• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 
Menu

Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Näytä viestit Menu

Viestit - lunni

#1
^ Mutta eikö sen kunnianosoituksen voi tehdä myös niin, että tahtoo tilalle toisen? Näin osoittaa, että eläin on ollut rakas ja hoitanut tehtävänsä, eikä niin ollen omistaja voi olla ilman. Ei se uusi lemmikki ole mikään korvike, eikä paikkaa toisen paikkaa. Se on uusi eläin, uusi henkilö, eikä ole viemässä vanhan paikkaa. Tuskin kukaan ihminenkään korvaa toisella ihmisellä toisen.
#2
Minä en itse aikailisi, mikäli tilanne olisi muutenkin sopiva hamsun ostamiseen. Oikeastaan en edes odottele eläimen kuolemaa vaan otan uuden sen rinnalle, kun aikaa ja tilaa riittää. Mutta kaipa se seuraavan lemmikin ottaminen on aivan omista mieltymyksistä ja tunteista kiinni. Itse en näkisi mitään pahaa, vaikka juoksisi heti kauppaan ostamaan uutta. Ei eläimissä kuitenkaan tarvitse olla "suruaikaa", kuten esimerkiksi aviopuolison/lapsen kuollessa, vaan surutyötä voi tehdä uuden lohduttaessa. Hamsun kuolema ei ole itselle kovin suuri paikka, mutta esimerkiksi entisen 12-vuotiaan koiran kuolema oli. Tosin tästä meni vain 23 päivää, ennenkuin meille saapui kissa, joka oltiin varattu kun tiedostimme sydänvikaisen koiran ajan koittavan pian, sillä se ei jaksanut enää kävellä ja keuhkoihin alkoi kertymään nestettä. Tuolloin sen aika oli tullut.  :cry:  Mutta kissa kyllä auttoi surutyössä. Kissa ei kuitenkaan korvannut omaa kaipuuta koiriin, joten sain itselleni oman koiran. En siis väitä, että kissa olisi jotenkin vähempiosainen, mutta kissan kanssa ei voi harrastaa yhtä aktiivisesti. Tämä koira on kunnianosoitus vanhalle kiltille cavalierillemme, sillä hän hoiti virkansa niin hyvin, että ilman koiraa oleminen oli tyystin mahdotonta.
#3
Köhm  :D  Meillä toimi sillei, että yhtenä päivänä äiti totesi, että mitäs elukoita täällä nyt sitten asustaa. Samoin käy aina gerbiilien ja hiirienkin kanssa ja lupia tarvitsee kysellä vain hänen arkipäiväiseen elämäänsä vaikuttavista elukoista, kuten olohuoneen 270 litraisesta malawista ja koirasta. Kissan ja liskon hän ostikin itse ja undulaatit ja marsut osti isä (isän luona). Äiti ajattelee, että jos hoidan, saan ottaa niin monta eläintä, kun tahdon. Enkä minä mahdottomia tänne kanna. Kyllä pian 17-vuotiaalla nyt pitää vastuuntuntoa ja järkeä olla sen verran päässä, että tietää, mistä jaksaa koulun ohella huolehtia  XD No okei, ne ekat hiiret eivät olleet niin mukava ylläri, kun oltiin ne isän kanssa käyty hakemassa, mutta ei äidillä mitään niitä vastaan ole. Välillä katselee hiirienkin touhuja, mutta ei koske, sillä niillähän on HÄNTÄ. Hamsuja saattaa joskus silitellä ja koiraa hoitaa satunnaisesti, mutta minä olen tahtonut, joten minä myös hoidan.
#4
Itse suosin mieluummin hamsuille häkkejä tai terroja, sillä dunat ovat mielestäni kovin pieniä, eikä niihin saa kovin paljoa virikkeitä. Kauniisti sisustettu terraario on myös esteettisesti enemmän omaa silmää miellyttävä. Myöskään tuota jyrsimisongelmaa ei ole. Vaikkakin terraariota on lähes mahdoton siirrellä siivouksien yhteydessä vessaan ja takaisin, niin siivoaminen on helppoa rikkakihvelillä, (imurilla) ja muutenkin siivoamiseen käytettävillä terraarioiden desinfiointiaineella. Terroja saa myös erittäin halvalla (voi tuurilla löytää kookkaankin terran käytettynä 10-50e) esimerkiksi akvaristeiltä, joiden akvaario on alkanut vuotamaan (voi etsiä mm. herppi.netistä ja agua-web.org:sta, mikäli täältä ei sopivaa löydy). Terroja saa suurinakin, sillä esimerkiksi joidenkin liskojen tilantarve on valtava. Meillä on gerbiileillä, seeprahiirellä, hamsulla, liskolla ja uroshiirellä terra, enkä miltään niitä vaihtaisi pois! Huonona puolena voisin sanoa vielä sen, että ilmanvaihto saattaa korkeammissa terraarioissa olla heikkoa. Tästä syystä en itse ottaisi hamsulle yli 70cm korkeaa terraa, ellei siinä olisi alempanakin tuuletusaukkoja, kuten monissa liskoterroissa. Terraarioon mahtuu myös kivasti purua. Meillä on parhaimmillaan tuolla kaverilla ollut n. 35cm purukerros, mitä ei dunaan saa (kun otin pari sivua sitten näkyvän kuvan terrasta, oli purut loppumassa). Häkeissä puolestaan on hyvä ilmanvaihto ja joskus niitä saa minunkin mittapuullani sopivan kokoisia. Vain hamsulla on häkki, mitat 100*50*43 (p*l*k) ja kolme kerrosta. Harmittelen vain, ettei purua saa runsaasti ja tyttöhamsun hajut levisivät ennen huoneilmaan. Vaihdettuani kuivikkeen turpeeksi hajut hävisivät. Dunia puolestaan meillä on käytössä kaksi, hamsteriduna tyttöhiirillä ja miniduna poikahiirellä, sillä terroja ei mahdu huoneeseeni oikein mihinkään ja nämä dunat ovatkin gerbiiliterran päällä.
#5
Voi kakka! Oltais tultu ton poikaystävän kanssa etsimään sille sopivaa syrkkiä, mutta se taitaa sitten jäädä  :(
#6
Lainaus käyttäjältä: "e??a"
Lainaus käyttäjältä: "lunni"//http://i29.tinypic.com/vpg2h2.jpg
Millä toi juoksupyörä on päällystetty? :D Näyttää ihan ilmastointiteipiltä! xD
Se on jotain myrkytöntä juttua, jota isä siihen laittoi. Ilmastointiteipin tuntuista, mutta sileää ja tarratonta. Kiinni akvaariosilikonilla.

