Kirjoittaja Aihe: Kysymyksiä kasvattajille  (Luettu 11918 kertaa)

Poissa ennah.

  • Viestejä: 6
    • Profiili
Kysymyksiä kasvattajille
« : 21.01.08 - klo:22:34 »
Eli tässä olen nyt muutaman viikon aktiivisemmin etsinyt kasvatuksesta tietoa, mutta muutamiin kysymyksiin en ole saanut vastausta. Olen siis 16-vuotias, kasvatuksesta kiinnostunut naisen alku ja kotona vipeltää tällä hetkellä kaksi robotyttöä, lk kemu naaras ja pk hunaja (?) uros (en ole sotkemassa kahta viimeistä keskenään  :) ), siskolla vielä muutama lisää. Ja ei, en siis ole harkitsemassa mitään tehotuotantokasvatusta, vaan mietin, että olisi joskus mukava aloittaa pienimuotoista syrkkikasvatusta, kunhan tietoa tulee lisää ja saisi hommattua muutaman jalostukseen käyvän eläimen.  :roll:

1. Arctican sivujen värigenetiikka-osiossa mainittiin, että mitä pidempään väriä jalostetaan puhtaana, sitä paremmaksi se tulee. Samassa kappaleessa kerrottiin myös, että liiallinen homotsygotia voi kuitenkin aiheuttaa muutoksia terveydessä. Itseäni kiinnostaisi juuri vain muutaman värin jalostaminen mahdollisimman puhtaina linjoina, joten onko tällainen käytännössä katsoen edes mahdollista? Eli esimerkiksi mustaa lähtisi jalostamaan vain mustista ja mieluiten mustansukuisista yksilöistä, jolloin jossain vaiheessa suurin osa suvun hamstereista olisi siis mustia.

2. Menevätkö syyrialaiset kaupan? Entä onko värilla paljonkin vaikutusta poikasten myyntiin? Eli onko uusille kasvattajille enää tarvetta?

3. Mitkä värit ovat sellaisia, joita oikeasti tarvittaisiin puhtaina lisää? Puuttuuko Suomesta kokonaan joitain värejä?

4. Lopuksi joku saa nyt kertoa, minkä värinen tämä meidän poika oikeasti on. Itse sen hänet veikannut hunajaksi, mutta koska silmät eivät ole punaiset ja hän on kuitenkin inan tummempi, niin en luota omaan päättelykykyyni pätkääkään. Sitten taas ehkä vähän liian vaalea ruosteeksi (kuvissa huonon valo, oikeasti vähän vaaleampi) ja on kauttaaltaan samansävyinen, toki pitkä karva voi hämätä. Alunperin siis eläinkaupan ostos, joten kasvattajasta/suvusta ei tietoa. Minullekin saapui vasta kun tutullani ilmeni allergia.



Paljon kiitoksia jos joku jaksaa vastailla näihin (ehkä vähän tyhmiinkin) kysymyksiin!  ;)
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »

Poissa arctican

  • Ulkomuototuomarit
  • Viestejä: 58
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #1 : 22.01.08 - klo:15:23 »
1. Esimerkiksi juuri mustilla ja mustansukuisilla on Suomessa lähes jatkuvasti niin vahva ja vaihteleva geenipooli, että mustien jalostaminen pelkkiä mustia käyttämällä voisi olla hyvinkin mahdollista. Mustia hamstereita syntyy niin paljon (etenkin jos laskee mukaan vielä punasilmäisen version eli kyyhkynharmaan), että pelkoa liiallisesta sukusiitoksesta ei juuri ole, jos kasvattaja itse viitsii pysytellä kärryillä suvuista.

