• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

22-vuotisjuhlanäyttely, Lempäälä 28.5.2011

Aloittaja HaMsu96, 26.03.11 - klo:19:41

« edellinen - seuraava »

Rossu

#465
Meillä meni ihan kohtalaisesti, Lilac sai lemmikistä MH ja ulkkiksesta H,
Locking Up The Sun sai lemmikistä EH ja ulkkiksesta H+, lisäksi tuli vielä KUMA satiiniturkista :)

Voisin kyllä tuohon assarihommaan kommentoida vähäsen. Itse kun olen ollut assarina Espoossa ja Hyvinkäällä. Espoossa olin ensimmäistä kertaa, meitä oli kylläkin kaksi, mutta siellä laatikot olivat päällekkäin jopa kolmessa kerroksessa, ja silti meillä meni hyvin, vaikka jouduttiin ulkkispöydästäkin niitä lemmikkihamstereita etsimään, eikä tullut mitään valituksia. Kyllä tuota hommaa pitäisi vähän kehittää. Ja siihen hommaan kyllä pitää sitoutua (ei ole tarkoitus yleistää).Itsekin Hyvinkäällä, kun tuomari sanoi, että nyt riittää boksit vähäksi aikaa, niin katselin johonkin valmiiksi seuraavia bokseja, ettei ne sitten unohdu jonnekin. Että ei siinä kyllä jouda paljoa kavereiden kanssa juttelemaan.
Mutta voisi kyllä jaotella ihan luokkienkin sisällä vielä esim. pk urokset, pk naaraat, jos vaan pöydät riittää. Lisäksi ehkä jälki-ilmot voisi pistää jollekin toiselle pöydälle, kun ne eivät ole luettelossa, eikä niitä siten löydetä niin helposti arvosteltavaksi, ja ne sekoittavat pitkälti koko pöydän järjestyksen.

Tää oli nyt mun mielipide, saattaahan tästä joku itseensä ottaa, mut siis tarkoitus oli vaan kommentoida noita assarihomman epäkohtia.
Syrkkipoitsu Locking Up The Sun "Leevi", lks blondi (26.11.2010)

Muistoissa]Talvikkotyttö Milla, normaali (29.7.2008-16.12.2010)[/color]
Syrkkineiti Lilac"Lili", pk keltainen umborous

Unipallo

#466
Kiva oli tapahtuma ja ihan mukavasti meni meidänkin karvapäillä, 2xH ja EH. Numerolapuissa oli vähän sekaannusta meillä, piti kirjuutella uudet numerot tilalle ja naaras katosi hetkellisesti mutta onneksi löytyi.  :)
Näyttelytila oli ihanan avara mutta ilmastointi oli surkea. Ihmettelin kun katto täynnä ilmastointiputkia mutta ei vissiin ollut systeemi päällä.

Sintturainen

#467
^^Hyvä vaan että ihan kaikki miettii ja kommentoi näitä epäkohtia. Näillä foorumeilla (muillakin siis kuin tällä  :D ) on sellainen maine, että jos jotain uskaltaa kirjoittaa niin kakkaa sataa niskaan....

Me täällä Oulussa käydään aina edellisenä iltana laittamassa paikka valmiiksi, niin meidän ei tartte aamulla tulla paikan päälle kuin silloin kun ilmoja aletaan ottaan vastaan. Mutta kulttuurieroja tässäkin asiassa  8-)

Nape

#468
Rossu; olet oikeassa assarointihomman suhteen ja hyviä näkemyksiä asiasta.
Ite pitkisten loppuluokkaa assaroin ja katselin niitä bokseja lähes 10 valmiiks yhdelle pöydälle, kun tuomaripöydälle ei enempää tarvinu, nii sit ko oisin niitä keräämiäni bokseja tarvinu nii ne oli levitelty uudestaan sinne tänne enkä tiiä kenen toimesta :kieli

Näyttelytuloksia tosissaan saa nyt odottaa, annetaan Saanalle ihan reilusti aikaa kirjoitella ne, ei kukaan voi oikeasti hoitaa kaikkia asioita sillä sekunnilla, niissä on varmasti hirmu kova työ kirjoittaa ne tulokset ja eiköhän kaikilla ole muutakin elämää kuin hamsteriasiat. Lähes jokainen tietää oman lemmikkinsä arvostelut joten varmasti pystyy odottamaan tuloksia hetken aikaa.

