• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Hamsterin hakeminen ulkomailta

Aloittaja Tirrikka, 13.03.10 - klo:21:57

« edellinen - seuraava »

Tirrikka

#30
Olen jostakin saanut oudon käsityksen että kaikkein vaikeinta on viedä Brittilään hamstereinta ja aavistuksen verran vähemmän vaikeaa tuoda sieltä pois hamstereita. Sinnepäin mennessä määräykset kai vieläkin vaikeammat. Jos mahdollista.
Ja onhan se.  :D

Pistän Eviraan kyselyn. Davidin kanssa alustavasti sovittu että hakisin häneltä. Mutta salakuljettamisiin en ala eli raukeaa jos ei rahalla ja luvilla eläimiä saa maasta. Sitten saavat olla. Mitens oli maa ja metsätalousjotakin, onkos niillä jotain osaa ja arpaa näihin? Pitääks sieltäki kysyä?

Jahas. Mä soitan sinne Eviraan. Ei mee ootteluun toi aika. Kiitti vinkistä. Etanavastaus ei innosta. Vaikka etanoista tykkäänkin. (lemmikkeinä 3kpl viinimäkikotiloita)

Heli

#31
Mä tykkäsin aikoinaan hirveästi Davidista tuomarina. Että ei varmastikaan huono valinta hältä hamsuja tuoda.  :)

Melissa Chamberlainilta tuli aikoinaan useampia tosi hienoa jälkeä jättäneitä eläimiä. En tiedä kasvattaako hän enää hamstereita? Mut hältä aikoinaan saatiin Suomeen helmille aivan mahtia tikkausta.  :sydan

Jos Briteissä on nykyvään vielä noita hartioiltakin tikattuja helmiä niin niitä kyllä kannattaisi tuoda Suomeen mikäli mahdollista. Suomessa helmien taso on päästetty kyllä romahtamaan aika säälittäväksi.
Destiny's hamsterit 2001-2009

Tirrikka

#32
Kiitti vinkistä. Oliko kyse helmiäissafiireista vai helmiäisnormaaleista? Oletan et jälkimmäisistä?niillähän tikkaus selvempi? Tosin mun mielenkiinto on tällä hetkellä safiirit. Olen tykästynyt siihen lempeään sävyyn. Helmet tulee kakkosena. Mutta pitää ekka kattoo mitä Davidilla ois tarjota.

Soitin Eviran neuvontaan. Jooh. Selitin koko suunnitelman ei osannu auttaa. Mutta. Lemmikkieläintuojille on oma puhelinvaihde. 020 690 991
siellä pitäs olla tietävä ihminen tai ainakin henkilö jonka vastuulla vastata tuontiasioihin. Mutta se aukee neljän vartin päästä 9-11 arkisin. Koitan sinne soittaa. Jos osaisivat antaa kättä pidempää noista mahollisista luvista.

Uskosin että jos tää eka kerta ei aivan mahottomaksi osottaudu, niin voisin parin vuoden päästä hakea seuraavat. Eri sukua kuin nyt haettavat.  Edelliset jo Taivaan kodis siin vaiheessa. Kontaktina David varmaan mainio. Onneks en tienny tuomaritaustasta kun otin yhteyden. Phiuh. Oisin jänistänyt. Ja varmaan ihan turhaan.  :mrgreen:


Ou jea. Nyt olen sitten soittanut lemmikkieläinten tuontipuolen vastaavalle Eviraan. Heillä ei ole mitään eläinlääkinnällisiä vaatimuksia Briteistä/Hollannin/Saksan kautta tuotaville hamstereille. Eläinlääkärin tarkastusta ei siis Suomen päähän Hki-Vantaalle Eviran näkökulmasta tarvi. Noh. Kysyin Tulli, lautta ja Britti/Hollanti ja Hollanti/Saksa ja Saksa/Suomi siirtymisen tullivaateita. No he ei vastaa niihin mitään, kun heille kuuluu vaan eläinlääkinnälliset kysymykset.

Antoi ohjeeksi seuraavaa,

Soita Suomen Hollannin suurlähetystöön.
Soita Suomen Saksan suurlähetystöön.
Ja ilmeisesti siis kanssa pitää lisätä viel tämä
soita Brittien suurlähetystöön Suomessa.

Ja pitäs soittaa Suomen tulliin. Mitä vaativat. He ei ota siihen kantaa.