2. Tämä asia vaihtelee varmasti hyvin paljon kasvattajan aktiivisuuden, asuinpaikan, ajankohdan, "maineen" ym. mukaan, joten mitään yleispätevää vastausta on vaikea antaa. Meiltä syyrialaisia kysytään jatkuvasti todella paljon, enemmän kuin olisi myydä, mutta kaikkialla ei välttämättä ole sama tilanne. Värillä on jonkin verran vaikutusta: Esim. useimmat eläinkauppiaat sanovat myyvänsä parhaiten "kirjavia" poikasia, eli käytännössä kuviollisia kuten laikukkaita, nauhallisia ja kilpikonnia. Kaupoissa mustat ja normaalit taas näyttävät liikkuvan hitaammin, luultavasti vain sen vuoksi, että niitä on suhteellisen paljon tarjolla. Kasvattajan on kuitenkin mahdotonta valita väriään sen perusteella, millä olisi eniten kysyntää, sillä hamsterinostajat vaikuttavat olevan melkoisen oikukkaita laumasieluja. Välillä on nimittäin havaittavissa ihan selkeitä buumeja jonkin tietyn värin kanssa, eli kaikki haluavat juuri sitä samaa tiettyä väriä, vaikka hamsteri tulisi ainoastaan lemmikiksi. Hetken päästä taas muotiväri vaihtuu, ja ne ennen halutun väriset eivät kelpaakaan enää niin hyvin.

3. Varmasti kaikkia värejä saisi olla nimenomaan puhtaana enemmän. Lähes kokonaan puuttuvia ovat vaaleanharmaan ja tummanharmaan sukuiset.

4. Jos hamsu on kauttaaltaan saman värinen, se tuskin on puhdas hunaja, kuten itse epäilitkin. Valon vuoksi varmaa vastausta on vaikea antaa. Minusta korvat eivät ole yhtä tummat kuin cremellä, pikemminkin rusehtavat, joten ehkä jotain karamellia laittaisin arvaukseksi. Varminta faktaa väristä saisi kuitenkin vain jälkikasvun tai sukutaustojen perusteella.
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »

Poissa ennah.

  • Viestejä: 6
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #2 : 22.01.08 - klo:21:23 »
Kiitos vastauksesta!

1. Tähän ykköseen siis vielä tarkennukseksi. Eli värin jalostaminen on siis käytännössä katsoen mahdollista niin kauan ilman "haittavaikutuksia", kun sukusiitosta ei tapahdu?

4. Tuo karamelli voisi olla ehkäpä aika lähellä. Oman entisen cremeni kanssa nämä olivat aivan eri väriset kauttaaltaan, joten se tuskin on hirveän todennäköistä, kuten epäilitkin jo korvien perusteella. Valitettavasti hänellä on ikääkin jo sen verran, ettei uskalla enää lähteä pojalla astuttamaankaan (18 kk).
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »

Poissa Juuli

  • Viestejä: 372
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #3 : 22.01.08 - klo:21:25 »
Onko tuolla syyrialaisella mustat vai ruskeat silmät? Mietin vain, sillä karamellithän ovat ruskeasilmäisiä.
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »
Pistä vain haaveesi johonkin turvalliseen paikkaan ja pidä mielessä, mihin ne piilotit.

Poissa ennah.

  • Viestejä: 6
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #4 : 22.01.08 - klo:22:13 »
Ai katsos vain, olin taas liian hätäinen. Meiltä löytyy siis mustat silmät. Eli kauttaaltaan tuollainen vaalean kellertävä (pitkät karvat vaaleampia), vatsa vaalea (melkein valkoinen), korvat tuollaiset tumman-punertavan-vaalean läpikuultavat ja jalat vaaleat. Lyhyesti siis jonkun verran vaaleampi kuin kuvassa.  ;)
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »

Poissa Aya

  • Lemmikkituomarit
  • Viestejä: 700
    • Profiili
    • http://eetun.blogit.fi/
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #5 : 23.01.08 - klo:10:43 »
^ruskeita silmiä voi olla aika vaikea erottaa mustista, koska ne näyttävät lähes mustilta.
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »

Poissa Mustikkamaan

  • Ulkomuototuomarit
  • Viestejä: 2520
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #6 : 23.01.08 - klo:17:10 »
Ei-mustat/harmaat korvat paljastavat yleensä eläimen olevan ruskeasilmäinen.
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]

Poissa Ceizarinna

  • Viestejä: 35
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #7 : 21.08.08 - klo:15:44 »
Tämä on varmasti ihan tyhmä kysymys, mutta ei sitä muuten viisastu...

1. Montako asumusta hamsulassanne on?Minkälaisia?

2. Voiko otuksia asuttaa muovisissa laatikoissa, siis myrkyttömiä ja mahdollisimman läpinäkyviä tarkoitan, jossakin kuvassa näin tuolla kuvaketjun puolella...? Jos voi niin millaisissa, esim. merkki, kokoa... u know.