Hamsutin86

#469
Mutta, eihän ensimmäisellä kerralla olevalta assistentilä voi liikaa koskaan odottaakaan, ensimmäinen kerta menee aina vähän huonosti kuten mulla sen myönnän. Virheitä sattuu kaikille.  :)

Hamsutin86

#470
Tietenkin ei minulla ainakaan ole tuloksilla kiire, tulevat kun tulevat.  :)

PiiaL

#471
Mekin onnellisesti kotiuduimme tuossa yhden maissa tätä päivää, kuljetukset onneksi järjestyivät aika kivuttomasti, vaikka pitikin nyt taas turvautua juniin (kuka muu on saman päivän aikana ollut viidessä eri junassa..), kun autokyyti peruuntui. Käytiin päivällä Ideaparkissa muutama tunti, kun kaveri sattui olemaan samaan aikaan Tampereella.

Mutta tuota tyytyväinen olen arvosteluihin. Pk-syrkeistä Iina sai EH- -arvosanan, muut omat pkt saivat H+ / H-. Pitkiksillä olikin aika tiukka arvostelu, mutta mukavan kattava, hyvin selvensi arvostelut arvosanaa. Eihän sitä nyt tule arvosanoissa lepsuillakaan. Ei keretty enää pitkiksien palkintojen jakoon, kun piti rientää junaan, mutta veikkaisin, että ei me varmaan sieltä mitään saatu.

Ei-standardiluokasta Jago sai EH- ja Kentsu EH+ ja oli tuomarin suosikki. :)
Lemmikkiluokasta meidän poppoo sai neljä ERI:ä ja kolme EH:ta. Iina voitti naaraslemmikkisyrkit ja Mystique oli toinen, Mystique oli myös paras nuori lemmikkisyrkkinaaras, Mystique ja Mersu taisivat saada myös jotkut kunniamaininnat siitä luokasta (jos muistan vielä oikein mikä ruusuke oli mistäkin) ja poitsuista Kentsu & Jago saivat lemmikkiluokasta kannustusruusukkeet, että muuten olivat hyviä, mutta tuomarin makuun vähän turhan tuhteja :P Iinan kanssa olisi pitänyt jäädä BIS:iin, mutta meidän piti tosiaan sinne junaan rientää, niin se nyt jäi.

Palkinnot olivat superkivoja, Iina sai sellaisen kaikenlaista herkkua sisältävän korin, joka taitaa itsessään tulla myös hamsukäyttöön. :) Ja hieno hamsukuppi, jyvätankoja ja kisunruokapusseja myös lähti mukaan ruusukkeiden kylkiäisinä.

Kolme hamsulasta meiltä ja lainamies Ärripurri vaihtoivat kotia näyttelyissä. Poikaset olivat varmasti uusille omistajilleen mieleisiä :sydan Ja meille tuli tosi mieleinen pieni herrasmies Casimir Chaim, joka sai kutsumanimekseen Casper. Miten pienellä miehellä voikaan olla niin iso turkki. :lov

S.D.G.

#472
Hieno näyttely oli, kiitos suuresti kaikille asianosaisille! Lähdin tähän näyttelyyn vähän tarkoituksellakin soitellen sotaan. Viimeiset viikot on tullut tehtyä ympäripyöreitä päiviä omien opiskelujen ja veljen ylioppilasjuhlien takia, joten en ehtinyt oikein valmistautua saati stressata tai hypettää näyttelyä. Kaikki sujui kuitenkin siitä huolimatta tai kenties juuri siitä johtuen oikein mukavasti.

Mulla oli kerrankin kunnollinen määrä hampstereita mukana, viisi omaa talvikkoa ja oma syrkki sekä kuusi Christinan eläintä ja pari kyytsättävää. Meidän eläimet (Regalis As I Lay Dying, Regalis Rockerverb, Regalis Betrayal Bespin, Regalis Benea Reach, Susa-Erma's Mikael sekä Jadeite) olivat kaikki H:ta, mihin olen varsin tyytyväinen. Nyt kun on toi MH niin hyvä on oikeasti hyvä, varsinkin, kun koko sakki oli tosi nuhjuisessa kunnossa. Erityisen kivaa oli noutaa Christinan eläinten palkinnot, KuMat ja irtoSERTi.  :D

Meille muutti ihana uros Tarinan Euforia.  :sydan   Kahdeksan aikaan kotiin tullessa iski järkyttävä väsymys, mutta samalla se jännä euforinen (...) olo, joka tulee hyvän näyttelyn jälkeen.
Niin kuin että taas jaksaa harrastaa. :)


Edit. Voi harmi, jäi toi Isa näyttämättä wiidiille! Mutta se kyllä reissaa mun mukana jatkossakin näyttelyihin, ehkä ens kerralla muistan tulla vilauttamaan tytteliä? :D

Ja ai se oli mirauh, joka niitä kääpiöitä assaroi xD Kiva saada kasvot nimelle! Mä olin se joka kanssa seuras niitä kääpiöarvosteluita, tai siis talvikkoarvosteluita lähinnä. :)
Harvey Dentiä mukaillen "You thought we could breed decent hamsters in an indecent time"...

Regalis Hamstery est. 2004. Regalistien kotisivut osoitteessa regalismi.net, Facebookissa Regalis Hamstery.