Britti ja Hollanti ja Saksa tullit pitäis saada Suurlähetystöstä tieto.

Ja ei siinä vielä kaikki....Hollannin ja Saksan rajanylitys autolla. Se pitäs selvittää.

Niin. Sitten pitäs soittaa vielä Lauttayhtiöön mitä sanovat lemmikkejen kuljetuksesta maasta toiseen. Jos tän rumban kerran kävis läpi, vois olla seuraavalla kerralla paljon helpompaa. Ehkä.

Mutta jos vaan mitenkään sais sen Andrew-tuomarin s-postin, hän vois tietää jotain. Tää on nimittäin aikamoinen sotku.

Tirrikka

#33
Sorry, kännykällä ei pysty tohon edelliseen viestiin lisään tätä. Sillä ei voi kelata viestiä editoinnissa tarpeeks alas, että vois tän siihrn viestiin kirjottaa. Sorry ylläpito..

Otin helpoimman ja soitin Suomen Tulliin. Sanoivat että Britit ja Hollanti ja Saksa on toisia EU-maita. Ei tarvi hamsuista tehdä Suomen tullin osalta Tulliselvitystä eikä tarvi käydä näytätyttämässä Tullissa Hki-Vantaalla viranomasille hamsuja. Eikä tarvi maksaa ALVia. Ihan vapaasti saa tuoda sen 2-3 hamsua mitä aijoin. Siis Suomeen Eviran ja Tullin puolesta.

Suomi siis kuitattu Brittilän osalta.

Graahhhh. Kysyivät Tullista eiks ois ketään paikallista joka vois oman alueen suurlähetystöön soittaa. Niih. No ei mulla ole. Jos sen Andrewin sais niin hän vois tietää valmiiks Brittilän vaateet maasta (Enkusta) pois viennin osalta.

Vevve

#34
Kyllä mulle ainakin kelpaisi nätti helmiäisnormaali Britteinmaalta...  :roll: Tosiaan jos sieltä niitä sitten tuot, niin varmasti kelpaisi muillekin kasvattajille kun hakeminen itse on niin pirun hankalaa.

Mrk

#35
Lainaus käyttäjältä: "Heli"Suomessa helmien taso on päästetty kyllä romahtamaan aika säälittäväksi.

HÖPSIS! Jos tarkoitat nimenomaan helmien tikkausta, niin tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Takerrun nyt tähän kohtaan, kun tuntuu että niitä muinoin olleita helmiä fantasioidaan aina silloin tällöin jossain topicissa ohimennen. :mrgreen: Siis kauniisti tikkattuja helmiä on ollut enemmän aikasemmin, mutta se on kyllä johtunut ihan siitä, että niitä on kasvatettu suuremmassa määrin ja aktiivisesti. "Valkonauhaisia" helmiä on aina syntynyt, myös niille hyvin tikatuille eläimille ja toisaalta taas, ne valkonauhaiset eläimet ovat myös saaneet jälkeläisiä joilla on tikkausta myös hartioilla. Prosentit tikkauksen onnistumiselle kasvaa totta kai kun hamsterin takana on mahdollisimman paljon helmiä, joilla on kohtuullinen tikkaus hartioillakin. Mun mielestä tähän kohtaan sopii "aika kultaa muistot" yhtä hyvin kuin nyrkki silmään. Osa helmiäisnormaaleista jotka menneisyydessä pärjäsivät sertitasolla, olisivat tämän päivän mittapuulla liian tummia ja rusehtavia. Niitä kun verrattaisiin johonkin mielikuvaan, jolla ei välttämättä ole todellisuuspohjaa. Vähän kuten tämän päivän helmiäkin verrataan.

Meillä muinoin syntyneen helmiäisnormaali valion sisaruksissa ei kenelläkään muulla ollut yhtä tasaista tikkausta kuin tällä yhdellä uroksella, ja se oli muistaakseni yksi kuudesta poikueeseen syntyneestä helmestä. Muutama näistä kyllä periytti satunnaisesti hyvää tikkausta. Itse tämä valio ei saanut muistaakseni kuin pari helmeä aikaan joilla oli kohtuullinen tikkaus. Ja silloin oli erittäin helppoa tehdä yhdistelmiä, joissa olivat molemmat vanhemmat helmiä, ja mahdollisesti takana vielä saman kuvion eläimiä.

