Poikaspäiväkirjat 2

[Heli]

Syrkit tuntuvat olevan herkempiä näissä jutuissa kuin kääpiöt. Kääpiöiden kanssa uskaltaa aika ronskistikin pelailla.
Joskus mulla on kääppäreiden kanssa käynyt niinkin, että poikaset on löytynyt terraa siivotessa (esim. robojen kanssa ei ollenkaan harvinaista jos poikasia on pihdattu tyyliin puolesta vuodesta vuoteen).

[Minski]

Kyl mäkin oon heti kun poikaset on silmät avannut (eli 2 viikkosina) siivonnut koko terran ihan ronskisti eli kaikki purut vaan kerralla uusiin. Käsittelyn oon alottanut myös ihan samoin tein ja ihan emon nähden otan poikasia käsiin, en nosta emoja mihinkään pois enää silloin. Ei emot siitä oo mitään sanoneet, päinvastoin; yleensä ne alkaa lähes poikkeuksetta kiipeään ittekkin sitä kättä pitkin :) Meillei oo ykskään poikanen emon toimesta kuollut enää kahden viikon iästä eteenpäin, emot hyväksyy tosi hyvin, että poikasia käsittelee, eivät pidä sitä minään ihmeellisenä asiana, tuntuu että se poikasten silmien avautuminen on semmonen hetki, että emotkin kummasti relaa heti ja hellittää otettaan lapsistaan :). Meillon emot olleet muutenkin aika stressittömiä ja päästäneet poikasia ulkoilemaankin pesän ulkopuolelle jo aika nuorina puuttumatta niiden kulkuun sen koommin.

[PiiaL]

^ Komppailen Minskin sanomisia. Meillä ovat emot olleet kanssa tosi luottavaisia. Alle pariviikkoisia poikasiakaan ei ole ensimmäistä poikuettani lukuunottamatta kukaan emo syönyt ja jos poikasia on kuollut, ne on pitänyt itse poistaa pesästä. Siksipä epäröin, syökö emot yleensäkään viallisia poikasiaan vai johtuuko poikasten syöminen vain emon stressistä, turvattomuuden tunteesta tai kenties joskus proteiinin puutteesta?

Kerran meillä kävi niin, että meille parikuisena muuttanut Valencia olikin tiineenä oman veljensä toimesta ja synnytti yhden poikasen. Huomasin tapahtuman, kun kuulin pesästä piippausta. Emo asui tuolloin matalareunaisessa häkissä ja pelkäsin koko ajan, että aktiivisesti häkissä silmät vielä kiinni pyörivä poikanen jotenkin saa itsensä ulos kaltereiden välistä tai jää puristuksiin. Yritin kiinnittää häkin reunoille pahvia tms, mutta emo jyrsi ne aika hyvin kappaleiksi jatkuvasti. Kun poikasen silmät avautuivat siirsin emon ja poikasen välittömästi terraarioon asumaan ja otin vielä mukaan puhtaita pesäpuruja entisestä asumuksesta terraarioon. Emo ei kuitenkaan hyväksynyt poikasta enää pesäänsä vaan hyökkäsi poikasen kimppuun, jos poikanen yritti päästä mahan alle.

Tässä vaiheessa kyllä mietin, että koskinko poikaseen liian aikaisin ja siirsinkö heidät liian aikaisin terraarioon turvaan. Kuitenkin kun nyt jälkeenpäin olen miettinyt muiden poikueiden kanssa asiaa, niin emo kyllä huudatti aika paljon tätä poikasta jo heidän asuessaan häkissä sen kahden ensimmäisen elinviikon aikana, kun jos vaikka verrataan tähän nykyiseen 13-päiseen poikueeseen, joka oli hiljaa niin kauan kun poikaset aloittivat keskenään nahistelut nyt yli pariviikkoisina. Että uskoisin emon ja poikasen suhteiden olleen takapuolellaan jo silloin häkissä ollessaan ja tähän uskon syynä olleen emon tosi nuoren iän ja juuri tapahtuneen kodin vaihdon, hän ei vielä luottanut minuun ja kaikki hajut ja ympäristö olivat täysin hänelle vieraita.