Takku-Turkki

#473
^ Se on totta, että ei voi olettaa ensimmäistä kertaa assarina toimivalta että hän osaa tehdä kaiken ja vielä oikein. Täytyyhän tuomariksikin harjoitella! Olisko se mitään, että joko värikoodit numerolappuihin? Vaikka että pk urokset, pk naaraat... sit oma paikka niille, esim että pöytään lappu että tähän tulee nää ja nää numerot alkaen tästä päästä... Jos joku ymmärsi. Että omistajat laittaisi jo itse melkein numerojärjestykseen, se on tietty mahdotonta varmasti mutta sillein suunnilleen ees.

Ja voisko ajatella, että ensimmäistä kertaa assarina olevalla olisi kaveri, kokeneempi assari ainakin aluksi, joka auttaisi ja opettaisi samalla. Vaikka muutaman ekan tunnin tai jotain?  :)
Pieni tassu voi jättää suuren jäljen sydämeen.

[size=85]Syrkit, hiiri, robo ja gerbiilit.[/size]

mirauh

#474
Nyt toipumisen jälkeen palasin tänne fiilistelemään näyttelyitä. Ensinnäkin paikka oli kertakaikkiaan hyvä, lukuunottamatta ilman huononemista, mutta ihanan tilavaa! Ensimmäistä kertaa assaroin, piti assaroida lemmikkinaaraat, mutta luojan kiitos mut vaihdettiin siitä Petrin assariksi. Sanotaan nyt että se hetki kun piti etsiä naaraita uroksien joukosta, sekä pitkiksiä ja lyhkiksiä ulko- että lemmikkipöydältä meinas saada mun uskon loppuun. Kiitän hurjasti sitä jonka piti assaroida kääpiöhamsterit sillä ne oltiin järjestetty todella hyvin numerojärjestykseen, helpotti kummasti ja siihen yksinkertaisesti täytyy riittää aika jatkossakin, sillä muuten siitä tulee vaan pahamieli. Jatkossakin aion ja haluan assaroida, mutta taidan pysyä kääpiöhamstereissa  :D

Itse en ole edes kääpiöhamstereista kiinnostunut, ennen tätäpäivää mutta oli hurjan mielenkiintoista istua siinä tuomarin edessä ja kuulla jokaisen hamsterin arvostelu ja arvosana. Pidin jopa ihan omaa kirjaa arvosanoista ja se oli hurjan mielenkiintoista.

Omat hamsterit eivät pärjänneet kummemmin, Venice sai ulkomuotoluokassa ensin arvosanaksi Hyvän, mutta tuomari ei huomannut knikkiä ja se hylättiin siitä huomauttamisen jälkeen. Lemmikkiluokassa Venice sai Hyvän myös, mutta en ollut tyytyväinen arvosanoihin. Bilbo sai ulkomuotoluokassa EH- huolimatta sen huonosta perusväristä ja muusta, lemmikkiluokassa Bilbo sain Erittäin Hyvän myös. Joten herraan olin jälleen hurjan tyytyväinen! Palkintoja me ei kahmittu sen kummemmin, mutta Bilbo sai kunniamaininnana Yleiskunnosta :) Ainiin ja tietenkin Eppu ja Bilbo kahmi jälleenkerran parikilpailun voiton;)
Miran hamsterit: kotisivut - syyrialaisien kasvatusta

Hamsutin86

#475
Mua kiinnostaa tietää, että miksi tuomari puhaltaa hamsun turkkiin? Katsooko hän värin vai hilsettä? Ja miten tuo parikilpailu menee? Ens kerralla vois osallistuakin. Vaikka Lahdessa jos sinne pääsis.

mirauh

#476
Niin ja vielä tuohon boksien järjestelyyn. Se meni aivan liian vaikeaksi että on pitkät ja lyhyet ulkomuotoluokassa ja naaraat ja urokset lemmikkiluokassa, liian monimutkaista. Toisekseen kääpiöpöydällä oli syyrialaisia ja pitkäkarvaiset ja lyhytkarvaiset oli sekaisin. Yksi asia mikä mua otti päähän aika paljon, jota ei onneksi sitten kääpiöhamstereilla tapahtunut on se että, esimerkiksi pitkäkarvaiset järjestettiin numerojärjestykseen, mutta omistajat hakivat boksin ja pitelivät hamsteria,veivät sen eripäätyyn pöytää ja siinä meni assarin työ hukkaan. Tottakai sitä hamsteria saa käydä katsomassa, mutta pliis pitäkää ne samalla paikalla.
Miran hamsterit: kotisivut - syyrialaisien kasvatusta

Mustikkamaan

#477
Lainaus käyttäjältä: "Hamsutin86"Mua kiinnostaa tietää, että miksi tuomari puhaltaa hamsun turkkiin? Katsooko hän värin vai hilsettä?.

