• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Tultu huijatuksi hamsterikaupassa

Aloittaja fianter, 02.07.10 - klo:09:17

« edellinen - seuraava »

fianter

Pitkällisten neuvottelujen jälkeen päädyttiin hankkimaan lapselle pieni häkkieläin. Hankittiin myyjän mukaan kaksi samasta poikueesta vappuna syntynyttä poika kääpiöhamsteria. Yllätys ja järkytys oli vähintäänkin kohtuullinen kun toisen päivän iltana hamstereita oli 4 kpl ja seuraavana aamuna elukoita oli ainakin 7 kpl. Hamsterit hankittiin kiinteästä eläinkaupasta.

Kuinka vastuuttomia yleensä nämä eläinkauppiaat ovat? Mitä tässä kannattaisi tehdä? Aika vahvasti tulee huijatuksi tullut olo. Jos elukat olisivat syntyneet vappuna ja hamsteri tulee sukukypsäksi 4-6 viikon ikäisenä + naaraan kantoaika mikä lienee elukoiden todellinen ikä ja tarina.

Marla

#1
Tuo on todella ikävää, mutta valitettavasti noita sattuu... :<
Kannattaa käydä kyseisessä eläinkaupassa puhumassa asiasta ja neuvotella, ottaisivatko he mahdollisesti poikaset niiden ollessa luovutusiässä sekä mahdollisista korvauksista voisi myös kysellä, sillä poikasten saaminen myyntiinhän on eläinkaupalle tuottoa, ja jos niitä kuitenkin itse hoitaa luovutusikään saakka niin olisi ihan kohtuullista saada korvaus - miten sitten itse haluaakin asiaa lähestyä.
Tietysti hankittu hamsteripariskunta täytyy myös erottaa, mahdollisesti liike voi ottaa toisen takaisin, jos siitä haluaa luopua.
Tuossa tilanteessa suosittelen menemään ensisijaisesti käymään kyseisessä eläinliikkeessä - aika lailla liikekohtaista, ottavatko poikaset vaiko eivät.

fianter

#2
Nyt jälkeenpäin kuullut pelkästään huonoa ko. kaupasta. Onko todella noin vaikea tunnistaa myös kantava naaras. Kuitenkin ostohetkellä aivan viimeisillään koska poikaset syntyivät seuraavana päivänä ostohetkestä? Vaaditaan jo periaatteen vuoksi kaupan peruuttamista koska halutaan myös myyjälle jonkinlaista vastuuta kaupantekoon. Saahan hän korvaukseksi koittaa myydä poikaset.

Puhelimessa kauppias ainoastaan vähätteli tilannetta ja vetosi vaikeaan tunnistettavuuteen pienillä jyrsijöillä. Toisessa lauseessa kuitenkin korosti omaa pitkää kokemusta eläin kauppiaana. Ei oikein anna asiantuntevaa kuvaa. Viittasi kintaalle kaikille netistä ja kirjoista saatavaan tietoon mitä tulee esim. suosituksiin hamstereiden paritus suosituksille. Kuinka jyrsijöillä suosituksia sisarusten lisääntymiseen?

Hamstereita vastaan toki meillä ei edelleenkään ole mitään vaan aiotaan hankkia eläin jostain toisesta paikasta. Tästä kauppiaasta ei kuitenkaan oikein löydy kuin negatiivista palautetta. Toki tyytyväiset asiakkaat yleensä ei asioistaan huutele eli yleensä ainoastaan negatiivinen palaute saa palsta tilaa

