• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

kasvattajanimi anomuksista

Aloittaja AnsaLucia, 02.09.09 - klo:21:27

« edellinen - seuraava »

AnsaLucia

Tämä tuleva tekstini ei ole epäluottamus SHY:n hallitusta vastaan, ei sitä kokonaisuuten eikä ketään sen henkilöä kohtaan. Haluan vain tuoda esiin minua tällä hetkellä kovasti kaivertavan asian, jokin osa yhdistyksen toiminnassa ei nyt oikein tunnu toimivan ja pyytäisin asian tutkimista ja selvittämistä. Ikävähän minä olen kun näin teen, mutta joskus kissa on nostettava vain pöydälle.

Olen havainnut harmikseni yhdistyksen toiminnassa eräiden osian  takkuamista. Se on toki täysin normaalia kun kyseessä on yhdistys jossa työtä tekevät vapaaehtoiset, oman elämänsä ja muun toiminnansa ohella. Mietin pitkään asian esille ottamista näin julkisesti, mutta kun yhteydenotot suoraan asioiden nimettyihin vastuuhenkilöihin ei tuota edes vastausta, pahoittelen jo ennalta tätä julkista kyselyä.

Kasvattajanimi anomukseni talvikoille on ollut kierroksella jo varsin pitkään. Kuinka ollakaan hidastukset alkoivat jo toukokuussa minusta johtumattomasta rekiseröintihässäkästä. Se meni kyllä vielä ihan hymyillen, sattuuhan näitä.  Kuitenkin anomukseni lähti asiallisesti kaiken sääntöjen mukaan matkaan tämän jälkeen. Olen pyytänyt ottamaan reilusti yhteyttä jos anomuksessa on jotain korjattavaa, poistettavaa, muutettavaa, jos maksu ei ole tullut ajoissa perille, jos nimiehdotus on virheellinen tai mitä vaan. Nyt, parin perään kyselyn jälkeenkin kun tilanne vain kestää ja kestää, haluaisin tietää missä vaiheessa anomukseni käsittely on vai onko se peräti hylätty kokonaan? Ja jos näin on käynyt, tieto siitä olis kohteliasta toimittaa anojalle joutuisasti. Jos tilanne on edelleen pitkän ajan myötä vaiheessa, mitä voisin tehdä nopeuttaakseni käsittelyä, auttaa, täydentää, vai mitä?  

Ystävällisin terveisin, Myllylän Arja
Arja M
Tarinan talvikot, campbellit ja syyrialaiset

"Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat. ..."
Tuntematon sotilas / Väinö Linna

viiru

#1
Me olemmekin olleet "siviilissä" yhteyksissä asiaan liittyen, mutta hallituksen & yhdistyksen edustajana kirjoitan omat mietteeni tännekin. Pidän itseäni tavallaan jäävinä kommentoimaan, koska olen itse samassa tilanteessa - olen anomukseni toimittanut ennen kesää, enkä ole kuullut siitä sen jälkeen.

Olen aivan samaa mieltä yhdistyksen toimien järjestämisestä ja niiden ontumisesta. Emme voi käyttää näin byrokraattista systeemiä, jos eri portaat eivät erinäisistä syistä toimi. Monen eri henkilön pyörittämässä toiminnassa kun vaaditaan kaikilta jonkinnäköistä sitoutumista ja uhrautumista. Heti kun nämä ominaisuudet jossain kohti puuttuvat, ketju katkeaa ja muut ovat pulassa. Olen henkilökohtaisesti pyrkinyt edistämään näitä ongelmakohtia, ikäväkseni en kuitenkaan ole onnistunut tässä. Mietin kokoajan parempia - käytännöllisempiä - toiminnan toteutusratkaisuja.

Olen pyytänyt kasvattajanimianomusten käsittelijää informoimaan asioiden etenemisestä sekä vauhdittamaan anomusten kulkua meiltä Suomen Kani- ja Jyrsijäliittoon. Koska kaikkien yhteinen etuhan se on, että meillä on vilkas jalostustoiminta, ja monta virallista antaumuksellista kasvattajaa. Se edistää lajin tilannetta sekä täällä että ulkomailla.

Toivoisin myös muun hallituksen paneutumista asiaan, koska se on hallituspalstalla esille otettu. Ikävää, että täälläkin Arja on joutunut odottamaan vastausta näin kauan. Toivottavasti saadaan asia järjestykseen asap!
Cheersbigears-talvikkokasvatus