Suomen Hamsteriyhdistys ry

Hamsterit => Kasvatus ja genetiikka => : Vevve 28.02.12 - klo:15:22

: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 28.02.12 - klo:15:22
Ajattelin perustaa uuden aiheen yleiselle keskustelulle hamsterien tuomisesta ja viemisestä ulkomaille, kun edellinen oli lähinnä yhden henkilön suunnitelmien sekavaa puimista  :angel

Tänne siis keskustelu kyseisestä aiheesta. Olen henkkoht erittäin kiinnostunut pysymään perillä Suomen ja muiden maiden välisestä hamsteriliikenteestä, joten olisi mukavaa jos matkoja suunnittelevat/matkoja tehneet kertoisivat mitä vievät ja tuovat ja mistä. Myös pohdinnat ja kysymyksen kuljettamisen käytännön seikkoihin liittyen tänne.

Itse olen kuskaillut hamstereita Ruotsista, Virosta, Espanjasta, Saksasta ja Ranskasta ja välikäsien kautta saanut myös englantilaisia sekä tsekkiläisiä hamstereita. Sekä kasvattajilta että eläinkaupoista on tullut ostettua, enimmäkseen roboja mutta myös muutamia talvikoita. Kasvattejani on viety Saksaan ja Ruotsiin.

Seuraava retki on suunnitteilla kevään tai kesän aikana Kööpenhaminaan, josta toivon löytäväni kiinankääpiöitä... Parille kasvattajalle olenkin jo viestitellyt.

Yleistä summa summaarumia eläinten tuomisesta:
- Tietääkseni ainoa eläimiä matkustamossa kuljettamaan suostuva yhtiö on Finnair. Eläinten kuskaamisesta peritään 60€/lento.
- Vaikka lentoyhtiöt yleensä vaativat jotain IATA-hyväksyttyä laatikkoa, sellaista ei jyrsijöille liene edes olemassa. Tavalliset ehjät geo-laatikot suljetussa kassissa ovat omilla reissuillani riittäneet.
- Englannista tuomisessa on omat kommervenkkinsä, ja lentäen eläinten liikuttelu on lähes mahdotonta. Helpointa lienee mennä lentokoneella vaikka Hollantiin ja sieltä lautalla Englantiin.
- Suomi-Ruotsi ja Suomi-Viro välien risteilylaivoilla eläinten tuominen on helppoa ja vaivatonta.
- Älkää nyt kuitenkaan innostuko kuskaamaan lomakohteiden eläinkaupoista hamstereita... Ne ovat huonosti hoidettuja, luultavasti sisäsiittoisia eikä niin iästä tai muusta yleensä ole mitään tietoa.

Tietoa eläinten kuljettamisesta Finnairilla:
http://http://www.finnair.com/FI/FI/information-services/baggage/pets
: Re: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: EmmaTi 28.02.12 - klo:16:13
Hyvä keskustelunaihe!
Olisin itsekin kiinnostunut kuulemaan jos joku on tekemässä tällaisia reissuja. Itse kun työni vuoksi aika vähän reissaan niin maksan mieluusti vaivanpalkkaa jos joku tuo oman hakureissun yhteydessä minullekin.
Hakijakin saa varmaan mukavasti matkakuluja kuitattua kun tuo jonkun ylimääräisenkin hamsun samalla?
: Re: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 28.02.12 - klo:16:49
Itse en ole koskaan etukäteen lupautunut tuomaan muille eläimiä. Se aiheuttaa vain turhaa työtä ja järjestelyjä. Yleensä haalin jonkinlaisen lauman eläimiä kotiintuotavaksi ja sitten Suomessa päätän mitä haluan pitää itse ja mitä en. Ehkä kolmasosa tuomistani elikoista on lopulta päätynyt tutuille kasvattajille  :)
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 30.03.12 - klo:17:26
Lavender's ja Goldilock's -hamsuloiden yhteinen Tanskanmaanreissu suoritettu! Seuraavanlaisia tuliaisia tuli, Ely korjatkoon jos virheitä. Kaiken kaikkiaan 13 hamsteria tuli tuotua, 3 enemmän kuin mitä alun perin suunniteltiin.

