Suomen Hamsteriyhdistys ry

Hamsterit => Asuminen ja tarvikkeet => Aiheen aloitti: Maikkis - 17.07.07 - klo:19:11

Otsikko: Virikkeet
Kirjoitti: Maikkis - 17.07.07 - klo:19:11
Kertokaapa millaisia virikkeitä hamstereillanne on. Omatekoisia vai ostettuja?
Omatekoiset virikeideat kiinnostavat minua, sillä teen paljon itse kaikkea hamsuille.

Meillä hamsuilla on luonnosta kerätty oksia ja kiviä. Olen myös tehnyt paperi-igluja. Laitan myöhemmin kuvia.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tiiina - 17.07.07 - klo:23:16
Mä aattelin laittaa tulevalle talvikolle, sellasen muovisen akvaario koristeen. Mutta sitte tuliki mieleen, että entä jos se jyrsii sitä? Onko teillä muovisia mökkejä tms.?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mustikkamaan - 18.07.07 - klo:08:33
Riippuu tietysti mistä muovisesta akvaariokoristeesta on kyse? Niitä on hirmusti, mutta suurimmasta osasta voisin todeta että joko tuhotaan tai kaadetaan, isompia sitten jo voisi korvata ihan vain puuviritelmät. Mutta jos vaikka kerrot ensin, millaisesta on kyse? :)

Meillä on paljon tikapuita - jättikokoisia ja pienempiä, roikkuvia puupalikka-köysi-systeemeitä, jopa yksi salmiakkikuvion mallinen roikkuva puinen ikkunakoriste on varastettu hamsuille :D Sen lisäksi on pahvilaatikoita - teen 24 kaljatölkin pakkauksista kerrostaloja :D Sit on pahviputkia ja isoja puumölkkyjä - ihan siis tonmosia puolmetriäkin pitkiä ja 15 cm paksuja puumöllejä. Ja pienempiäkin löytyy - oksia ja halkoja ja kaikenmoisia.

Exä lupasi lainailla hienoa järkkäriään että saan hienoja kuvia hamsuista, mutta näköjään pitää sitten kuitenkin ostaa oma  :evil:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tiiina - 18.07.07 - klo:09:07
No se on sellanen aika paksua muovia oleva "puunrunko", omaan käteen ainaki tuntu sellaselta, että ei pikkunen talvikko sitä voi kaataa. Testasin sitä myös meidän tuhooja marsuilla, eikä nekää saanu kovinkaa hyvin hampaan jälkiä siihe. Emmä oikein osaa selittää, niin voin jossain vaiheessa napata kuvan siitä. Pitää ainaki kokeilla, että miten se säilyy tuolla terrassa hamsun kynsissä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 18.07.07 - klo:18:43
Meidän hamsujen suosikkivirikkeitä:

(//http://personal.inet.fi/cool/tassuttajat/tarvikkeet/heinatunneli.jpg) (//http://i28.photobucket.com/albums/c247/geminna/hamsut/hamsu1-1.jpg)
Heinäkerät tai heinätunnelit on tosi suosittuja sekä ihan oleiluun, että silppuamiseen :D. Mua ei haittaa vaikka niitä silputtaiskin, virikkeeksihän mä ne olen ostanutkin :) Ostan sit vaan uusia, kun edelliset on silputtu. Meillä yks hamsu menee aina tollasen heinäkerän sisälle peseytymään :)

(//http://i28.photobucket.com/albums/c247/geminna/hamsut/e20f4dd7.jpg)
Isot syyriksen mentävät pahviputket. Ostan näitä putkia yhestä eläinkaupasta muutamalla kymmenellä sentillä varastoon ja oon poikasten mukana antanut poikasten ostajille tuommoiset kanssa mukaan :)

(//http://personal.inet.fi/cool/tassuttajat/tarvikkeet/pajusilta.jpg)
Pajusillat on kivoja. Niitä meillä on kuvassakin olevia tavallisia muotoiltavia, jotka oon taivutellu tunnelin muotoon hamsuille ja sit Onellalla on sellanen kiva pitkä dunan katosta roikkumaan laitettava pajuriippusilta, siitä ei ole nyt kuvaa. Onella tykkää tosi paljon tepastella siinä ja kiva puoli siinä on myöskin se, että siitä yltää mukavasti jyrsimään kattokaltereita :D Ostasin niitä muillekin hamsuille, mutta oli niin kallis, että en raskinu kerralla ostaa enempää kuin yhen :)

(//http://personal.inet.fi/cool/tassuttajat/tarvikkeet/tasot.jpg)
Tasot ja tikkaat on kans kivoja :) Ainoot itetehdyt virikkeet muuten meillä tällä hetkellä :oops:

- Puukarahkoja on joillain hamsuilla ja tykkäävät niillä taiteilla.
- Kukkaruukut on kivoja nukkuma- ja piilopaikkoja :)
- Pahvilootikot on myös suosittuja; toiset hamsut silppuaa niitä ihan innoissaan, toiset käyttää enemmänkin piilopaikkoina. Näitä laitan aina paljon hamsuille ja oonkin varmaan tuttu näky kaupoissa hamstaamassa kaikenlaisia pahvilaatikoita :oops:
- Kivetkin on kivoja :)
- Juoksupyörät on kans hamsujen mieleen ja meillä on kaikilla täyskasvusilla pyörät, kun en ikävä kyllä ehdi kaikkia päivittäin vapaanakaan juoksuttamaan.

Riippumattoja meillä ei ole sen jälkeen ollut, kun edesmennyt hamsuni Iiris jäi sellaiseen jalastaan langansäikeeseen roikkumaan. Joskus meillä oli myös kangassuikaleista palmikoituja kiipeilyköysiä roikkumassa dunien katosta, mutta nekin poistui kun yksi hamsu jäi kynnestään sellaiseen kiinni ja kynsi lähti irti. Kankaan virikkeiden käytössä olen sitten hylännyt kokonaan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tiiina - 18.07.07 - klo:19:22
^Ihanan paljon virikkeitä, ja sain paljon hyviä ideoita! :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: iitu - 19.07.07 - klo:13:15
Mun hamstereilla on lasi purkki ja pahvi muki ja sit mä oon tehny nille pesän kartonki purkista
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: hamham k - 19.07.07 - klo:23:28
meillä on otettu luonnosta puiden oksia.ja tehty pienestä pahvi laatikosta talo jossa on reikiä ihessä reijässä on vessa paperi rulla :haha
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: blood.and.tears - 20.07.07 - klo:10:04
Meiltä löytyy eri kokoisia ja näköisiä pajutikkaita, syrkit tykkää hirveesti ja ne on tosi edullisia joten ei haittaa vaikka nuo syövätkin niitä.
Sitten meillä on samanmoisia pahviputkia kuin minskillä (saa kangaskaupasta ilmaiseksi), löytyy muoviputkia (syrkki ja kääppäri kokoa), pahvilootia, kurpitsa pesämökkejä, muovisia pesämökkejä, juoksupyörät, wc- ja talouspaperirullia jne.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: hamham k - 20.07.07 - klo:10:51
meillä on kirja lainassa kirjastosta jassa oli ohjeita virikkeisiin kannattaa lainata semmonen kirja jonka nimi on hamsterini ja minä  :p  .
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minnie. - 31.07.07 - klo:14:18
Ainaki noita "perus" virikkeitä löytyy, mm. pahviputkia, kaikenmoisia pahvilaatikoita ja muita.

Niiden lisäks toinen hamsuista on tykästyny kauheesti sellaseen yksinkertaseen vessapaperirulla "tehtävään". :D

Otan yhen vessapaperirullan, ja litistän sen. Seuraavaksi teen  "päällipuolelle" pari reikää saksilla tms.
Sitten laitan pari herkkua, yleensä pari auringonkukan siementä tai hernehiutaleen, sinne sisälle. Ja sitte dunan tasolle.

Minni on tykästynyt työntelemään sitä pitkin ja poikin, ja joskus sieltä tipahtaakin jokunen herkkupala. ;)
Olen huono selittämään. :haha
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ?Lyllerö? - 03.08.07 - klo:13:30
Mun hamsu ei kiinnostu oikein mistään.. Vaikka on vasta puoli vuotta :huh
Muuten, jos te teette samanlaisia tasoja kuin esim. Minski, miten kiinnitätte osat yhteen?? Nauloilla vai liimalla??
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Elliska - 03.08.07 - klo:13:33
Tänään laitoin Holtille juoksupyörän, mutta ei herra ole sitä vielä huomannut.
En ole viitsinyt laittaa sitä aikaisemmin koska Holtti oli silloin niin pieni ja äidin vaistot heräsivät :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Noppis - 03.08.07 - klo:14:17
Lainaus käyttäjältä: "?Lyllerö?"Mun hamsu ei kiinnostu oikein mistään.. Vaikka on vasta puoli vuotta :huh
Jos et ole vielä kokeillut, niin meillä on aina toiminut reilu purukerros, iso kasa heinää/ruohoa, kiipeilyoksia lehtineen, erilaiset kivet/tiilenpalat ym. Kääppäreille on myös helppo rakennella wc- ja talouspaperirullista pidempiä käytäviä. Herkkujen piilotus purujen sekaan toimii kans. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ?Lyllerö? - 03.08.07 - klo:16:39
Kokeilisin kyllä, hyvä ideahan se on, mutta kun sitten ne purut menee juoksupyörään, ja kaikkialle..  :( Siis en nyt sitä jaksa tässä selittelemään.. En jaksa :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tatu - 17.08.07 - klo:13:13
Syrkkikokoisia pahvirullia, puinen keinulauta, puumökki, sienimökki, mansikkamökki, vessapaperista tehty mökki, itsetehty virike puusta (//http://i120.photobucket.com/albums/o188/0Tatu0/Elukoita081.jpg), kiviä, heinää, puinen putki jossa paljon hamsterinmentäviä aukkoja, juoksupyörä, puutikkaat, "kalteritikkaat", "kalterisilta", oksia ja yleensä pahvisia keksipaketteja... Siinä nyt oli ainakin suurinpiirtein kaikki..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ?Lyllerö? - 18.08.07 - klo:14:35
Hieno virike tuo itse tehty, Tatu!!! Saakos varastaa idean?? :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tatu - 20.08.07 - klo:15:47
^Kiitoksia!
Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin mainita, että kyseinen virike ei siis ole minun tekemäni.  :)
Ja saat varastaa idean. ^^
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Dude - 20.08.07 - klo:16:58
Onko hamsuille pakko ostaa juoksupyörä?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: lentsu - 21.08.07 - klo:12:19
Pakko on vain syntyä ja kuolla, kuten sanonta kuuluu, ja lukeehan SHY:n hamsun hoito-ohjeessakiin että "juoksupyörä on tarpeeton" mikä on tosin mun mielestäni vähän turha ilmaisu, koska "tarpeeton" ainakin mun mielestä tarkoittaa sellaisia juttuja, joista ei ole mitään iloa tai hyötyä, mutta itse pyrin tarjoamaan kaikille hamstereille ison juoksupyörän, koska saavathan ne siitä liikuntaa ja hupia. Hyväksi se on eikä pahaksi, kunhan on kunnollinen eli riittävän iso ja turvallista mallia. Eli mieluummin sanoisin, että juoksupyörä "ei ole välttämätön".
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ?Lyllerö? - 26.08.07 - klo:20:11
Lylleröllä on "linna", pahviputkia, muovinen pesä, juoksupyörä, ja lasipurkki kallellaan toisena pesäkolona:D Vaikka ei se missään niistä pesäkoloista nuku, koska yleensä se tekee pesän juoksupyörän, ruokakupin, tai pohjallisen pesän alle.. :roll:  :D  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kana - 27.08.07 - klo:16:54
Meillä on tavallisia wc- ja talouspaperirullia, na sitten ihan kunnon jotain putki-hylsyjän, joita ei ihan puremalla saa huonoksi..  :)

Sitten löytyy kiikkulauta, jota en tosin ole noille vielä tarjonnut, kun ovat liian pieniä, edesmenneelle gerbiilille sen annoin.

Juoksupyörä, jota tietenkään herrat ole käyttäneet kovin aktiivisesti pienen koon takia, mutta pari kertaa siinä on juostu.

Kookosmaja, normaali halkastu ja tyhjennetty + pesty kookospähkinä. Hyvin siellä ne viihtyy.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Woollen - 27.08.07 - klo:18:16
Ostan hamsulleni lähes jokaisella eläinkauppakäynnillä jotain uutta virikettä.. Tällä hetkellä on wc-paperihylsyjä, pahvilaatikoita, munakennoja, taitettava pajusilta, erilaisia pesäkoppeja, juoksupyörä, käpy ja oksia/varpuja, pieni kuutio johon on porattu reikiä ja jonka sisällä on herkku, purutanko, kiviä, heinäpesä ja eilen väsäsin sille tikkaat.
Huh, aikamoinen lista vaikka Opri on ollut meillä vasta viikon ja yhden päivän.. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: mona - 29.08.07 - klo:15:58
oon tehny ite mun hamsterille esim semmosesta pyöreestä puupölkystä semmosen putken. Ja sitte kuivatetusta pajusta tikkaat. Eilen ekan kerran noi tikkaat laitoin tonne häkkiin ja kovasti tuntu kiinnostavan :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 30.08.07 - klo:14:38
Meidän hamsulla on pajusilta, heinäpesä, puinen kulmataso jolle menee portaat, juoksupyörä, wc-paperirullia, kiviä, oksa, pahvilaatikko johon olen leikannut reikiä sinne tänne josta lähtee kahdet itse tehdyt tikkaat katolta maahan. Vielä se ei niillä tikapuilla oo ainakaan mun nähden mennyt, mutta pahvilaatikko alkoi heti kiinnostamaan kun sen eilen sille ensimmäistä kertaa laitoin. Myös purua olen laittanut ison läjän terran pohjalle, siinä se tykkää kaivella :)
Otsikko: Re: Hyviä eläinkauppoja-lista
Kirjoitti: fonzie - 31.08.07 - klo:18:54
Pakko antaa pieni vinkki tässä välissä!
Niinkuin Woollen tuossa mainitsi niin juoksupyörän pinnojen välit voivat olla vaarallisia. Mutta siihen on ratkaisu. Joko menee eläinkauppaan ostamaan juoksupyöriin tarkoitetun suojan, ja maksaa siitä rahalla, tai sitten kaivaa esille vanhoja vaatteita/muita kankaita ja räätälöi itse suojan. Minä leikkasin vanhoista farkuista sopivan mittaisen ja levyisen suikaleen ja pujottelin sen pinnojen välistä. Farkkumateriaali on kestävää ja hamsteri saa siitä kynsilläänkin otteen jos tarvii! Ja kaiken lisäksi tämä oli aivan ilmaista.  xD
Otsikko: Re: Hyviä eläinkauppoja-lista
Kirjoitti: Ninde - 31.08.07 - klo:19:14
Lainaus käyttäjältä: "fonzie"Pakko antaa pieni vinkki tässä välissä!
Niinkuin Woollen tuossa mainitsi niin juoksupyörän pinnojen välit voivat olla vaarallisia. Mutta siihen on ratkaisu. Joko menee eläinkauppaan ostamaan juoksupyöriin tarkoitetun suojan, ja maksaa siitä rahalla, tai sitten kaivaa esille vanhoja vaatteita/muita kankaita ja räätälöi itse suojan.
(siirsin tämän tänne tuolta eläinkauppa-keskustelusta)

Siis ei voi muuta sanoa kuin voi hyvä luoja onko nykyään olemassa jo oikein juoksupyörän suojiakin.  :shock: Ihan tavallinen paperi tai pahvi pinnojen väleistä pujoteltuna ajaa ihan saman asian, ei tartte mitään kalliita suojia ostaa.  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juulia - 31.08.07 - klo:23:38
Meillä on käytössä paljon luonnonantimia kuten kivia, käpyjä jokunen kuivatettu vaahteranlehti piha-vaahterastamme, sekä kaikenlaisia pestyjä varpuja mustikkaa, puolukkaa ja jokunen koivunoksakin lehtineen voi häkissä olla.
Häkeissä on kaikilla riippumattoa, juoksupyörää, pahvisia putkia, karkkikoteloita (piiloina)  sekä jyrsimiseen tarkoitettuja munakennoja.

Häkit ovat kaikilla tilavat ja reilut.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ?Lyllerö? - 01.09.07 - klo:17:18
No, nyt on aivan pakko tehdä uusi lista lyllerön virikkeistä :D
Eli Lylleröllä on: Puinen Karlie Wonderland- linna, sekä saman merkkinen virike, joka on puinen. Siinä on ympyrän muotoinen alusta, siitä nousee pieni keppi, jonka päässä on pesäkolo. Sitten siinä samassa virikkeessä on keinulauta, ja keinu. (samanlainen keinu mitä ihmiset käyttää :D ) Sitten sillä on pahviputkia, akvaariokoriste, sellainen pieni linna :grin  sekä juoksupyörä, lasipurkki kallellaan (piilopaikkana) sekä vanha muovinen Chinchilla Bandzand (tai jotain sinneppäin)-purkki. Ja sitten vielä katollinen WC-astia jossa Lyllerö nukkuu :D  :D Mulla on sama juttu, Woollen. Aina kun oon eläinkaupassa, on pakko ostaa jotain uutta virikettä. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: S.D.G. - 02.09.07 - klo:16:50
Täältä on saanu kyllä kauheesti hyviä ideoita. Meidän talvikot on tykänny kovasti kaikenlaisista katosta riippuvista langoista ja naruista, ne tykkää taistella niitten kanssa... :) Pahvilaatikoita, putkia. Mahdollisimman isoja kiviä ja vanhoja karahkoita; keppejä ja pienehkön kannon kappaleita. Otukset on kauheesti tykänny järsiä ja kuoria niitä. Joka ilta Benjamin 2,5 v istuu siellä ja jyystää jotain keppiä vaik on ikääkin jo mittarissa.