suski87

#3
Joissakin liikkeissä tuota tapahtuu ilmeisesti ihan enemmän, että myydään vahingossa tai "vahingossa" uros ja naaras tai kaksi naarasta jotka ovat olleet sukukypsiksi asti veljiensä kanssa ja sitten pahoitellaan ja hyvitellään ottamalla poikaset hyvällä voitolla myyntiin ja tarjoamalla korvaukseksi jotain jyväpussia. Näitä tarinoita on paljon. Ja juuri usein liitettynä tuohon, kun "ei niitä sukupuolia vielä oikein erota luovutusikäisiltä". Samaa väitettä kuulee välillä myös syyrialaisten, rottien ja hiirien kohdalla, joilla se sukupuoli näkyy monesti vaikkei edes kääntäisi eläintä katsoakseen sitä. Osissa liikkeissä itseäni on myös valistettu siitä, kuinka sisarukset eivät voi saada keskenään poikasia ja siksi on ok pitää uroksia ja naaraita samassa, tai kuinka sukukypsyysikä on eri asia kuin se koska eläin voi tulla kantavaksi. Toki sukupuolen tunnistuksessakin osa yksilöistä on epäselvempiä tapauksia, mutta jotenkin kummasti kasvattajien kohdalla noista vahingoista kuulee todella harvoin siinä missä aika monella eläinkaupasta eläimensä ostaneella eläinten sukupuoli on myöhemmin vaihtunut. Eli liikkeiden kohdalla kannattaa ehdottomasti opetella itse varmistamaan sukupuolet ja jättää ostamatta ellei myyjä anna sukupuolta itse tarkistaa (osissa liikkeissä kun eläimiä ei saisi edes ostotilanteessa käsitellä, vaan myyjä nappaa eläimet myyntiterrasta suoraan pahvilaatikkoon "etteivät ne karkaa"). Ja sukupuolien tarkastaminen on kuulemma turhaa, kun urokset ja naaraat on liikkeessä eroiteltu eri terraarioihin (ja silti sitä jo päällepäin näki, että naarasterrassa oli ainakin yksi ihan selkeä uros).

Hyviäkin liikkeitä toki löytyy, jopa sellaisia joissa on ihan jyrsijäihmisiäkin töissä. Valitettavasti näitä ei kuitenkaan ole läheskään kaikki, ja aloittelijana väärät neuvot voi olla vaikea erottaa oikeista.

Ikä voi valitettavasti pitää paikkansakin, koska hamstereilla kantoaika on todella lyhyt, vain kolmisen viikkoa. Koko ikänsä urosten kanssa asunut naaras voi siis tulla kantavaksi ja synnyttää hyvin nuorena, vaikka sen olisi parempi antaa kasvaa ensin itse aikuisemmaksi.

Marla

#4
Joo, itsellä on yhdestä tamperelaisesta eläinliikkeestä todella negatiivisia kokemuksia, mitä jyrsijöihin tulee... Siellä tosiaan tuollainen pommi tapahtui, että naaraiden seassa olikin uros, ja sieltä sitten ostajilla tupsahteli poikasia. :roll: Asiaan puuttuneelle tuttavalle tupattiin yksi tällainen poikanen liikkeestä ilmaiseksi, ja meillehän tuo poikanen päätyi.

Piireissä jutut huonoista liikkeistä kiirivät aika hyvin, mutta kyllä sitä itse tuli aloittelijana käytyä näissä huonoissa liikkeissä, kun ei sitä itse osannut ajatella. Ei sitä välttämättä millään huomaa heti päältäpäin, onko liike hyvä vaiko huono. Tietysti vahinkoja voi käydä kaikille, mutta joillekin liikkeille niitä käy kummastuttavan usein...

Sukupuolten vaikea tunnistaminen ei saisi olla koskaan syynä, eikä se ainakaan pätevä sellainen ole - jos ei ole sen vertaa tietämystä, että osaisi tunnistaa sukupuolet tai ei osaa kysyä joltain joka tietää, ei silloin pitäisi teettää tai myydä kyseisiä eläimiä.

Lainaus käyttäjältä: "suski87"Toki sukupuolen tunnistuksessakin osa yksilöistä on epäselvempiä tapauksia, mutta jotenkin kummasti kasvattajien kohdalla noista vahingoista kuulee todella harvoin siinä missä aika monella eläinkaupasta eläimensä ostaneella eläinten sukupuoli on myöhemmin vaihtunut.
Kasvattajat luultavasti epäselvissä tapauksissa kysyvät neuvoa joltain toiselta harrastajalta tai erottavat epäselvän tapauksen vallan erilleen muista - minusta liikkeenkin pitäisi toimia niin, että pistää sen epäselvän sitten erilleen muista, jos ei voi kysyä joltain asiasta tietävältä neuvoa.

