• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Entistä erakompi syrkki

Aloittaja Riemuli, 16.03.15 - klo:17:35

« edellinen - seuraava »

Riemuli

Meillä on 4kk ikäinen syrkki uros, jonka kesyttäminen on ollut hieman haastavaa. Kiltti tuo on kuin mikä, mutta älyttömän arka. Käsikesyksi on saatu sen verran, että pystyy hyvällä tuurilla muutaman kerran viikossa ottamaan käteen ja tarkistamaan kunnon. Joskus säntäilee kädellä, joskus taas kävelee nätisti kädeltä toiselle. Meille tullessa oli paljon rohkeampi, mutta nyt on noin kuukauden aikana muuttunut todella erakoksi ja araksi. Ensinnäkin on alkanut touhuta vasta, kun minä menen nukkumaan ja taas itse painelee nukkumaan, kun minä herään. Usein oikein säntää mökkiinsä piiloon, kun tulen paikalle. Tämä käytös on selkeästi alkanut käsittelyn myötä ja kohdistuu minuun. Vapaana saa juosta, mutta ei tunnu siitä pahemmin nauttivan, kun mielummin kököttää silloinkin piiloissaan. Kiinnostus ihmistä kohtaan on lähes nolla. Herkkuja tulee ottamaan kädestä, mutta on alkanut tätäkin varoa käsittelyn myötä. Säikkyy ja säpsyy herkästi kaikkea. Pienempänä ei ollut tuollainen säikky ja mökkiinsä piiloutuja. Sairas ei varmaankaan ole, kun rymyää yöt, syö ja kasvaa. Onko tässä nyt enää mitään tehtävissä, jotta hamsusta saisi ihmisystävällisemmän eikä erakoituisi lisää? Mökistään en ole viitsinyt kaveria pakottaa pois vaan olen antanut olla siellä ja hyvin mielellään siellä pysytteleekin. Käsittely on ollut rauhallista ja hamsterin tahtista, joten ei pitäisi olla traumoja tästäkään. Kyseessä tuntuu olevan kaveri, joka ei vain voi sietää ihmisiä muutoin kuin ruuan, herkkujen, pesäkamppeiden ja juoman tuojana. Olisi varmaan onnellinen, jos ei meitä ihmisiä näkisi ollenkaan  :icon_lol:

Alkemistin

^Jotkut ovat perusluonteeltaa tuollaisia, tosin melko harvat. Tosin nekin yleensä innostuvat ihmisten tulosta, jos tietävät pääsevänsä asumuksesta juoksentelemaan mukavaan paikkaan (liian iso huone voi olla pelottava).

Sinnikkyyttä siis vain edelleen, ei kai siinä muukaan auta. :) Minusta voisit myös pesästä houkutella tai jopa nostaa mökkiä ja ottaa sen hetkeksi pois, jos huomaat/kuulet hamsterin olevan hereillä. Sen jälkeen ei hetkeen mitään muuta ja hamsterin asettuessa voit nostaa sen ulkoilemaan.

MortimerRiddle

Minusta ei ole hyvä idea mennä aran hamsterin piilopaikkaa eli pesämökkiä nostamaan. Tämä vain lisää sitä mahdollista ahdistusta, joka sillä aiheuttaa aran käytöksen. Minusta paras ohje on vain mennä hamsterin ehdoilla. Jos se vaikuttaa onnelliselta nykyiseen tapaan, niin mitäpäs sitä muuttamaan. Voihan se tuosta aikuistuessaan vielä sinnikkäällä kärsivällisyydellä muuttua sosiaalisemmaksi tai sitten ei, mutta mikä on tärkeää on se, että kaikki käsittelyt tapahtuvat positiivisissa merkeissä. Jos hamsteri on perso jollekin herkulle, niin sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
Suffeli-talvikko, s. 14.10.13

Alkemistin

Siinä pitää edetä juurikin hamsteria kuulostellen miten se mihinkin suhtautuu. Lisäksi nimenomaan hereillä olevaa hamsteria menisin sosiaalistamaan jopa tuolla keinoin varovasti, niin kauan kun se on vielä nuori ja sopeutuvainen. Tähän on yksi hyvä syy: mielestäni lemmikkihamsterin hankkineet ihmiset hoitavat lemmikkiään paremmin kun siitä on myös jotain iloa. Tämä on tullut vastaan useammankin kasvattini kohdalla. Ja jos jotain haluan, niin hyvin hoidetun ja mieluisan lemmikin. Lisäksi uskon, että pikkuisen virikkeellisempi elämä on hamsterille parempi, utelias eläin kun on.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että koska hamsteri ei tästä asiasta meille kerro, niin omat käsityksemme sen elämän hyvyydestä ovat parhaillaankin melko subjektiivisia.

p.s. Meillä oli juuri lomahoidossa tällainen entinen arkailija, josta kärsivällisellä tutustuttamiselle on tullut oikein reipas ja rohkeakin nuorimies.