- creme roborovski naaras
- creme roborovski uros
- satiini agouti campbelli uros
- 4 x laikukas kiinankääpiöhamsteri uros
- normaali kiinankääpiöhamsteri naaras
- 5 x syyrialainen, en muista värejä tai kuvioita  :icon_e_biggrin:

Vierailimme tapaamassa Kwo's, Malthes ja Satomis -kasvattajia ja ihmettelimme tanskalaista eläinharrastusta vierailemalla hamsuloissa. Retkestä tulee pieni artikkeli seuraavaan Poskariin.

Menomatkalla vietiin 2 sinistä syyrialaista ja 4 kinkkiä.
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Ely 30.03.12 - klo:21:35
Syrkkejä tuli mm. suklaana, suklaa kilpparina, rs hopsuina ja sinisenä "polywhitena". Se on tosi outo roanmainen kuvio joka kuitenkin periytyy resessiivisesti :nuija:
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: jonna 30.03.12 - klo:22:22
Onnea uusista tulokkaista!

Ot. Noita "polywhiteja" eli dalmatianlaikukkaita on täällä nyt eka pesueellinen,on muuten varsin mielenkiintoinen kuvio kasvattaa :)
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: wiidii 30.03.12 - klo:22:31
Siis tuo Elynhän sininen ei ole dalmatianlaikukas vaan siis, hmm, "resessiivinen roan". Kun ton ja dominoivan laikukkaan yhdistää tulee dalmatianlaikukasta.  :icon_mrgreen: Että ei muut nyt mene termeissä sekaisin. :D
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: jonna 30.03.12 - klo:22:55
Aa mää aattelin että se on se laikukas eli ulkomailla polywhiten nimellä kulkeva :D
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: tammenterho 01.05.12 - klo:22:45
Mie olen kesäkuussa menossa Viroon ja tarkotus olis tuoda sieltä muutama hamsu. Onko kellään tietoa, että onko Virolla hamsteriyhdistys tms? Tarkotus olis tuoda roboja ja cämpsyjä.
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 02.05.12 - klo:01:45
^ Virossa on yhdistys, mutta se on erittäin epäaktiivinen ja heidän tietämyksensä hamstereista on aika olematon. Eli asiantuntevia kasvattajia on turha toivoa löytävänsä  :nuija: Täällä Viron jyrsijäfoorumi: http://pisi.ee/

Eläinkaupat Virossa on aika karmaisevia, tässä kirjoitukseni omista tuonneistani: http://veeranhamsterit.blogspot.com/2011/07/georg-ots.html
Mistä sä campbelleja ajattelit löytää? Hybrideitä ne kaikki talvikot/campsyt on jos niitä jostain löytää  :nuts:
: Saako Virosta tuoda Suomeen hamsterin?
: typynen 30.06.12 - klo:11:41
Tiedättekö saako Virosta tuoda hamsterin Suomeen?
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: GaneshaX 01.07.12 - klo:10:01
Saa tuoda.

Laivan kanssa kaikein helpointa, lentokoneitten kanssa hieman hankalampaa.
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: wiidii 01.07.12 - klo:15:48
Finnair on tällä hetkellä pääsääntöisesti ainoa lentoyhtiö, joka hyväksyy eläimet myös matkustajatiloissa lähes ongelmitta.

Myös Britanniasta tuonnin lentoteitse pitäisi onnistua Eviran (Eviraa siis ei kiinnosta eläintuonnit jos ne eivät ole kissoja, koiria tai frettejä ilman papereita) & Finnairin mukaan, mutta ainoat ongelmat saattaisivat tulla Britannian päässä lentokentällä, ja mulle Eviran yhteyshenkilö suositteli paikalla olevan natiivin englantia puhuvan henkilön joka ymmärtää eläinten kuljetuksista jotain tai sekä Eviralta että Finnairilta hankitun oikeutuksen jossa englanniksi lukee tuonnin olevan mahdollista. Britit.  :nuts:
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 01.07.12 - klo:17:22