Mä periaatteessa ymmärrän, miksei monet kaupat ota poikasia ihan keltä tahansa ihmiseltä - mokahan on periaatteessa voinut tapahtua jo tällä kasvattajalla tai "kasvattajalla", mutta liikkeen maine siinä kuitenkin menee.

Voi olla, että tiine hamsteri on ollut mahdoton tunnistaa, ei niistä kaikista sitä huomaa, jossei kiimakaan ole kovin näkyvä.

Lainaus käyttäjältä: "fianter"Viittasi kintaalle kaikille netistä ja kirjoista saatavaan tietoon mitä tulee esim. suosituksiin hamstereiden paritus suosituksille. Kuinka jyrsijöillä suosituksia sisarusten lisääntymiseen?
Eräässä ikivanhassa hamsterikirjassa ehdotettiin, että hyvänvärinen naaras kannattaa yhdistää oman poikasensa kanssa, jos myös poikanen vastaavasti on hyvän värinen, mutta muuten en koskaan missään ole törmännyt siihen, että ainakaan hamstereilla sisarusten tai lähisukulaisten pariuttamista pidettäisiin millään muotoa hyvänä.
Ja johan sen ihan luontokin sanoo, ettei sisarusten pariutuminen ole luonnollista - itse olen nähnyt ja kokenut sisarusten poikasen, joka oli pienikokoinen, hyvin erityinen luonteeltaan ja kuolikin jo kovin nuorena. Joissain tapauksissa yhdistys voi onnistuakin, mutta luultavasti se ennen pitkää kostautuu.

fianter

#5
Lopputulos tälle episodille oli, että poikasia lopulta syntyi 9 kpl. Kaksi poikasta löytyi kuolleena. Myyjä aluksi yritti vastaan venkoilla ja jopa kieltäytyi asiaa hoitamasta minun kanssa koska en henkilökohtaisesti ollut kauppoja tekemässä. Puolison piti asia hoitaa koska hän oli kaupat tehnyt. Lopulta myyjä suostui ottamaan kaikki elukat takaisin ja hyvittää maksettu summa rahana takaisin. Mitä hintaluokkaa tuollaiset kääpiöhamsterit muualla maksavat. Täällä Savossa 35 € / kpl. Samaa rataa jos myyjä jatkaa, luultavasti siellä on muutaman viikon päästä myytävänä "heinäkuun 2. pvä syntyneitä hyvältä kasvattajalta" tulleita hamsterin poikasia. Kuka hamstereita ostamassa, kannattaa varmaan harkita ostaako Kuopiosta Asemakadulta elukoita, ainakin hyvä pitää kokeneempaan harrastajaan yhteyttä.

Eli loppu kuitenkin jotenkuten onnellisesti päätöksessä. Tullaan kuitenkin luultavammin jonkinlainen hamsteri hankkimaan, tosin hieman kokeneempana ja ehkä jopa tarkemmin tutkitaan, mitä hankitaan.

Kiitoksia vastanneille

Marla

#6
^ No hyvä juttu teidän kannalta, ettette joutuneet muiden mokista kantamaan vastuuta! Kyllähän tuollaisesta jää todella veemäinen fiilis joka tapauksessa.

Mitä itse oon täällä Tampereen nurkilla eläinkauppoja kierrellyt, on kääpiöiden hinta ollut 25-35 euroa. Syyrialaisilla sama juttu.
Tuo aiemmin mainitsemani liike myi musta valkonauhaisia pandahamstereina, ja oonpa joskus nähnyt kiinankääpiöhamstereitakin myytävän hiirihamstereina - toki hinta on ollut 35-45 euroa, kun kyseessä on "harvinaisuus". :roll:
Kasvattajilla hintahaarukka on 20-25 euroa, joillakin 15 euroa.

Minski

#7
Ikävä juttu käynyt alkuperäiselle kirjoittajalle :| Tuollaisia tosiaan välillä sattuu eläinkauppojen kanssa, ei toki aina eikä läheskään kaikkien eläinkauppojen, tiedän monia hyvin vastuullisia eläinkauppoja.

