• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Häkki, häkin kunnossapito ja purut

Aloittaja callette, 30.12.07 - klo:15:10

« edellinen - seuraava »

iidaer

#165
Meillä asuu kaksi robotyttöä n.metrin terrassaan. Purut siivotaan kerran viikossa :).

Sirpa

#166
Ei osunut nyt kertalukaisulla silmään, mutta onko kukaan käyttänyt puupellettejä hamstereilla? Siis näitä lämmityspellettejä? Osuin nimittäin tänään sellaiseen paikkaan missä niitä markkinoitiin, ja myyjä tiesi kertoa että sitä käytetään polttamisen lisäksi myös esimerkiksi kissanvessoissa ja pikkujyrsijöiden kuivikkeena. Se pelletti oli kuitenkin 8-millistä halkaisijaltaan ja mielestäni melko kovaa, ei oikein kaiveluun soveltuvaa, mutta nähtävästi hyvin pölytöntä. Ilmeisesti jostain saisi samaa tavaraa 6-millisenä? Kuitenkin tätä tavaraa myydään min. 20 kilon säkeissä, joten ei viitsisi ihan tuosta noin vain ostaa jos se osoittautuukin kelvottomaksi käytössä

Pölkyltä (moni sanoi sen kutteria käyttävänsä) on tulossa ensi kuussa pesäpuru markkinoille. Pitäisi olla imukykyistä, tuoksutonta ja lähes pölytöntä. Ilmeisesti AgriMarketteissä tätäkin tullaan myymään kunhan tuotanto alkaa. Sitä saa ihan pienessäkin, n. kilon paketissa, joten voi ainakin testata. Tuossa mainoksessa puhutaan kuitenkin vain 1 ja 4 kilon pakkauksista, mutta toivottavasti sitä nyt saisi vähän isommissakin sitten...

lentsu

#167
Puupelletti on hyvä hamsterin wc-laatikossa, mutta jos laitat sitä koko asumukseen, niin kyllä tulee raskas terra/häkki ja hamsterille kova alusta.

Kokeilin joskus useammassakin dunassa ja lopputoteamus oli että noup.  :|

Hessuinen

#168
Meillä on kaikilla hamsuilla ihan purua. Kaksi nyt on lyhytkarvaisia joten niillä ei turkki estä edes hienojakoisen purun käyttöä, ja tolla pk likalla taas ei ole niin pitkää turkkia että se suuremmin vaikuttaisi, joskaan ihan hienoa en sille laita jos sellaista sattuu tulemaan agrimarketin purupaketissa vaan mieluummin hankin sitten eläinkaupasta omaa.

Pk pojullakaan ei nyt ihan niin yltiömäisen pitkä turkki ole mutta sen verran kuitenkin ettei ihan normaalia purua voi käyttää kun se kuitenkin takertuu tosi paljon turkkiin, joten hällä on sitten tällä hetkellä käytössä siskon miehen työpaikalta (rakennusalalla) tuomaa purua, joka on oikeastaan aika lastumaista/suhteellisen isoa mutta silti ihan kivan pehmeä alusta ja mukavaa kaivella. Kun se loppuu täytyy katsoa josko saisi uuden satsin, mikäli ei niin täytyy keksiä joku uusi vaihtoehto vaikkakin esimerkiksi mörtti-röpöstä en niin pidä, jonka vuoksi se on sitten ihan viimeisiä vaihtoehtoja.
Älä katso, älä koske - tai kuolemalla on sinun kuoltava

Nape

#169
En minäkään niitä pellettejä laittais koko häkin mitalta ja nään taas aika turhanan niien hankinnan jotain hamsun vessaa varten, kun se menee ihan sillä purullakin mitä yleensä on käytössä.
Meillä on ollut tuota marketin purua kaikilla, ihan sen takia että se on ihanan siistiä eikä tule hirveää pölyä siitä. Ehkä hieman kalliimpaa, mutta oma nenä tässä onkin etusijalla  ;)  ja sitten se että mä kuvittelen, että sellasen ison purupaalin mukana tulis ötököitä.
Nyt alkaa tuolla Filipillä oleen sen mittanen turkki, että seuraavaks saa laittaa leppähaketta sille. Se on ihan hyvää- Eikä takerru turkkiin. Tympii tietysti siinä se, että ei voi enää kaivella puruissa niinkun aiemmin, vaikka eipä tuo Filipkään niiin hirveesti kaivele.