Tässä kävi kuitenkin onnellisesti, koska pariviikkoinen poikanen söi jo kovasti kaikkea muuta ruokaa kun jouduin sen erottamaan sitten emostaan, ja Gillianista kasvoikin isompi tyttö kuin äidistään. Mietin kyllä silloin, että kannattaako tätä emoa enää uudestaan astuttaa omien kasvatussuunnitelmieni mukaisesti, kun suhde poikaseen oli noin karu, mutta päätin ottaa riskin ja se kannatti. Valencia sai sitten muutaman kuukauden päästä 12-päisen kauniin poikueen, jonka hoiti moitteettomasti ilman poikaskuolemia neliviikkoiseksi asti.

[Minski]

Tosta poikasten käsittelyn alottamisesta vielä sen verran, että mun mielestä on hyvä alottaa poikasten käsittely 2 viikkosina senkin takia, että se aika hamsun luovutusikään on muutenkin niin lyhyt ja kaikki hamsun ostajat ei aina ymmärrä sitä, että kasvattaja pystyy käsittelemään poikasta vain 2-3 viikkoa ennen kuin se on jo luovutusikäinen; on nimittäin niitäkin, jotka olettaa että siinä ajassa saa superkesyn poikasen, jota ei itse enää tarvi yhtään kesytellä ja totuttaa käsittelyyn. Siksi ite aloitan käsittelyn 2 viikkosista poikasista, koska silloin kesytys- ja ihmiseen totutusaikaa on edes se 3 viikkoa, kaksi viikkoa tuntuisi hirmu lyhyeltä ajalta, koska ite en tykkää luovuttaa mitään kirppuilevia poikasia kellekään vaan ennemmin aina semmosia kesyjä ja kolmessa viikossa siihen pystyy varaamaan enemmän aikaa :)

Hessuinen: Vaikka tämä poikue ei sulla suunniteltu ollutkaan ja vähän kuin väkisin jouduit sen huoltajaksi niin on varmaan ollut hirmu mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus ? Ei sulla ole yhtään kasvattamispuuhat tän myötä tulleet mieleen ? Nythän sulla olis jo hyvää pohjaa emon ja poikasten hoidosta ja kehityksestä tän myötä :) Se emo on ilmeisesti äksympää laatua ? Toivottavasti luonne johtuu vain vähäisestä käsittelystä tms eikä periydy poikasille. Varmaan on kuitenkin hyvä poikasia käsitellessä ottaa se emo erilleen aina, ettei poikaset ota siitä käytöksestä ainakaan mallia ja käsittelet poikasia paljon, että saavat tuntumaa ihmiseen ja käsittelyyn. Tsemppiä ja uskon, että pärjäät kyllä poikueen kanssa kuten tähänkin asti olet tehnyt :)

Että uskoisin emon ja poikasen suhteiden olleen takapuolellaan jo silloin häkissä ollessaan ja tähän uskon syynä olleen emon tosi nuoren iän ja juuri tapahtuneen kodin vaihdon, hän ei vielä luottanut minuun ja kaikki hajut ja ympäristö olivat täysin hänelle vieraita.

Samaa uskon kyllä tuossa tapauksessa minäkin; jos emo sai poikasen oman veljensä kanssa niin sen emonhan tartti siinä tapauksessa olla ihan vauva vasta itekkin, siis kun syyrispoikasethan pitäs jo 4 viikkosina erottaa sukupuolittain niin sen tiedon mukaan emo on siis itse ollut joku 6-7 viikkonen, pikkusen yli luovutusiän siis itsekin vasta. Ei välttis sen ikänen tiedä miten toimia poikasten kanssa, kun on itekkin keskenkasvunen sekä fyysisesti että eritoten henkisesti.

