• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Poikaspäiväkirjat

Aloittaja Ninde, 26.01.09 - klo:16:03

« edellinen - seuraava »

tintsku

#345
^Voi vitsit, lemppariväri soopelisuklaa :lov

Aya

#346
Lainaus käyttäjältä: "Pähkinä"Kun Maikilla oli kiima 11. päivä astutuksesta. Joten astutin sen silloin uudestaan. Eli ensimmäinen astutus oli sittenkin onnistunut. Voiko toisesta astutuksesta tulla uudet poikaset?
Pitää varmaan ruveta odottamaan aina sinne 16 päivään ja sitten vasta astuttaa uudestaan.  :roll:
Meillä on myös esiintynyt kiimoja kantavilla naarailla vielä loppuvaiheessakin, ja kerran olen sitten ehtinyt astuttaa erään naaraan uusiksi, kun se sitten yllätykseksi tekikin poikaset muutamaa päivää myöhemmin. Mutta onneksi siitä ei ainakaan meillä seurannut mitään.

Pähkinä

#347
^ Mukavaa että jollakin muullakin on käynyt näin. Itse myös ajattelin että jos siellä jotain on ollut toisesta astutuksesta. Niin ne tuli varmaan samalla kertaa ulos poikasten syntyessä.

jonna

#348
Meillä on neljä talvikkonakkia  :D

Minski

#349
^ Onnea :)
Pähkinälle myös onnittelut yllätyslapsista, niillehän olis kivat jotku Yllätys-teemaiset nimet :)

Meidän lapset on jo "isoja", Tanishan lapset täytti 4 viikkoa ja erotin ne emostaan. Tein niin, että laitoin Tanishan tytöt yhteen Viliinan tyttöjen kanssa, kun niillä on vain 3 päivää ikäeroa, samoin Tanishan ja Viliinan pojat laitoin yhteen. En ookkaan koskaan ennen tehnyt tolleen, kun ei oo ollut samaan aikaan ennen kahta poikuetta, mutta näin kerran yhden kasvattajan luona tehdyn tolleen ja aattelin, että koklaan joskus itekkin, jos on kaks yhtäaikasta poikuetta.

Tanisha innostu kans heti juoksupyörästä, kun sai semmosen poikasten tilalle :) Toivottavasti sen vyötärö kans kaventuu, noita ylimääräsiä grammoja on silläkin niinkun Viliinallakin, kun on poikasten pöperöillä nautiskellut.
Hamsteriton tätä nykyä

Juulia

#350
Onnea Pähkinälle poikasista! :)

Mä jo panikoisin, että miten keksisin kahdeksalle, saatika 13:sta poikaselle nimet. Mä en oikeasti keksisi mitään kivoja, tai jos keksinkin jotain, niistä tulee tylsiä ja mielikuvituksettomia :oops: .
Minskillä, Viirulla ja kaikilla muillakin on niin kivoja nimiä. Mulla ei taida olla mielikuvitusta :haha .
Tulossa pk seepianharmaa vn Nicolas Nurinkurinen Karoliinan hamsulasta

Mustikkamaan

#351
Sain eilen astutettua syyristyttöni vihdoin :)

Iskänä on Unoccupied Heart "Uuno", lk musta
Äiskänä on I. Ginger, lks normaali kilpikonna

Iskä on valitettavasti cremekantaja, mutta äiskän puolelta sitä ei pitäisi tulla, ellei käy joku tosi ihme. Äiskä kantaa mustaa, rexiä ja fifty-fifty-mahiksella ruostetta. Iiei on karamelli, joten pikkiriikkinen mahdollisuus on moista tulla sitten lapsiinkin (edit: ei siis karamellia, vaan ruskeasilmiä :D). Punasilmäisyyttä on vain äiskän puolella lähisuvussa.

Saas nähdä, tuleeko simppeli vai oikein kikertävänkukertava (lemmikki)poikue. Eniten odotan keltaisia ja kemuja poitsuja :) Vaikka pakko myöntää, että iloisin yllätys olisi keltainen-suklaa  :oops: Ja pienet mustat nallekarhut olisivat ihan luksusta, sellaiset söpöliinit kuin iskänsä  :sydan

Iskä on jo lähes 10 kk ja äippänä on 7+ kk, joten knikit eivät ole kovin todennäköisiä enää.

Nyt sitten odotan ihan täpinöissäni, että tärppäsikö kertalaakista vai pitääkö yritellä uusiksi.
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]

Jemia

#352
^ Mulle saa ilmoitella mikäli syntyy mustaa, varsinkaan jos sillä on mahdollisuus kantaa b:tä. ;)
Hamstereita ja hamsterikasvatusta vuodesta 2005

AnsaLucia

#353
Jonnalle onnittelut pikkunaperoista! Kertoilehan heistä kun kasvavat ja kuviakin saa laittaa  :lov
Arja M
Tarinan talvikot, campbellit ja syyrialaiset

"Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat. ..."
Tuntematon sotilas / Väinö Linna

Ken_G

#354
Lainaus käyttäjältä: "Mustikkamaan"Sain eilen astutettua syyristyttöni vihdoin :)

Iskänä on Unoccupied Heart "Uuno", lk musta
Äiskänä on I. Ginger, lks normaali kilpikonna

Saas nähdä, tuleeko simppeli vai oikein kikertävänkukertava (lemmikki)poikue. Eniten odotan keltaisia ja kemuja poitsuja :)

Äiskä on siis I. Wall-E:n sisko eli meidän poitsusta on tulossa setä  :)

Täällä nousee käsi ylös jo nyt, jos keltaisia poikia siunaantuu tuohon poikueeseen. Lempparivärini, ja viimeisin lk keltainen uros meillä, Yökyöpelin Jetti, poistui autuaammille hamstrausmaille jo viime joulukuussa  :(

jonna

#355
^^ Kiitoksia, täällä ollaan ihan täpinöissä koska mönkivät mökistä  :D  Kuvasaastetta on luvassa aivan varmasti  xD

soundlovers

#356
Meilläkin on sitten astutettu peräti 2 syrkkinaarasta, joten saas nähdä hukunko ensi viikolla hamsterinpoikasiin  :D  Ensimmäistä poikuetta odotetaan syntyväksi 11.8. ja toista 15.8.  Yhdistelminä ovat lk keltainen x lk normaali vn sekä lk musta vn x lk normaali vkkk, eli luvassa kuviollisia ja kilppareita monissa eri väreissä :)

Elliska

#357
Soundis: Niistä musta valkonauhaisista ja valkokirjokilpikonnista ei saa sitten laittaa kuvia, etten taas sairastuisi pahaan hamsukuumeeseen! :lov Jos niitä siis sattuu syntymään :)

Minski

#358
Lainaus käyttäjältä: "soundlovers"Meilläkin on sitten astutettu peräti 2 syrkkinaarasta, joten saas nähdä hukunko ensi viikolla hamsterinpoikasiin  :D  Ensimmäistä poikuetta odotetaan syntyväksi 11.8. ja toista 15.8.  Yhdistelminä ovat lk keltainen x lk normaali vn sekä lk musta vn x lk normaali vkkk, eli luvassa kuviollisia ja kilppareita monissa eri väreissä :)
Voi ei :lov
Hamsteriton tätä nykyä

Saana

#359
Ja mua pitää si muistuttaa, että kasvatan soopelia, kun tulee niitä ihanan kirjavia kilppareita :oops: