• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Sokeritauti

Aloittaja Niina-03, 16.12.07 - klo:20:09

« edellinen - seuraava »

Heli

#90
Siis mikä ihmeen show täällä on pystyssä?  :pihalla:
Sokeritautia on talvikoilla ihan älyttömän vähän. Ja esimerkiksi minulla on ollut vain kaksi sokrutalvikkoa ja Pialla ei yhtään. Ja kyse ei varmasti ole siitä ettemmekö olisi sokruja tunnistaneet, vaikka siihenkin vähän tunnutaan vetoavan.  :P Kaiken kaikkiaan hyvin harvassa on sokrutapaukset joista kuulee eli sokrun osalta ei varmasti syytä paniikkiin ole. Minun mielestäni ei tosiaankaan tarvitse sulkea pois koko linjaa, vaan riittää ihan kun niitä sokruja ja niiden jälkeläisiä ei käytetä jalostukseen.

Eipä ole mun korviini ne viidakkorummut kantautuneet joissa Varjoyrttiä syytetään sokrusta.  :shock: Jos joku kuitenkin näin on tehnyt niin hävetköön. Aika lapsellista käytöstä ja siitähän se niin kovasti tarvitsemamme yhteistyö ja luottamus kumpuaa.  :roll:
Destiny's hamsterit 2001-2009

Mrk

#91
Mä jättäisin kyllä ihan omaan arvoonsa tuollaiset yhden hamsulan syyttelyt, se on vaan sellasta syntipukin hakemista ja kertoo enemmänkin syyttäjän älykkyyden puutteesta kuin mistään muusta. Kaikki talvikoiden sukuihin oikeasti perehtyneet kyllä tietävät, että siellä suvussa on muitakin hamstereita kuin Varjoyrtin.

Niin ja olen kyllä samaa mieltä Helin kanssa siitä että koko linjaa ei tarvitse jättää jalostuksesta pois sokeritaudin takia. Sitten jos noita tautitapauksia alkaisi tulla enemmän ja vielä sitä nuoruuden tyyppiä, pitäisi alkaa hälytyskellot soimaan. Tämän hetken tiedoilla taidan liputtaa tuon elintasosairauden puolesta...

mirilii

#92
Kyseinen Varjoyrtin Holla Backhan on minun hamsterini, ja kyseistä eläintä olen käyttänyt itse kerran, ja lainannut kahdesti. Omissa hamstereissani ei, kuten sanottu, ole esiintynyt sokeritautia, ja Holla Back on jo jossain neljännessä polvessa, eikä meillä ongelmia ole kyseisen eläimen takia ole ollut. Että ihan kertoakseni etten ketään tässä ole minä ainakaan ollut syyttelemässä. Niin ja Holla voi hyvin ja on täysissä sielun(?) ja ruumiinvoimissa meillä edelleen.

Mustikkamaan

#93
Joo siis ei tosiaankaan pidä kaikkea jättää käyttämättä vain yhden takia, vain sen jälkeläiset jolla sokrua on. Tietty jos se koko linja on siinä, niin se on asia erikseen.

Mulla noi 3 linjaa campbelleissä katkes, kun sokruja esiinty useampi. Luojan kiitos campbellien sokru on meillä ollut aika pitkään jo kurissa. Ihan tarpeeksi rämpimistä noiden muiden ongelmien kanssa... Knikkien ja luonneongelmien...
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]

