• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Kasvattajien tiloja

Aloittaja yetta, 02.10.07 - klo:14:24

« edellinen - seuraava »

PiiaL

#300
^ Niin makuasioista on hankala alkaa kiistelemään, minun mielestä taas isojen terraarioiden lisäksi myös isot dunat ja häkit ovat silmää miellyttäviä. Etenkin jos niissä on paljon tasoja ja erilaisia virikkeitä. On telkkariakin viihdyttävämpää seurata hamstereiden touhuiluja virikkeellisissä asunnoissaan. Ehkäpä enemmän kiinnittääkin huomiota asumuksien ulkonäköseikkoihin, kun ovat kaikkien näkösällä olohuoneessa.

Seurailemisesta puheenollen, ehkäpä esteettisyyttä enemmän minua häiritseekin tuollaisissa sameissa bokseissa se, ettei kunnolla nää eläimen touhuja siellä. Yksi iso osa hamstereiden viehättävyyttä lemmikkinä on juuri niiden puuhailujen ja käyttäytymisen seurailu. On myös kätevää, että huomaa nopeammin ja helpommin jos hamsterilla on jokin hätänä, kun asumukseen näkee kunnolla joka puolelta.

Vevve

#301
^ Ylemmässä terrassa asuu Herra Hiiri, hilmuinen tappajahiili!  :sydan

Muovilootissa kieltämättä ei ole ulkonäössä kehumista, mutta mulle käytännöllisyys on tärkeintä vaikka boxit ovatkin täälläkin aika keskeisellä paikalla makkarissani. Sameus ei haittaa, kun noista näkee kuitenkin ihan hyvin läpi enkä minä noiden tekemisiä niin kauheasti kyyläile että se haittaisi. Katson kaikki elukat läpi suunnilleen joka toinen päivä että on kaikki kunnossa.

Marla

#302
Kyllä periaatteessa mä ymmärrän noi muovilootat (itsekin niin miljoona kertaa miettinyt, että "mitä jos olisikin kääppäreitä, ja mitä jos olisikin käteviä muovilootia..." :D ), mutta jotenkaan mä en osaa kuvitella niitä itelleni. Noiden kiinareiden kohdalla itse asiassa en ees miettinyt muovilootaa, vaan se oli heti se duna, jonka hankin.

Ehkä justiinsa sekin vaikuttaa, että mulla nämä ovat kaiken aikaa nähtävillä tässä pikkuruisessa kämpässä jne. Enkä mä nyt kauhistelisi toki kenenkään luona, kuinka rumaa on, jos muovilootia on jossain kämpän nurkassa, mut en itse tykkää itselläni.

Lainaus käyttäjältä: "Vevve"^ Ylemmässä terrassa asuu Herra Hiiri, hilmuinen tappajahiili!  :sydan
xD

Mrk

#303
Tässä just huomaa miten erilailla ihmiset kokee asiat esteettisesti kauniiksi. Itse en ymmärrä miten voi joku haluta kaiken kirjavia muovilaatikoita (mitä ne dunat myös on...) ja häkkejä asuntoonsa, mutta toiset ei sitten ymmärrä noita säilytyslaatikoita, mitkä omaan silmään on ihan ok.

Läpinäkyvimmissä säilytyslaatikoissa ei ole haittaa näkyvyyden osalta, ja niissä on melkein sama kuin katsoisi eläintä lasin läpi. Mitään ongelmaa terveyden tai muun seuraamisen kanssa ei siis ole. Enemmän olisin huolissani miten dunasta voi tiirailla hamsteria jos se on sijoitettu korkealle hyllyyn, siitä pohjasta kun ei näe yhtään läpi. ;)

PiiaL

#304
^Illat ovatkin semmoista tuolilla hyppimistä, kun on viisi kerrosta tuossa hyllyssä. :P  Kyllä se häiritsee ettei nää hamsujen touhuja tuonne ylimpiin kerroksiin saakka, siksi yleensä illalla nostelenkin asumuksia omaksi ilokseni lattialle, kun hamsut ovat hereillä. Nään sitten mitä asunnossaan puuhailevat muutenkin, enkä pelkästään ota hamstereita juoksutettavaksi lattiatasoon.

Saana

#305
Jos terrat olis kevyempiä niin mulla olis kaikilla semmoset. Nyt ei ole ainuttakaan. Ne on mun silmään kaikkein kauneimpia ja se, että voisi katsella lasin läpi touhuja, olisi aivan ihanteellista. Tietty onhan niitä pleksiterroja, mutta tulisi kyllä hirmu kalliiksi vaihtaa kaikki sellaisiin. Mulla on täällä parhaimmillaan seitsemän kerroksen dunaväkeä ja se tuoleilla poukkoilu kyllä vähän ärsyttää. Alemmat tyypit näen tästä koneelta oikein oivallisesti. Nuo dunat olen yrittänyt hankkia suunnilleen sävysävyyn eli löytyy vaaleapohjaista sekä sinipohjaista. Muutama vaaleanvihreä ja ruskea löytyy myös joukosta, mutta ne ovat kohtalaisen neutraaleja värejä. Hoitohamsuilla on mukana nyt punainen duna ja se sattuu mun silmiin ihan liikaa. En voisi sisustaa asuntoani sillä värillä ollenkaan. Eniten tykkäisin, että olisivat kaikki vaaleanpunapohjaisia, mutta se taitaa jäädä haaveeksi. :D