[Aya]

Mä olen pääsääntöisesti siivonnut asumuksen ekan kerran siinä vaiheessa kun poikaset on olleet reilu pariviikkoa, pari emoa on ollut niin huolehtivaisia poikasistaan,että jätin ekan siivoomisen siihen kun poikaset olivat täyttäneet kolme viikkoa, aina välillä vaan vaihdatin osan puruista puhtaisiin. Nämä kaksi kyseistä emoa olivat todellakin hätäisiä, tuntuivat hätääntyvän siitäkin kun reilun kahden viikon ikäiset poikaset lähtivät pesästä ja yrittivät viimeiseen asti kantaa niitä takaisin  :S Mutta normaalisti syrkkiemot on kyllä kestäneet terran siivouksen ja poikasten käsittelyn heti kun niillä on silmät auenneet ja ne ovat pesästä lähteneet liikkeelle (eli siinä parin viikon iässä). Kannattaa siis hieman pohtia emoja yksilöinäkin, ja toimia tilanteen mukaan.

[Anonymous]

Minä olen aloittannut poikasten käsittelyn heti kun silmät auennut kunnolla 2-2,5viikkosena. Häkin siivonnu 2 viikon päästä synnytyksestä.

[Saana]

Mä siivoan koko asumuksen, kun pennuilta aukeaa silmät. Kertaakaan ei ole ongelmia siitä syntynyt. Ennen silmien aukeamista en siis siivoa edes pissanurkkaa tms.

[wiidii]

Siivoan koko asumuksen kun poikaset täyttävät kaksi viikkoa, pari vanhaa paperia saatan lisätä uuteen asumukseen. Meillä ei ole koskaan kuollut poikasia enää 2 viikon iän jälkeen.

[GaneshaX]

Meillä oli kerran yksi onneton, joka oli muita pienempi, mutta kovasti koitti eteenpäin niin kuin muutkin. Ajattelin, että kai se siitä, kun ikää tulee ihan kohta 2vk.
Se kuukahti 12vrk ikäisenä  :(

[Hessuinen]

Oi, kivasti taas vastauksia. :D

Poikaset ovat jo aika jälliköitä, joten uskalsin sitten siivota tuon dunan ja siirsin perheen isompaan, ja laitoin sen pari hajupurua ihan emon vuoksi. Hyvin meni, vaikka emolla olikin aika tohina kun alkoi heti tekemään uutta pesää. Sukupuoletkin vilkaisin äkkiä, mutta täytyy vielä tutkia tarkemmin kun ovat pari päivää vanhempia, en mä muuta erottanut kuin että ainakin yksi oli varmasti uros ja yksi naaras. :lol:

Hessuinen: Vaikka tämä poikue ei sulla suunniteltu ollutkaan ja vähän kuin väkisin jouduit sen huoltajaksi niin on varmaan ollut hirmu mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus ? Ei sulla ole yhtään kasvattamispuuhat tän myötä tulleet mieleen ? Nythän sulla olis jo hyvää pohjaa emon ja poikasten hoidosta ja kehityksestä tän myötä :) Se emo on ilmeisesti äksympää laatua ? Toivottavasti luonne johtuu vain vähäisestä käsittelystä tms eikä periydy poikasille. Varmaan on kuitenkin hyvä poikasia käsitellessä ottaa se emo erilleen aina, ettei poikaset ota siitä käytöksestä ainakaan mallia ja käsittelet poikasia paljon, että saavat tuntumaa ihmiseen ja käsittelyyn. Tsemppiä ja uskon, että pärjäät kyllä poikueen kanssa kuten tähänkin asti olet tehnyt :)