Kesällä päätin toden teolla tuoda kesän hamstereille. Ostin Ikeasta tosi suuren, siistin muovilaatikon ja täytin sitä sopivasti vaihdellen hiekkaa ja multaa. Istutin kasveja ja laitoin kukkaruukun luolaksi. Hamsut saa siis siellä oleilla silloin tällöin, kiipeillä, kaivaa ja syödä kasveja... Yks naaras tais tuhota mun koivuntaimen  xD  Ihan hullun painava siitä laatikosta tuli ja täytyy miettiä, missä säilytän sitä talvella, mutta hamsut on nauttinu mielettömästi.
Otsikko: Virikkeiden rakennus
Kirjoitti: ?Lyllerö? - 10.09.07 - klo:19:08
Teettekö te virikkeitä omille hamsuillenne? Ja jos teette, kertoisitteko te miten, ja minkälaisia. Pieni kuva olisi kiva!!! :D



edit: siirsin tämän tänne//Niina
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Iiris - 10.09.07 - klo:22:29
Kuva kertoo ehkä paremmin kuin tuhat sanaa:

(//http://i139.photobucket.com/albums/q300/Err_123/iiris/DSC_2292.jpg)

Sama kuva myös tuolla asumusketjussa, mutta tässä ehkä osaa paremmin kiinnittää huomiota virikkeisiin, kuin siinä.

Tuo kulmassa oleva puuha/kiipeilykulma on omatekoinen ja Iiris tuntuu kovasti siitä tykkäävän :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: mantsikka:> - 12.09.07 - klo:15:36
Meillä yleisimpinä virikkeinä:
erikokoiset pahvilaatikot
erikokoiset puiden oksat
tikkaat
pajutunnelit ja -sillat
kukkaruukut
puumökit
juoksupyörät
"kiikkulauta"
pahviputket

Eli tämmöistä "perus settiä".
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maikkis - 20.09.07 - klo:16:31
Tekisi mieli tehdä hamsuille itse savesta pesäkoppeja ym. Ensin pitää vaan opetella tekemään savitöitä  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juulia - 20.09.07 - klo:20:28
^ ajattelin ostaa saviruukkuja, pääsee helpommalla :D !
Otsikko: savikukkaruukku virike
Kirjoitti: Kamu - 30.09.07 - klo:12:33
Miten saan siistin reiän tehtyä sellaiseen saviseen kukkaruukkuun (sellaiseen oranssiin)?
Yritin sellaista tekniikkaa että liotin ruukun toista puolta lähemmäs vuorokauden (liian kauan?) vedessä ja sitten sen jälkeen kumautin vasaralla, mutta se menikin kokonaan sirpaleiksi.
Neuvoja?

(yritin etsiä asiaani vastausta, mutta en löytänyt)
Otsikko: Re: savikukkaruukku virike
Kirjoitti: Woollen - 02.10.07 - klo:16:21
Lainaus käyttäjältä: "Kamu"Miten saan siistin reiän tehtyä sellaiseen saviseen kukkaruukkuun (sellaiseen oranssiin)?
Yritin sellaista tekniikkaa että liotin ruukun toista puolta lähemmäs vuorokauden (liian kauan?) vedessä ja sitten sen jälkeen kumautin vasaralla, mutta se menikin kokonaan sirpaleiksi.
Neuvoja?

Meidän iskä muistaakseni hakkasi joko naulalla&vasaralla tai sitten porasi poralla reiän, ja reunat hiottiin sitten tasaisiksi hiekkapaperilla.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Julsu - 11.10.07 - klo:19:19
3 muovista putkee, mitkä sitten oon yhdistänyt kaikki yhteen. Pajusiltaakin löytyy, sellanen "Olkitunneli" ja vähän vielä mökkejä päälle. Kiviä ja käpyjäkin usein häkistä löytyy... :)
Otsikko: Re: savikukkaruukku virike
Kirjoitti: S.D.G. - 16.10.07 - klo:13:31
Lainaus käyttäjältä: "Kamu"Yritin sellaista tekniikkaa että liotin ruukun toista puolta lähemmäs vuorokauden (liian kauan?) vedessä ja sitten sen jälkeen kumautin vasaralla, mutta se menikin kokonaan sirpaleiksi.

Jos se ruukku oli poltettu niin kuin kauppojen ruukut on, niin se ei liukene eikä liuotu yhtään pehmeämmäksi  :)  Woollenin ohjeilla kannattaa yrittää. Keramiikka vaan on niin kovin hajoavaista, että melkein kannattaa ostaa ite saviklöntti ja tehdä mitä mieli halajaa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ninnuli - 21.10.07 - klo:11:48
Itse tein hamsuilleni pahvilaatikoista ison juoksupaikan, johon sitten rakentelin yhtä sun toista. "Juoksulaatikko" on turvallinen tapa juoksuttaa varsinkin kääpiöhamstereita, jotka pääsevät helposti pujahtamaan piiloon juostessaan vapaana huoneessa.(//http://i182.photobucket.com/albums/x82/torente_2007/muut/DSC09223.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 25.11.07 - klo:10:34
Kuinka paljon syrkit pitävät kiipeilystä?
Onko vinkkejä mitä virikkitä dunaan voisi laittaa kiieilyä ajatellen?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HAMPSU - 25.11.07 - klo:15:41
^ No en tiiä tykkääkö paljoa riippuu kai itse hhamsusta8D
Mulla on semmone puun aika iso oksa missä on pari koloo mihi laitan aina herkkuu. <--Tykkää kovasti :D
Sitte jtn paperimökkei,kivii,munakennoja.. tuommosia ainaki :D Lisää tänään ajattelin tehh'.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mia - 28.11.07 - klo:10:32
Mulla on projektina sellainen  leikkipaikka johon tulisi kiipeilyseinä toiselle puolelle, sellainen peruskoppero pohjana, sen päälle tuneli ja toiselta puolelta tikapuut alas. pitänee pyydellä rakentaja-isääni apuun, kun en kyllä yksin välttämättä selviä..  xD Laitan kuvan kun on valmiina, tai yritän muistaa ainakin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HAMPSU - 28.11.07 - klo:18:02
CLaudia tykkää kovasti tekemästäni (isä oli kyllä apuna  :roll: ) tasosta.
Se on semmone puuliuska minkä päissä on nauloja jotka toimii pidikkeinä. (naulat on sillee et ne on turvalliset)
Yöllä kuuluu ku pikkune tassuttelee tasolla :D
Seuraavaksi aijon tehhä toisen tason,tikkaita ja etsin jonku uuden puun oksan :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: manni - 28.11.07 - klo:18:52
Lainaus käyttäjältä: "GaneshaX"Kuinka paljon syrkit pitävät kiipeilystä?

Pirjo ainaki haluais kiivetä joka paikkaan, aina se on patterin päälle tai roskakoriin kiipeämässä  :roll:  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 29.11.07 - klo:10:24
Koitin eilen laittaa pajusiltoja hamsulle kiipeiltäväksi terraan... eihän siitä mitään tuntunu tulevan, ootteko keksiny mitään järkeviä ratkasuja?

Ite kokeilin laittaa rautalangalla niitä sieltä katon rei'istä roikkuun, mut se oli mun mielestä ainakin jotenkin tökerö... Miten muuten pistätte niitä siltoja sinne, eli johtaako ne jonnekin vai onko se vaan sillanpala johon hamsteri pääsee ja sit se tömähtää sieltä alas?  :P  Jos joku ees käsitti mitä koitan sepustaa.

Nyt tarvii vinkkejä!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 29.11.07 - klo:14:42
Lilolla on pahviputki, pajusilta, kivi, juoksupyörä ja pesäkoppeja virikkeenä. :) Hyvin vihtyy ihan niin.
Onko muuten väliä mistä puusta tekee ne virikkeet (jos tekee itse..)? Pitääkö se hioa jotenkin ym? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 29.11.07 - klo:15:08
Jep, muakin kiinnostaa toi, onko jotain väliä mitä puunoksia tuolta käy nyppimässä. Ja tarviiko päät sileyttää..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sneezy - 08.12.07 - klo:19:25
Sneezylla on juoksupyörä, kaksi pesäkoppia joista toisessa on taso, heinäkasa, pahviputkia, munakennoja, semmonen pieni oksanpätkä johon on porattu reikä ja sinne sisälle on laitettu herkku, savipallo. Voiko kääpiöhamsulle antaa akvaarioon tarkoittun juurakon kiipeilyä varten? Sitte ajattelin väsätä jotain savesta, jahka kuvataidekoulussa taas tehään savitöitä :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minnaw - 10.12.07 - klo:08:55
Voiko kääpiöhamsulle antaa akvaarioon tarkoittun juurakon kiipeilyä varten?
Kyllä voi.
Ne on tosi nättejä sisustuselementtejä, mutta hirveen kalliita. Ite oon hakenu "risuni" metsästä  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 10.12.07 - klo:14:56
PAJU on hyvä "risu", meillä on ainakin tykätty nakertaa
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mia - 16.12.07 - klo:21:38
Mä olen ainakin huomannu että kaiki hedelmäpuun oksat on suosittuja nakerrettavaksi..  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 29.12.07 - klo:19:13
Mä sain nyt vihdoin tehtyä Lilolle sellaisen papri-iglun, joka on siis vielä kuivumassa. :D Saas nähdä, mitä neiti tykkää.. ;)

Mites muuten kaikki ulkoa haetut virikkeet, onko kaikki sallittuja? ( oksat, heinät, kävyt, kannot, kivet ym. ) Vai onko niissä joku erityismääräys, pestä ne nyt varmaan täytyy ainakin? :)

//edit. Niin sitä piti viä kysyä et voiko havun oksia antaa? :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vilma - 03.01.08 - klo:16:13
Kyllä voi antaa kiviä, oksia, kantoja...
Mikäli on epävarma virikkeen puhtaudesta, kannattaa se käyttää uunissa. Silloin punkit ja mahdolliset muutkin öttiäiset kuolevat (mikäli niitä siis on). Itse en havun oksia antaisi enkä luonnon heiniä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Meii-- - 04.01.08 - klo:11:04
Lylleröllä on paperi-iglu, jonka minä suurella vaivalla tein sille, mutta kas kas, Lyllerö ei edes käytä sitä.. :S  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 05.01.08 - klo:17:13
Nykyään vain noita omia tekemiä, vaikka vessapaperi rullat ei nyt ihan oma tekemiä ole...  ;)  Siemenkupit on eläinkaupasta ostettu.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 06.01.08 - klo:12:48
Lainaus käyttäjältä: "e??a"Mä sain nyt vihdoin tehtyä Lilolle sellaisen papri-iglun, joka on siis vielä kuivumassa. :D Saas nähdä, mitä neiti tykkää.. ;)
Hitsit, siitä tuli ihan liian pieni, eikä Lilo mahdu sinne! :kieli No jaa, pitää sit joskus tehdä isompi.. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: naira - 06.01.08 - klo:13:00
Meillä ipanat tuhosivat iglut yhdessä yössä...  :roll: Pitänee tehdä jossain vaiheessa uusia xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: äSaAäNäNii - 07.01.08 - klo:18:46
rakensin veljen kanssa hamsterilleni sellasen puumökin jossa on iso tasanne ja piilopaikka. se tykkää piileskellä siellä :D  mullakin on tuo "hamsterini ja minä" kirja. sieltäkin löytää jonkun verran jotain ideoita..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: maria-helena - 07.01.08 - klo:20:27
Tuossa pari päivää sitten väkertelin vessapaperirullasta semmoisen ihme "herkkupiilon", joka pitää nakertaa auki. Yokoa ei oikein kiinnostanut, mutta Pico alkoi järsiä. Kuvan voin koittaa laittaa tässä lähi aikoina, kun ehtii.. Mutta koitanpas selittää:

1. Leikkaa vessapaperi rullan päihin n. 1,5 cm pituiset viillot tasaisin välein, niin että päihin tulee kuusi suurinpiirtein yhtä leveää "suikaletta".
2. Taita suikaleet päädyksi niin, että jokainen peittää seuraavaa ja jää edellisen alle (samaan tyyliin, miten voi sulkea pahvilaatikoita).. Päädyn keskelle ei saa jäädä reikää, tai se aukeaa helposti. Valmiin päädyn pitäisi näyttää kuusisakaraiselta hakaristiltä. Ai niin, namit ym. pitää tietysti laittaa sisälle ennen molempienpäiden sulkemista.. :haha
3. Lopuksi putkeen voi pistellä reikiä, jos haluaa.

Toivottavasti joku ymmärsi tämän sepustuksen.. :oops: Laitan sitten kuvia, niin tuokin tuntuu selvemmältä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maikkis - 07.01.08 - klo:20:29
^Mä olen tehnyt noita herkkupiiloja niin, että olen laittanut vessapaperirullan päihin vessapaperitupot. Jotkut tykkää ja jotkut taas ei ymmärrä noitten päälle.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tiituz - 07.01.08 - klo:20:33
Minä sain rakennettua Kirpulle vanerista tason puukässän tunnilla, siitä tuli hyvä  xD   Laitan kuvia jossain vaiheessa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minjuska - 08.01.08 - klo:15:37
Täältä saa kyllä hyviä ideoita Tyynen asumukseen kun ostin sille vasta semmosen isomman häkin  :)  Miten noita paperi-igluja tehdään? Ja kun tekee ite puusta noita mökkejä ja tasoja niin millä te kokoatte ne (joku tais jo kysyä mutta en löytäny vastausta), jollain tietynlaisilla nauloilla vai jollain liimalla? pitää kyllä ruveta nikkaroimaan kunhan porukoiden luo menen seuraavan kerran...

Tyynellä on virikkeinä vasta juoksupyörä, semmoinen maissiputkilo, vessapaperirullia, häkin mukana tullut silta, herkkutikku, muovinen ja pahvinen mökki, parit puutikkaat ja lisäks sen molemmista häkin tasoista lähtee muoviset putket häkin alakertaan mutta kun se ei oikein tajua tai halua käyttää niitä vaikka hyvin se niistä mahtuisi. Kovasti se tykkää kiivetä myös ihan häkin seinillä ja katossa tuossa isossa häkissä, entinen oli niin pieni että siinä ei vissiin ollu tarpeeks tilaa. Tyynekään ei tässä häkissä noita mökkejä käytä nukkumiseen vaan päätti tehdä pesän alakerran nurkkaan tason alle piiloon, onneks on sen verran korkea pohja tuossa häkissä että sinne mahtuu semmoinen reilu keko purua ja muuta pehmikettä  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maija - 08.01.08 - klo:17:30
Lainaus käyttäjältä: "Minjuska"Miten noita paperi-igluja tehdään?
Tuolla on ohje :) //http://hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=978&st=0&sk=t&sd=a&start=20

Itse en kyllä ole kokeillut. Tosin ei minulla ole koskaan hamsteria ollutkaan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minjuska - 08.01.08 - klo:20:52
Joo kiitoksia!!!  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mia - 10.01.08 - klo:17:47
Tein paperi-iglun ja hyvin onnistui. Ja paperia kului ja tietty hamsuni tykkäsi ihan sikaan. Se on ollu siellä nukkuus, vaikka se ei yleensä vakiopesästää häivy, sekä aluksi kaateli sitä ympäri mökkeröä..  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 10.01.08 - klo:17:49
Aika hyvä toi paperi-iglu! Pitääkin ruveta väsäämään tota tänä iltana  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minjuska - 10.01.08 - klo:18:37
Mie oisin halunnu tehdä vaikka heti mutta kun ei löydy kämpiltä sopivaa astiaa tuohon :( pitää voida porukoilla vieraillessa vääntää pari kappaletta...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: omenainen - 10.01.08 - klo:23:06
Laitoin Hermionen terraan erilaisia onkaloita purujen sisään (ja onkaloihin herkkupaloja)
Niihin kaivautuu innoissaan  :)

(//http://i177.photobucket.com/albums/w205/katrinkuvat2/Kuva7280x.jpg)

(//http://i177.photobucket.com/albums/w205/katrinkuvat2/Kuva7303x.jpg)

(//http://i177.photobucket.com/albums/w205/katrinkuvat2/Kuva7293.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MurderDoll - 20.01.08 - klo:21:27
Meillä hamsujen asumuksista löytyy luonnosta kerättyjä paksuja oksia ja eri kokoisia kiviä. Eläinkaupan tavaroista suosituimpia ovat olleet erilaiset heinätunnelit, puinen juna :D , puiset riippukeinut, puiset mökit joissa on isoja reikiä ympäriinsä, paperi-iglut ja ne perinteiset juoksupyörät :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Julsu - 21.01.08 - klo:18:29
Pesiä löytyy usempiakin kuin yksi (Veetillä) ja kiviäkin on. Vessapaperiputkia tulee laittettua joskus, muita putkia on aina. Kukkaruukkukin Veeti omistaa. Pähkinällä oli ennen vaikka mitään, enää siitä ei voi niin kehua, johtuen jalkavammasta. Olkista, puista ja muovista pääosissa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 23.01.08 - klo:14:21
virittelin tässä eilen/tänään tämmösiä tasoja nuille tuonne. liima vielä kuivuu näissä toisissa. pistän pari kuvaa aikaansaannoksista ;) on se kovaa (ja kivaa) hommaa toi sahaaminen :D

(//http://img115.imageshack.us/img115/8876/taso1ze8.jpg)
(//http://img115.imageshack.us/img115/9926/tasotul8.jpg)
ja sit kulmataso,
(//http://img65.imageshack.us/img65/1061/taso3vu6.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sneezy - 23.01.08 - klo:14:31
mä laitoin Sneezyn häkkiin  sellaiset kovaakin kovemmat pähkinät, joita se ei ikinä saa auki. Laitoin ne lähinnä koristeeksi, mutta sneezy rupes heti nakertamaan niitä :lov Mutta raukka ei saa edes maapähkinää auki  :pihalla:
se yrittää ja yrittää :oops: no nyt kysymys:
-mitkä liimat on myrkyttömiä? Voiko esim. kuumaliimalla liimata? :?:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 23.01.08 - klo:14:34
mun käsittääkseni erikeepperi on myrkytöntä kuivuttuaan ainakin? Vai olenko väärässä?