Mai-Katti

#170
^Ei ole ainakaan meille tullut mitään ylimääräistä Agrimarketin purupaalissa. Itse asiassa on ollut jopa tasalaatuisempaa ja parempaa kuin marketin pikkupusseissa. Tietenkin hyvähän minun on sanoa kun olen aina onnistunut säilyttämään suurinta osaa paalista ulkovarastossa ja sisällekin tuodut purut olen pitänyt tiiviisti suljetussa muovilaatikossa. Saa nähdä perunko sanani kun mahduttaudutaan elikoitten kanssa kerrostaloyksiöön.  xD Voi olla että joudun siinä vaiheessa vaihtamaan "annospusseihin", vaikka yhtään ei houkuttelekaan. En vaan jaksa ymmärtää miten te joilla on useampi hamsu viitsitte käyttää kilon paketteja, kun minulla menisi hermot jo tuon ainokaiseni puruttamisessa.  XD  Tosin sillä kyllä on aika reilu kerros pahnoja kämpässään...

Zinde

#171
Meillä on Agrimarketin purua ja sitä purupaalia säilytetään kerrostaloasunnossa siivouskaapissa enkä ole niiden mukana mitään ötököitä saanut. Sen sijaan ötököitä on tullut hamstereiden ruokapusseissa.

Sirpa

#172
Onko kellään kokemusta siitä, miten tuollaiset puiset hamsterihäkit kestävät hamstereilla oikeasti? Jyrsitäänkö ne vai pinttyykö niihin pissaa ynnä muuta likaa kovin helposti?
Näin nimittäin Zooplussassa tuollaisia hienoja monikerroksisia ja tilavia puuhäkkejä, kuten esimerkiksi tämän (alla kuvakin yhdestä) ja houkuttaisi ihan mielettömästi hankkia tuollainen, kun hintakaan ei ole tolkuton. Ja toinen kysymyskin tuli: saako tuommoiseen edes puruja kunnollista kerrosta?

Mustikkamaan

#173
Mulla on monen vuoden kokemus puuhäkeistä ja kymmenien hamsterien :D

Hamsut poikkeuksetta nakertaa puuhäkkejä jonkin verran, mutta ykskään ei oo tullu vielä läpi  - ja huom: tehdastekosesta kalterihäkin muovipohjasta on!

Mutta: jos hamsteri ei tee pissoja pissa-astiaan, niin en suosittele asuttamaan. Sen puuhun imeytyvän pissan hajun saa kyllä pitkälti peitettyä puhtailla puruilla ja vähän rättiä käyttämällä, mutta vuosien kuluessa se döfis pahenee jatkuvasti, kunnes lopulta se on aika karmaiseva ja häkillä saa heittää vesilintua. Jos taas hamsteri tekee pissat kiltisti pissalaatikkoon, niin nou problem!

Ite oon tykänny puurakenteisista häkeistä tosi paljon ja tuo esimerkiksi on tosi sievä :)
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]

Nape

#174
^^ näyttäiskö tuossa olevan muovipohja?
Tuo on tosi hieno! Oon itsekki katellu noita sillä silmällä :)

Vevve

#175
Jonkinmoinen päällystys ainakin lienee olevan. Mulla toimi kyllä lastulevyterra syrkille oikeen mainiosti.  :)

HamsterSailor

#176
Siivosin äsken Lillin dunan ja ensviikolla siivoon loput. Neito mennä viipottaa tuolla tutkimassa :)