Ymmärtääkseni brittien säädökset on niin hankalia, että parasta on viedä eläimet lautalla vaikka Hollantiin ja lentää sieltä Suomeen.
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: wiidii 01.07.12 - klo:17:56
Britit muuttivat eläinkuljetuslakejaan 1.1.2012, mikä on helpottanut eläinten tuontia ja vientiä Britanniaan.
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: NuclearBitch 15.03.13 - klo:12:18
Mielenkiintoinen aihe, sillä saattaa olla mulle ajankohtainen pian. Asun siis Pohjois-Irlannissa ja täällä kasvattajia ei ole kuin yksi. Olen häneltä syrkin ostamassa ja mahdollisesti myös kasvatus kiinnostaisi. Koska täällä hamsterikanta on niin olematon, pitäisi mahdollisia jalostusyksilöitä hakea muualta. Englannissa kanta ilmeisesti on isompi, mutta mitenhän sieltä tänne tuo? Lautalla olisi varmaan helpointa.
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 15.03.13 - klo:13:33
^Englannissa on paljon kasvattajia. Niillä vaan on tietääkseni tosi tiukat säädökset lentämisen suhteen, joten varmaan se lautta olisi paras vaihtoehto.

http://www.hamsters-uk.org/
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: GaneshaX 18.03.13 - klo:11:57
Törmäsin aivan vahingossa tällaseen:
http://www.petsie.fi/forums/18135-ulkomailta-tuotujen-nisakk-tuontiluvat

En oo ikinä tollasesta kuullutkaan, onko tää jonkun itse keksimä juttu, vai onko säädökset muka muuttuneet?
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 18.03.13 - klo:12:33
Eviran sivuilta löytynee ajankohtainen tieto aiheesta.
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: -Titiuu- 18.03.13 - klo:12:34
Törmäsin aivan vahingossa tällaseen:
http://www.petsie.fi/forums/18135-ulkomailta-tuotujen-nisakk-tuontiluvat

En oo ikinä tollasesta kuullutkaan, onko tää jonkun itse keksimä juttu, vai onko säädökset muka muuttuneet?

Hiukan iltasadun makua tuossa jutussa on... :nuq:

Eviralla on edelleen säädökset sekä EU:n sisäiseen että sen ulkopuolelta tulevaan/lähtevään eläinliikenteeseen.

http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti_ja_vienti/eu-jasenmaat__norja_ja_sveitsi/kanit_ja_jyrsijat/ (http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti_ja_vienti/eu-jasenmaat__norja_ja_sveitsi/kanit_ja_jyrsijat/)
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Alkemistin 18.03.13 - klo:12:46
Eiköhän ole joku peikko asialla, mutta nämä jutut lähtevät nopeasti käsistä..  :nuts:
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 18.03.13 - klo:12:51
En luottaisi Petsieen kovin vakavana tiedonlähteenä.

Ruotsissa tosiaan kuitenkin tarvitaan maa- ja metsätalousministeriön lupa, jos maahan haluaa viedä / sen läpi haluaa kuljettaa kerralla enemmän kuin 5 eläintä.
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: jonna 19.03.13 - klo:10:24
Meni kyllä usko nyt lopullisesti Jordbruksverketiin. Tosiaan Ruotsiin ei saa viedä kuin max.5 eläintä per nokka. No laitoin sitten nuo tuontilupaperit menemään ja tadaa! Tuontilupaa ei voida myöntää kuin ruotsalaiseen osoitteeseen  :nuija:
Kaiken koomisinta tässä on se että on toimittu tasan heidän ohjeiden mukaan. Kysyin lisätietoja että mitäs nyt niin arvatkaapa olenko saanut ensinkään vastausta....

Vastauksia olen saanut aiemmin 8 joista jokainen on erilainen ja nyt sain vielä 3 lisää  :xd:
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: EmmaTi 19.03.13 - klo:14:50
Meni kyllä usko nyt lopullisesti Jordbruksverketiin. Tosiaan Ruotsiin ei saa viedä kuin max.5 eläintä per nokka. No laitoin sitten nuo tuontilupaperit menemään ja tadaa! Tuontilupaa ei voida myöntää kuin ruotsalaiseen osoitteeseen  :nuija:

Siis meinaako toi sitä että sen ruotsalaisen vastaanottajan pitäis anoa se lupa jos sä viet sille hamsuja? Vai miten.
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 19.03.13 - klo:16:38
Jonnahan on kuljettamassa eläimiä vaan Ruotsin läpi Hollantiin.

