja niin ollen varsinkin korvien takaa ruskehtava:


Ja laitetaan sit vielä ihan puhtaasti söpöyden nimissä kuva viikon ikäisestä safiiri/helmiäissafiirikasasta  ;)

Mä olen joka poikueen kohdalla odottanut että milloin niitä poikasia nyt alkaa kuolemaan kun siitä niin paljon puhutaan, mutta toistaiseksi kaikki ovat syntyneet ja pysyneet elossa. Tietysti otantakin on erittäin pieni eli kolme poikuetta (6, 8 ja 5 poikasta), joten se ei sinällään kerro oikein mitään.

Tosiaan niinkuin mainitsinkin jo, niin ainakin omalla kohdalla hybridiepäilyt ovat suurin ongelma. Tähän mennessä olen tuota 5 poikasen poikuetta epäillyt hybrideiksi, sillä yksi normaalipoikanen oli pienenä värisävyltään kummallisen keltainen, tuli vähän cämpsyjen normaali siitä mieleen. Nyttemmin se on ihan tavallisen oloinen, mutta varmuuden vuoksi en kuitenkaan käytä tuon poikueen poikasia kasvatukseen.

Selkäongelmissa huolestuttaa lähinnä se, etten luota omaan kykyyni erottaa "oikeita" kyhmyjä ja selkämutkia normaaleista selistä. Pari poikasta on syntynyt joilla on ihan selvät kyhmyt, muita olen toistaiseksi uskaltautunut pitämään terveinä.

Talvikot:

normaali (3x)
safiiri (5x)
helmiäisnormaali (1x)
helmiäissafiiri (2x)

Campbellit:

dove (1x)
hopeoitunut musta (1x)

Minulle nyt ei ole vielä mitään jo syntyessään sertin tasoisia poikasia syntynyt, sellaisia "ihan kivoja" kylläkin. Arvostan eniten sitä, että poikaselle on tiedossa hyvä ja tarpeeksi osaava koti, millään muulla ei oikeastaan ole väliä. On kiva kuulla silloin tällöin muutamien kasvattien näyttelymenestyksestä, mutta en todellakaan edellytä, että jokaista poikasta pitäisi käyttää näyttelyissä. On minulta mennyt ihan hyvän tasoisilta vaikuttavia poikasia lemmikkikoteihinkin, eikä se todellakaan harmita yhtään. Enkä todellakaan edes toivo, että lähestulkoon jokaista poikueen poikasta käytettäisiin jalostukseen - vaikka kaikki olisivatkin kivan tasoisia - sillä se kapeuttaisi geenipoolia entisestään. Esim. ensimmäisen poikueeni kuudesta poikasesta kolmella on jälkikasvua, ja se on mielestäni jo aika paljon. Siinä mielessä on todella hyvä, että osa poikasista menee ihan vain lemmikeiksi.

Selkeistä jalostuskäytön estävistä virheistä (kuten nyt niistä selkäkyhmyistä) kerron etukäteen jo senkin vuoksi, että ostaja varmasti ymmärtää, ettei eläintä saa käyttää jalostukseen. Silloin tällöin kun lemmikiksi hankittukin eläin saattaa päätyä jatkamaan sukuaan, esimerkiksi minulle kävi näin ensimmäisen talvikkoni kanssa, kun innostuinkin lajista enemmän kuin olin luullut. Jos sitten tällainen lemmikiksi aiottu talvikko päätyykin kasvatuskäyttöön eikä kasvattaja ole maininnut sen virheistä, se voi koitua pidemmän päälle useiden talvikkokasvattajien haitaksi. Rehellisyys on siis loppupeleissä kaikkien etu.

Toisaalta tässäkin kysymyksessä tulee esiin se tulkinnanvaraisuus. Minä olen niin vainoharhainen, että olen yleensä jossain vaiheessa löytävinäni jotain vikoja ihan joka poikueesta. Säikäyttäisin varmaan kaikki poikastenostajat tiehensä, jos kertoisin kaikesta mitä olen joskus epäillyt :D Talvikoiden nykytilanne on mitä on, mutta ei sekään ole hyvä, jos ei uskalla käyttää mitään eläintä tai myydä toiselle kasvattajalle siinä pelossa, että eläimessä saattaakin joskus ehkä mahdollisesti ilmetä jokin vika. Sen voin rehellisesti sanoa, että kerron kaikista vioista jotka sillä hetkellä ovat tiedossani. Toki voi olla, että jossain poikasessa on vika, joka ei näy vielä luovutushetkellä, mutta sille minä en voi mitään.

Talvikoista lisäisin vielä selkäviat, jotka ovat itselleni tuottaneet päänvaivaa eniten tähän mennessä. Yksi poikueellinen (ja alkava linja) jäi kokonaan käytöstä selkäkyhmyjen takia. Minusta onkin tullut hirveä selkähysteerikko, yhdessä vaiheessa löysin jotain kyhmyjä (todennäköisesti ihan normaaleja selkänikamia  :D ) suunnilleen kaikilta talvikoiltani, myös niiltä joista eivät ole näyttelyissäkään tuomarit löytäneet mitään vikaa... Suhteellisuudentaju kadoksissa? Hybridipelko on myös koko ajan mielessä, poikasia tulee syynättyä tosi tarkkaan, ja hälytyskellot alkavat kilkattaa heti jos joku on vähänkin erikoisemman värinen tai muuten kummallinen tms.

Talvikoilla:

1. poikue 6 poikasta (4n/2u)
2. poikue 5 poikasta (3n/2u)
3. poikue 8 poikasta (6n/2u)