Olen kasvatellut enemmän ja vähemmän helmiä koko kasvatukseni ajan tähän päivään asti ja nykyäänkin niitä hyvin tikattuja helmiä syntyy. Se on sitten eri asia, arvostaako kasvattaja enemmän hyvää tikkausta kuin esim. päätä & tyyppiä, ja jatkaako eteenpäin mielummin heikolla tyypillä & päällä, mutta hyvällä tikkauksella varustettua helmeä, vai jollain muulla. Itselleni on usein tärkeämpi kokonaisuus, ja se tikkaus on vain yksi ulkonäköpiirre muiden joukossa. Jos se on jonkun mielestä huono tapa kasvattaa helmiä, niin näyttäköön itse parempaa mallia omalla kasvatuksellaan. Nykyisellään tuntuu että niitä kohtuullisen hyvin tikattuja helmiä syntyy n. yksi viidestä, ja kun normaalin/safiirin mahdollisuus poikueisiin on 50%, ei ole helppoa saada sattumaa antamaan yhdelle eläimelle hyvä tikkaus, tyyppi, pää ja koko. Toivottavasti helmien kasvattaminen lisääntyisi niin tulevaisuudessa, että löytyisi eri sukuisia eläimiä ja voisi tehdä mahdollisimman paljon helmi-helmi yhdistelmiä, silloin sitä valinnanvaraa löytyisi myös enemmän. Ymmärrän kyllä hyvin jos hyvä helmi ei ole se ensimmäinen tavoite kasvatuksessa jos tarkoituksena on saada näyttelyissä pärjääviä eläimiä, koska kyllähän niitä on vaikeampi jalostaa nykyisellään.

Siinä ei ole kyllä mitään pahaa pyrkiä täydellisyyteen tikkauksen osalta, mutta mulla nousee aina karvat pystyyn kun jossain puhutaan "niistä täydellisistä entisajan helmistä". Ihan oikeasti 2000-luvun alulla sertejä saivat myös helmet joilla oli esim. aavistuksen heikompi tikkaus hartioilla kuin muualla, rusehtavat tummat helmet jos niillä oli suht. tasainen tikkaus, harvasti mutta tasaisesti tikatut helmet jne jne. Jos helmiltä vaaditaan nykyään näyttelyissä lähes täydellistä tikkausta, ei mun mielestä muiltakaan väreiltä saisi hyväksyä vaihtelevaa tasoa värissä. Fakta on kuitenkin se, että helmillä on vaan paljon helpompi rokottaa siitä väristä ja tikkauksesta, kun ne näkyvät valkoisella pohjalla.

Äh, tulipas pitkä. Mutta itse aiheeseen vielä, jos sinun projektisi Tirrikka etenee hyvällä mallilla, olisitko valmis tuomaan myös muille kasvattajille pari eläintä Englannista, kuten minulle? ;)

Heli

#36
Siis kyllähän helmiäissafiirillakin pitäISI olla tasainen ja oleva tikkaus. Tais ne pääosin olla helmiäisnormaaleja ne tuonnit joiden kautta lähti tikkaukset parantumaan, mutta toki lopputulos näkyi kummassakin perusvärissä ko. kuviolla.  ;)

Mun käsittääkseni suurin ongelma siinä tuonnissa on lentoyhtiöt? Eli sieltä varmaan kannattaa kysellä.
Muistankohan väärin, jos muistelen, että sen takia ei ole enää tuomareiden mukana eläimiä saatu, kun vaan Finnairilla saa tuoda eläimiä ja Finnair on suht kallis, minkä vuoksi yhdistys ei sillä tuomareita lennätä...
Destiny's hamsterit 2001-2009