Mä hylkäsin suunnitelmat sitä kautta Houtenin messuille menemisestä ton lupajutun takia... Mieluummin maksan sit vähän enemmän että pääsen suoraan lentokoneella Amsterdamiin. Nyt tosin oma reissu peruuntui tältä keväältä kokonaan.  :prll:
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: jonna 19.03.13 - klo:18:21
Jep.
Sain jopa todella "asiallisen" vastauksen kun tivasin tätä lupa-asiaa, "you must travel other way". Jepjep :D
Noh, nyt on hanskassa vastauksia joista yksi on "you don't need any permissions" ja yksi on tuo ylläoleva, ja kolmas se että eläimille tarvitsee sen luvan (jota ei saa), pitää rekisteröityä TRACES-järjestelmään (joka on lähinnä eläinlääkäreille tarkoitettu järjestelmä), ja pitää rekisteröityä johonkin tuontiasiaan jota kukaan ei ole loppujen lopuksi kertonut mikä se on ja millä lomakkeella se tehdään  :nuija:
Ette usko että on nuija olo! Joka tapauksessa nyt on tilanne se ettei kukaan ole enää vastannut siihen mitä tehdään kun lupaa ei saa, eläimiä tulisi yli 5 kpl ja reitti kulkee Ruotsin läpi joka ei ole edes  kohdemaa, tuoja/viejämaa.
Viime kädessä pitää turvautua siihen että "lainaamme" jonkun ruotslaisen tuontilupaa, ei kai ole muuta vaihtoehtoa.

Ja tiedättekö mitä tullissa sitten tapahtuu kun on hankkinut kaikki vaaditut luvat ja paperit?
Kukaan ei halua katsoa niitä.

 :futschlach: :futschlach: :futschlach:
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Alkemistin 19.03.13 - klo:22:15
Ja tiedättekö mitä tullissa sitten tapahtuu kun on hankkinut kaikki vaaditut luvat ja paperit?
Kukaan ei halua katsoa niitä.

Näinhän siinä käy. :icon_e_wink:
Paljon olet jaksanut jo nähdä vaivaa asian eteen, joten toivottavasti onnistuu. :peukku:
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: EmmaTi 20.03.13 - klo:07:26
Jos ja kun ei salakuljetukseenkaan viitsi ruveta, niin ehkä vois tehdä niin että joku ruotsalainen kollega hakisi luvan jolla sun hamsut saa tuoda Ruotsin puolelle. Sitten käytännössä ne hamsut jatkaakin matkaa Ruotsin läpi, Ruotsista poisviemiseen sentään lupaa ei kai tarvi :)
Ja olikos se niin että kohdemaahan sai tuoda vapaasti (Hollantiin)?
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: tammenterho 22.06.13 - klo:15:01
Tietääkö joku minkälaista on hamsterikasvatus Norjassa?
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: jonna 23.06.13 - klo:17:11
Loppujen lopuksi sain Ruotsin päästä päätöksen jolla sai tuoda eläimet ihan virallisesti Ruotsin läpi. Varsinainen sama tuontilupa se ei ollut joka alunalkaen käskettiin hakea vaan joku oma kirjallinen lupansa... ehtoina oli että eläimet saa viedä Ruotsin läpi ns.suoralla kyydillä ja niiden vapauttaminen Ruotsin maaperällä on kielletty  :xd:

Periaatteessahan jyrskillä on vapaa kulku Eu:n sisällä mutta tässä kohtaa "ongelman" teki eläinten määrä eli niitä oli yli sen maagisen kuuden. Tuo kuusi kpl ja yli on määrä jolloin katsotaan tuonnin olevan kaupallista. Tästä sain Evirastakin muuten kahta tietoa, toinen sanoi että "periaatteessa saa tuoda vapaasti" ja toinen "periaatteessa se kuusi ja yli olisi kaupallista tuontia mutta tätä ei taida lukea missään..."
Käytännössä pykäliä katsotaan vasta sitten jos tullissa pysäytetään.

Sen opin että en taida enää kysyä Jbv:sta mitään  :nuija:
: Vs: Hamsterien tuomisesta & viemisestä ulkomaille
: Vevve 03.04.14 - klo:02:37
Vajaan kahden viikon kuluttua on jälleen suunta Hollantiin Houten Exoknaag & Terraria -messuille, hamsterit Finnairin ruumakuljetuksessa.

Sinne päin lähtee minulta pari kiinaria ja konkkaronkka roboja (etenkin argentet revitään käsistä!  :icon_eek:), kotiin päin tulossa pari kiinaria, kourallinen roboja sekä muutama talvikko. Jänskää!