Kertokaa joku tietävä sitten onko puuliima hamsulle pahasta? Tullut jo muutamaan kertaan mietittyä tätä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juuli - 23.01.08 - klo:14:46
Piksulla tosi upeet noi tasot.  :shock:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 23.01.08 - klo:19:47
^^ kiitos  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Omppu - 24.01.08 - klo:16:17
Jos rakentaa hamsulle tikkaat, niin kannattaako ne kiinnittää esim. erikeepperillä vai pienillä nauloilla?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 24.01.08 - klo:18:25
Lainaus käyttäjältä: "Omppu"Jos rakentaa hamsulle tikkaat, niin kannattaako ne kiinnittää esim. erikeepperillä vai pienillä nauloilla?

Meillä ainakin on ihan kahdet tikapuut pärjänny pelkällä liimalla. Noihin tasoihin nakuttelin parit naulat pitään jalkoja kiinni liiman lisäksi..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vilma - 25.01.08 - klo:21:24
Hienoja tasoja Piksulla. Voisi itekin yrittää väsäillä tuollaisia.
Kivan näköisiä (:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 25.01.08 - klo:22:41
Kiitos Artemis.  :)  Minäkin voisin niitä väsäillä lisää ja pistää etiäpäin, harmi kun postikulut on niin kalliita.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -karo\\ - 27.01.08 - klo:15:56
Meilläkin on kääpiöille oma puuhaboksi; korkeus 43cm, pituus 79cm, leveys 58cm ja pohjalla purua noin 15cm. (//http://i273.photobucket.com/albums/jj227/karo_2008/virikkeet006.jpg)
Tässä kuvaa vähän toisesta kulmasta:
(//http://i273.photobucket.com/albums/jj227/karo_2008/virikkeet003.jpg)

Joskus annoin täällä ohjeet tuohon pajupalloon,(sopii siis kääpiöille!) nyt siitä on kuvakin:
(//http://i273.photobucket.com/albums/jj227/karo_2008/virikkeet002.jpg)

Ja olen väsännyt nuita paperimökkejä tusinan:
(//http://i273.photobucket.com/albums/jj227/karo_2008/virikkeet001.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: noora - 27.01.08 - klo:19:57
Mulla on terran seinään kiinnitetty sellanen puoliympyrän muotonen amppeli, jonne vie tikapuut. Se on lempi nukkuma- ja kiipeilypaikka. Tasojen virkaa toimittaa semmonen teline missä yleensä säilytetään shampoopulloja kylppärissä. Yhden yhteisen illan perusteella näyttäisi siltä että Kaiku tykkää kovasti kiipeilystä. Myös syrkkikokonen pahviputki on suosittu.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: cibi - 02.02.08 - klo:23:11
Itse ostin yksi päivä Oulun Lilzoosta tällaisen >
//http://www.haustierbedarf.at/images/tunnelsystem.jpg?osCsid=23ca9ccc135cf6b0125bd659c8e572dd
tunneli systeemin mutta koska hamsuja ei vielä ole niin sen pidettävyydestä en tiedä x)
Mutta gerbiilit tykkäävät o/
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 03.02.08 - klo:17:08
^Onko tuo ihan syrkin mentävä?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: cibi - 03.02.08 - klo:21:02
Jos minulta kysyit niin empä oikein usko. Kääppäreille sen ostin. x)

Mutta meidän nuoret gerbiilit kyllä mahtuvat ^^
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 03.02.08 - klo:23:11
^ Juu, sulta kysyin :) Tuosta kuvasta vaan ei nähnyt että mahtuuko syrkit. :) On kyllä kivannäköinen!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kiiasa - 06.02.08 - klo:18:20
Mä tein tollasen mökin, mutta siit tuli ihan löysä ;s  Siis sellane et ihaku papereit ois vähä laittanu päällekkäin ;S    ja sellane "ei tiivis" Mitä mä tein väärin?  teil näytti olenvan tollasii kovii... Tein talouspaperista, oisko vessapaperi parempi? Ja kuinka paksusti sitä piti laittaa?  Siis se oli iha vähä kovat, mut ei tarttunu yhtee ja ku nosti ni puolet tippu  :(
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MurderDoll - 06.02.08 - klo:18:33
Lainaus käyttäjältä: "cibi"Itse ostin yksi päivä Oulun Lilzoosta tällaisen >
//http://www.haustierbedarf.at/images/tunnelsystem.jpg?osCsid=23ca9ccc135cf6b0125bd659c8e572dd
tunneli systeemin mutta koska hamsuja ei vielä ole niin sen pidettävyydestä en tiedä x)
Mutta gerbiilit tykkäävät o/

Itse ostin samanlaisen talvikolleni. Meillä ollaan ainakin tykätty kovasti :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 07.02.08 - klo:17:29
Lainaus käyttäjältä: "Kiiasa"Mä tein tollasen mökin, mutta siit tuli ihan löysä ;s  Siis sellane et ihaku papereit ois vähä laittanu päällekkäin ;S    ja sellane "ei tiivis" Mitä mä tein väärin?  teil näytti olenvan tollasii kovii... Tein talouspaperista, oisko vessapaperi parempi? Ja kuinka paksusti sitä piti laittaa?  Siis se oli iha vähä kovat, mut ei tarttunu yhtee ja ku nosti ni puolet tippu  :(

Tarkotatko tota vessapaperi-iglua? Laitoitko tarpeeksi sumutinpullolla vettä? Annoitko sen kuivua kuinka kauan? Itellä ainakin sen kuivuminen kesti muutaman päivän ja sen aikana oli semmonen pehmee. Ja kun sitä sumutteli (siis kun vuoras sitä kuppia paperilla) niin jos oli liian vähän vettä, se meinasi paineltaessa tarttua sormiin. Laitoin n. 7millin kerroksen paperia.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kiiasa - 07.02.08 - klo:17:56
Lainaus käyttäjältä: "piksu"Tarkotatko tota vessapaperi-iglua? Laitoitko tarpeeksi sumutinpullolla vettä? Annoitko sen kuivua kuinka kauan? Itellä ainakin sen kuivuminen kesti muutaman päivän ja sen aikana oli semmonen pehmee. Ja kun sitä sumutteli (siis kun vuoras sitä kuppia paperilla) niin jos oli liian vähän vettä, se meinasi paineltaessa tarttua sormiin. Laitoin n. 7millin kerroksen paperia.
Juu, tarkoitin.. annoin kuivua päivän, ja kyllä vettä oli paljon :D ei se kyllä tuntunut märältä, ne vaan irtoilivat ;S jos kokeilen uudestaan ja kerron sit miten kävi ;)  Muuten, tein talouspaperista, olisiko vessapaperista parempi? Mun hamsteri tuhos sen yhen yös  :lov Varmaan ku se oli niin "löysä ":D
Ja mä laitoin pulla sudil vettä  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maikkis - 07.02.08 - klo:18:12
^ sen kuivumisessa saattaa mennä useita päiviä. Anna kuivua rauhassa :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kiiasa - 07.02.08 - klo:21:01
Lainaus käyttäjältä: "Maikkis"^ sen kuivumisessa saattaa mennä useita päiviä. Anna kuivua rauhassa :)
Okei, teen huomenna uuden :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 08.02.08 - klo:01:22
Joo, kantsii antaa kuivua muutaman päivän. Jos kiire se on saada kuivaksi niin ainahan voi pikkasen avittaa hiustenkuivaajallakin  :D

Itse totesin sumutinpullon paremmaksi kuin pullasudin, paperi lähti sen kanssa rullautuun ihmeellisesti.  :)  

En tiedä onko vessapaprulla ja talouspaprulla niin paljon eroo että vaikuttaisi tämmösessä, vaikea uskoa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kiiasa - 08.02.08 - klo:11:45
Nyt vois mennä tekemään :D Mut mulla ne jää sillei "ilmavasti" eikä tiiviisti  :(
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 08.02.08 - klo:13:41
Painele niitä kevyesti kädellä niin eiköhän se siitä. Tsemppiä  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kiiasa - 08.02.08 - klo:15:33
Painelin ^^ Tein vessapaperista ny sen , pitää vain oottaa kuivumista :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Meii-- - 10.02.08 - klo:18:13
Mä tein kerran semmoisen paperi-iglun kovalla vaivalla, mutta Lylle ei keksiny sille aluksi käyttöä, eli siis mitä sille pitäis tehdä. Mutta sitte se tajus että siitähän voi tehdä pesäpehmusteita xP
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: TamTam - 11.02.08 - klo:12:06
Minulla on syyrialainen naarashamsteri ( 1,2v.), joka on hyvin "nirso" virikkeiden suhteen  :| Olen yrittänyt keksiä sille vaikka minkälaisia virikkeitä sen häkkiin, mutta sitä ei oikein kiinnosta mikään. Juoksutan hamsteriani lähes päivittäin lattialla ja siitä se pitää ( vetää hirveätä rallia ja on hyvin utelias ), mutta häkissä sitä ei kiinnosta muut, kuin juoksupyörä. Minkälaisia "kiinnostavia" virikkeitä voisin tehdä häkkiin? Esim. oksia hamsterini ei ikinä pure.
Oisko kellään hyviä ideoita?  :roll:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 11.02.08 - klo:14:33
Siivosinpa eilen Lilon terran ja vaihtelin vähän virikkeitä. :D Laitoin sille nyt tällasen pahvisen "linnan" (//http://s255.photobucket.com/albums/hh133/emmakaroliina/?action=view&current=IMG_1204.jpg), jonka se välittömästi valtas pesäkseen. Jyrsintä vaan kuuluu, taitaapi tehdä pientä sisäremonttia.. xD (niin siis oon tietty leikannut tohon sellasen ison oviaukonkin. ;) ) Sitten laittelin vähän lisää kiviä ja järjestelin uudestaan. :) Ja Lilo oli innoissaan. :sydan
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: TamTam - 12.02.08 - klo:12:53
Väsäsin Nupulle yks päivä tämmösen talon, tai mikä nyt lienee  xD On tykänny :) Noi tikapuut ei ole sit minun tekemät!  ;)

http://kuvablogi.com/nayta/913112/ (http://kuvablogi.com/nayta/913112/)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mia - 05.03.08 - klo:18:19
^^ Tuo on aika hieno. Nytten vinkkejä kakenlaisiin virikkeiden tekoon, itse olen hamsulle tehnyt paperi-iglun, ja tykkäsi kovasti. Joten laittakaapas hyviä ideoita lisää!  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jenniliini82 - 05.03.08 - klo:18:58
hei miten nuo tuommoiset tikapuut on teil onnsituneet hamsujen käytössä? kun jostain luin että kääpiöhamsuilla ainakin on vähän huono näkö, eivätkä tajua korkeuseroja, eli saattavat putoilla? eli onko ihan turvallinen sitten?  :roll:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mia - 05.03.08 - klo:21:26
Lainaus käyttäjältä: "Jenniliini82"hei miten nuo tuommoiset tikapuut on teil onnsituneet hamsujen käytössä? kun jostain luin että kääpiöhamsuilla ainakin on vähän huono näkö, eivätkä tajua korkeuseroja, eli saattavat putoilla? eli onko ihan turvallinen sitten?  :roll:
No mun hamsulla on aika isovälikköiset tikkaat ja hyvin osaa kipeillä, ei kai ole ainakaan minun nähden pudonnut, tai ehkä kerran tai jotain sellasta. Että en usko että kovin vaaralliset on..  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HAMPSU - 07.03.08 - klo:18:03
Tässä pari tasoa mitä värkkäsin isän kaa. : >

//http://s236.photobucket.com/albums/ff196/LALLO-/?action=view&current=CS003.jpg

//http://s236.photobucket.com/albums/ff196/LALLO-/?action=view&current=CS004.jpg

E// Vaihdoin linkkeiksi ku tuli nii isoina.

(En tajua enää mistä photobucketissa voi pienentää kuvia.) :s

Kommenttia? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maikkis - 07.03.08 - klo:18:56
^ Aika kivoja tasoja :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: maarit - 07.03.08 - klo:23:41
^^hienot tasot ootte tehny.Noihin on varmaan sitte tarkotus laittaa tikkaat tai jotkut että hamsteri pääsee halutessaan tohon tasolle,vai?  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juuli - 08.03.08 - klo:12:16
Hampsulla kyllä tosi kauniit tasot :o
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HAMPSU - 08.03.08 - klo:13:04
Juu tikkaat aijon laittaa jos laitan häkkiin. :)
Kiitän ja kumarran.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jenniliini82 - 23.03.08 - klo:19:50
tilasin tänään tämmöisen hauskan kaivelutornin talvikolleni..kun tarvii jotain uutta virikettä. Juoksee pyörässään niin paljon että olen ottanut välillä sen pois, pelkään että sille tulee siitä jokin pakko mielle... :roll:

Olihan tuo aikas kallis, mutta mitäpä sitä ei ostaisi omalle kullannupulleen.. ;)

http://terrieri.net/kauppa/index.php?ma ... ts_id=3366 (http://terrieri.net/kauppa/index.php?main_page=product_info&products_id=3366)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: kose - 25.03.08 - klo:21:21
Tulipas hyviä ideoita..  ;) Pitää ihan kokeilla tuota iglua tehdä.. Taidan tässä etsiä jostain netistä halpoja terraarioitakin... Pakko saaha, ku ei tonne mun syyris-Röllin häkkiin mitään mee ku on kolmikerroksinen...Tilavahan se on, mutta vaikeasti suunniteltu.  :< Talvikotkin noista igluista vois innostuu ja taas tuli tämmönen haluun-tehdä-nyt-kun-vielä-jaksan-ajatus päähäni ja nyt sitten hiljaa, ettei äiti herää...Lähetän häkeistä kuvia vielä...*lähtee pelastamaan talvikkoaan, joka on putoamaisillaan kiehuvaan kaakao-mukiin*
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jenniliini82 - 27.03.08 - klo:18:55
virikkeistä vielä sen verran että kannattaa varmaan seurata onko juoksupyörät turvallisia...tällaisia videoita löysin netistä...meidän hamsterin juoksupyörä kyllä ihan pysähtyy kun hamsu lopettaa juoksemisen...kamalaa... :c8

http://www.youtube.com/watch?v=hM3jzlyN ... re=related (http://www.youtube.com/watch?v=hM3jzlyNIpc&feature=related)

http://www.youtube.com/watch?v=YXRH50fv ... re=related (http://www.youtube.com/watch?v=YXRH50fvHWA&feature=related)

nämä kyllä tais olla roboja...niillehän ei kai saa laittaa juoksupyörää...??
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jenniliini82 - 27.03.08 - klo:19:22
ja lukekaa noita kommenteja siitä videosta missä hamsteri pyörii 12 kertaa ympäri...en olisi ikinä uskonut että se oli monen mielestä niin mahdottoman hauskaa...ymmärtämättömiä ihmisiä...tuollaisilla ei saisi olla lemmikkejä... :<
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Somnium - 27.03.08 - klo:19:29
No voi pyhä sylvi sentään.. Noita tollasia videoita kyllä youtube on pullollaan.. :S yhdessäkin videossa näyttivät kuinka pistivät syyrialaisen lavuaareen joka oli täytetty vedellä niin ettei jalat pohjaan kyllä yltänyt. Siinä ne ihmiset sitten naureskelivat ja hekottelivat kuinka heidän hamsterinsa osasi uida hienosti, vaikka toinen paniikissa yritti päästä räpiköiden ja uiden lavuaaren reunalle, mutta ei yltänyt kun oli liukas seinä.
Itkettää tuollaiset rääkkäykset..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Sonsku- - 27.03.08 - klo:21:41
^^^Kamala! Tuoko on muka hauskaa?  :shock:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 27.03.08 - klo:22:39
Lainaus käyttäjältä: "Somnium"No voi pyhä sylvi sentään.. Noita tollasia videoita kyllä youtube on pullollaan.. :S yhdessäkin videossa näyttivät kuinka pistivät syyrialaisen lavuaareen joka oli täytetty vedellä niin ettei jalat pohjaan kyllä yltänyt. Siinä ne ihmiset sitten naureskelivat ja hekottelivat kuinka heidän hamsterinsa osasi uida hienosti, vaikka toinen paniikissa yritti päästä räpiköiden ja uiden lavuaaren reunalle, mutta ei yltänyt kun oli liukas seinä.
Itkettää tuollaiset rääkkäykset..

