• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Hamsterin nimi

Aloittaja Mustikkamaan, 02.09.08 - klo:18:56

« edellinen - seuraava »

Mustikkamaan

Olettehan huomanneet, että hamsterin nimen pituutta on jo muutama vuosi takaperin rajoitettu 30 merkkiin - ja tähän merkkimäärään sisältyy myös kasvattajanimi.

Esimerkiksi minun kasvattajanimeni "Mustikkamaan" vie nimestä pois 12 merkkiä, eli minulle jää 18 merkkiä jäljelle.

Muutaman kasvattajan sivuilla olen huomannut ylipitkiä nimiä, joten tarkkailkaa tätä hommaa sillä sekä rekisteröijä että näyttelyluettelon tekijä käännyttää ne ilmot takaisin missä nimi on liian pitkä.

Tästä on jäänyt pois maininta rekisteröintiohjeesta, vain yhdistyksen oikeassa rekisterikaavakkeessa on tämä tieto.

Vinkuvonkut siitä, miksi nimen pituus on rajoitettu, ovat mielestäni ihan turhia. Nimiä voi keksiä vaikka millaisia, eikä niiden tarvitse olla hervottoman pitkiä. Tässä on meinaa otettu huomioon myös se, että jotkut hamsterit saavat tuhottomasti titteleitä nimen eteen lisäksi. Olisi aika ihana kirjoittaa rekisteritodistukseen vaikkapa tällainen nimi:

FIN & S MVA Int. Ch. SHY VL JV07 GG07 LJV07 Popsi popsi pokkanaa, hampaita se vahvistaa, naminaminaminami porkkanaa, sitä ei voi vastustaa!

Ja joo-o, muista piireistä nimiä tohon tyyliin löytyy. Nimiä keksii kaikenlaisia hauskoja ilman älyttömiä pituuksiakin :)
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]

wiidii

#1
Ihan mielenkiinnosta: mitä tehdään tapauksessa, jossa hamsterin nimi on melkein sen kolmekymmentä merkkiä ja siihen myöhemmin mukaan tullut kasvattajanimi aiheuttaa sallitun merkkirajan ylityksen?

En tiedä onko tällaisia tapauksia ollut, itseäni kiinnostavana esimerkkinä vain heitän mukaan. (Itse en koskaan ole nähnyt sitä innostusta, mitä pitkät nimet joissakin aiheuttavat. Lyhyt on nättiä.  ;) )
Hallituksen jäsen 2017.
Choux Puffs -hamsterikasvatus tauolla.

Minski

#2
Lainaus käyttäjältä: "wiidii"Ihan mielenkiinnosta: mitä tehdään tapauksessa, jossa hamsterin nimi on melkein sen kolmekymmentä merkkiä ja siihen myöhemmin mukaan tullut kasvattajanimi aiheuttaa sallitun merkkirajan ylityksen?
Mulle tuli ihan sama mieleen.
Silloinhan se nimi ei ole alunperin ollut liian pitkä, koska sitä ei ole annettu minkään kasvattajanimen alaisuudessa. Vai saako nimeä edes käyttää niillä kasvateilla, jotka on syntyneet ennen kasvattajanimen hyväksymistä ?


Niin ja se tuli mieleen, että kaikki ei ehkä ole hoksanneet, että myös se tyhjä välilyönti on aina yksi merkki. Eikös olekin ?

Lainaus käyttäjältä: "Mustikkamaan"Välilyöntiä ei lasketa merkiksi
Ok. Mikshän mä oon luullu, että sekin on merkki :pihalla:
Ehkä oon kehittänyt sen omasta päästäni taas :D
Hamsteriton tätä nykyä

Mustikkamaan

#3
Välilyöntiä ei lasketa merkiksi ja jälkikäteen tullut kasvattajanimi ei enää kaada pitkää nimeä.
Heidi Harju
[size=85]kasvatuksessa lyhytkarvaiset mustat syyrianhamsterit

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu![/size]

Ninde

#4
^^Tuollaisia tilanteita ei ole vielä tullut vastaan, mutta toivottavaa nyt tietysti olisi että  niitä älyttömän pitkiä nimiä ei annettaisi edes silloin kun ei ole kasvattajanimeä, vaikka se koko 30 merkkiä olisikin käytössä.

Koska kasvattajanimen voi ottaa takautuvasti käyttöön, lisätään se tietysti sitten näihin pitkiin nimiinkin ja sille ei siinä tapauksessa enää voi mitään eli pakkohan ne on hyväksyä. Jatkossa sitten vain se kasvattajanimikin on laskettava mukaan ja käytössä on vähemmän merkkejä ja mahdollisuuksia.

Tietysti jos näitä älypitkiä nimiä alkaisi tulemaan, niin sitten pitäisi varmaan miettiä uusia vaihtoehtoja joista yksi olisi nimien rajoittaminen niin, että kasvattajanimettömät voisivat nimetä hamsterin vain yhdellä nimellä niinkuin koirilla on (esim. vaikka Amanda eikä Amanda Aurinkoinen Armas), mutta se olis mun mielestä jo turhaa natsismia.

Eli sitä nimeämistä kannattaa aina miettiä ja pyrkiä välttämään niitä nimihirviöitä.  :haha

GaneshaX

#5
Joo, siis vain yksiosaisten nimien hyväksyminen olisi todella törkeää natsismia :pihalla:  Kaksiosainenkin voi olla lyhyt, ei kylläkään yleensä, jos nimi on suomenkielinen ;)
Roudan hamsterikasvatus
Creme, soopeli, ps creme ja minkki