Niina-03

#94
Lainaus käyttäjältä: "Varjoyrtin"Mutta sen voin sanoa, ettei tuo sokeritauti uutinen välttämättä tule innostamaan mua ihan heti palaamaan talvikoiden kasvatuksen pariin lisättynä siihen miten selän takana ilkeillään ja puhutaan toisista pahaa.
Toivon, ettei kasvatuksesi loppuminen johdu tästä jupakasta. Nimittäin, minäkin olen mielestäni toiminut niin kuin kasvattaja tässä tapauksessa pitää toimia:
- Infonnut asiasta nettisivullani
- Kertonut sairastumisesta tällä sokeripalstalla
- Ilmoittanut Jallyrallyn isän lainaajalle (Holla Back oli uroslainassa)
- Testannut Jallyrallyn diabetekseen kuolleen tyttären äidin S-E Sofian = täysin puhdas testi, ei sokeritautia eikä mitään muutakaan.
- Jallyrallyn äiti on ystävälläni naapurissa, se on erittäin terve ja terhakka.
- ENKÄ ole levittänyt mitään mielikuvituksellista mailia, ei kuulu tapoihini sellainen. Laitan kyllä kaikki faktat suoraan kaikkien luettavaksi ilman kieroilua. En harrasta vedättämistä, salaamista enkä tavoittele muuta kuin hamstereiden hyötyä... oma hyötyhän tästä on kaukana.

Jallyrallyn sisaret ovat terveitä, samoinkuin kaikki muut lapset paitsi Victoria. Aion testata kaikki talvikkoni, vaikka se on sikäli turhaa että ellei hamsu juopottele niin ei sillä ole sokeritautia.

PS: Minä kasvatin cämpsyjä vuonna 1993, mutta lopetin sen touhun sokeritaudin takia. Kaksi talvikkolinjaa olen katkaissut jo aiemmin sokeritaudin takia, näin tapahtui 90-luvulla. Tämä Jallyrallyn linja on siten neljäs sokeritaudin takia katkaistu linja. Tervettä linjaa yritetään kaikin tavoin - välillä tulee jotain muuta. Mitä tässä enempää voi?
[size=85]Tosikko, vanha käpy.[/size]

Heli

#95
Mun mielestä ei kyllä kannata lähteä arvailemaan että mistä se sokeritauti on lähtöisin. Vai käsitinköhän nyt jotain ihan väärin.  :pihalla: Eihän se ettei testien mukaan sokrua ole, tarkoita etteikö sitä voisi jälkeläisilleen jättää. Käsittääkseni sokrun periytyminen ei myöskään ole ihan yksinkertaista?
Destiny's hamsterit 2001-2009

Anonymous

#96
Lainaus käyttäjältä: "Heli"Sokeritautia on talvikoilla ihan älyttömän vähän. Ja esimerkiksi minulla on ollut vain kaksi sokrutalvikkoa ja Pialla ei yhtään.

"Niina-03"
linja on siten neljäs sokeritaudin takia katkaistu linja.

Eikö tuo sitten viittaisi elämäntavoista johtuvaan sokeritautiin? kun ei ole niin yleistä ja kun muut lähisukulaiset ovat terveitä, ihmisellä ja eläimellä myös elintavat vaikuttavat, ei pelkästään perinnöllisyys

Heli

#97
Lainaus käyttäjältä: "P.H"Eikö tuo sitten viittaisi elämäntavoista johtuvaan sokeritautiin? kun ei ole niin yleistä ja kun muut lähisukulaiset ovat terveitä, ihmisellä ja eläimellä myös elintavat vaikuttavat, ei pelkästään perinnöllisyys
En minä silti olisi sairastuneen eläimen jälkeläisiä jalostukseen käyttämässä. En toki tiedä tarkoititko asiaa edes niin.
Mullakin nuo kaksi sairastunutta olivat kuitenkin läheistä sukua toisilleen. Toinen sairastunut oli yhden sairastuneen isän veli ja Niinalla oli tämän yhden sairastunut veli myös sairastunut. Kuitenkaan muita sairaita ei ole näistä linjoista ilmennyt.
Eli kyllä jonkinlainen perinnöllinen alttius on olemassa, mutta tosiaan ihan suoraviivaista se periytyminen ei talvikoilla näyttäisi olevan.

Niin ja toki varmasti myös ympäristötekijöillä on vaikutusta, uskoisin näin.
Destiny's hamsterit 2001-2009

Niina-03

#98
ykköstyyppi on perinnöllinen ja kakkostyyppi elintasosairaus kirjoitti kuuluisa kasvattaja eilen 8-)
Jos tätä olisi uskominen, niin ykköstyypin diabetes katkaisisi aina linjan. Kakkostyypin diabetes on siis pieni kysymysmerkki, sen periytyminen ei ole selkeä juttu.