Tekee pahaa jo pelkästään lukea tämmöistä. Onneks ei oo nähny sitä..  :(
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 28.03.08 - klo:12:27
Tossa pari aika törkeetä esimerkkiä:
http://www.youtube.com/watch?v=Adk354GRs0c (http://www.youtube.com/watch?v=Adk354GRs0c)

http://www.youtube.com/watch?v=rjMXSCWKw9Y (http://www.youtube.com/watch?v=rjMXSCWKw9Y)

Ei kyllä paljon naurata :<
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juuli - 28.03.08 - klo:14:01
Noita videoita on tullut itselläkin katseltua, tuntuu niin pahalta noiden hamsterien kannalta. ;/ Kuinka ihmiset osaavatkin olla typeriä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cami - 28.03.08 - klo:16:50
Niihin paperiigluihin liittyvä kysymys:
Millon tietää että ne ovat kuivuneet kokonaa? :D

Itse värkkäsin tänään semmosen :P Saa sit odottaa että millon on kuivunut:)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jenniliini82 - 28.03.08 - klo:17:34
kaikista kamalinta on vielä lukea ihmisten kommentteja että he oikein nauttivat näistä videoista.... :(
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 28.03.08 - klo:21:32
Lainaus käyttäjältä: "GaneshaX"Tossa pari aika törkeetä esimerkkiä:
http://www.youtube.com/watch?v=Adk354GRs0c (http://www.youtube.com/watch?v=Adk354GRs0c)

http://www.youtube.com/watch?v=rjMXSCWKw9Y (http://www.youtube.com/watch?v=rjMXSCWKw9Y)

Ei kyllä paljon naurata :<

 :shock:  :shock:  :shock:  :shock:

 :(  :(  :(  :(  :(
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 30.03.08 - klo:21:36
Asioista vähän pirteämpiin;
onko nettikauppoja joissa myytäisiin näitä "jyrsijäaitauksia" sisätiloihin.
Juoksutusta helpottaisi aika paljon 1-2 sellaista elementtiä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 30.03.08 - klo:21:42
Lainaus käyttäjältä: "Cami"Niihin paperiigluihin liittyvä kysymys:
Millon tietää että ne ovat kuivuneet kokonaa? :D

Itse värkkäsin tänään semmosen :P Saa sit odottaa että millon on kuivunut:)
Kyllä sen huomaa kun se on kuiva. :) Se lähtee irti siitä astiasta, eikä hajoo mihinkään. En nyt osaa paremmin selittää, mutta kyllä varmaan tiiät millanen on kuiva paperi? ;)
Joku muu saa selittää paremmin.. :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cami - 31.03.08 - klo:08:15
^ok, tajusin :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anniksi - 31.03.08 - klo:20:30
GaneshaX: Täällä näyttäisi olevan yhdenlainen jyrsijäaitaus, en sitten tiedä löytyisikö vielä halvemmalla jostakin toisesta nettikaupasta. http://www.hauhau.com/netstore/product_ ... php?p=1326 (http://www.hauhau.com/netstore/product_details.php?p=1326)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 15.04.08 - klo:20:44
Onko ketään joka olisi tehnyt mökkejä itse? Muistan kyllä että joku oli tehnyt. Millä olette liittäneet esim. koivuvanerin palat yhteen? Olisiko tiedossa jotain myrkytöntä puuliimaa jota voisi ohuelti laittaa?
Vai onko kaikissa puuliimoissa myrkkyjä? Tehdasvalmisteisetkin on liimattu, tai ainakin Puutun on.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 17.04.08 - klo:22:51
Lainaus käyttäjältä: "GaneshaX"Onko ketään joka olisi tehnyt mökkejä itse? Muistan kyllä että joku oli tehnyt. Millä olette liittäneet esim. koivuvanerin palat yhteen? Olisiko tiedossa jotain myrkytöntä puuliimaa jota voisi ohuelti laittaa?
Vai onko kaikissa puuliimoissa myrkkyjä? Tehdasvalmisteisetkin on liimattu, tai ainakin Puutun on.

Onko erikeepperi kuivuttuaan myrkyllistä?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Pähkinä - 18.04.08 - klo:20:37
Minuakin kiinnostaisi tietää. Kun olette mökkejä tehnyt, niin millä olette laittaneet palat yhteen?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: rrousku - 18.04.08 - klo:21:09
Minä nikkaroin semmosen tason laudasta ja ihan nauloilla laitoin palaset toisiinsa kiinni.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 29.04.08 - klo:16:16
Mutta jos tekee ihan ohkasesta koivuvanerista niin saa ettiä TOSI pieniä nauloja... :huh  Ei kellään tosiaan tietoa myrkyttömästä puuliimasta? Pitää varmaan kysyä alan liikkeestä. Infoan sitten tänne :peukku:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ritu - 29.04.08 - klo:21:01
Voi hirveä! Mullakin on ollu tommonen juoksupyörä cämpsyillä. Sillä oli tapana kyllä liikkua vähän liian helposti, hamsteri oli yleensä puolimatkassa ylös ennenkö pysähty, mut ei ne onneks sentään tolleen ympäri menny. Oon kyllä päättäny etten osta tollasta enää, ne menee niin helposti rikki. Nyt tuli toinen syy olla ostamatta.

Varmaan siitä on jo täällä mainittukin, mutta Nana tykkää kun WC-paperirullan sisään piilottaa nameja. Taittaa ne reunat silleen kiinni. Ei siinä kauaa mene kun saa reijän järsittyä rullaan ja namit itselleen, mutta ompa hetkeksi puuhaa :D.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 01.05.08 - klo:06:14
Meidän yli laiskat hamsut ei ikinä jaksais jyrsijä jotain nameja pahvin sisältä. Ilmeisesti riittää kun tulee söpöstelemään näkyville niin saa ihan suoraan niitä nameja :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Elliska - 01.05.08 - klo:21:55
Meillä yllättävän suosituksi on paljastunut puolikas väärinpäin oleva munakenno :haha Alunperin laitoin sen kiipeilyä varten roboille, mutta nepäs kaivoivat sen alle tunnelin jota ne nykyään aktiivisesti käyttää.
(//http://i110.photobucket.com/albums/n119/wauhti/zel.jpg)
Kuvassa Zelda.. :) Kenno on siis terraarion lasia vasten.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: KaisaM. - 01.05.08 - klo:22:08
Että olin ahkera: sahasin ja naulasin tänään ihan itse kolme tasoa hamsuille.  :)  Kaksi ihan yksinkertaista lauta + jalat tyylistä, ja sitten yksi missä on vielä korkeampi osa. Pitää kohta laittaa ne joillekin.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maikkis - 02.05.08 - klo:10:01
Lainaus käyttäjältä: "Ritu"Varmaan siitä on jo täällä mainittukin, mutta Nana tykkää kun WC-paperirullan sisään piilottaa nameja. Taittaa ne reunat silleen kiinni. Ei siinä kauaa mene kun saa reijän järsittyä rullaan ja namit itselleen, mutta ompa hetkeksi puuhaa :D.

Mä käytän tota kikkaa paljon. Laitan kylläkin rullan päihin paperitupot, joten hamsu saa siitä samalla revittyä pesämateriaalia. Sitten kaikki ihan pienet pahvilaatikot toimii samalla tavalla, eli namit sisälle ja laatikko kiinni. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jenniliini82 - 02.05.08 - klo:11:19
http://terrieri.net/kauppa/index.php?ma (http://terrieri.net/kauppa/index.php?ma) ... ts_id=3366

elikkäs tuommoinen meillä nyt sitten ostin...maksoikin jonkun verran. Meidän Fabio (talvikko) ei ole tajunnut siitä mitään. Se ei edes tajua kiivetä noita tikapuita, ja kun laitoin sen tuonne katolle se yiritti tulla sieltä alas ihan suin päin siitä reunalta(katolla ei ole reunoja/laitoja)eikä tikapuita pitkin. Onhan tuo talo kuiteskin aika korkea, ettei melkein pelkään että satuttaisi itsensä jos sieltä tulisi alas, vaikka onkin puruja reippaasti dunassa. Onko kenelläkään kokemusta tuosta...? Fabio ei edes tajunnut että siellä ylhäällä olevassa reiässä voisi kaivaa....
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jenniliini82 - 02.05.08 - klo:11:21
siis tätä takrkoitin:

http://terrieri.net/kauppa/index.php?ma ... ts_id=3366 (http://terrieri.net/kauppa/index.php?main_page=product_info&products_id=3366)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kricee - 02.05.08 - klo:19:29
voi :lov  tuhina rakastas tollasta kaivuutönöä ylikaiken :)
Harmi ku se noin hintava  :(

Kävin itse tänään törsäämässä ton toisen dunan tulon kunniaksi. Tuhina sai puu"pötkön" jossa monta pientä reikää eri kohdissa. Näyttää se vetelevän sitä edes takasin. Joka kerta tulee eri aukosta ulos :D
//http://terrieri.net/kauppa/index.php?main_page=product_info&products_id=1558

Fála taasen sai tollasseen heinäkehikon. Miksihän niitä nyt sitten sanotaan  :huh
//http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/product_details.php?p=1989
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: minttunen - 02.05.08 - klo:20:42
Mie oon yrittäny tarjota Nokkoselle noita nameja paperi-rullassa, mutta Nokkonen on hieman laiska tapaus, ei se vaan jaksa vaivautua :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maikkis - 03.05.08 - klo:12:59
Lainaus käyttäjältä: "minttunen"Mie oon yrittäny tarjota Nokkoselle noita nameja paperi-rullassa, mutta Nokkonen on hieman laiska tapaus, ei se vaan jaksa vaivautua :mrgreen:

Tulee isäänsä XD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 03.05.08 - klo:17:58
Lainaus käyttäjältä: "Ellipsi"Meillä yllättävän suosituksi on paljastunut puolikas väärinpäin oleva munakenno :haha

Heh, mäkin olen laittanut Ichigolle Ja Niiskulle tuollaiset munakennot lähinnä kiipeilyä varten, mut tyypit kaataa ne ja nukkuu niiden alla. No saahan niistäkin ihan hyvät nukkumapesät  :lol:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kricee - 06.05.08 - klo:10:24
(//http://www.trixie.de/images/trixie/6272_h.jpg)

Tuollaisen hankein eilen Fálan häkkiin ja kovassa käytössä on ollut. Fála meinaan juoksee ympyrää ja aina tietyssä kohdassa mene putkea pitkin. Sekun niin kivasti rapisee  XD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vilma - 08.05.08 - klo:19:29
Lainaus käyttäjältä: "Ellipsi"Meillä yllättävän suosituksi on paljastunut puolikas väärinpäin oleva munakenno.

Olen laittanut hamsuille tälläisiä virikkeitä, mutta eivät he oikein munakennoistaan ole perustaaneet. Onkohan tämä enemmän kääpiöhamstereiden suosiossa? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Elliska - 08.05.08 - klo:19:31
Voipi johtua siitä että syrkit ei niin hyvin mahdu alla kulkemaan kuin käppärit :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vilma - 10.05.08 - klo:20:03
Isä leikkasi tänään vaahterasta pois ison oksan ja ajattelin laittaa sen nyt hamsujen käyttöön. Mitähän siitä voisi tehdä? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mia - 10.05.08 - klo:20:58
Tänää ostin sellasen pytken mikä roikkuu katosta mikä on kangasta, ja Lumi innostu siitä tosiaankin! Ei oo muuta tehnykkää. xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piksu - 10.05.08 - klo:21:56
Mä kyllä tykkään tosi paljon noista tommosista kulmatasoista, ne on niin kivoja kun hamsteri pääsee sinne alle tekemään piilojaan  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 11.05.08 - klo:10:49
Meillä on 1 omatekoinen taso. Se on vähän epäkäytännöllinen. Tänään ajattelin tehdä muutaman tason  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 14.05.08 - klo:18:36
Meilläkin on yksi omatekemä taso, ja se on ollut kyllä tosi hyvä! :D Tulee paljon enemmän tilaa terraan, Lilo saa kiipeillä ym. :) ois kiva tehdä lisääkin, mut on niin pikkunen toi terra, ettei oikeen mahu.. :roll: :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 18.05.08 - klo:10:08
Mulla on pää ihan tyhjä mitä virikkeitä vois tehdä :roll:
Mitä nyt isoista karttaputkista (pahvisia) sahataan putken pätkiä noille.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vilma - 18.05.08 - klo:11:23
Hamsterini pitävät kovasti pahvilaatikoista ja kukkaruukuista. Riippukeinut -ja matot ovat meillä myös "kova sana" :) .

(//http://i233.photobucket.com/albums/ee29/Talttahampaat07/laatikkokka54.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsuliiini - 22.05.08 - klo:18:56
Tein koulus sellatteet kivat tikapuut  :)  en jaksa nyt laittaa kuvaa mut laitan joskus.  Harmi vaan ettei oo viel hamsuu.. Valmistelua  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Pinja - 22.05.08 - klo:20:36
Ufolle voisin keksiä vaikka mitä, tonne minidunaan kun mahtuisiki jonkin verran jotain, verrattuna Pinjan häkkiin. Mutta kun ongelmana on, että Ufo ei innostu mistään, nukkuu vaan ja joskus juoksee juoksupyörässä. :kuiva:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: maarit - 22.05.08 - klo:23:27
Lainaus käyttäjältä: "Kricee"http://www.trixie.de/images/trixie/6272_h.jpg (http://www.trixie.de/images/trixie/6272_h.jpg)

Huonoksi havaittu meillä tuo.Hamstereille en uskalla ees kokeilla (se olis puolessa tunnissa riekaleina).Tyttöhiirilaumalle laitoin kerran tollasen ja sieltä oli parissa päivässä vedetty sisukset pihalle ja reikiä täynnä ja haisi niinku rankkitynnyri.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: blood.and.tears - 23.05.08 - klo:15:40
Mä tein joskus edesmenneelle talvikolle itse tuollaisen putken; otin miehen rikkinäisen (puhtaan) tennissukan, ja laitoin varteen vessapaperi rullan. Kyllä siellä nukuttiin melkein aina, ja vain vähän sai reikiä aikaiseksi. Ja huomattakoon että sukka oli kokoa 45 ( :mrgreen: ), joten sukan loppupäähän jäi pitkä osa jossa ei ollut pahvia (jossa oli kiva nukkua).
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: BooBoo - 25.05.08 - klo:22:01
Minä pääsin tänään mökille värkkäilemään hamsuille pajuvirikkeitä. Tein molemmille pajusillat ja tunnelit  :grin
Nuita siltoja pystyy taittelemaan eri muotoihin
(//http://i243.photobucket.com/albums/ff311/viiruset/Hampsterini/2008_05250012.jpg)

BooBoo koekäyttää tunneliaan:
(//http://i243.photobucket.com/albums/ff311/viiruset/Hampsterini/2008_05250019.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ritu - 25.05.08 - klo:22:22
^Tosi hienoja. Varsinkin nuo tunnelit! Millä kiinnitit noita pajunoksia toisiinsa?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: BooBoo - 25.05.08 - klo:22:30
Lainaus käyttäjältä: "Ritu"^Tosi hienoja. Varsinkin nuo tunnelit! Millä kiinnitit noita pajunoksia toisiinsa?

Ohuella rautalangalla. Porasin ensin kapuloiden päihin reijät pienellä poranterällä ja pujottelin sitten langan niistä läpi. Täytyy vaan olla tarkkana langan "päättelyssä" ettei terävä pää jää näkyviin. Itse painoin pienillä pihdeillä langan pään kepin pään sisälle ja naputin vielä luttuun.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 25.05.08 - klo:23:49
Lainaus käyttäjältä: "BooBoo"http://i243.photobucket.com/albums/ff31 ... 250012.jpg (http://i243.photobucket.com/albums/ff311/viiruset/Hampsterini/2008_05250012.jpg)
Älyttömän hienoja !
Harmi kun asut noin kaukana, oisin tilannut sulta muuten säkillisen noita :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: KaisaM. - 26.05.08 - klo:11:40
Ompa hienoja BooBoo! Missäköhän täällä kasvais pajua...  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tiituz - 26.05.08 - klo:12:51
BooBoo ihan sairaan hienoja !  :)  Pitäis munki opetella tekemään tollasia   :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 26.05.08 - klo:14:42
BooBoo:n sillat on kyllä tosi upeita! :D Ittelläni on vaan ihan kaupasta ostettu. :P Mut ois kyl hieno osata ite tehä. :)

Tänään otin koulun kioskista muutaman pahvilaatikon Lilolle pesäksi. :) Saa nähdä mitä neiti niistä tuumaa, kunhan saan siivottua ja vaihdettua. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ritu - 26.05.08 - klo:21:50
//http://www.hauhau.com/netstore/product_details.php?p=1326

Onko kellään tuollaista? Karvakorvissa vaan oli myynnissä, mutta näytti silmääni kovin matalalta. Onko tarpeeksi korkea syyrikselle?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tiituz - 26.05.08 - klo:22:12
Lainaus käyttäjältä: "Ritu"//http://www.hauhau.com/netstore/product_details.php?p=1326

Onko kellään tuollaista? Karvakorvissa vaan oli myynnissä, mutta näytti silmääni kovin matalalta. Onko tarpeeksi korkea syyrikselle?