Tuo poikasten vieminen takaisin tuollaiseen eläinkauppaan on vähän kaksipiippuinen juttu; siis toki eläinkaupan pitäisi hoitaa vastuunsa virheistään, se on minusta hyvän liikkeen merkki (tietysti vielä paremman liikkeen merkki on se, ettei tuollaisia vahinkoja edes sattuisi), mutta sitten se toinen puoli asiassa on se, että onko poikasten kannalta hyvä viedä ne tuollaiseen vastuuttomaan eläinkauppaan, jossa ehkä aikanaan nekin myydään kantavina ja saavat poikasena poikasia, se on surullista :| Itse en varmaan veisi sellaiseen paikkaan hamsuja vaan yrittäisin etsiä niille kodit itse/viedä johonkin arvostamaani eläinkauppaan myyntiin.


Ja kuten joku aikaisemmin jo kirjoittikin niin todellakaan ei ole mikään puolustus se, että sukupuolia on vaikea erottaa. Olen samaa mieltä kuin tässä jo aiemminkin on kirjoitettu, että silloin ei pitäisi poikasia teettääkään tai jyrsijöitä ylipäätään myydäkään, jollei perustietämyskään (joihin sukupuolien erottaminenkin kuuluu) ole kunnossa. Jos poikasten sukupuolista ei ole varma niin sitten pitäisi erottaa ne epävarmat sukupuolet 4-viikkoisina jokainen omiin asumuksiinsa, näin ei vahinkoja satu, vaikkei olisi sukupuolista varmakaan.

Lainaus käyttäjältä: "Marla"Eräässä ikivanhassa hamsterikirjassa ehdotettiin, että hyvänvärinen naaras kannattaa yhdistää oman poikasensa kanssa, jos myös poikanen vastaavasti on hyvän värinen, mutta muuten en koskaan missään ole törmännyt siihen, että ainakaan hamstereilla sisarusten tai lähisukulaisten pariuttamista pidettäisiin millään muotoa hyvänä.
Hamsterit ovat herkempiä kestämään tämmöistä paritusta, sen sijaan hiirikasvatuksessa tuo taas on aika yleistäkin etenkin harvinaisimpien värien kohdalla, kun kyseiselle värille pitää rakentaa pohjaa eikä väriä ole muuten saatavilla, jostainhan sen kannan lisäämisessä on lähdettävä liikkeelle.


Mutta huom ! Ei voida sanoa, etteikö alkuperäisen kirjoittajan hamsupoikasista voisi tulla aivan ihania ja terveitä hamsuja; ei ne sisarusparituksen tuotokset automaattisesti mitään vammaisia ja sairaita ole vaan niistä voi aivan hyvin tulla mitä ihanimpia lemmikkejä :)
Hamsteriton tätä nykyä

fianter

#8
Myönnän tehneeni väärin sen suhteen, että päivän ikäisiä poikasia lähdetään kuljettelemaan. Mielessä oli ehdotus ensi viikosta palautuksen suhteen. Toisaalla painoi vaan saada tilanne päätökseen. Eläinkauppoas itse ehdotti mahdollisimman pikaista palautusta. En itse ollut palautus tilanteessa paikalla mutta kuuleman mukaan kauppias vei hamsterit häkissä kellarikerrokseen, jossa ilmeisesti pitää eläimet mitkä ei sovellu / sovi varsinaiseen myyntitilaan.

Maininnut oli myös kuluttaja-asiamiehestä, joten tainnut olla ongelmia tai vastaavia tilanteita aikaisemminkin

Suunnitelmissa edelleen hamsterin hankinta tosin tällä kertaa vain yksi kpl. alkuun ihan jo varmuuden vuoksi.