Kiinnostunut kiittää! :)
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »
Strange what desire will make foolish people do

Poissa p-e-t-r-a

  • Viestejä: 18
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #8 : 19.09.08 - klo:18:10 »
Mäkin kysyn tähän samaan ketjuun.
Kun mua kiinnostaisi hankkia ainaki yks uus hamsu ja olisin jonkin verran myös kasvatuksesta kiinnostunut.

1. Kuinka paljon ikäeroa naaraalla ja uroksella saa korkeintaan olla.
2. Mikä on paras ikä tehdä ensinmäinen poikue naaraalle?
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »

Poissa Sarantha

  • Viestejä: 276
    • Profiili
    • http://www.firmala.fi/~sarantha2
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #9 : 19.09.08 - klo:22:12 »
Hamsterin laji olisi hyvä kertoa! Koska puhuit toisessa topikissa talvikoista, vastaan nyt niitä koskien.

1. Ei kovin olennaista, ei voi sanoa mitään tiettyjä ikiä. Jos minulla olisi esim. vanhahko uros, niin miettisin tapauskohtaisesti, kannattaako yhdistelmä toteuttaa.
2. 4-6 kk. Kannattaa yhdistää jossain 3kk lopulla, niin on aikaa sitten yrittää pidempään, mikäli heti ei tule kantavaksi.
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »
Talvikkoharrastusta 2006-2008.
Kotona tällä hetkellä 2 gerbiiliä, 2 maatiaiskissaa & bordercollie.

Poissa Katar

  • Viestejä: 286
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #10 : 05.01.09 - klo:22:22 »
En viittiny uutta topicia alottaa enkä löytänyt parepaa paikkaa postittaa tätä.

Oon ymmärtänyt että hamsteri liikku enimmäkseen viiksikarvojensa havaintojen perusteella ja muutenkin aistii niillä paljon. Kun rexillä on kiharat viikset niin aiheuttaako se mitään negatiivistä häiriöö/häiritseekö se hamsun aistimuksia jne.?

Sori vähän tyhmä kysymys  :mrgreen:
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »
[size=150]Kata[/size]
Ihminen on aina niin onnekas tai onneton miten itseään ajattelee

Poissa Mustikkamaan

  • Ulkomuototuomarit
  • Viestejä: 2520
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #11 : 06.01.09 - klo:13:00 »
Kyllä mä uskon että jokainen tämän kaltainen mutaatio aiheuttaa jotakin "ongelmaa". Mutta kunhan ei mennä yli eikä ympäri, niin ei välttämättä ole kyse kovin merkittävästä ongelmasta. Esmes luppakorvaiset kanit pystyvät liikuttelemaan korviaan paljon huonommin, ja minusta korvien liikuttaminen äänen suuntaan on jäniseläimelle hirmu tärkeä asia. Että kyllä ne kiharat viikset (nehän "lyhenevät" hirmusti) varmasti jossain määrin ovat haitalliset, mutta en usko että radikaalissa määrin häiritsevät.
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]

Marla

  • Vieras
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #12 : 21.01.09 - klo:13:42 »
Onko mahdollista (tai no, mahdollista ja mahdollista mutta järkevää) käyttää jalostukseen 11 kk vanhaa naarasta? Menee kyllä yli tuon suosituksen, sen tiedän, mutta neito on hyväkuntoinen ja kaikin puolin terve. Ensimmäinen poikue kumminkin olisi kyseessä...
Hieman itseä epäilyttää tuon iän puolesta.

//Sitäpä minä tosiaan hieman uumoilinkin...
« Viimeksi muokattu: 21.01.09 - klo:13:46 kirjoittanut Marla »

Poissa Minnaw

  • Viestejä: 1360
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #13 : 21.01.09 - klo:13:44 »
^On liian vanha kyllä saamaan ensimmäiset poikaset.
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »
Oxalis - talvikkokasvatus
http://oxalis.omasivu.fi/

Poissa Sennni

  • Viestejä: 9
    • Profiili
Re: Kysymyksiä kasvattajille
« Vastaus #14 : 03.03.09 - klo:18:30 »
Hei!
Haluaisin teettää 2 talvikollani poikasia. Tyttö on kohta 1v, eli onko se liian vanha? Poika on myös n. 1v.  Kummatkin ovat terveitä. Kiitos jos vastaatte :)
« Viimeksi muokattu: 01.01.70 - klo:02:00 kirjoittanut Guest »
Sennni