Meillä on noita 2 kappaletta. kätsyjä kun saa liitettyä yhteen. Diiva pääsee tuolta kyllä yli, mutta kun sinne laittaa virikkeitä ni kyllä se siellä touhuaa. Indi (talvikko) ei pääse yli. Mutta kyllä se meillä ton neidin pitää, jos vaan laitelee tekemistä  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: BooBoo - 27.05.08 - klo:18:09
Kiitos kaikille  :)  Nuita pajujuttuja osaa varmasti jokainen kyllä tehdä, jos vaan pora pysyy kädessä, ei ole vaikeaa. Mielikuvitus vaan on rajana, että mitä kaikkea nuista voi väkertää. Itse ajattelin että vois esim. erilaisia tasoja ja pikkumökkejä kokeilla joskus tehdä.
Pajuahan kasvaa melkein missä vaan, sitä on helppo löytää. Kannattaa valita mahdollisimman suoria oksia, semmosia n. sormen paksuisia tai vähän ohuempia. Ja poraan kannattaa laittaa oikein pieni terä, ettei puu halkea.

Ei muuta kun kokeilemaan vaan!  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Käppänä - 29.05.08 - klo:21:40
Hmm..
Meillä on virikkeinä tietenkin tavallisia pahviputkia,erikokoisia,joita varjelen ja keräilen aina joka paikasta,josta niitä löydän.Jos löydän yhdenkin pahviputken roskista,saa perhe kuulla hirveät saarnat siitä,että hamsuparoillekkin pitää säästää jotain !  xD

Hmm..Lululla on keinulauta,jota se käyttää tuskin koskaan,pahvilaatikko,jonka se syö yhdessä yössä,pesämökki ja tietenkin kupit,mutta juoksupyörää en ole vielä saanut hankittua,kaikki ovat sille ihan liian pieniä,koska neiti on ihan kamalan iso.Ja kaikki pyörät tuntuu hajoavan.Mutta minäpä keksin,semmoiset muoviset juoksupyörät ovat tarpeettomia,koska Lulu kun juoksee niissä,se paino siirtyy enemmän Lulun puolelle ja sitten se pyörä vääntyy ja alkaa kitisemään ja kolisemaan,joten olen päättänyt ostaa semmoisen metallisen,mikä on molemmilta puolilta tuettu ja hankin siihen sen suojan!:D

Vilpulla on juoksupyörä,pahviputkia,kupit ja mökki,hyvin näyttää pärjäävän,ajaa juoksupyörällä kamalasti joka yö:) Kerran tein jopa semmosen ns. linnakkeen,leikkasin pahvilaatikkoon reikiä,työnsin pahviputken siihen niin,että sitä pitkin pääsi sisälle jne.
Pitäisi kummallekkin hakea jotain oksia,lululle se pyörä,joku tiiliskivi tms. jne.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Pinsku - 30.05.08 - klo:10:09
Lainaus käyttäjältä: "Mia"Tänää ostin sellasen pytken mikä roikkuu katosta mikä on kangasta, ja Lumi innostu siitä tosiaankin! Ei oo muuta tehnykkää. xD

Lumi? Munki hamsu on Lumi..  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Talvikko_95 - 30.05.08 - klo:15:59
Mietin, että olisko tollanen-->
http://terrieri.net/index.php?main_page ... ts_id=3365 (http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=3365)
teiän ns. ammattilaisten mielestä hyvä??  :oops:

Ja mahtuuko hamsu tuollasesta:
http://terrieri.net/index.php?main_page ... ts_id=1558 (http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=1558)
<-- Mahtuuko kääppäri tollasesta pienemmästä vai pitääkö sen olla toi isompi??
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vilma - 30.05.08 - klo:16:31
Lainaus käyttäjältä: "Talvikko_95"http://terrieri.net/index.php?main_page ... ts_id=3365 (http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=3365)
Minusta tuo vaikuttaa hieman liian isolta hamsterin asumukseen ja on todella kalliskin, mutta voithan sinä tuon tilata, jos haluat.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: naira - 30.05.08 - klo:16:42
Lainaus käyttäjältä: "Talvikko_95"//http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=3365

Mä olen kuolannut tämän perään jo ties kuin kauan. Noin niinkuin ulkonäön takia, en niinkään siinä mielessä, että se olisi hamsuille jotenkin erityisen mieleinen :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Talvikko_95 - 30.05.08 - klo:19:02
LainaaMinusta tuo vaikuttaa hieman liian isolta hamsterin asumukseen ja on todella kalliskin, mutta voithan sinä tuon tilata, jos haluat.
Ei mulla oo viellä oo edes hamsteria  xD on vaan aikeissa hankkia, ja tarkotin lähinnä, onko sovelia hamsuille  :mrgreen: juu kyllähän se vähän isolta kuullosti ja onhan se kyllä kalliskin  :(  mutta näytti vaan nii kivalta :lov
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 30.05.08 - klo:19:11
^^ Toi nairan laittama on kyl aika kiva  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 31.05.08 - klo:09:36
Lainaus käyttäjältä: "Ritu"//http://www.hauhau.com/netstore/product_details.php?p=1326

Onko kellään tuollaista? Karvakorvissa vaan oli myynnissä, mutta näytti silmääni kovin matalalta. Onko tarpeeksi korkea syyrikselle?

Meillä on myös tommonen, pistän sinne kun esim. siivoan dunat/gabberit. Kyllä meillä on pysytty hyvin aitauksen sisällä. Varsinkin jos siellä on tekemistä. (ja yksi hittituote on ISO rottakokoinen juoksupyörä) Ja syrkeistä kyse :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 31.05.08 - klo:19:36
Lainaus käyttäjältä: "Ritu"//http://www.hauhau.com/netstore/product_details.php?p=1326
Onko tarpeeksi korkea syyrikselle?
On liian matala syyriksille mun kokemuksen mukaan ! Itellä oli tommonen, ostin joskus Ideaparkin Faunattaren alekorista. Ei mennyt kauaakan, kun hamsut hoksas kiivetä sen alimman vaakatasossa olevan pinnan päältä aitauksesta pois. Aitaushan on siis vain 23 cm korkea, joten kyl siitä alarimalta pystyy hamsu ponnistaan pois. Tietty siinä ite vahtii koko ajan hamsua, kun se tuolla juoksee, mutta meillä kun hamsut kerran keksi, että siitä alarimalta voi kiivetä karkuun niin vaikka ne kuinka nosti takas aitaukseen niin hetihän ne oli kiipeemässä uudestaan alvariinsa, joten eipä se enää ollu niillä muuta kun karkuun yrittämistä koko ajan. Robot siellä kyllä pysyi, joten kääpiöille hyvä :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 01.06.08 - klo:02:04
Jaa, meillä pysyy siellä ihan hyvin. No, aina ei voi voittaa XD  Ei edes joka kerta :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jane_O - 01.06.08 - klo:21:51
Onkos jonkun hamsterilla käytössä Silent Spinner -juoksupyörää (//http://www.lemmikkiexpress.fi/product_details.php?p=1333)?

OIisin siis kiinnostunut siitä, että onko ko. pyörä toiminut hyvin ja onko kestänyt? Meidän Maxin nykyinen pyörä nimittäin alkaa pahasti vetelemään viimeisiään  :roll:. Haluamme pojalle nimenomaan ison pyörän, mutta ovat vaan aika harvassa. Ja tuon kokoluokan pyörät ovat jo sen verran kalliita, että olisi kiva kuulla kokemuksia.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juulia - 02.06.08 - klo:10:55
Teen itse hamsuille paljon virikkeitä. Suosituimpia ovat katossa roikkuvat riippukeinut, joita varmasti jokainen osaa itse tehdä :) . Eli leikataan kankaasta halutun kokoinen pala, puhkaistaan kulmiin pienet reiät ja kiinnitetään esim. klipseillä (millä nyt jokainen haluaakaan) ;) . Kestäviä virikkeitä, jollei hamsua ala silputa sitä.

^ Kaverini syyrialaisella on ko. pyörä käytössään. Papparainen täyttää jo pian kaksi vuotta ja pyörä on palvellut koko hamsun iän.
Kestävä pyörä todellakin! Myös hiljainen, ei vingu tms. :) . Jos olet ostamassa ko. pyörää, suosittelen ostamaan! :) .
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ritu - 03.06.08 - klo:00:20
^Meinasinki kysyä mistä kankaasta oot noita riippukeinuja tehny. Oon ite joskus ekan hamsun kanssa tehny jenkkihuivista ja se oli reijillä heti. Myös pussilakanaan on jyrsitty reikä, kun olin laittanut kuljetusboksin päälle osittain suojaksi. Meillä ei siis ole riippareita tästä syystä, vaikka niitä haluaisinkin.

^^Meillä on ollu kaks tommosta cämpsyillä käytössä. Molemmat meni rikki varmaan kuukaudessa. Lisäksi ne pyörivät liian herkästi. Hamsu oli monasti puolivälissä juoksupyörää menossa, kun pysähtyivät. Täällä joku oli linkittäny youtubesta filmii, ku hamsu pyörii tollasessa pari kierrosta ympäri ja lentää sieltä ulos. Meille ei enää tuollaista koskaan tule, vaikka ihanan hiljaisia ovatkin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 03.06.08 - klo:05:32
^^ Silent spinner on erittäin laadukas, hiljainen pyörä. Talvikolla oli sellainen. Huonosti vaan noita kokoja. Eikä menis pitkäkarvasella uroksella jos saiskin 20senttisenä.
Ja kallis, siinä tais olla sen huonot puolet.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 03.06.08 - klo:22:03
Pitäisi taas tehdä hamsuille jotain tasoja, heti kun jaksaa  ;)  Laitan sitten kuviakin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juulia - 04.06.08 - klo:08:04
Ihan vanhasta lakanan räsystä olen noita väsännyt. Meillä tykätään kovasti ja yksikään ei ole rei'illä :haha .
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HAMPSU - 04.06.08 - klo:11:15
Oon kans joskus tekeny semmosen riippukeinun minkä lienee kankaasta. Olihan sitä vähä jyrsitty mutta ei Claudia siellä tykänny olla.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hannaaa - 04.06.08 - klo:12:44
Juuri edellispäivänä ostin tuommoisen -->http://www.harminfarmi.com/shop/index.php?productID=3648
Tuolla ylätasolla en ole nähnyt kertaakaan niiden olevan,mutta tuolla alakopissa ne kyllä kovasti viihtyvät!! :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: mio - 10.06.08 - klo:19:43
mä innostuin tekee noita paperi-igluja, ja Venla tykkäs niistä. ekana yönä se oli tosin revitty palasiksi ja levitetty ympäri dunaa, mut puuhaa siinä ainakin riitti. :)

ja sit oon tehny yhden tasonkin neitille, koska tuppaa aina heittämään purut sun muut sinne piltin sekaan. osoittautunut käteväksi tuo taso, tein siitä melko matalan mutta kuitenkin sen verran korkean ettei sen päälle kovasti purua leviä. voin laittaa siitä kuviakin kun siivoan seuraavan kerran dunan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hannaaa - 10.06.08 - klo:21:04
Mistä löytyisi ohjeet tuohon paperi iglun tekemiseen??
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tatu - 10.06.08 - klo:21:12
Lainaus käyttäjältä: "Hannaaa"Mistä löytyisi ohjeet tuohon paperi iglun tekemiseen??
Esimerkiksi täälä löytyy ohjeet:
//http://www.hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=978&st=0&sk=t&sd=a&start=20
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: BenZ. - 11.06.08 - klo:21:02
Lisää hyviä ideoita!  :D
Hommailin tänän 4 paperi-iglua, ja muita vinkkejä täältä keräillyt.
Lisää vaan, teillä on niin hyviä vinkkejä  :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hannaaa - 11.06.08 - klo:21:35
Mäki tein semmosseen paperi-iglun eilen ny ootellaan vaa et se kuivuu :D
TOIVOTTAVASTI se onnistuu, koska tää on eka paperi iglu minkä mä teen :P ...
Ja sit eilen huuhtelin maitopurkin hyvin ja leikkasin päät irti niin siit tuli hyvän kokonen tunneli syrkkikselleni<33 Kun se ei noista vessapaperi rullista välitä niin ajattelin, että jos se vessapaperirulla on vain liian pieni sille, niin nyt se oli aivan innoissaan tuosta isosta maitopurkkitunnelista :lov <33!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 13.06.08 - klo:19:44
Ajattelin nyt huomenna vihdoinkin tehdä pari tasoa hamsuille, toivottavasti varastosta löytyy sopivan kokoisia puukappaleita.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ritu - 14.06.08 - klo:18:07
^^Vahdi vain ettei ala syömään sitä. Meillä alkoi, joten lähti varmuuden vuoksi maitopurkit. "Muovitettuja" kuitenkin kun ovat.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsuliiini - 15.06.08 - klo:16:09
Kyselempä noista kivistä, minkä kokoset kivet kelpaa? ja pitääkö ne pestä kun ulkoa tuo?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: nottura - 15.06.08 - klo:20:34
Niin, minä kun vaan ehkä hankin talvikon, hankin täältä vähän tietoa, mutta omistan tällä hetkellä gerbun (toinen kuoli). ja olisi hieman sinulta kysyttävää, chibi, sinullahan oli ne gerbiilitkin? niin oletkos antanut niille paperi-igluja, ja mitä luulet tykkäisivätkö? :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: BenZ. - 16.06.08 - klo:19:23
Noni... hamsut piti niistä igluista liikaa  :huh  ne on jo revitty....  :lol:  pitänee tehä uudet
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: yetta - 16.06.08 - klo:19:56
Lainaus käyttäjältä: "Hamsuliiini"Kyselempä noista kivistä, minkä kokoset kivet kelpaa? ja pitääkö ne pestä kun ulkoa tuo?

Kivet on hyvä pestä kuumalla vedellä ja pesuaineella harjan kanssa huolella ennen ulkoa tuontia, koiranulkoilutuspaikoilta jne. ei kannata varmaan ollenkaan kerätä kiviä. Mikä ettei niitä voisi myös kiehuvaan veteen upottaa pöpöjen tappamiseksi.

Kivien kans kannattaa ottaa huomioon se, ettei se missään tilanteessa pääse vierähtämään hamsterin päälle (ts.kiikkerät ja keinuvat kivet heti kättelyssä hylätään), ettei siinä ole teräviä reunoja eikä se muutenkaan hamsulle ole vaarallinen. Koolla ei varmaan ole niinkään väliä, kunhan asumuksen pohja sen painon kestää, eikä se ole niinkään pieni että hamsu saa sitä siirreltyä tai jopa suuhunsa napattua  (eli pikkukivistä ei ole hyötyä..tätäkin on kysytty, saako hamsulle laittaa sorakkoa) :p
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsuliiini - 17.06.08 - klo:20:34
Mäkin oon innostunu nyt tekemään noita paperi-igluja  :D , vaikka hamsua ei  vielä olekkaan :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Katar - 18.06.08 - klo:13:12
psssssst, onkos muuten noissa kaikissa värikkäissä pahvilaatikoissa jotain myrkyllistä mahdollisesti jos hamsteri syö sitä? meinaan esim. kultakuvioin koristeltuja pahviboxeja?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tuhka - 27.06.08 - klo:19:35
mulla on sellaisia onkaloisia akvaario kiviä. Mikä paperi iglu? miten tehdään, kiinostais tietää :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 27.06.08 - klo:19:52
^ Tältä topicilta varmasti löytyy siitä tietoa, kuva ja teko-ohjeet, kunhan vain jaksaa etsiä  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: metsku - 29.06.08 - klo:12:00
Tässä olisi molempien poikien häkit virikkeineen:

Vanilja=talvikko

(//http://www.aijaa.com/img/t/00303/2289529.t.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=2289529.jpg)

Jesse=syyrilainen

(//http://www.aijaa.com/img/t/00985/2289537.t.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=2289537.jpg)

Jesse on paljon aktiivisempi ja kiipeilee. Vaniljalle pitäis keksiä jotain noihin kerroksiin...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: EK05 - 30.06.08 - klo:20:39
Hyundailla on virikkeinä:
Paljon&paljon purua
Heinäpesä
Pahvilaatikkoasumus
Purun alla useita vessapaperirullia ja tunneleita

Amunilla:
Pahvimökkejä
Tikkaat
Eräänlainen kiipeilypuu
Riippukeinu
Pahviboksista ja lakanansoirosta rakennettu ilmassa riippuva tunneli
Kaltereissa riippuva siemensekoitustanko
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: garmiwa - 03.07.08 - klo:09:46
http://www.teemer.net/teemerne/product_ ... php?p=1497 (http://www.teemer.net/teemerne/product_details.php?p=1497)

Ostin tuollaisen heinärenkaan kääpiöhamsulleni. Lapussa luki, että käyttö vain valvottuna. Onko siis turvallista pitää tuota hamsterillani?  :S

Muita virikkeitä; juoksupyörä, pahveja, kananmunakennoja yms.

