• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Luonnonmukainen elinympäristö hamsterille?

Aloittaja Varicellae, 08.05.12 - klo:17:47

« edellinen - seuraava »

Varicellae

Heips, olen uusi täällä foorumilla ja mieltäni on jo pitkään askarruttanut eräs asia.

Olen jo pitkään halunnut ottaa syyrianhamsterin, ja todennäköisesti kesän jälkeen siihen voisi olla mahdollisuus, kun saan eläintenhoitajan koulutuksen päätökseen. Itse olen harrastanut matelijoita, ja siitä sainkin ideanpoikasen hamsterin terraarion sisustamiseen. Eli kysymykseni koskee hamsterin sijoittamista terraarioon, joka jäljittelisi sen luonnonmukaista elinympäristöä.

Onko kukaan pitänyt hamsteriaan luonnonmukaisessa akvaariossa/terraariossa? Tai mitä mieltä ylipäätänsä olette tällaisesta? Olisi hienoa kuulla mielipiteitä asian suhteen, olivat ne sitten sen puolesta tai sitä vastaan.

Tällainen olisi terraario suunnitelmani, mikäli tähän päädyn:
Pohjalla tulisi olemaan kahdenlaista akvaariohiekkaa, joista toinen on melko hienojakoista (mahdollisimman pölyämätön) ja toinen suurirakeisempaa. Tarkoituksena olisi laittaa suurirakeisempaa hiekkaa enemmän, että hamsteri pääsee siinä vaivatta liikkumaan, eikä joudu mihinkään juoksuhautaan :D. Hiekan lisäksi pohjalla olisi liuskekiviä ja muutama suurempi kivi. Liuskekivet tulisivat terraarion molempiin päihin, ja niiden päällä olisi myös jonkin verran melko isorakeista puu- tai kookoshaketta. Ajattelin, että hiekan sisään olisi upotettu piilo tai pari, joissa olisi puu/kookoshaketta ja kuivattuja lehtiä lämmikkeenä (kuten muissakin piiloissa).
Terraariossa tulisi myös olemaan kelottuneita kiipeilyoksia ja korkkikaarnaa, joita pitkin hamsteri pääsisi kulkemaan ylemmille tasoille. Nämä tasot tulisi sijaitsemaan kovin korkealla ihan sen vuoksi, jos hamsteri sattuisi oksalta tai tasolta hyppäämään tai tippumaan.

Tietysti terraariossa tulisi olemaan hamsterille piilopaikkoja ja mökkejä, sekä juoksupyörä ja muut perustarvikkeet. Mikäli terraario osoittautuisi hamsterille liian viileäksi (onhan pohjamateriaali hiekkaa, mikä ei erityisemmin lämmitä), voisi toiseen päähän terraariota sijoittaa lämpömaton tai –lampun.

- Nina

Ely

Itsellä ei ole kokemusta luontaisen kaltaisen elinympäristön toteuttamisesta hamsterille, vaikka korkkipuuta, mopanipuuta, kiviä, oksia jne. on myös tarjolla, mietityttää kyllä että miten akvaariohiekka soveltunee syrkille, niitäkin on eri laatuja ja mistä ajattelemasi hiekat on oikeastaan tehty? Kuivike/hiekka ei saisi olla liian painavaa myöskään, käytin joskus maissikuiviketta joka näytti hieman isorakeiselta hiekalta, mutta se muodosti niin tiiviin ja painavan paketin ettei hamsterit siihen voineet kaivautua. Hamsterille luonnonmukaisin kuivike olisi varmaankin joku mullan, turpeen ja muun maa-aineen yhdistelmä (mitä siellä peltomailla nyt sitten onkaan  :icon_cheesygrin:) johon hamsteri voi kaivaa tunneleita, tärkeintä kuivikkeessa on kuitenkin se pölyämättömyys ja myrkyttömyys.

Se mistä kukaan tuskin on eri mieltä, on se että terraarion tulisi olla mahdollisimman iso pinta-alaltaan.

Mielenkiintoinen aihe joka tapauksessa  :peukku:
"Good judgement comes from experience. Experience comes from bad judgement."

Varicellae

Kiitos vastauksesta!

En ole noita hiekkoja tarkemmin katsellut, mutta ainakaan niistä ei pitäisi liueta mitään ylimääräisyyksiä. Tietenkin hiekassa saattaisi olla se vaara, että saan ahneen hamsterin, joka saattaisi syödä isorakeista hiekkaa ja saada suolitukoksen.
Niin tosiaan, turvemultapohja voisi myös olla ihan käytännöllinen ja ennen kaikkea edullinen vaihtoehto. En itse tuota kaivautumispuolta tullutkaan ajatelleeksi, ja hiekka voi siinä mielessä olla huono vaihtoehto. Turpeen ja mullan kanssa sekaisin voisi laittaa eläinkauppojen matelijapuolelta löytyvää reptibarkkia, joka on melko suurikokoista tummaa haketta (käytän ko. materiaalia omilla matelijoilla), niin sekin toisi osaltaan ilmavuutta.