Remu

#177
Miä käytän sitä perus marketeista saatavaa pesäpurua. Halpaa ja ihan hyvää. Mörttiä kerran ostin, mut on niin kallista eikä se ollu sellast ilmavaa et kaivaukset ois pysyn kunnos. Nii toi pesäpuru on ihan hyvää.
    Häkit siivoan puruja myöten sitte ku nään et purut on likasii, tai jos alkaa vähän haisemaan. Joskus saattaa mennä kuukauskin ettei tarvi vaihtaa puruja, joskus vähän vähemmän. Myönnän et oon aika laiska nois puru jutuis, mut ei mun mielest niit tarvi niin kauheen usein vaihtaa. Perus siivoan häkit kerran viikossa, tasoja pyyhin, juoksupyörää pesen, mökkien paperit vaihan.
     Mul on siis robo ja talvikko. Talvikko asuu minidunassa, robo terraariossa.
Meillä asuu: Remu, talvikko. syn. 301008. Lola, robo. syn 111109. Lulukin oli, mutta hänen elämänsä oli 111109-270510.[size=150][/size]

Karvakorvathamsula

#178
Mulla on ollut edellisten (sekä nykyisten) hamsujen kanssa sama ongelma, tuo kaltereiden pureminen. Se kun on niin mahdottoman hauskaa kiikkua ja roikkua niissä kaltereissa hamsterin mielestä. Kaikkia kirjoja, levyjä, kaikkea painavaa kokeilen, mutta ei auttanut. Sitten se viimeinen, kevyt sanomalehti. En tiedä haiseeko tämä sanomalehti jotenki vai mikä, mutta jos sen laittaa kaltereiden päälle niin, että kaltereiden ja itse lehden väliin jää n. 1 cm väliä, hamsteri ei koskekaan kaltereihin! :) Ilma kiertää sentään paremmin kuin tukkisi koko aukon esim. monella kirjalla. Monissa dunissakin on keskitaso, joten se voi olla ainut kohta josta hamsu ylettyy järsimään kaltereita. Silloin lehden voi laittaa vain tälle puolelle, ja ilma kiertää silti hyvin. Jos tuokaan ei auta, suosittelisin ottamaan kaiken korkean esineen pois häkistä, niin ettei hamsulla ole minkäälaista mahdollisuutta päästä puremaan kaltereita. Tiedän, eihän se kivaa ole, mutta viimeinen mahdollisuus :(

Tietenkin voi myöskin harkija hamsun liikunnan lisäämistä, esim. ulkoilutusta enemmän ja muutenkin monipuolisuutta elämään kuin vaan häkki häkki ja häkki :)

Hamsun pystyy myöskin opettamaan helposti pissalaatikolle, laittamalla toivottuun pissipaikkaan hiukan pissattuja puruja, niin haju kertoo hamsulle oikean paikan.
http]

[size=85]
lk normaali umb. vkkk Delfoin Saimi
lk nvkkk Alise (sijoituskodissa)
kanat ja lampaat
lk collie Sandcastle's Treasure Me, tutuimmin Napsu
[/size]

Minski

#179
Jos Agrissa ei oo Pölkky-purua sillä hetkellä kun satutte siellä käymään niin älkää erehtykö ostamaan ainakaan Ruti-purua ! Se on ihan jauhoa ja pölyää hirveästi. Ruti on ihan ookoo kyllä silloin, kun hamsu tepastelee sen päällä, silloin se ei pölyä, kun tamppautuu tassujen alla, mutta auta armias, jos hamsu on kaivelevaa ja puuhakasta sorttia; koko hamsu on sitten ihan vaalean pölyn peitossa kuten kuvista näkee. Meinasin saada yksi päivä sydärin, kun vilkaisin ohimennen Timandran häkkiin ja näin siellä vaalean hamsun, melkein ehti tulla paniikki, että oonko laittanut väärän hamsun sen häkkiin kunnes muistin, ettei mulla ole ketään noin vaaleaa hamsua. Väritys on kyllä oikeestaan aika jännä; muuten vaalea, mutta umborous-tyyliset silmän ympärykset :D









Täytyy vielä laittaa kuva Timandran oikeasta värityksestä, joka on ihan päinvastainen kuin tuon Ruti-kuorrutteen kera:



Ei kyllä tule enää Rutia meille, vaikka se sellaisilla purun päällä tepastelevilla hamsuilla onkin ookoo, mutta täytyy sitä hamsun pystyä halutessaan kaivamaan ja möyhimäänkin ilman, että on pelkoa siitä, että on suut, nenät ja silmät täynnä hienoista purupölyä.
Hamsteriton tätä nykyä