Hankin tuon terran eräältä akvaristilta, jolla oli kiire päästä eroon vuotavasta akvaariostaan. Pyysi vaihdossa kalanruokaa  :mrgreen:  No vein hänelle kaikki ylimääräiset kalojen ruuat ja hän oli iloinen, sillä oli odottanut paria pikkupurkkia  :)
#7




Ovatko nämä asumukset mielestänne ok? Ylemmässä kuvassa on tyttöhamsu vähän sotkenut yläkertaa ruuallaan. Laitoin kuviin asumusten kokoa havainnollistamaan nuo wc-paperirullat. Tuo häkki on 3-kerroksinen. Onko näissä esim. sisustuksessa jotain ongelmaa? Tuo juurakko ja kivet vähän epäilyttävät terraariossa..?

edit. Siis kyseessä ovat syrkkejen asunnot  :mrgreen:
#8
Hyvin onnistuneet kaupat saadaan käsittääkseni ilmoittaa, mutta esim. väärinkäsityksissä voisi "huijareiden" nikkejen ilmoittaminen tulkita julkiseksi mustamaalaamiseksi. Käsittääkseni se julkistaminen on laitontakin.
#9
No kyllä itsekin voisin myydä hieman rikkinäisiä tarvikkeita, mutta ilmoitan jo ilmoituksessa puutteista ja yleensä kuvaan koko hökötyksen ja sitten nämä rikkinäiset tai kuluneet osat erityisen tarkkaan erikseen. Hinta tietenkin lasee heti kun tavara tulee käyttöön tai jokin osa rikkoutuu tai hukkuu. Olenhan itsekin ostanut TIETOISESTI ja halpaan hintaan dunan, jonka juomapullon reikä oli nakerreltu aika karseaksi sekä akvaarion, joka vuotaa ja yksi seinä rumasti naarmuuntunut (nykyään hamsun terra).
#10
Lainaus käyttäjältä: "excitant"Hän sanoi sen olevan kunnianloukkaus. Onko totta?
Ei, ei ole.
#11
Poliisi puuttuu noihin huijauksiin ihan hyvin.
#12
Kukaan ei ole hamsuihin pahasti reagoinut, ei oikeastaan kummoisemmin koskaan. Hamsuja on kuitenkin vain 2, mutta muut jyrsijät välillä kauhistuttavat joitakin, sillä hiirillä on HÄNTÄ ja ne TARTTUVAT kiinni käpälillään  XD Hamsut menee niissä samoissa elukoissa tai rotissa kuin muutkin  :roll:
#13


Seuraavana kuva, jossa hamsteri liikkui väärään aikaan ;)
#14
Onnea vaan minunkin puolestani  :D
#15
No minä nyt vastaan näin, molempia löytyy. Plussat ja miinukset  voivat kyllä toisilla mennä hieman erilailla, Huom! kyseessä syrkit:

Gerbut

Plussat:
+ Hauska seurailla tekemisiä
+ Myös päiväaktiivinen
+ Laumaeläin
+ Ei juurikaan haise
+ Silppuri
+ Elävät n. 3-5v.

Miinukset:
- Jyrsivät herkästi mm. huoneen listat
- Ovat vilkkaita, eivätkä pysy kaikkien käsissä

Hamsut:
Plussat:
+ Söpö "mattoeläin," kuten poikaystäväni sanoo
+ Paljon erilaisia värejä ja turkkimuunnoksia
+ Erakkoja
+ Seurallisia
+ Hamstraajia
+ Sen verran hitaita, että eivät ehdi kovin nopeaa pakoon (vrt. hiiri)

Miinukset:
- Naaraat haisevat (mielestäni paljon hiiriä pahemmalle)
- Yöeläin, ei saa herättää päivällä
- Elää yleensä hieman lyhyempään kuin gerbu, sellaiset 2-3v. taitaa olla tavallisesti ikä.