Lisäksi ajattelin kokeilla paperi-igluja tehdä.

Jos rakentaa itse noita puisia tasoja, tai mökkejä, niin oletteko käyttäneet pieniä nauloja vai liimaa kiinnitykseen? Miten akvaariosilikoni sopisi? Silikoni ainakin kuivuu hajuttomaksi, ja jos siististi tekee, niin onko siitä vaaraa hamsterille (eli ei näkyville jäävää silikonia)? Naulat hieman pelottaa, mikäli hamsu päättää jyrsiä juuri kiinnityskohtia.

Muoks. Myös nuo kankaiset virikkeet kiinnostaisivat, mutta onko nekään sitten turvallisia? On ollut hieman kahdenlaista mielipidettä esim. riippumatoista. Jollakin oli tainnut hamsu jäädä langansäikeisiin jalasta kiinni.  :roll:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Talvikko_95 - 03.07.08 - klo:12:02
Tosta paperi iglusta vaan, että pitääkö toi ns. suuaukko leikata siihen sitten, kun se on kuivunut, vai pitääkö siihen jättää sellanen aukko, kun sitä paperia laittaa sen kulhon ympärille? Olis kiva kokeilla tehä semmonen, vaikka hamsua ei viel olekkaan :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: iipä - 03.07.08 - klo:14:21
Meidän kääpiöhamsterilla on (mini)dunassaan puolikas kookospähkinä mökkinä, kiviä, tiiliskivi ja tänään tei paussi keksipaketista sellasen tason, koska edellinen vei yli puolet tilaa, mietin, että mistä saan sinne portaat, muttakun se tiiliskivi on halki, niin siitä sainkin hienot portaat :D Laitan kuvan koko dunasta tuonne asumukset topaan jos joku haluaa. Ja tänne varmaan virikkeistä. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: KaisaM. - 03.07.08 - klo:14:30
^^ Ei kai sillä niin ole väliä, helpompi se on kyllä leikata siihen kuivana.

Itse ompelin tänään löhöilyputken koeversion, ihan hyvin onnistui, vois laittaa sen jollekin katosta roikkumaan. Vaikka olenkin käsityöihminen niin mun ompelukone on niin huono ettei ollut intoa tehdä nyt kuin yksi.  :haha
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 03.07.08 - klo:15:15
Ostin Lilolle synttärilahjaksi uuden virikkeen, heinäpesän. :D Vielä ei ole testattu, kun Lilo nukkuu.. Laitoin sen siis vasta äskön. Toivottavasti tykkää! :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: wap` - 11.07.08 - klo:14:12
Kävin eläinkaupassa ostamassa vähän lisää virikkeirä. :) Talvikolla on nyt:
*Kiviä
*Vessapaperirullia
*Akvaarioon kuuluva "kaarnapala" missä on reikiä
*Pajusilta
*uus Juoksupyörä pitäis ostaa
jne..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kricee - 11.07.08 - klo:16:07
Mitenkäs on esim käpyjen laita. Voiko niitä laittaa virikkeiksi ja jos niin mitenhän niiden pesu tapahtuisi?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Talvikko_95 - 11.07.08 - klo:17:04
Tein tollasen paperi iglun, mutta en meinannu saada sitä mitenkään irti siitä  xD voisko johtua siitä, kun oli kuivumassa viikon? Onko se liian kauan? Vai johtuisko siitä, että tein sen muovi astian päälle? Vai vaikuttaako se astian materiaali siihen, miten sen saa sitten siitä irti? Kyllä mä sen nyt sain irti, mutta piti viivottimen avulla repiä se, että meni sisäpuolelta vähnä riekaleiksi  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jane_O - 12.07.08 - klo:19:37
^ Kannattaa varmaan laittaa esim. kelmua siihen astian päälle, ennen paperin laittoa siis. Sillä lailla saa varmaan paremmin sen pois kipon päältä. Ja luulisin että myös kelmu lähtee suht hyvin irti iglustakin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Isku - 13.07.08 - klo:12:47
Lainaus käyttäjältä: "garmiwa"Jos rakentaa itse noita puisia tasoja, tai mökkejä, niin oletteko käyttäneet pieniä nauloja vai liimaa kiinnitykseen? Miten akvaariosilikoni sopisi? Silikoni ainakin kuivuu hajuttomaksi, ja jos siististi tekee, niin onko siitä vaaraa hamsterille (eli ei näkyville jäävää silikonia)? Naulat hieman pelottaa, mikäli hamsu päättää jyrsiä juuri kiinnityskohtia.


Ehkä itse käyttäisin ihan liimaa, ei meinaan ole kiva jos se juuri siitä naulan kohdalta päättää jyrsiä ja loukkaa itsensä.
Enkä ole pahemmin noissa ostamissani leluissanikaan nähnyt nauloja, vaan ne on aina esim. liimalla kiinnitetty.
Yksi turvallinen vaihtoehto olisi tietysti puutapit?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 13.07.08 - klo:18:27
Tossa eilen rakentelin jyrsijäleirillä hamsuille mökit. Meinas mennä hermot ku naulat ei meinannu oikee asettua..  xD

Tällaisiä niistä sitten tuli... Maalaus on sit vähä kökkö... :)

(//http://www.hamsteriyhdistys.net/galleria/albums/userpics/10132/m%C3%B6kit1.JPG)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Talvikko_95 - 13.07.08 - klo:19:02
Lainaus käyttäjältä: "Minzuka"Tossa eilen rakentelin jyrsijäleirillä hamsuille mökit. Meinas mennä hermot ku naulat ei meinannu oikee asettua..  xD

Tällaisiä niistä sitten tuli... Maalaus on sit vähä kökkö... :)

(//http://www.hamsteriyhdistys.net/galleria/albums/userpics/10132/m%C3%B6kit1.JPG)
Ihanat  :sydan  onks ne tehty vanerista?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 13.07.08 - klo:19:02
Ja millä ne on maalattu, ettei oo vaarallista hamsulle? :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Talvikko_95 - 13.07.08 - klo:19:03
Lainaus käyttäjältä: "Jane_O"^ Kannattaa varmaan laittaa esim. kelmua siihen astian päälle, ennen paperin laittoa siis. Sillä lailla saa varmaan paremmin sen pois kipon päältä. Ja luulisin että myös kelmu lähtee suht hyvin irti iglustakin.
Okei, kiitti vinkistä  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 14.07.08 - klo:12:46
Lainaus käyttäjältä: "e??a"Ja millä ne on maalattu, ettei oo vaarallista hamsulle? :D
Empä tarkemmin katsellut, mutta uskoisin että se maali ei olis vaarallista, kun kerran asiantuntijat olivat sen hankkineet mökkejä ja kaniesteitä varten.

Lainaus käyttäjältä: "Talvikko_95"
Lainaus käyttäjältä: "Minzuka"Tossa eilen rakentelin jyrsijäleirillä hamsuille mökit. Meinas mennä hermot ku naulat ei meinannu oikee asettua.. xD

Tällaisiä niistä sitten tuli... Maalaus on sit vähä kökkö... :)

(//http://www.hamsteriyhdistys.net/galleria/albums/userpics/10132/m%C3%B6kit1.JPG)
Ihanat :sydan onks ne tehty vanerista?
Juu, on tehty vanerista..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Lilli - 14.07.08 - klo:14:52
Mun hamsulla on dunassaan mukana tullut taso vessapaperirullia, kiipeily tikkaita ja siltoja ja kangasputki, myös heinäpesiä ja kaikkea muuta virikkeitä :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 14.07.08 - klo:20:33
Mun hamsulla on vessapaperirullia, pahvilaatikoita, kiviä, oksia, maitopurkki joka roikkuu katosta, tikapuita ja yms...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Katar - 15.07.08 - klo:10:31
Minzuka ihanan väriset mökit ! Hitsi ku haluisin sisustaa hamsuterroja tms.  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Talvikko_95 - 15.07.08 - klo:10:41
Pitääks noille kiville tehdä jotain (jos ne otetaan luonnosta) ennen, ku se annetaan hamsulle? Entä noille oksille?  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Höyhen - 15.07.08 - klo:11:44
Jotkut ei pese oksia ollenkaan jos ne kerää vaikka mettästä tms. eli ei isojen teiden varrelta, mutta mä pesen aina, ihan sama mistä otan. Jynssään aina kuumalla vedellä oksat ja kivet ku joistain kivistäki irtoo hirvee määrä pas... moskaa  :p
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 15.07.08 - klo:20:47
Kiitos kehuista Talvikko_95 ja Katar... Eikun vasara käteen ja nikkaroimaan ja sisustamaan terroja!  :haha

Mä pesen kivet ja oksat kuumalla vedellä harjan kans, ennenkuin annan ne hamsuille... En sitten tiiä miten te muut teette..  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Höyhen - 15.07.08 - klo:22:12
Justii äske laitoin uuden oksan ton yhen gabberiin ja jynssäsin sen (plus uudet kivet) juuriharjalla lämpimän veden alla :grin:

Hitto ku tuntuu ettei tota jaksaa kiinnostaa joku uus asia niin kauaa... Tota oksaaki nuuhkas pari kertaa ja tais kömpii takas pehkuihi. Ja tuntuu ettei millään keksi mitään kiintoisaa sille, pari pahvilaatikkoa ja puolikkaan munakennon laitoin sinne muutama päivä sitten ja niitä se kyllä heitteli ja repi ihan hulluna ekalla päivällä :D et kyllä ne aina jonkiverran aluks ainaki innostaa. Kun vaan keksis sille lisää tonne..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Isku - 15.07.08 - klo:22:25
jep me tosiaan laitettiin oksia tuonne häkkiin ja yhtä jopa kiinnosti ne  :roll:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Stella- - 16.07.08 - klo:17:17
Stellalla on paperiputkia, puumökki, kivi, puuputki, saviruukku, vessapaperirullia, pahvimökkejä, juoksupyörä, heinäpesä...(siina oli suunnilleen kaikki mitä omista.. Ei kaikki mitä on dunassa :haha )
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Em. - 17.07.08 - klo:21:27
Mun täytyyki heti mennä tekemään muutama paperimökki. Sit huomen haen pajuja ja kaikkii muit oksii ja nikkaroin kaikenmaailman virikkeet. Kuvia sit ehkä laitan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Krisse - 17.07.08 - klo:22:58
Tuli tässä päivänä eräänä nikkaroitua uudelle tulokkaalle vähän tekemistä tuonne terraan. Pajusilta, vanerista väsätty taso sekä paksusta pajupätkästä tehtiin tikkaat. Tuli oikein söpöjä. :)

Lisäksi tuossa odottelee vessapaperista tehty mökki käyttäjäänsä. Tein sen entiselle talvikolleni, joka ei sitten ehtinytkään tutustumaan siihen.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Em. - 18.07.08 - klo:23:03
Jos liimaatte jotain kiinni niin millä liimalla liimaatte? Mikä olis hamsteri-ystävällistä liimaa?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: blood.and.tears - 19.07.08 - klo:12:45
Erikeepperi on myrkytöntä, ainakin sitä käytettiin joskus lastentarhoissa sun muissa. Tai vastaava yleisliima, jossa lukee että on myrkytöntä. Niillä olen itse liimaillut jotain puujuttuja yhteen.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: e??a - 19.07.08 - klo:15:48
Lilo ihastu kamalasti yhten mökkiin jonka sille laitoin. Sellanen punanen pikkumökki. Vaihtoi sen pesämökiksikin. XD

Oon nyt kans hakenut kaikkea pihalta. :) Oksia, kiviä ja lehtiä yms. Pihlajanlehdet on nousseet kovaksi suosikiksi. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Em. - 20.07.08 - klo:12:55
Kun joku tuolla aiemmin oli tehny niitä paju- siltoja ym. Niin pitääkö pajujen olla kuivia? siis ruskeita. Eikä semmosia tuoreita, vai?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 20.07.08 - klo:15:48
Mahtaako sillä olla väliä? Luulis ainakin et vielä hieman tuoretta olis helpompi työstää :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: BooBoo - 20.07.08 - klo:16:38
Lainaus käyttäjältä: "Em."Kun joku tuolla aiemmin oli tehny niitä paju- siltoja ym. Niin pitääkö pajujen olla kuivia? siis ruskeita. Eikä semmosia tuoreita, vai?
Jos tarkoitat nuita, mitä minä olen tehnyt niin tosiaan tuoreena on tehty. Tuore paju ei halkea niin helposti reikää poratessa kuin kuiva  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Em. - 20.07.08 - klo:17:09
Lainaus käyttäjältä: "BooBoo"
Lainaus käyttäjältä: "Em."Kun joku tuolla aiemmin oli tehny niitä paju- siltoja ym. Niin pitääkö pajujen olla kuivia? siis ruskeita. Eikä semmosia tuoreita, vai?
Jos tarkoitat nuita, mitä minä olen tehnyt niin tosiaan tuoreena on tehty. Tuore paju ei halkea niin helposti reikää poratessa kuin kuiva  :)


Okei, kiitos. Keräsin jo pajut, mutta rupesin miettimään tätä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Woollen - 20.07.08 - klo:19:43
Löysin mökin varastosta sopivan vanerilevyn, josta rakentelin Oprille pesämökkiä. Palaset on sahattuna ja hiottuna, huomenna pääsen käyttelemään vasaraa. Luultavasti Opri saa heti uuden pesämökin dunaansa, myöhästyneenä synttärilahjana ;)

Sitten löysin mökiltä myös kivan hopeapaju-halon, jonka toin kotiin pestäväksi. Huomenna sekin päätyy Oprin käyttöön.

Eläinkaupassa tällaiset olisivat varmasti maksaneet lähemmäs kymmentä euroa. Tulee kyllä halvaksi kun itse tekee ja etsii luonnosta :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Em. - 20.07.08 - klo:20:24
Kädet ihan punaset ja kipeet :D Väsäsin sen paju sillan. Oli niin pieniä oksia, ett poralla olis menny halki, teins sitte reijät ihan vasaralla ja naulalla. Väsäsin aitaa lähemmäs kahta ja puoltatuntia. Kaiken lisäksi rautalanka oli älyttömän löysää, niin lopputulos on aika kehno. Kyl mä vielä jotain käyttöä sille keksin.  :yes:  :roll:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Höyhen - 21.07.08 - klo:22:42
Määäh, että harmittaa. Me ollaan nyt saatu valitus asukkailta että meiän kämpiltä muka kuuluu öisin jotain ääniä. Ei keksitä mitään muuta ku että noiden kolmen otuksen juoksupyörät/kattokaltereiden kalistelu pitää kai sitte semmosta mekkalaa et kuuluu alakertaankin.  Otettiin nyt sit kaikilta pyörät pois ja katotaan tuleeko valituksia vielä... jos tulee niin sitte kaltereide repiminen kuuluu kans, en vaan millään jaksais tai haluais uskoa. ÄRR!

Kysymys kuuluu: te joilla ei juoksupyörää ole käytössä, miten teidän hamsuttimet kuluttaa aikaansa? Ei nuo pyörät meilläkään ainoa virike ole ollut, edelleen gabbereissa on pahvihärpäkettä revittäväksi ja oksia jne, mutta ei tahdota keksiä millään mitään muuta kun noikaan ei tunnu kiinnostavan ku pienen hetken, ku ne on uusia. Harmittavaa : / Tuntuu et noilla on tosi ankeeta tuolla. En todellakaan halua häätöä hamsujeni takia.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Isku - 21.07.08 - klo:23:39
^Jep, tuohon olisi kiva kuulla vastaus, ei viitsisi häätöä ottaa sentään.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: naira - 22.07.08 - klo:07:50
:pihalla:

Miten ihmeessä te itse nukutte siinä metelissä, jos se niin kovaa on, että naapuriin asti kuuluu?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Höyhen - 22.07.08 - klo:12:19
Tsih, helposti. En edes huomaa koko meteliä vaikka joku kiroaisikin ihan täysillä eikä saisi varmana unta. Siihen tottuu tosi nopeasti ja lakkaa huomioimasta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anskuliii - 22.07.08 - klo:12:47
Omalla syrkilläni on tällä hetkellä mm. saviruukun palasia. siis tietenkin reilun kokoisia ja ilman teräviä kulmia yms. :D
Sitten tietysti paksuja omenapuunoksia, kiviä, paljon heinää ja purua ja tasakattoinen pesämökki joka toimii "tuoreruokaravintolana"  :)

Kääppäreille olen keksinyt kivan tunnelin. se on purujen alle haudattuja pahvirullia niin, että päät ovat yhdessä. Tarkoitan että sillä tavalla yhdessä, että muodostuu TUNNELI eikä erinäisiä vessapaperirullia. Tunnelin suuaukko on purujen yläpuolella.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: InnI - 22.07.08 - klo:14:13
Hipulla on tällä hetkellä terrassaan: Juustotalo(puusta tehty iso taso), juoksupyörä, mökki, pajusilta, pahviloota mökki, paljon puruja kaiveluun ja putkia.  :mrgreen:
Pikku Myyllä on terrassa: taso, juoksupyörä, mökki, paljon putkia ja paljon puruja kaiveluun. Myyn terrassa on nyt aika vähän virikkeitä, koska toi taso vie melkein puolet terrasta eikä sen alle oikein mahdu mitään purujen lisäks.  :(
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kristiina - 24.07.08 - klo:15:00
Meidän talvikolla on häkissä isoja ja pieniä pahvirullia, juoksupyörä, omenapuun oksa, kukkaruukku ja kaikkea aina mitä keksii :D Sitten on vielä pahvimökki, siementanko, vessalaatikko, ruokakuppi, juomapullo, ja paksu kerros puruja.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Scarlett - 24.07.08 - klo:15:20
Tällä hetkellä terrassa on pesämökin, ruokakuppien, vesipullon ja "vessan" (ei käytössä) lisäksi kaksi kuutionmallista kukkaruukkua, josta toinen on kumollaan ja toinen pystyssä. Pystyssä olevassa on puruja, joita Eetusta on kiva käydä penkomassa. Terran varustukseen kuuluu myös kovaa vauhtia tuhoutuva vessapaperi-iglu, talouspaperirulla ja pajunoksia, joista paksuimmilla voi kiipeillä ja ohuimpia voi nakerrella. Lisäksi kattoritilästä roikkuu langalla rinkelimäinen koirankeksi, jonka kanssa ötökkä tykkää puuhailla (kuvia on tuolla kuvaketjussa).