Juu, pinta-alaa saa olla ihan reilusti. Ei kai liian suurta terraariota ole olemassakaan (paitsi ehkä asuntoon verrattuna :'D). Miun suunnitelmissa olisi rakentaa noin 250litranen terrapönttö, kunhan saan tällä hetkellä olevan projektin valmiiksi. Ja ettei ihan tylsää tule, niin hamsu pääsee myös jaloittelemaan mahdollisesti päivittäin joko juoksutuspallossa, tai jollei pallosta tykkää, niin sitten pallo vaihtuu jyrsijä-aitaukseen :D

hamsuhamsuhamsu

Kivaa kun suunnittelet tollasta mutta minun mielestä ei hiekka oikein käy..se on jotenkin syötävää niille..Kokeile mörttö röpöä tai hae netistä lisää tietoa asiasta jos hiekkaa saa laittaa niin minkälaista.


Mutta kiva asumus tulee varmaan syrkille!!

:applause: :icon_razz:
-----Uusi Profiili-----!!

Varicellae

Mie päädyin edellisen kirjottajan kanssa siihen, että vaihan tuon hiekan turpeeseen. Hiekassa kumminkin ois ollu se riski, että joku pohjattomalla vatsalla varustettu hamsu muuttais meille ja söis pikkukiviä. Tupeen kanssa ei kaiketi niin suuri tuo suolitukoksen vaarakaan olisi :).

Kiitos, toivotaan että tuleva hamsu viihtyy :D

jonnaliina

Moikka!

En ole paljon täällä kirjoitellut, vaikka hamstereita on ollut jo vuosia. Nyt aihe oli niin mielenkiintoinen että päätin vastata itseänikin kiinnostavaan aiheeseen.

Eli tällä hetkellä kotona on kaksi robo poikaa, jotka kylläkin asuvat omissa asumuksissaan, sekä talvikko tyttö. Olen itse aina miettinyt tuota purua, kun se ei kuulosta kovinkaan luonnonmukaiselta.

Robot asuvat pleksikuutiossa, joissa katto auki. Molemmilla on kolme kuutiota (yhden mitta 35x35x35 cm). Olen kokeillut erilaisia pohjamateriaaleja. Nyt heillä on yhdessä purua, yhdessä turpeen ja hakkeen sekoitusta ja yhdessä maissikuiviketta. Näyttää olevan päivä- ja yksilökohtaista, mistä tykkäävät. Toinen on tehnyt pesän puruun, kun taas toinen viihtyy turpeessa. Hiekkaakin olen kokeillut. Se on ollut "ruokahuoneena", joten siellä ei kumpikaan nukkunut, mutta en huomannut että olisivat sitä syöneet. Tykkäsivät minusta liikkua siinä. Hiekka oli bilteman hiekkapuhallushiekkaa, jota käytetään paljon akvaarioissa. Turpeesta olen huomannut, että se ei saa olla liian kosteaa, ettei nosta terran kosteutta liikaa tai pahimmassa tapauksessa homehdu. Paras on mielestäni sekoittaa turpeeseen jonkun verran hienoa pölymätöntä hiekkaa.

Talvikko asuu rottahäkissä, jossa paljon tasoja, jottei putoa. Pohjalla oli aluksi purua. Tein yhdelle tasolle "metsän". Eli ostin ikeasta muovilaatikon, noin 10 cm korkea, johon laitoin turvetta, oksia ja kannon. Veera-talvikko ihastui tähän ja siirsi pesänsä kannon alle. Päätin vaihtaa myös pohjalle turpeen. Laitoin puoliksi haapahaketta ja puoliksi turvetta. En siis sekaisin vaan toisen toiseen päätyyyn ja toisen toiseen. Turve päädyssä on kaarnatunneleita, sammalta, kiviä jne. Kivet täytyy muistaa laittaa ihan pohjaan. Muuten hamsteri voi kaivautua kiven alle ja kivi pudota päälle. Kovin tuntuu Veera viihtyvän ja aamulla on turvetta lattialla asti. Haluisin kovasti tehdä itse Veeralle lasisen terraarion, johon saisi tasoja ja enemmän turvetta pohjalle. Se on vielä kuitenkin vasta suunnitelmissa.

Omien kokemusten perusteella uskaltaisin suositella turvetta ja hienoa hiekkaa. Soraa en ehkä laittaisi. Mieluummin isompia kiviä, joiden päällä on kiva kiipeillä.

Voin yrittää lisätä joku päivä kuvia noiden asumuksista.

Hamsu_Fani_

Todella hieno aihe, erittäin kiinnostava! :yes:
Itselläni ei hamsua VIELÄ ole, mutta toivottavasti ellainen ilmestyy! KKaneja meillä on kaksi kappaletta, ja tätä samaa konstia olen pupusten kanssa käyttänyt, eli luonnollisia olosuhteita, varsinkin ulkoaitauksessa!
On meilläkin tosi hyvin toiminut ja tekisi varmaan joskus hyvää hamsuillekin, vaikka sitten ihan kokeiluna! :peukku:

jonnaliina

Löysin koneelta vanhoja kuvia hamsujen asumuksista. Oliskohan vuoden puolentoista vuoden takaa.






