• Welcome to Suomen Hamsteriyhdistys ry.
 

Hamsterin hankinta

Aloittaja Avon, 19.07.12 - klo:16:51

« edellinen - seuraava »

Avon

Moro vaan kaikille!

Kerrotaanpa nyt ensiksi pari faktaa, ennen kuin alan pidempää tektstiä vääntämään.
-Olen 14 vuotias poika
-Aikaisemmin lemmikkeinä minulla on ollut kaloja ja liskoja
-Vastuuntuntoisesti ollaan aikaisemmista lemmikeistä selvitty, syyt siihen miksi niitä ei enää kodistani löydy, liittyvät muihin asioihin. 1) Kolme akvaariota vaativat liikaa hoitoa kun elämä vilkastui ja 2) liskot olivat minulla n. 4 vuotta, mutta olisivat eläneet vielä 10 vuotta tuohon päälle joten päätin luopua niistä. Ne myytiin minulle alunperin vääränä lajina, joten kukaan ei pääse syyllistämään minua siitä että en tarkistanut lajin taustoja kun harkitsin hankkimista :D
-Vanhemmilla on 3 koiraa ja elämä talossamme on välillä aikamoista showta, tiedän että varsinkin pienet eläimet kärsivät mm. kovalla pauhaavasta musiikista ja epäsäännöllisistä melunlähteistä. Huoneeni sijaitsee talon reunalla ja sieltä löytyy rauhallisia kohtia joissa hamsteri saisi olla rauhassa.
-Lämpötilojen säätely onnistuu, jos lemmikki tarvitsee viileämpää ilmaa niin sitähän se sitten saa!
-Olen suht. varakas, eli kaikenlaisia aktiviteettejä ja laitteita pystyn kustantamaan.
-Ruoka, vesi, tila, rauha, valo jne perusjutut ovat hallinnassa.
-Löytyy myös vastuullisia sukulaisia ja kevereita joille voin hamsterin jättää jos lähden reissuun.

Niin. Hamsteri villitykseni on suhteellisen uusi juttu. Tai olenhan minä aikaisemminkin miettinyt hamsteria, mutta nyt olen vasta kunnolla alkanut lukea ja etsiä tietoa hoidosta, lajeista ja niin edelleen. Saisin parhaimmillaan luotua erinomaiset olosuhteet hamsterille, mitä nyt olen katsonut mitä hamsteri häkkiinsä tarvitsee. Vielä on aika paljon opittavaa, mutta kuten elämä on opettanut, kokeilemallahan se kokemus kaartuu ;)  Hamsu tulisi pelkäksi lemmikiksi, näyttelyihin en aikoisi raahata. Olen ajatellut että jos nyt päätän karvapallon hankkia, niin se tulisi yksityiseltä kasvattajalta eikä kaupasta. Lajiksi olen kaavaillut joko Roborovskia tai Campbellia.

En nyt tiedä miten täydentää tätä viestiä, mutta siinä nyt jotain pientä nippelitietoa. Ainoa ongelma tällä hetkellä on se, että mutsi ei tykkää jyrsijöistä. :D

Vevve

Onnea hamsterin hankintaan!  :peukku:
Muistathan, että roborovski ja campbelli ovat laumaeläimiä  :icon_smile:

fxjvgxb

Kiva kuulla että olet innostunut hamsuista. :) Meillä on parhaillaan talossa tepsutellut samaan aikaan hamsujen kanssa neljän erittäin metsästysintoisen vinttikoiran lauma, ilman sen kummempia ongelmia. Hamsteri kyllä tottuu normaaliin elämisen ääniin. Kunhan nyt ei otuksen korvan juuressa huudeta yötä päivää ja hamsteri on tosiaan vähän rauhallisemmassa paikassa, ei "näyteikkunalla" jossain missä on jatkuvasti vilskettä ja viuhunaa.

Hamsujen kanssa pötkii varsin pitkälle perustiedoilla, käytännössä ne asiat sitten oppii ja hamsterin hoito nyt ei onneksi ihan ruudinkeksimistä olekaan. Kuten ylempänä vastaillut tosiaan sanoi niin muista toki että campbellit ja roborovskit ovat laumaeläimiä. Tosin, niidenkään yhteiselo ei aina onnistu täydellisesti ja voi joutua erottamaan eläimiä ja pistämään ne eri asumuksiin - itselläni aikoinaan kolmen robopojan lauma hajosi, ja silloin tietysti piti hankkia kaksi uutta asumusta tarvikkeineen lisää ja myös keksiä niille paikat.

Vanhempien kanssa kannattaa ottaa juttutuokiolla esille hamsterin hankinta. Voittehan vaikka eläinkaupassa käydä katsomassakin niitä - tai, jos mahdollista, niin kasvattajalla mikä olisi vielä parempi. Hamsteri on kuitenkin varsin helppo, hajuton ja huomaamatonkin otus, eikä sillä edes ole pitkää häntää (tuo nimittäin tuntuu tosi monia jyrsijöihin tottumattomia kauhistuttavan).

Onnea hamsterinhankintaan, toivottavasti löytyy oma pikkukaveri sinullekin :)

soihilne

Mulla on roboja (alunperin yksi, nyt kolme) ja jyrsijöihin tottumattomatkin on olleet niistä ihan myytyjä. Uskoisin että sama pätee kämpsyihin. ;)
Intensiivistä hamsuilua maaliskuusta 2012. Lajeina tällä hetkellä syyrialainen, talvikko ja roborovski.

Pipatus

#4
Kiva, että hamsun ajattelit hankkia :)
En usko, että koiristakaan olisi harmia, jos ne eivät pääse hamsteriin käsiksi.
Jos saa suositella, niin asumukseksi suosittelisin terraariota. Ja vielä muistathan sen, että Roborovskeja ja Campbellejä pitää aina olla vähintään kaksi :)
Syrkkityttöni Unelma <3