Teetätin akvaarioliikkeessä tuonne terraan poikittain sopivan mutta siirreltävän lasisen tason, jonne illalla laitan ruokakupit turvaan puruilta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Piipari - 25.07.08 - klo:17:38
piiparilla on juoksupyörä... kannattaako muuten 2 kk olla pyörä???? itse tehty puumökki, wcpaperirullia, mut suurinta huvia on mennä ruokakuppiin, viskoa kaikki ruoka pois ja jäädä sinne selälleen pötköttämää... :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: hamsterie - 26.07.08 - klo:14:59
tlvikollani on virikkeinä: wc-rullia,2 juoksupyörää,pahvilaatikko,jossa reikiä joka puolella,hiekkakylpy,tikapuita eritasoille ja piilopaikkoja  :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: trap - 26.07.08 - klo:15:03
Tällä hetkellä Kepposen gabberista löytyy mökki, ruokakupit, taso, suuri pahvirulla, metallinen "vieterimäinen" rulla, pieni pahvilaatikko, wc-paperirulla, vessalaatikko jonka tarkoitusta herra ei tunnu ymmärtävän, käyttää sitä pikemminkin pesuhuoneena xD, sekä puinen silta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: terrah - 28.07.08 - klo:16:45
Kun teette pajusiltoja, niin miten kiinnitätte ne poikkipuut "runkoon"? :D  Itse en välttämättä rautalankaa terraan laittaisi. :shock:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Piipari - 30.07.08 - klo:13:00
tein yks ilta piiparille sellasen pahvihökkelin, joka oli oikeesti hieno. no... neiti ei ymmärtänyt hyvän päälle ja seuraavana aamuna se pyöri siellä, tosin hökkeli oli silputtu sellaseks 1 mm x 1 mm palasiks...  XD  että sellasta!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: BenZ. - 02.08.08 - klo:18:51
Jos kiinnitätte pahvia kiinni toiseen pahviin, millä kiinnitätte ne? Liimalla, langalla, narulla...?  :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: _karvaturri_ - 03.08.08 - klo:12:34
Turrilla on pahvista tehty kerrostalo, juoksupyörä, wc- ja talouspaperirullista tehty sokkelo, puusilta, hiekkakylpy, kanto ja kookospähkinäpesä  :sydan
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Piipari - 27.08.08 - klo:16:57
tein piiparille sellasen iglun vessapaperista sillee et otin mukin jonka päälle levittelin ja painelin märkää vessapaperia ehk 5 mm paksun kerroksen. sit se kuivu muutaman päivän ja nyt piiparil on sellanen paperi iglu jos se aina rapistelee... ihan kiva, vaikkakin aikamoista vessapaperin tuhlausta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hukka. - 27.08.08 - klo:18:27
Lainaus käyttäjältä: "Piipari"tein piiparille sellasen iglun vessapaperista sillee et otin mukin jonka päälle levittelin ja painelin märkää vessapaperia ehk 5 mm paksun kerroksen. sit se kuivu muutaman päivän ja nyt piiparil on sellanen paperi iglu jos se aina rapistelee... ihan kiva, vaikkakin aikamoista vessapaperin tuhlausta.

Jep. Onhan tuo aika tuhlausta..:X Siks just mäkin tein vaan yhden tommosen...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: hennu] - 05.09.08 - klo:19:08
Alpilla on minidunaan kuuluva taso.
Puunoksa, pesämökki(joka ei ole käytössä, vaan se nukkuu tason alla itse tekemässään vessapaperikasassa)  ruokakuppi jossa on ruma hamsterin naama pohjassa, ja tuoreruokakuppina arabian koko-sarjan vaal.sininen pieni 10cm lautanen, kun se  on niin sopiva ja nätti  :)
tasoon kuuluva juoksupyörä, pahvirulla/munakennonpala/muuta pahvista silputtavaa, ja pajusilta.

Olen huomannut, että kun antaa sellaisen wc-paperirullan jossa on vielä yksi pala paperia kiinni, niin Alpi ainakin innostuu siitä kovasti ja vie paperin pesäänsä kun on repinyt sen ensin irti.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Never - 21.09.08 - klo:18:19
Minun talvikollani on tällä hetkellä dunassaan:

-paljon purua
-heinää
-juoksupyörä
- 3 kiveä
-kukkaruukku
-oksa
-pari pahvilaatikkoa
-wc- ja talouspaperin hylsyjä yhdistelemällä tehty "käytävä", johon olen leikannut reikiä
-paperinen iglu, johon löysin ohjeet tältä foorumilta

Olen nyt vähitellen hankkimassa virikkeitä tulevalla syyrialaiselleni. Olen etsinyt oksia ja kiviä sekä tein tänään puusta pienen tason. Lisäksi pitäisi ostaa kukkaruukku ja käydä katsomassa, löytyisikö eläinkaupasta jotain kivaa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: jensku - 27.09.08 - klo:10:29
Meidän Almalla on tällaisia virikkeitä //http://www.petsie.fi/pet.php?petid=44403&s=images&img=19081532

Ja tässä näkyy Taavin virikkeet //http://www.petsie.fi/pet.php?petid=44423&s=images&img=19081522&showAll=1
( nämä kuvat on hieman vanhempia, mutta tällä hetkellä Alman ja Taavin  asumusten sisustus on muuttunut.)

Ja Leeviltäni ei ole kuvaa jossa näkyisi sen virikkeet mutta voin kertoa vähän niistä. Eli Leeviltäni löytyy linnake mökki jossa lukee Woodland get a way, paju siltoja, puutuun kulmataso ja kaikkenlaista muuta jännää sieltä löytyy kyllä. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Isku - 27.09.08 - klo:14:03
Lainaus käyttäjältä: "Piipari"tein piiparille sellasen iglun vessapaperista sillee et otin mukin jonka päälle levittelin ja painelin märkää vessapaperia ehk 5 mm paksun kerroksen. sit se kuivu muutaman päivän ja nyt piiparil on sellanen paperi iglu jos se aina rapistelee... ihan kiva, vaikkakin aikamoista vessapaperin tuhlausta.


Hihi, mäkin koitin tehdä mutta pilalle meni, ei paperi yksinkertaisesti irronnut siitä mukista enää x)  :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 27.09.08 - klo:21:19
Aattelin mennä huomenna metsästä keräämään vähän lisää oksia hamsuille  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Pauliina - 28.09.08 - klo:10:03
Vessapaperi-rullan äsken laitoin tonne dunaan, kuun niitten silppuaminen on niin kivaa niiden mielestä :]
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: InnI - 28.09.08 - klo:12:06
Pitäis keksiä jotain ihan uusia virikkeitä Hipulle ja Myylle.. onko kukkaruukut teidän hamsuilla suosittuja? Entä erilaiset kivet? Mut onko ne vaarallisia, ku ne voi olla niin painavia..?  :kuiva:
Tein edellisille hamsuille semmosen paperisen iglun ja oli suosittu, mutta en muista enää miten se tehtiin.  :oops: Voisiko joku laittaa vaikka linkin siihen keskusteluun missä on tämän paperi-iglun teko-ohjeet?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Pauliina - 28.09.08 - klo:13:20
^ Laita virikkeeksi vessapaperi rulla  :D  Meillä ainakin tykätään :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: NeNNi - 28.09.08 - klo:14:35
Mä äsken reippaana tyttönä tekasin semmosen paperi iglun. :) Tekemiseen meni vartti ja nyt 45 minuuttia myöhemmin se on jo melkein kuivaki! (Hiustenkuivaaja on kova sana! :P ) Mun pitää aina kaikki saada heti.
Nyt innostais kovasti mennä pihalle ettimään pajuja, jos vaikka väsäis vielä tikkaatki. Kauheeta ku innostus iskee! :D

Tästä ketjusta sai muuten ihan mahtavia virike ideoita! Kirjottelin niitä ihan paperille, että voi siitä sit helposti vilkasta ku tarttee seuraavan kerran keksiä jotain uutta. xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: NeNNi - 28.09.08 - klo:16:51
(Pahoittelen kahta peräkkäistä viestiä. :kuiva:)

Nyt on sitte tehty pajusiltakin! :D Tosi pikanen versio, ei todellakaan mikään taidonnäyte mut toimii!  Ens kerral sit paremmalla ajalla nii tulee sellanen esittelykelponen. :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 29.09.08 - klo:17:48
Jos teette pahvista jotakin niin millä kiinnitätte pahvit toisiinsa? Entäpä puuta? Tätä on kysytty täällä aikaisemminkin, mutta en ole nähnyt selvää vastausta missään...Eli siis onko myrkytöntä ja hamstereille täysin turvallista liimaa käytetty vai??  :huh
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Isku - 29.09.08 - klo:22:14
Lainaus käyttäjältä: "InnI"? Entä erilaiset kivet? Mut onko ne vaarallisia, ku ne voi olla niin painavia..?  :kuiva:

Älä ota pyöreätä kiveä, ettei se kierähdä hamsun päälle ja putsaa myös hyvin, itse putsasin juuriharjalla ja erittäin kuumalla vedellä.

:D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsu_86 - 30.09.08 - klo:20:29
Heippa. Me ostettiin meidän hamsulle. Uuden kulmamökin, puruja, kuivattuja banaaneja, porkkanaa, tuttifruttisekoitusta, tikkaa puiset, kääpiöhamsterin sekoitusta, ja huomenna tulee vielä sellainen puusta tehty tunneli jossa on monta reikää josta neiti voi mennä ja tulla ulos. :). Neiti tykkää tavaroista. :). Ja lisäksi hänellä on tietenkin juoksupyörä ja pari vessapaperirullaa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsu_86 - 03.10.08 - klo:15:44
Heippa. Myydäänkö eläinkaupassa hamstereille oskia mitä voisi ostaa?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minnaw - 03.10.08 - klo:16:29
^Ainakin akvaario- ja mateliapuolella on joitain oksia. Luonnosta niitä löytää paljon helpommin eikä kukkarokaan kevene. Lisäksi luonnosta löytää usein juuri haluamansa kokoisen, muotoisen ja näköisen oksan.  :)

Oksat (niin luonnosta kuin eläinkaupastakin hankitut) kannattaa pestä kuumalla vedellä ja harjata juuriharjalla ennen hamsterille antamista.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsu_86 - 03.10.08 - klo:17:23
Kiitos vastauksestasi täytyy kierellä ja katsella. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsu_86 - 03.10.08 - klo:17:35
Meillä on muovinen juoksupyörä josta ei juurikaan kuulu ääntä. Semmoinen on hyvä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Never - 04.10.08 - klo:09:30
Meille tuli eilen syrkki ja hänellä on tällä hetkellä terrassaan:

-paljon purua
-heinää
-kukkaruukku
-kaksi kiveä
-kaksi pahvilaatikkoa
-paperi-iglu
-puusta tehty taso

Nemo tuntuu pitävän erityisesti kukkaruukusta ja tasosta.  :) Kunhan poika on kotiutunut paremmin, taidan rakennella hänelle lisää tasoja. Myös juoksupyörä tulee mahdollisesti joskus tulevaisuudessa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: NeNNi - 04.10.08 - klo:12:02
Meidän juoksupyörä piti ääntä; kitis silleen häiritsevästi ja muutenki kaikenmaailman kolinat ja muut kuulu hyvin. Kaikki loppu ku seinään kun avokki oli keskellä yötä noussu sängystä ja päättäny, että 'nyt riitti kitinä!' Tipautti rypsiöljyä siihen osaan missä pyörä on kiinni, eipä ole enää pitäny ääntä!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: nappula_567 - 06.10.08 - klo:16:47
Itselläni on aina iso kasa heinää, pahvimökkejä (kokemuksesta sanon että ainakin omat hamsuni on tykännyt niistä enemmän kun puisista), vessapaperia, omenapuun oksia, vessapaperirullia ja tietysti paksu kerros purua.  :D Juoksupyörää en käytä kääpiöilläni koska niitä on 2 (voi juosta yhtäaikaa, tulla riitaa yms.) ja minulla on ollut aina tarpeeksi isot asunnot ja aina niissä tekemistä, niinkuin hoito-ohjeessa sanotaan, juoksupyörä ei ole välttämätön.  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 06.10.08 - klo:17:19
Lainaus käyttäjältä: "NeNNi"Meidän juoksupyörä piti ääntä; kitis silleen häiritsevästi ja muutenki kaikenmaailman kolinat ja muut kuulu hyvin. Kaikki loppu ku seinään kun avokki oli keskellä yötä noussu sängystä ja päättäny, että 'nyt riitti kitinä!' Tipautti rypsiöljyä siihen osaan missä pyörä on kiinni, eipä ole enää pitäny ääntä!

Mulla kans tullu öljyttyä noita pyöriä aika paljon. Viime yönä mä kans nousin ja menin öljyymään sen pyörän - hyvä että nousin, jäin katselemaan uuden kinkkitytön touhuja tunniksi <3
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ceizarinna - 06.10.08 - klo:18:44
Meillä on puru-papru sotkun lisäksi juoksupyörä, pahvirullia, taso, käpyjä.... Laatikoita mökin virkaa toimittamassa... Ai nii, ja semmoinen herkkutanko törröttää häkin seinästä, jonka päällä pumpulipallo tykkää keikkua.  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Immu - 06.10.08 - klo:19:09
Immulla on tällä hetkellä dunassaan taivuteltava puinen silta, paperi-iglu, kaksi paperirullaa (pieni & iso), juoksupyörä ja sitten tietenkin toi dunan ulkopuolella menevä muoviputki jossa se aina nukkuu.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: mirkku - 06.10.08 - klo:19:46
kiva varmaa rankaa hamsuilla on paljo puuhaa :huh  :pihalla:  :twisted:  :sydan
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Heli - 06.10.08 - klo:20:09
Aiheeseen liittymättömiä viestejä poistettu.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Never - 10.10.08 - klo:20:35
Nemolla on terrassaan yksi puinen taso. Poika tuntuu pitävän siitä kovasti ja ei ole onneksi edes kertaakaan pissinyt sen päälle.  :) Viikonlopun aikana olisi tarkoitus saada terraan toinenkin taso.
Lisäksi olisi kiva saada pahvi putki (siis sellainen aika iso, mitä saa esim. postista tms.) roikkumaan katosta. En oikein osaa selittää paremmin.  :oops:

Nanan dunaankin pitäisi keksiä jotain kivaa. Ehkä rakennan hänellekin jonkinlaisen tason. Välillä Nanalla on ollut ihan dunan mukana tullut taso, mutta toisenlainen toisi hieman vaihtelua.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 11.10.08 - klo:07:17
Mitäs meidän dunista nyt löytyikään..... Mökki tietenkin, puinen/vanerista.
Kaikilla on juoksupyörät + sitten on pajusiltoja/isoja pahvi hylsyjä. Kasa heinää yms. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Avalon - 12.10.08 - klo:00:01
Laitoin äsken toiselle syrkilleni hienon virikkeen :D Jonkun vanhan risan sukkani löysin eilen sängyn alta (ihme ja kumma :P) ja pesin sen. Laitoin sen rautalangoilla katosta roikkumaan niin nyt Laikku vetelee välillä hirsiä sen sisällä ja kiipeilee siinä :lov On se niin mahtava hamsu :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: jensku - 12.10.08 - klo:17:20
Kysyisin sitä, että onko kellään tällaista puutuun puuhapäätyä ja kiertääkö ilma hyvin tuossa? Ajattelin hankia Leevilleni tällaisen. :)
//http://petvilla.fi/product_info.php?products_id=364
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ändi - 14.10.08 - klo:15:27
Bambilla on meillä ainakin käytetty paljon kaikkea tälläistä YLEISKIVAA, esim. pahvisesta keksipaketista saa tosi kivan mestan kun tekee pari reikää mistä hamsu pääsee ulos, ja sitä voi myös nakerrella huoletta. kaikki pahviset wc-paperirulllat ymsyms on tosi kivoja. Tikapuita olen ostanut minimanin eläinosastolta, tarkoitettu varmaankin linnulle mut toimii myös hyvin hamstereilla. Kanamunakenno on kans ollu ihan mukava juttu Bambin mielestä, siitä pääsee yli ja ympäri ja läpikin jos tekee kolosen. Virikkeitä voi tehdä lähes mistä vaan, hae vaikka oksia pihalta ja väsää niistä joku juttu =)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: creamykatie - 14.10.08 - klo:17:25
jensku: meillä on tuollainen puuhapääty kääpiöhamsulla, ihan kätevä kun muovisen takaseinän saa irti putsausta varten. aelita tykkää siitä tosi paljon, ollaan laitettu etuseinästä kävelyluiska jota tytteli menee edestakaisin ja pujahtaa puuhapäädyn kattoikkunasta sisään

soundlover´s Darling pearl Yumi
kääpiöhamsu Aelita
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Immu - 16.11.08 - klo:19:21
(//http://i237.photobucket.com/albums/ff160/friikkiparsa/anttuporkkana.png)