Luultavasti palaillaan tännekin foorumille jatkossa vielä useammin ja toivottavasti myös iloisemmissa tunnelmissa ja onneksi tästä ei traumoja enempää syntynyt

Vevve

#9
^ Suosittelen seuraavan kerran kääntymään kasvattajan puoleen hamsterinostossa. :)

fianter

#10
jep, pitää alkaa etsiä sopivaa elukkaa. Toivottavasti kukaan täällä ei loukkaannu kun välillä hamstereita elukoiksi kutsun. Tarkoitus ei ole ollut niin paha kuin teko

Marla

#11
Lainaus käyttäjältä: "fianter"jep, pitää alkaa etsiä sopivaa elukkaa. Toivottavasti kukaan täällä ei loukkaannu kun välillä hamstereita elukoiksi kutsun. Tarkoitus ei ole ollut niin paha kuin teko
Näh, ei se nimitys mitään vaan se, mitä sillä loppuviimeksi tarkoittaa. :) On mullakin hamstereilla vaikka mitä lempinimiä, joita joku voisi katsoa kieroon (mm. 'lehmä'), mutta rakkaita ne ovat silti. :lov

Marrux1

#12
Ite en ikinä hanki lemmikkiä eläinkaupasta kun siellä myydään kalliimmalla kuin kasvattajalla.
Ite katoin vähän aikaa sitten Faunataresta kanin hintaa joka oli 70e kun kasvattajalta saat paperillisen kanin 60€ ja siellä myytiin kerran 80€ yksi kani :shock: .
Kotona asustelee Coton De Tulear poika Cassu.
\'\'Tulossa\'\' Talvikko.

X-File's/JonnaMilaya

#13
Lainaus käyttäjältä: "Marrux1"Ite en ikinä hanki lemmikkiä eläinkaupasta kun siellä myydään kalliimmalla kuin kasvattajalla.
Ite katoin vähän aikaa sitten Faunataresta kanin hintaa joka oli 70e kun kasvattajalta saat paperillisen kanin 60€ ja siellä myytiin kerran 80€ yksi kani :shock: .
Nyt meni ohi aiheen.Kyllä kanikasvattajilla on kalliimpiakin kaneja.Täältä ei kylläkään lähde paperillinen kani noin halvalla.
Mutta aiheeseen: virheitä toki voi sattua,kerran voi toki antaa anteeksi,toisella kertaa alkaa mietityttämään.Varsinkin roborovskit ovat hiukka hankalia joskus....Itse en halua koskaan kiirehtiä myyntitilanteessa vaan näytän kasvattini aina niin hyvin kuin mahdollista
~Solnechnyi Trusha~

Nanda

#14
Myös kasvattajilta ostaessa saa olla tarkkana. Ostin viime vuonna hamsterin, jota omistajan mukaan oli käytetty jalostukseen.

Nyt kun olen teettänyt tällä hamsterilla poikasia tämä kasvattaja, jolta hamsun ostin on pommittanut naapuriani käsittämättömillä tekstiviesteillä, joissa sanoo mm. että kyseisellä hamsterilla ei ole koskaan teetetty poikasia ja että sillä on hirveä liuta perinnöllisiä sairauksia, joten se ei saa lisääntyä.

Hämmästyttää todella tuollainen käytös. Kyseessä kuitenkin aktiivinen hamsterikasvattaja (jolla ei tosin ole virallista kasvattajanimeä, eihän voikaan, sillä on kasvatellut vasta aika vähän aikaa hamsuja). En näe oikein mitään logiikkaa hänen puuhissaan, netistäkin löytyy tiedot kyseisen hamsterin aiemmasta poikueesta muiden ihmisten (Petsie-)sivuilta.
Toisekseen mistään perinnöllisistä sairauksista ei maininnut hamsteria myydessään, enkä oikeastaan uskokaan sellaisten olemassaoloon, sillä on itse antanut hamsteria astutuslainaan sen omistaessaan.

Kai tarkoituksena vain mustamaalata ja aiheuttaa eripuraa hamsteriharrastajien kesken, mikä ei omasta näkökulmastani palvele yhtään ketään eikä mitään.

Minuun myyjä ei tietenkään ole ottanut yhteyttä, vaikka hamsterin myytyään otti kyllä yhteyttä ja kysyi sukutaulun tiedot. Outoa.