• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Kääpiöhamsunäyttely Jyväskylä 14.6.

Aloittaja Ninde, 06.05.08 - klo:13:24

« edellinen - seuraava »

Ninde

#60
Lainaus käyttäjältä: "Maiju*"Itselle ainakin näyttelyt ovat juurikin sitä varten, että saan ulkopuolisen mielipiteen eläimistäni, sekä samalla kehitettyä omaa hamsterisilmääni.
Tää oli aika hyvä kiteytys asiasta. Loppupeleissä kai jokainen kasvattaja kuitenkin kasvattaa juuri niitä lajeja/turkkimuunnoksia/värejä joista itse pitää, eikä niitä joilla pärjää parhaiten näyttelyissä? Jos kasvattaa pelkästään tuomarien mielipiteiden mukaan eläimiä, eikä luota omaan näkymykseensä, on kyllä pulassa, koska ne jalostuspäätökset on kuitenkin loppuviimein tehtävä ihan itse. Tuomarien kommenteista voi toki ottaa jonkinnäköistä suuntaa jos siltä tuntuu, mutta kaikkea ei aina kannata ottaa niin vakavasti. ;)


Kiitos minunkin puolestani kivasta näyttelypäivästä! Oli oikein leppoisa ja mukava päivä. Kiitos tuomareille ja muille työntekijöille, sekä Maijulle vielä suuri kiitos kyydistä! :)

Pertti

#61
No rima on ihan siinä mihin sen on standardi aikojen saatossa asettanut :D Mä en ainakaan henkilökohtasesti tule ikinä kannattamaan L1-mainintojen jakamista sen vuoksi että parempiakaan ei ole tai että sen perusteella tulisi enemmän uusia kasvattajia. Kasvattaa voi ilman nimeäkin ja harvoin sitä ensimmäisiin poikueisiin mitään voittajia tuleekaan, siihenhän noi kasvattajanimisäännöt kaiketi perustuvatkin.

Tuntuis vähintäänkin hullulta että meillä olisi joku kiintiö joiden pitää saada laatuykkönen. Asiaan tuskin muuttaisi mitkään pisteetkään, ei niitä pisteitä sen helpommin heru kun älykkösiä, plus että kanien arvostelutavat ja näyttely/kasvatuskulttuuri eroavat hamstereiden vastaavasta mun mielestä niin reilusti että mitään suoria verrantoja ei tehdä.

Toki varmasti joiltain tuomareilta saa älykkösiä helpommin kuin minulta, mut se on vaan kovaa elämää :P
Kyllä aina yhen voi ottaa!

mirilii

#62
No siis tottakai jokaisen kasvattajanimeä hakevan kasvattajan on tehtävä hiukan pohjatyötä sen kasvattamansa lajin eteen. Ei kasvattajanimeä saa pelkästään parilla L1:llä vaikka ne vaaditaankin yhtenä edellytyksenä kasvattajanimelle. Lisäksi täytyy olla perehtynyt lajiin erittäin hyvin, eikä pieni (tai vähän isompikaan) kriittisyys omia eläimiä kohtaan ole pahaksi. Sitten toki vaaditaan niitä näyttelytuloksia, sillä nehän aika hyvin mittaa uuden kasvattajan jalostustyön tuloksia.

Avainsana on se oma linja, ja se että tietää mitä omilla eläimillään tekee. Tietää noin suunnilleen mitkä ovat sen oman linjan vahvuudet ja myös heikkoudet, mitä halutaan parantaa ja mistä ominaisuuksista pitää kiinni.

Heli

#63
Lainaus käyttäjältä: "@amorous"Jos Jyväskylän näyttelyyn paikalle tuodut helmiäiset eivät täyttäneet jalostuskelvollisen piirrettä eli saaden L1-mainintaa niin eikö tässä ole hieman rima korkealla uusia kasvattajija kohtaan?

Tähän täytyy sanoa, että riippuu ihan tuomarista millä perustein se L1 heltiää. On ihan mahdollista saada joiltain tuomareilta L1, vaikka joku ominaisuus olisikin pielessä. Musta se on ihan ok, että jokaisella tuomarilla on oma linjansa. Toiset on tiukempia. Itse en olisi L1:n jakamisen kanssa niin älytiukka (jos olisin tai joskus tulen olemaan tuomari), koska L1:hän jaetaan käsittääkseni siitä että eläin on jalostuskelpoinen. Jos tykkään jostain tietystä piirteestä eläimessä eikä siinä ole mitään miksi sitä ei missään nimessä tulisi jalostukseen käyttää, niin ansaitsee kyllä mielestäni L1:n.
Kasvattajan näkökulmasta ajateltuna ulkoisesti rumiluskin voi olla tärkeä jalostuksellisesti, sehän on nähty sen sataseitsemän kertaa.  ;)

Että älä ihmeessä yhden tuomarin mielipiteiden vuoksi hanskoja tiskiin heitä. Kokeile mitä muut sanovat.