Toinen juttu on se, että kakkostyyppi puhkeaa ilmeisesti vain aikuisena tai vanhempana. Jos eläin on saanut jälkeläisiä ja ne ovat terveitä ja ehkä edelleen lisääntyneet... tarkkailisin sukuja kyllä tarkasti. Jos kakkostyyppi olisi elintasosairaus niin eivät jälkeläiset välttämättä sairastu ikinä.
Ykköstyypin diabetekseen kuolleen Toban yhden veljen suku on edelleen terve, eli ei se tauti väijy  :dorka: jokaista eläintä ja jokaisen puun oksalta. Mutta mihin se iskee, ei voi ennakoida... Arpapeliä kuten koko elämä.
Ehdottomasti silti nuorena sairastuneet diabetikot pois jalostuksesta, se on AINAKIN periytyvää.
[size=85]Tosikko, vanha käpy.[/size]

Mustikkamaan

#99
Myös kakkostyypin diabetes on perinnöllinen. Sitä ei kannata pyyhkiä pois pelkkänä elintasosairautena. Tai no ainakin ihmisillä.

Lapsi voi myös saada kakkostyypin diabeteksen.


"Noin kolmasosalla ihmisistä on perinnöllinen taipumus tyypin 2 diabetekseen. Taipumus voi muuttua diabetekseksi lihomisen, etenkin keskivartalolihavuuden, ja vähäisen liikunnan yhteydessä. Keski-ikäisillä ihmisillä, joilla on 15 kiloa tai enemmän ylipainoa, vaara sairastua diabetekseen on 10–20-kertainen normaalipainoisiin verrattuna."

Lainaus on Terveyskirjaston nettisivuilta osoitteesta http://www.terveysportti.fi/terveyskirj ... i=dlk00011


Sit löyty vielä tämmönen

"Lisäksi noin joka kymmenennen tapauksen suhteen rajanveto eri diabetestyyppien välillä on häilyvää, ja on nimetty myös omia alaluokkia kuten LADA, MODY ja mitokondriaalinen diabetes."

Senmoselta sivulta kuin http://www.poliklinikka.fi/?page=4447275&id=3502790


Noi on siis tosiaan ihmisiä koskevia, mutta musta toistaiseksi ainakin noita inffoja voi hyvin soveltaa hamstereihinkin, kunnes enempi tutkitaan.
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]

Varjoyrtin

#100
Kuten jo sanoin kasvatukseni tauolle laittaminen ( en mä nyt ihan lopettamisesta ole puhunut  ;)  on näitä talvikoita sen verran monta vuotta tässä ollut) ei ole sokeritaudin vika. Eilen vasta kuulin sokrusta ja jo viime vuonna mietin kasvatuksen tauolle laittamista.
Enkä myöskään, Niina, sinua epäile minkään mailin levittelystä.
Sain jo nimet pöytään enkä itsekään tunne sen paremmin niitä tyyppejä.  :teipit Antaa olla, olen jo päättänyt että jätän asian omaan "arvoonsa".  :)

Anonymous

#101
Se joka näitä huhuja levittelee voisi hiukan miettiä tekemisiään ja  motivejaan, varsinkin jos on sama henkilö, joka jo aiemminkin on levitellyt kaikkea *askaa :dorka:

Niina-03

#102
Lainaus käyttäjältä: "Mustikkamaan""Noin kolmasosalla ihmisistä on perinnöllinen taipumus tyypin 2 diabetekseen. Taipumus voi muuttua diabetekseksi lihomisen, etenkin keskivartalolihavuuden, ja vähäisen liikunnan yhteydessä. Keski-ikäisillä ihmisillä, joilla on 15 kiloa tai enemmän ylipainoa, vaara sairastua diabetekseen on 10–20-kertainen normaalipainoisiin verrattuna."
Kiitos  :D  tätä tietoa vähän kaipasinkin.