Täytyy kyllä myöntää että on tämä aika ihanaa ollut, seurata poikasten kehitystä ja kasvamista, varsinkin kun ovat nyt jo sen verran isoja että taapertavat itse dunaa tutkimassa. Ja osuit tietämättäsi syvälle, itse asiassa mielessä on ollut että jossain vaiheessa voisi aloitella pienimuotoista kasvatusta, tosin itse olen kiinnostunut lähinnä keltasukuisista väreistä joten yhtään lasta ei tästä ihanasta "ensipoikueesta" jää itselle, vaikka tuntuu nyt jo pahalta luovuttaa nuo sitten uusiin koteihin. :D Onneksi vähän lievittää samoihin aikoihin kotiin saapuva musta vkkk-tytteli. :lov Ja luulen tuon käteen kiinni käymisen johtuvan ihan käsittelyn puutteesta ja osaksi reviirin/poikasten suojelusta, kun olen emon ottanut dunan ulkopuolelle ei ole käynyt kiinni kuin kerran alussa, vaikka onkin selvästi hieman hermostunut kädessä. Nyt kuitenkin uskaltaa jo ottaa hyvin pikaisesti jonkin oikein herkun jutun kädestä dunan ulkopuolella, dunaan en ole viitsinyt työntää kättäni ihan vain sen vuoksi ettei emo hermostu liikaa (tietysti nopeita ruuanlaitto/vanhojen poisto -operaatioita lukuunottamatta). Ja kiitos neuvosta, otan emon aina pois kun lapsia käsittelen - eiköhän kaikki mene hyvin, jotenkin itsevarmuus on noussut roimasti tässä kahden viikon aikana, vaikka puolet poikasista menehtyivätkin.

[Marla]

Miten mä unohdinkaan, kuinka ihania neliviikkoiset syrkkilapsoset on? :lov Nuo ovat niin ihanan syötävän suloisia pikkuisia karvapalleromussukoita, että huh... :haha
Kamalaa ajatella, että runsaan viikon päästä ekat pojat lähtevät uuteen kotiinsa... Toisaalta niille on tiedossa rakastava lemmikkikoti, jossa niitä jo kovasti odotellaan, joten sinänsä ei yhtään tee pahaa luopua.

Ja ruokaa menee... Ne vetää kuin pesusienet tota sapuskaa, koko ajan saa antaa lisää ja lisää. xD

[GaneshaX]

Mun mielestä se kaikista ihanin ikä on se 2-4vk :sydan  Sellaset pienet pariviikkoisetkin, kun mennä lyllertävät ja kellahtelevat kumoon välillä  :lov

[wiidii]

Joo nämä meidän kaksiviikkoiset on rakkaus! Tapellaan ruuasta ja siitä kuka menee ensimmäisenä putkeen tai kuka joutuu alimmaksi maitobaarilla ja niin edelleen..  :lov  Kolmiviikkoisina lapset on ehkä kaikkein symppiksimpiä kun alkavat käsikesyyntyä ja voi alkaa ihan toden teolla käsittelemään  :sydan

[jonna]

Meillä näyttäisi pääluku nyt olevan 17-18 poikasta. Eli kaiketi porukkaa on harventunut (onneksi...), eikä mikään ihme tuolla määrällä...
Kasa näyttää edelleenkin hyvin tasakokoiselta enkä ole yhtään "rusinapentua" bongannut.

[Heli]

Oon hiljaksiin alkanut kartottamaan kiimaa Pippurilta toiveissa, että saisi sen kohtapuoliin astutettua. Mutta mutta, ylläri-pylläri eihän sitä ole tahtonut näkyä. Ilmeisesti se kiimailee siis epänormaaliin vuorokaudenaikaan. Pieni epäilys on, että ois yks yö saattanut olla kiimassa, kun aamulla aavistuksen haiskahti.
Että mä en yhtään kyllä tykkää tosta kiiman metsästyksestä. Kääppärit on siinä mielessäkin kyllä taas niin paljon helpompia.  :kieli

Pipun vauvelit kasvaa hurjaa vauhtia, viikon päästähän ne olis jo luovutusikäisiä. Tosin ainaskin kolme jää tänne kasvamaan messuja varten.