Ei Petsku anna L1:stä esmes. ees meidän yhdelle valiorobolle.  :D Toki siinäkin on omat puutteensa, mutta itse tykkään että siinä on myös hyviä puolia joiden vuoksi se on tärkeä eläin jalostusta ajatellen.

Että tosiaan näkemyksiä on erilaisia, niin meillä kasvattajilla kuin tuomareillakin ja minusta se on ok. On hyvä kuulla aina niitä muidenkin mielipiteitä.
Destiny's hamsterit 2001-2009

yetta

#64
Kiitän minäkin osaltani vähän jälkikäteen kivasta näyttelypäivästä kaikkia! Oli kyllä todella leppoisa ja mukava päivä, hurahti vähän niinkuin siivillä. Varsinkin yhden tosi tosi väsyneen seurassa se aika kului aikas nopeesti  :P
Meille tuli Happy Halloweenille serti, josta ollaan nyt rinta rottingilla seuraavat kaks vuotta  8-) , ja kaikki kisailemaan tulleet robot saivat L1:sen. Hyvä päivä siis,ja saatiinhan me tuliaisiksi Heliltä pikkuinen robopoikakin  :sydan

Somnium

#65
Hmm. Mietin tässä että miksiköhän miun helmiäissafiiri Kukan (Arctic Flower) L1 -mainintaa ei lue tuolla näyttelytuloksia kohdassa, kun kuitenkin sen arvostelupaperiin on pistetty Laatu 1 merkintä :S :?:
"MADNESS"hamsters
Every night they visit you, Every night they come,
And bit by bit, They steal your brain, And feed it to their MUM.

Maiju*

#66
Lainaus käyttäjältä: "yetta"Varsinkin yhden tosi tosi väsyneen seurassa se aika kului aikas nopeesti  :P
Mitään en tunnusta!
Riitasoinnun talvikot & kesyhiiret - kasvatus tauolla

mantsikka:>

#67
Joo, täällä kans oli oikein mukava näyttelypäivä, ja aika tosiaanki lensi kuin siivillä sinä päivänä. Mulla ei hamsuja ollut ollenkaan mukana. Onnea kaikille voittajille!  :)

Ninde

#68
Lainaus käyttäjältä: "Somnium"Hmm. Mietin tässä että miksiköhän miun helmiäissafiiri Kukan (Arctic Flower) L1 -mainintaa ei lue tuolla näyttelytuloksia kohdassa, kun kuitenkin sen arvostelupaperiin on pistetty Laatu 1 merkintä :S :?:
Varmaankin ihan vain sen takia että sitä ei lukenut mun luettelossa...

@amorous

#69
Lainaus käyttäjältä: "Heli"Jos tykkään jostain tietystä piirteestä eläimessä eikä siinä ole mitään miksi sitä ei missään nimessä tulisi jalostukseen käyttää, niin ansaitsee kyllä mielestäni L1:n.
No näin mäkin olen ajatellut, että täytyy kyllä olla värivirhe tai rakenteessa/ luonteessa jotain pahasti pielessä, ellei jotakin jalostukseen missään nimessä suositella. Ne viat minäkin ymmärrän,
mutta...
Heli HELI, sitä päivää odotellessa, että näin pohjoiseen saadaan tuolla L1-linjalla ajatteleva tuomari on kaikin puolin koko keskeisen Suomen lottovoitto. Sertit ja muut sijoitukset saakoot edelleen vain ne todella ansaitsevat. Niistä munkaan ei ole aihetta maraata.. :teipit

Nro 28 Babiryen kuma kortti "tyypistä" oli eksynyt minun takaisin tulleeseen irtaimistoon. Yv:llä voi laittaa oikean osoitteen, niin laitan tulemaan.

Ninde

#70
Jos sitä kasvattajanimeä oikeasti haluaa, niin ehkä sen eteen kannattaa kiertää vähän useammissakin näyttelyissä yrittämässä niitä L1-mainintoja. Yhden näyttelyn perusteella nyt en vielä lähtisi vetämään kovin suuria johtopäätöksiä, varsinkin kun tuomareilla on eri linjat ja mielipiteet, vaikkakin saman standardin mukaan arvostellaan. Näin on kaikilla lajeilla.

Tierra

#71
Mjoo, eipä päivä mennyt ihan niinkuin suunnittelin... Paikalle ehdittiin linja-autosta niin huomasin että talvikko olikin kuollut.. Olihan se jo vanha, mutta todella hyvässä kunnossa mutta tätä se on  :(
Safloriitti <3

Kivasti järjestetty näyttely, hieman kyselemällä löytyi kaikki :D
- Jyrsijöitä gerbujen, talvikoiden ja chinchillojen muodossa. -