Tirrikka

#37
Nii. Pitää varmaa raottaa sitä ajatusta mikä mullon kasvattamisen taustalla. Ajatus ois pitää koko ajan pienenä jalostuseläinten määrä. Mutta noi britti tuonnit jää itelle, niitä en laita jakoon, lakikin kieltää. Ihan toinen juttu jos tois kaupallisena maahan. Sit niitä sais laittaa etteenpäin. Mutta oon selvittämässä ei-kaupallista tuontia eli epävirallisesti enkä virallisesti anna enkä myy toisille. Saavat olla meillä lemmikkielukoitten Taivaaseen asti. Mutta se kasvatus. Ajatus ois hakea parin vuoden välein uutta verta. Siten että erisukusia saman kasvattajan yhellä kerralla. Ja kasvattaa siitä poikue. Kaks naarasta ja yks uros. Tai yks naaras ja kaks urosta. Kaikki tuonteja. Ja näillä tuonneilla kahet poikaset. Niistä osan vois antaa nimenomasn kasvattajille. Aattelin et niin kauan kuin mulla on lapset alle yläasteikäsiä, niin tää menis tälleen. Mä olen velkaa vaan tavikoille yhden sydämensopukan verran ja ajatus ois ihan vaan teettää erisukusilla tuonneilla poikaset ja myydä ne normaalihintaan etusijasesti virallisille kasvattajille Suomessa. Se pitää mun tutkia mikä talvikoiden kannalta paras. Tuontinaaraalla max kahdet pentueet. Niin onko järkeä yhdestä täysin tuontiyhdistelmästä antaa jalostukseen kuin osa poikasista. Mun pankki ei olis "omat linjat" talvikoilla. Vaan se että talvikkolinjasto Suomessa hyötys. Ajattelin etten välttämättä jätä itelle poikueista yhtään talvikkoa. Niin kauan kuin hamsumäärä määrällisesti rajallinen kotioloissa. Veikkaan et siihen menee useita vuosia, että tätä eläinten määrän pitämistä pienenä. Ja näitä tuonteja näyttelyttäis. Niitten pennut menis vaan myyntiin, mutta musta 2 pentuetta on max yhdellä naaraalla. Eli lopulta tuontieläinten yhdistämisestä tulis aika vähänen määrä, mutta kumminkin toivonmukaan täysin erilinjasta ja priimaa laadultaan. Olen ex-tutkija, joten se näkyy mitä hullummansorttisina suunnitelmina harrastuksessakin.

Pertti

#38
Anteeks mun putkiaivot, mutta mun mielestä helmien taso on romahtanut johtuen juuri siitä, että niitä ei kasvata nykyisin juuri kukaan ainakaan näyttelyissä käyvä kasvattaja. Mä katsosin tason romahtamisena sen, että helmikuviollisia talvikoita näyttelyn usein neljästäkymmenestä talvikosta on kymmenesosa. Toki ymmärrän kyllä Mrk:nkin pointin verrattuna vuosituhannen alkuun.

Käsittääkseni yksi kasvattaja on aktiivisesti näyttelyttänyt helmiä ainakin mun ulkomuototuomariaikoina. Eläinten kuviossa ja värissä on ollut paljon parantamisen varaa, mutta olen aika avokätisesti palkinnut niitä kuitenkin kumilla yleisvaikutelmasta tai/ja päästä ja tyypistä.

Muutamia kokonaisuutena sertin arvoisia helmiä olen nähnyt, yhden kotimaisen tuotoksen laittanut ykköseksikin. Uskon vahvasti tason parantumiseen määrän kasvaessa - vaikka niinhän ei tokikaan saisi olla (tai ainakaan niin ei saisi sanoa  :D)

Finnair ei sitäpaitsi oo nykyisin edes mikää kovin kallis yhtiö verrattuna muihin perinteikkäisiin Eurooppalaisiin lentoyhtiöihin. Tokikaan halpislentoyhtiöiden tasolle se ei pääse ikinä. Jos on vähän mahdollisuuta venkslata lähtöpäiviä, päässee Lontooseen ja takasin parillasadalla :)
Kyllä aina yhen voi ottaa!

Heli

#39
Mähän en tietenkään voi puhua niistä helmistä mitään jotka ovat piilossa jossain jonkun kotona.  :P Eli puhun toki vain niistä joita olen näyttelyissä ja esmes. kuvissa nähnyt. Hyvin harvoin sattuu sellaisia jotka olisivat tasaisesti tikattuja, eivätkä olisi liian tummia tai likaisia.

Olihan silloin aiemmin joitakin kasvattajia jotka olivat sitä mieltä, että mitä tummempi, sen parempi ja sitten alkoikin jo syntymään niitä helmiä jotkä näyttivät jo melkeinpä värimerkkisiltä...

Ja mä ainakin olen tuomariharjoittelijana painottanut juuri sitä, että missään nimessä helmeltäkään en ainakaan itse vaadi täydellisyyttä. Hyvin voin palkita vaikka huonosti tikatunkin helmen, jos se on muuten sen arvoinen.