Sekä että.

"Se meni aivan liian vaikeaksi että on pitkät ja lyhyet ulkomuotoluokassa ja naaraat ja urokset lemmikkiluokassa, liian monimutkaista."

Siis mitä liian monimutkaista siinä oli? Nythän ongelmana oli lähinnä se, että eläimiä oli palautettu väärille pöydille ja ne eivät olleet numerojärjestyksessä. Mut koitetaan se asia edes osittain korjata jatkossa.
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]

Nape

#478
Mun mielestä kaikki boksit pitää jatkossa järjestää niin, että pitkä- ja lyhytkarvaiset erikseen. Sitten uroot ja naaraat erikseen, eli omiin kohtiin pöytiä ja pöydissä selkeät rajaukset, että mihin kohtaan mitäkin laitetaan. Ja isommat numerolaput.
Ja tosiaan tuo, että kun olet oman eläimen boksin oikeaan paikkaan laittanut aamulla, niin sen eläimen tosissaan annettas olla siinä paikassa eikä sitä kesken päivän lähdettäs näytteleen bokseineen kavereille, kun sitte on järjestys sekaisin hetken päästä ja boksit hukassa. Minusta se eläin pärjää mainiosti päivän ilman sylittelyä ja jos aamulla laittaa reilusti syötävää boksiin niin ei pitäs hätää olla. Kotonahan sitä kerkeää taas halittelemaan sitä eläintä :)

wiidii

#479
Huhhuh kun oli rankka päivä. Puoli kymmenen aikaan oltiin kotona, onneksi Päivi tiesi että mikä bussi menee Raisiosta Turun keskustaan niin selvittiin lopulta sieltäkin kotiin asti. Ihan älytön nälkä oli kyllä illalla, sokerit niin alhaalla että Mauku taisi mut taluttaa bussista kotiin.  :kieli  Tämän vuoksi olisi todella mukavaa, että näyttelypäivien venyessä sinne viiteen-kuuteen asti yhdistys tarjoaisi myös esimerkiksi jotain pientä evästä etenkin tuomareille.

Toivoisin myös, että yhdistys ilmoittaisi tästä lähtien tuomarille etukäteen mahd. harjoitus- ja koearvostelijoista. Ei olisi tarvinnut ihmetellä aamulla että tuleeko mulle nyt joku, voinko mä jo aloittaa.. Kiitos Maijulle assaroinnista, olit nopea ja muutenkin ihana. Kiitos myös molemmille sihteereilleni! Toivottavasti kaikki kokivat antamani arvostelut hyviksi, yritin pitää tahtia nopeana jotta pääsin katselemaan edes pitkissyrkkien arvostelua. :) Ehdinhän mä sitten lopulta katsoa useamman junnun ja kaikki avoimet, eli ihan mahtia!
Voittajakääpiöstä pakko sanoa sen verran, etten ole aikoihin nähnyt niin hyvin hoidettua kääpiötä! Siinä hybriditytössä ei ollut mitään vikaa, ansaitsi voittonsa ja BIS1-sijoituksensa ehdottomasti!  :sydan  Hyvä muutos SHY:ltä, että hybridit saavat nykyään osallistua lemmikkiluokkiin. :)
Jos hamsterisi sai minulta arvosanaksi EH:n eikä valittamisen aihetta tuntunut kaavakkeessa olevan, kannattaa tarkistaa kynnet tarkemmin. :) Laskin usean hamsterin arvosanan erinomaisesta erittäin hyvään vain huonosti leikattujen tai leikkaamattomien kynsien vuoksi - se on kuitenkin yksi erittäin tärkeä pikkukohta johon hamsterin omistaja voi itse vaikuttaa!

Olin hyvin tyytyväinen hamsterieni saamiin arvosteluihin (yksi erittäin hyvä ja kolme hyvää), joskin kommentit tuhtiudesta hieman kummastuttivat - minusta molemmat tuhti-kommentin saaneet hamsterini ovat täysin kiinteitä, ja läskein kolmesta pitkäkarvaisesta oli ainoa joka ei kyseistä mainintaa saanut. Tosin ei sekään tyttö minusta tuhti ole, heh.  :D

Bokseista ja hamsterien tutkiskelusta sen verran, että toki hamsteri kannattaa ennen arvostelua tarkistaa, että on puhdas hampaistaan, suupielistään ja takamuksestaan, mutta älkää siirtäkö boksin paikkaa minnekkään. Myös arvostelukaavake kannattaa jättää boksin päälle, sillä tuomari todennäköisesti haluaa arvostelua vielä tarkistaa esimerkiksi pohtiessaan voittajia tai muita palkinnon saajia.  :)
Hallituksen jäsen 2017.
Choux Puffs -hamsterikasvatus tauolla.