Minski

#306
Lainaus käyttäjältä: "Annina"Hoitohamsuilla on mukana nyt punainen duna ja se sattuu mun silmiin ihan liikaa. En voisi sisustaa asuntoani sillä värillä ollenkaan.
Nyt en enää moikkaa sua näyttelyissä :ylpee: Terveisin punaisella kämppänsä sisustanut :) (tosin muoviterroja meillei enää oikeastaan ole kuin pari vakikäytössä, joten vähän saat anteeksi :P )
Hamsteriton tätä nykyä

Saana

#307
Lainaus käyttäjältä: "Minski"
Lainaus käyttäjältä: "Annina"Hoitohamsuilla on mukana nyt punainen duna ja se sattuu mun silmiin ihan liikaa. En voisi sisustaa asuntoani sillä värillä ollenkaan.
Nyt en enää moikkaa sua näyttelyissä :ylpee: Terveisin punaisella kämppänsä sisustanut :) (tosin muoviterroja meillei enää oikeastaan ole kuin pari vakikäytössä, joten vähän saat anteeksi :P )
No hei, arvaa kuinka moni ymmärtää mun vaaleanpunaisen makuni. :D

Minski

#308
^ No vaaleenpunanen on kyllä kieltämättä niin ällö väri, että jos joutusin katteleen sellasta sisustusta niin olis kyllä aika kamalaa :) Siinä sit yrittäsit ettiä jotain Hello Kitty-dunia, että saisit sisustukseen sopivat hamsukämpät :D (Nyt ollaan tasoissa, voidaan taas moikata näyttelyissä :P )
Hamsteriton tätä nykyä

Marla

#309
Lainaus käyttäjältä: "Annina"No hei, arvaa kuinka moni ymmärtää mun vaaleanpunaisen makuni. :D
Hrr... äite ainakin. :D Takuulla hankkisi kaikenlaisia vaaleanpunaisia juttuja hamstereilleenkin, jos löytäis niitä.


Mulla on ihana värikirjo; dunia löytyy punaisena kaksi, kolme valkeaa, v. sininen, musta, vihertävänharmaa ja häkkejä vihreä, kaksi vaaleankeltaista, keltainen ja sininen. Terratkin ovat eri sävyjä; toisessa hopeat ja toisessa kultaiset kehykset.
Ei se enää häiritse silmää, kun kaikki ovat iloisessa ristiriidassa! :kieli

Saana

#310
Lainaus käyttäjältä: "Marla"Ei se enää häiritse silmää, kun kaikki ovat iloisessa ristiriidassa! :kieli
Tavallaan onhan se ihan pirteetäkin. Ainakin välillä. Ei ehkä kuitenkaan sunnuntaiaamuisin. :P

wiidii

#311
Lainaus käyttäjältä: "Marla"Ei se enää häiritse silmää, kun kaikki ovat iloisessa ristiriidassa! :kieli
Niinpä.  :D  Terveisin viiden eri vihreä-/sinisävyisen, parin harmaan, yhden punaisen, muutaman sinisen ja yhden oranssin dunan omistaja. Onneks noita harmaita gabbereita on sen verta paljon että ne on raahattu suurin osa Saloon mukaan ja kaikista räikeimmät odottelee vielä täällä Lumijoella isompaan kämppään muuttoa.. Apua, tulee oikein kauniita sävyjä.  :D
Hallituksen jäsen 2017.
Choux Puffs -hamsterikasvatus tauolla.

Minski

#312
Mä lupasin sillon joskus, että kunhan saan noita muoviterroja vaihdettua toisiin asumuksiin niin laitan tänne kuvia meiltä :) No nyt mulla on enää 3 muoviterraa käytössä (jee), joten ollaan aikalailla siinä pisteessä, että on aika lunastaa lupaus eli laittaa kuvat :)

Näkymä olohuoneessa on tällainen:


Kuvassa näkyvät asumukset ovat:
Lasiterraariot: 100x50 cm, 95x50 cm, 80x50 cm ja 80x50 cm.
Häkit: 80x50 cm (Imac Criceti 16)
Muoviterra: 80x40 cm (FOP)

Samoja asumuksia vähän lähempää kuvattuna (sisustukset odottavat tilipäivääni):



//http://i28.photobucket.com/albums/c247/geminna/hamsut2/asumukset_2.jpg



Keittiössä on sitten yksi hyllyllinen asumuksia:


Hyllyssä olevat asumukset:
Muoviterrat: 1 FOP ja 1 Feplastin hamsterduna
Häkit: 80x50 cm (Imac Criceti 16)

Tuossa vielä yksi kuva olohuoneen puolelta, jossa näkyy meidän ruusukkeetkin :P Kaikki ruusukkeet eivät ole kyllä päässeet seinälle asti, kun tila on kortilla. Ja nuo alempien kerrosten ruusukkeetkin on aika kärsineitä tuossa seinällä, kun hamsut tykkää repiä noitten ruusukkeitten nauhoja häkkien pinnojen välistä :)

Hamsteriton tätä nykyä

Anonymous

#313
Mistä sä Minski oot ostannu noita vaaleahko pohjasia häkkejä?

eta

#314
^^ Hienon näköistä Minski :) Hyvän tilavatkin asumukset kaikilla hamsuilla  :D