Noh, en jaksa nyt enempää vääntää. Olettaisin kyllä, että Marika tietää mitä mä oikeasti ajattelen eikä pidä mua oikesti aivan idioottina.  ;)  :D
Destiny's hamsterit 2001-2009

Vevve

#40
Lainaus käyttäjältä: "Tirrikka"Nii. Pitää varmaa raottaa sitä ajatusta mikä mullon kasvattamisen taustalla. Ajatus ois pitää koko ajan pienenä jalostuseläinten määrä. Mutta noi britti tuonnit jää itelle, niitä en laita jakoon, lakikin kieltää. Ihan toinen juttu jos tois kaupallisena maahan. Sit niitä sais laittaa etteenpäin. Mutta oon selvittämässä ei-kaupallista tuontia eli epävirallisesti enkä virallisesti anna enkä myy toisille.

Tuskinpa sitä laki niin tiukkaan kieltää (tai niin tiukkaan tarvitsee noudattaa). Kerrankin kun sieltä jotain tulisi, olisi kiva saada.  :roll:
Kyllä mulle tosin niiden poikasetkin kelpaisi, ei siinä mitään.

Heli

#41
Miksi vevve rollailee noin ahkeraan? Voithan sä itsekin lähteä niitä hamstereita hakemaan.

Noin muuten en itse  kyllä hiffannut ollenkaan aloittajan jalostussuunnitelmaa.  :D Mutta jos jollain on rahaa huvikseen hakea ulkomailta hamsuja niin mikäs siinä. Saahan sitä hakea. Ja ehkäpä muut kasvattajat sitten hyötyvät jälkikasvusta.
Musta vaan ei ole mitään järkeä kasvattaa niin ettei ollenkaan poikasia jää himaan.  :shock: Siis mitä ihmeen kasvattamista se on, että kasvatetaan vaan myytäväksi eikä ollenkaan omaan tarpeeseen? Ja sit haetaan suurin kustannuksin ulkomailta uudet samaan hommaan, kun edelliset on kuolleet. Että eikö oikeasti olis sitten sama käyttää niitä kotimaisia. Tai vaikka jättää koko homma väliin.
Ehkä ymmärsin jotain väärin.
Destiny's hamsterit 2001-2009

Mrk

#42
Hmmm, miten se nostaisi helmiäisnormaalien tasoa, jos vaikka minä toisin toiset kymmenen valkonauhaista ja muiltakin ominaisuuksiltaan hiinäjahiinä olevaa eläintä näyttelyyn? Ei kai nyt pelkkä määrä tasoa nosta (siis näyttelyssä, jalostuksessa määrä nostaa ehdottomasti tasoa!)... vai onko pointtina että tuomari valkkaa tuosta 10 "huonosta" helmestä ne joilla kannattaisi jatkaa eteenpäin? Siinä on sitten taas ongelmana suvut, en mä uskaltaisi lähteä jalostamaan vaan niillä muutamilla ihan ok eläimillä pelkästään, seinähän siinä tulee vastaan. Tai itse pidän tärkeänä pitää erilaisia sukuja elossa, jotta on karsimisen varaa ongelmien ilmetessä.

Mun mielestä NÄYTTELY tasoa nostaisi vaikka vain yksi kaikilta ominaisuuksiltaan hieno helmi. Tosin omalta kohdaltani en osaa sanoa olenko jo kennelsokea pikkutarkka perfektionisti, joka ei edes erottaisi eläintä joka kannattaisi tuoda näytille... XD

Pertti

#43
Mikäli viittasit mun kirjotukseen, niin se tuskin nostaisi laatua yhtään - laatua nostaisi lähinnä se että esimerkiksi kymmenen tai viisikin kasvattajaa oikeasti kasvattaisi helmiä, eikä niitä syntyisi vaan sivutuotteena sillontällöin.
Kyllä aina yhen voi ottaa!

Mrk

#44
^Siihen viittasin ja ymmärsin ilmeisesti väärin kirjoituksen. Yritin juuri painottaa tuossa ensimmäisessä tekstissäni sitä että helmien parempi taso ei johtunut niistä muutamasta Englannista tuodusta helmestä, vaan siitä että niitä kasvatettiin täällä ahkerasti.