Regret

Tätä ketjua on ollu tosi mielenkiintoista lukea ja  ketjun aloittaneen idea on kyllä hyvä, mutta tosiaan itsekkin hamstereita aiemmin harrastaneena vierastan ajatusta hiekasta. Nyt kun aloin tätä ketjua lukemaan niin täytyy kyllä sanoa, että hyviä ideoita on ollut ja pakko alkaa itsekkin miettimään josko sitä joskus perinteisen purun tai mörttiröpön tilalle laittaisi jotakin luonnonmukaisempaa :icon_smile: Jonnaliinan asumuskuvat vaikutti mielenkiintoisilta ja etenkin melko veikeiltä. Ihan mahtava idea :yes: Ja toihan käy todella hyvin sisustuselementistä, kun kirjahyllyn uumenissa vilistää hamstereita :icon_cheesygrin:
Pienen tauon jälkeen jyrsijäharrastus on lähtenyt uuteen nousuun ja tällä hetkellä kotoa löytyykin
1x talvikko
5x campbelli
3x gerbiili

Omasta mielestäni tämän hetkinen kokoonpano on melko pieni, mutta eiköhän se tule vielä kasvamaan ?

larps

Melko kiehtova aihe, pakko sanoa. Itselläni on syyrialaisella käytössä muovipohjainen häkki, josta luonnollisuus kaukana, mutta tavoitteena olisi saada sisusta pysymään sellaisena. Ostin pojalle hamppukuitua, josta tykkään paljon enemmän kuin purusta, mutta nyt aloin miettimään, josko siihen miksaisi jotakin.. Mitä luulette, onkohan puutarhamyymälöissä myytävät karikkeet pikkueläinystävällisiä? Bongasin ylempää ReptiBarkin, josta ajatus sitten lähti (josko vähän halvemmalla pääsisi).. sekottelisi sitä vähän hampun joukkoon tai lähinnä päälle, saisi mukavaa peuhumateriaalia pikkuiselle.

jonnaliina

Turvetta ainakin olen ostanut puutarhamyymälöistä. Pitää vain katsoa pussia hieman tarkemmin. Osassa on lannoitteita tai väriaineita, ne kannattaa jättää kauppaan. Lannoittamatonta luonnon turvetta ainakin itse olen ostanut. Jr-farmilla on hauskoja pohjamateriaaleja, joita ainakin nettikaupoista saa. Niissä on mukana tähkiä, lehtiä ym. kivoja juttuja.

Monsterhamster

Itse olen jo pidempään haaveillut luonnonolosuhteilla varustellusta terraariosta, jossa asukkeina olisi pieni lauma roboja. Saa kyllä nähdä toteutanko suunnitelmaani ikinä...
Mistä olette turvetta ostaneet? Joskus käytin kesyhiirilläni turvetta jota sai ihan Talouspörssistä, muistaakseni pitivät kyllä kovasti ja taisi imeä hajutkin mukavasti.
lk musta valkonauhainen laikukas naaras Kayla Ewell
R.I.P Riki, Chopin, Pikkupoopo, Suklaasydän & Hip-Hei

blurr

Osaisiko joku mahdollisesti matelijoita harrastanut sanoa, miten esim. matelijoille tarkoitetut pohjakuivikkeet sopisivat?
Esim. tämä männynkaarnahake: http://www.petshop.fi/terrarium_accessories/decoration/substrates/plant_based/lucky_reptile_eco_bark.html

noora

MonsterHamster, minäkin haaveilin kauan moisesta, ja nyt hiljattain olen toteuttanut haaveeni. Harmi, ettei mulla ole nyt kameraa. Kuva tulee lähipäivinä kunhan saan kameran lainaan.
Roboja terrassa on neljä ja itse terra on 120 x 70 cm kokoinen liukuovellinen.
Pohjamateriaalina mulla on ainakin toistaiseksi kokeilussa turve-hiekka-seos.
Sisustuksena on kelopuita, juurakoita, korkkikaarnaa, kiviä, puinen juoksupyörä ja pesämökki tietty.
Taustapaperina on aavikkoteema ja toisella lyhyellä sivulla on "tiiliseinätausta". Se on kovaa muovia, ei styroksia mitä hamsterit pystyisivät järsimään.
Ai niin ja menee kai tuo kylpyhiekka-astiakin koristeesta kun on tuommoinen kiven näköinen matelijoille tarkoitettu kuppi.
Mulla toi oli sinänsä kiva ja helppo prokkis kun ei tarvinnut hommata mitään uutta. Matelijaharrastajana kaapeista löyty kaikki mitä terra veti.
Robot tuntuis viihtyvän mainiosti, eikä mitään nahinoitakaan ole vielä tullut. *Koputtaa puuta*

noora

Ai niin, turvetta saa ihan esim. rautakauppojen tai Robin hoodin tms. puutarhapuolelta nimellä luonnonturve.