Tämän mukaan voisi ajatella, että hyvinkin suuri osa talvikoista kantaa "paksukaisgeeniä" - kuten olette huomanneet, toiset linjat lihovat paljon helpommin kuin toiset.
Jallyrallyn linja on ollut liikalihavuuteen taipuvaista ja vähäinen liikkuminen  on voinut laukaista sokeritaudin. ???
Jallyrallyllä on Rody ja juoksupyörä, mutta perusluonne on laiska. Tuoretta Jallyrally ei juuri arvosta, vaan parkkeeraa aina siemenkipon eteen. Täytyy laittaa kaikki talvikot laihikselle.
[size=85]Tosikko, vanha käpy.[/size]

Anonymous

#103
Lainaus käyttäjältä: "Niina-03"Jallyrallyn linja on ollut liikalihavuuteen taipuvaista ja vähäinen liikkuminen  on voinut laukaista sokeritaudin. ???
Jallyrallyllä on Rody ja juoksupyörä, mutta perusluonne on laiska. Tuoretta Jallyrally ei juuri arvosta, vaan parkkeeraa aina siemenkipon eteen. Täytyy laittaa kaikki talvikot laihikselle.

Meillä hamsterit saavat juosta vapaana ja juoksupyörät ovat kaikilla koko ajan, eivät juokse pyörissä hysteerisesti, vaan osaavat itse kontrolloida juoksua, tuoreruokaa on aina saatavilla ja vanhin lopetti oikeastaan kokonaan siementen ja muun "teollisen" syönnin ja voi loistavasti ikäänsä nähden (siemeniä etc. on silti koko ajan saatavilla).

Huomasin, että pienissä asumuksissa asuvat laiskistuvat helpommin, tylsistyvät varmaankin, (minun pieni ei nyt ole sitten kyllä yleisesti ihmisten mielestä pieni duna/terra) vapaana pito (ymmärrän, että kaikilla ei mahdollisuutta siihen) on auttanut hirveästi virkeyteen ja touhuamiseen, hilluvat monta päivää sen jälkeen  XD
Joskus tein myös sen, että otin kylmästi siemenkipon pois vuorokaudeksi, sellaiselta, joka oli todella laiska (yksi on ollut sellainen), koska kaikki oli liian helposti saatavilla, tarkistin ensin, että ruokavarastoissa oli ruokaa, enää ei olla niin laiskoja oltu, mutta se tosiaan auttoi, kun hamsteri joutui hiukan touhuamaan muutakin ruokansa eteen, kuin kävelemään kupille, luonnossakin ne joutuvat näkemään hiukan vaivaa aterioidensa eteen.

Meillä on alkanut tuoreruoka mennä hyvin kaupaksi, jopa sille eräälle jolle se ei koskaan ole maistunut, nyt hamsterit juoksevat heti katsomaan, kun on tuoreruuan aika illalla, pienet muutokset ruuassa saivat tämän aikaan, ruokaan on säännöllisesti lisätty raakaa kalkkunaa, lohta,lammasta, hevosta, jauhomatoja, etc. (nämä siis perusjuttujemme lisäksi)

Mustikkamaan

#104
Lainaus käyttäjältä: "Niina-03"
Lainaus käyttäjältä: "Mustikkamaan""Noin kolmasosalla ihmisistä on perinnöllinen taipumus tyypin 2 diabetekseen. Taipumus voi muuttua diabetekseksi lihomisen, etenkin keskivartalolihavuuden, ja vähäisen liikunnan yhteydessä. Keski-ikäisillä ihmisillä, joilla on 15 kiloa tai enemmän ylipainoa, vaara sairastua diabetekseen on 10–20-kertainen normaalipainoisiin verrattuna."
Kiitos  :D  tätä tietoa vähän kaipasinkin.

Tämän mukaan voisi ajatella, että hyvinkin suuri osa talvikoista kantaa "paksukaisgeeniä" - kuten olette huomanneet, toiset linjat lihovat paljon helpommin kuin toiset.


Siis mikä paksukaisgeeni? Kun puhutaan perinnöllisestä kakkostyypin diabeteksesta?
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]