Tollasen porkkanasydeemin taiteilin Immulle ja Antulle. Uutta virikettä esittelemässä siis Anttu, vaikkakin rautalanka vaikutti paljon hauskemmalta kuin porkkana.. :haha
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sarvas - 20.11.08 - klo:09:35
Meillä hamsuilla on ns. pajusiltoja, joiden päällä voi tähystää, tai mennä alle piiloon. Lisäksi on juoksupyörät, jyrsijäpalloja, vauva syrkillä oma puinen pieni helistin (joka muuttuikin puruleluksi :) ) lisäksi herkkuja, jotka titysti maittavat.. :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Insku - 22.11.08 - klo:08:24
en oikein tajuu miten teitte ton paperi iglun?HELP :huh  :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nilla - 22.11.08 - klo:15:21
Lainaus käyttäjältä: "Insku"en oikein tajuu miten teitte ton paperi iglun?HELP :huh  :pihalla:

viewtopic.php?f=4&t=978&st=0&sk=t&sd=a&start=20 (http://www.hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=978&st=0&sk=t&sd=a&start=20) Tuolta löytyy ohjeet.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Hamsuhamsu- - 23.11.08 - klo:14:31
Mä aattelin laittaa katosta jotain roikkumaan, mutten sit tiiä laitanko. :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: mitrosbutros - 25.11.08 - klo:22:42
Nakki neidille virikkeiden aarreaitta on mm. rautakaupat.
Alla muutama vinkki.
Siirtymiseen paikasta toiseen on mm. ilmastointiputkea jota saa venytettyä ja taivutettua. Viherä pötkö on putken eristettä jota pitkin mukava viipottaa, tämä helppo leikata tarvittaessa puukolla sopivan mittaiseksi.
(//http://www.hamsteriyhdistys.net/galleria/albums/userpics/11062/virikeputker.JPG)

Juoksutuskarsinana olen käyttänyt puutarha reunusta jonka mitat on pituus on 8 metriä ja korkeus 20 cm. Pitää vain muistaa että lähelle reunusta ei mitn hyppäämiseen kelpaavaa ja tasainen alusta. Tämä helppo myös pätkiä sopivaan mittaan.
(//http://www.hamsteriyhdistys.net/galleria/albums/userpics/11062/juoksutusaita.JPG)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sohvi - 29.11.08 - klo:20:09
Vähäx tatu hiano virike :D mist sait ton idean  :<  ahhaa ! Salainen agenttti 00tapsu lähtee selvittämään  :P jees ai now, aim weri stubidd  :nuts:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Never - 29.11.08 - klo:22:11
Miten terraarioon olisi helpointa rakentaa taso tai muita kiipeilymahdollisuuksia? Onko kenelläkään ideoita?

Nemolla on ollut välillä puinen taso terrassa. Siinä on vain se ongelma, että poika on pissinyt sen päälle ja maistellut puuta.  :<  Hioin sen uudelleen ja katson nyt vähän aikaa miten käy.
Tuon tason lisäksi on vaikea keksiä jotain muuta, jossa voisi harjoittaa kiipeilyä. Katto on kuitenkin sen verran korkealla, että en viitsi siihenkään kiinnittää mitään virikettä tms.  :roll:
Kukkaruukut, pajusillat jne. on jo käytössä ja pitäisi keksiä vielä jotain.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cami - 30.11.08 - klo:13:23
Lainaus käyttäjältä: "Never"Nemolla on ollut välillä puinen taso terrassa. Siinä on vain se ongelma, että poika on pissinyt sen päälle ja maistellut puuta. :< Hioin sen uudelleen ja katson nyt vähän aikaa miten käy.
Minunki pallerot on pissiny tasojen päälle. Yhen tason (puinen) pesin vedellä ja käytin vähän etikkaa ja sit huuhtelin kunnolla. Puhdistui yllättävän hyvin eikä enää haise! Nykyinen taso joka on terrassa niin laitan kerroksen kuiviketta (mörtti-röpöö/purua) päälle niin ei saa sitä pissattua kokonaan ja puhtaana on pysynyt :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: niiisku - 04.12.08 - klo:18:03
hain pihalta melko sileän kiven, jossa ei ole mitään teräviä kulmia ym. pesin sen todella huolellisesti, sillä otin sen tien varrelta. puhdistin puhdistusaineella, pesin saippualla ja fairylla ja hankasin juuriharjalla kiveä ja lopuksi liotin sitä kuumassa vedessä. onkohan se nyt bakteeriton ja hamsulle sopiva ? :D ....
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sohvi - 04.12.08 - klo:20:54
Lainaus käyttäjältä: "-Hamsuhamsu-"Mä aattelin laittaa katosta jotain roikkumaan, mutten sit tiiä laitanko. :P

Mä laitan ainaki langalla kiinni herkkupaloja katosta. Saavat venytellä ja nähdä vaivaa herkkujen perään  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sohvi - 04.12.08 - klo:20:55
Lainaus käyttäjältä: "niiisku"hain pihalta melko sileän kiven, jossa ei ole mitään teräviä kulmia ym. pesin sen todella huolellisesti, sillä otin sen tien varrelta. puhdistin puhdistusaineella, pesin saippualla ja fairylla ja hankasin juuriharjalla kiveä ja lopuksi liotin sitä kuumassa vedessä. onkohan se nyt bakteeriton ja hamsulle sopiva ? :D ....

Eiköhän ole ? ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: niiisku - 05.12.08 - klo:19:47
Lainaus käyttäjältä: "Tapsu-hamsu99"
Lainaus käyttäjältä: "niiisku"hain pihalta melko sileän kiven, jossa ei ole mitään teräviä kulmia ym. pesin sen todella huolellisesti, sillä otin sen tien varrelta. puhdistin puhdistusaineella, pesin saippualla ja fairylla ja hankasin juuriharjalla kiveä ja lopuksi liotin sitä kuumassa vedessä. onkohan se nyt bakteeriton ja hamsulle sopiva ? :D ....

Eiköhän ole ? ;)

juup pistin kiven eilen dunaan ja hamsu näytti tykkäävän kovasti : ) entäs sitten, haluaisin ehkä vielä jonkun oksan häkkiin, mitä puuta ja miten se pitäisi puhdistaa ennen käyttöönottoa? ... : D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: NipsuRakkaani - 13.12.08 - klo:17:21
juu, kysyisin aivan samaa edellisen kanssa mutta se vielä, että eikös niissä ulkoa tuoduissa oksissa voi olla jotain.. matoja?  :huh
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sohvi - 13.12.08 - klo:21:51
Lainaus käyttäjältä: "niiisku"
Lainaus käyttäjältä: "Tapsu-hamsu99"
Lainaus käyttäjältä: "niiisku"hain pihalta melko sileän kiven, jossa ei ole mitään teräviä kulmia ym. pesin sen todella huolellisesti, sillä otin sen tien varrelta. puhdistin puhdistusaineella, pesin saippualla ja fairylla ja hankasin juuriharjalla kiveä ja lopuksi liotin sitä kuumassa vedessä. onkohan se nyt bakteeriton ja hamsulle sopiva ? :D ....

Eiköhän ole ? ;)

juup pistin kiven eilen dunaan ja hamsu näytti tykkäävän kovasti : ) entäs sitten, haluaisin ehkä vielä jonkun oksan häkkiin, mitä puuta ja miten se pitäisi puhdistaa ennen käyttöönottoa? ... : D

omena-, koivun-, pihlajan- tai vaikkapa pajun oksia.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Viiru_ - 15.12.08 - klo:17:20
:D en oikein tiedä sopiiko tämä juttu tänne mut jos asuu jossai tampereella tai jossai ihan "ei minkään älyttömän" ajomatkan päässä tampereelta. :pilvi:
ja jos on hankkimassa kääpiöhamsteria tai hamsteria nii kannattaa mennä vähän ostoksille koskikeskuksen Faunattareen. sieltä saa hommattua kääpiöhamsteri-paketin ja siihen sisältyy:juoksupyörä, vesipullo, ruokakippo,suolakivi, kalkkikivi, miniduna, ruokaa, herkkuja, puruja, wc-kippo(muistaakseni), omavalintainen virike. kaikki ne maksaa noin 90€mutta se tarjous on voimassa vaan rajoitetun ajan. siihen EI kylläkään  sisältynyt eläintä. jos joku käy siellä kannattaa kattoo sieltä herkkupaketteja<33 :sydan  xD


p.s: se hamsteri-paketti makso enemmän kun se 90€:n kääpiöhamsteri-paketti
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Viiru_ - 17.12.08 - klo:19:01
kävin kattoon siellä faunattaressa, ja ei siihen sisältynyt wc-kippoo, eikä
omavalintaista virikettä, ja sen sijaan siihen sisälty kääpiöhamsteri ja se makso 79,90 euroo. :P mielestäni hyvä tarjous
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sohvi - 28.12.08 - klo:15:19
öööhhh... Riihimäen ja ideaparkin faunattaressa on myös tuommoinen kääppäri hamsu paketti. Riksun Petpointissa on sekä kääpiö- ja syyrialais paketti.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Never - 07.01.09 - klo:21:59
Saako dunaan tehtyä jotenkin riippukeinun tms.?
Syrkkini pitää kiipeilystä, joten sellainen olisi varmaan ihan mukava virike.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Viiru_ - 10.01.09 - klo:11:54
Lainaus käyttäjältä: "Sohvi"öööhhh... Riihimäen ja ideaparkin faunattaressa on myös tuommoinen kääppäri hamsu paketti. Riksun Petpointissa on sekä kääpiö- ja syyrialais paketti.

noo ihan sama, kummiski.. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 11.01.09 - klo:13:30
Rupesin tässä miettimään, että voiko esim. vanerista tehtyä mökkiä tai heinäpesää laittaa eri hamsterille, kuin kellä se on ollut? Että häirintyykö hamsteri sitten toisen hamsterin hajusta?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sohvi - 11.01.09 - klo:13:33
Pystyykö tehä sellasen kivan riippu keinun jostain kankaasta? Vai syökö se sen ?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 11.01.09 - klo:13:41
^ Joku riippukeinu tai ihan vaan kankainen "taso" olis kyllä kiva tehä.  :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 11.01.09 - klo:16:09
^ Kannattaa vaan huomioida, että minkälaista kangasta käyttää. Kun hamsu repii kankaan, siitä ei saisi irrota sellaista, joka voisi kiristyä esim. jalan ympäri.
Esim. fleecee on tosi hyvä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Katar - 11.01.09 - klo:16:28
Lainaus käyttäjältä: "ammie"Rupesin tässä miettimään, että voiko esim. vanerista tehtyä mökkiä tai heinäpesää laittaa eri hamsterille, kuin kellä se on ollut? Että häirintyykö hamsteri sitten toisen hamsterin hajusta?

Ei mun hamsut pahaksee oo pannu, ei siihen kai sitä hajua niin paljon jää :) jos oikein huolettaa niin kaipa niitä voi vähän tuuletella, mutta musta se ei oo tarpeen.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: eta - 11.01.09 - klo:16:47
Minä vaihdan joskus virikkeitä häkistä toiseen ilman mitään ihmeenpää putsausta. Kyllä niihin nopeasti tulee omat hajut. Jos ostan jotain virikeitä käytettynä ne toki pesen hyvin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Miharu - 11.01.09 - klo:19:13
Meidän pojumme ei ole vielä saapunut, mutta tottakai, häkkiä on laitettu valmiiksi. ? Sinne laitoimme vessapaperirullia, pahvisia pieniä laatikkoja, revittyä talouspaperia, yms. Toivotaan että poika tykkää. <3
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Never - 11.01.09 - klo:21:13
Voiko tyhjän Pringles-purkin antaa hamusulle virikkeeksi? Miten sen saisi puhtaaksi niin, ettei sisään jää suolaa tms.?
Puhdistin yhtä purkkia rätillä, mutta en kyllä vielä uskalla antaa sitä hamsulle...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sohvi - 11.01.09 - klo:21:53
[
Lainaus käyttäjältä: "Never"Voiko tyhjän Pringles-purkin antaa hamusulle virikkeeksi? Miten sen saisi puhtaaksi niin, ettei sisään jää suolaa tms.?
Puhdistin yhtä purkkia rätillä, mutta en kyllä vielä uskalla antaa sitä hamsulle...
itte oon ainaki antanu. Huuhteli varovaisesti sisäpuolelta. Ja kostutin talouspaperia ja pyyhin.

En viittiny uutta viestii kirjoittaa joten voiko ihan tavallista lakanaa käyttää ???
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sissi - 12.01.09 - klo:13:33
Täältä saa ideoita tosi paljon. ;> Sissillä on putkia, pahvista rakennettuja '' pesiä '' , pahvilaatikoita..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: iidaer - 13.01.09 - klo:19:46
Meillä on tällähetkellä vasta puumökki, juoksypyörä, pahviputkia, vessapaperia, pahvilaatikoita. Lisää ollaan kehittämässä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Oni - 13.01.09 - klo:20:53
Meiltä löytyy juoksupyörä, heinäpesä, jyrsittäväksi kananmunakenno ja pieniä puutikkuja, puolikas keraaminen ruukku "luolana" ja pajusilta. Pesämökkiä ei kai lasketa virikkeeksi?  xD Nyt kun on lumet taas melkein sulaneet ja mittarit näyttää plussaa, olisi tarkoitus hakea ulkoa omenapuun oksa terraan. Ja ehkäpä joku kivi tähystysalustaksi.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minnaw - 14.01.09 - klo:09:43
Lainaus käyttäjältä: "Oni"Nyt kun on lumet taas melkein sulaneet ja mittarit näyttää plussaa, olisi tarkoitus hakea ulkoa omenapuun oksa terraan.
Oih, meillä olisi kanssa haaveena oikein hieno monihaarainen omenapuunoksa  :sydan  Pitää varmaankin mennä "omenavarkaisiin" isän luokse  xD

Onin suunnittelema sisustus kuulostaa muutenkin oikein hyvältä, hamsterilla on monipuolista tekemistä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mambo - 21.01.09 - klo:14:05
Kiitos paperi-iglu ideasta  :D  Nyt on nuppu alkanut siellä päivät nukkumaan. Näyttää todella tykkäävän siitä  :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Miharu - 21.01.09 - klo:17:34
Aapo tykkää vessapaperirullista, ja nukkuu niissä päivät. :> Söpöä katseltavaa. Ostettiin viimeviikon lopulla juoksupyörä, jossa Apsu on kokeillut jo vähän juosta. =) <3
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: laura87 - 23.01.09 - klo:09:20
Jos rakentaa pahvisia virikkeitä niin millä sitä pahvia voisi liittää toiseen pahviin? Nitojan niitit on varmaan ainakin vaarallisia jos hamsu niitä nielee. Eikä teippi tai liimakaan taida järin terveellistä olla jos hamsu niitä järsii? Jos tekisi pahviin reikiä laittaisi sitä nippusiteitä tai rautalankaa? Mitä ootte käyttäny?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minnaw - 23.01.09 - klo:09:36
^Maalarinteippi on melkein parasta tuohon hommaan  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Oni - 25.01.09 - klo:17:05
Lainaus käyttäjältä: "laura87"Jos rakentaa pahvisia virikkeitä niin millä sitä pahvia voisi liittää toiseen pahviin? Nitojan niitit on varmaan ainakin vaarallisia jos hamsu niitä nielee. Eikä teippi tai liimakaan taida järin terveellistä olla jos hamsu niitä järsii?

Eikös erikeepperi ole myrkytöntä liimaa? Koeliimasin aikaisemmin tällä viikolla pahvia ja nappasi oikein hyvin kiinni. Laitoin liimaa molempiin kappaleisiin ja kiinnitin coctailtikuilla yhteen (jotka otin pois kun liima oli kuivunut). Nyt tarvisin vielä varmistusta liiman turvallisuudesta. Ajattelin rakentaa syrkkikokoista tunnelia purujen alle nyt kun on noita pahvilaatikoita kertynyt nurkkiin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: BenZ. - 28.01.09 - klo:18:27
Voiko olla todellista miten tyhmillä asioilla myyjät tekevät rahaa...?! Juoksutuspallot, pesävanu... mutta nämä  :shock:

http://www.hilavitkutin.com/wp-content/ ... i_auto.jpg (http://www.hilavitkutin.com/wp-content/uploads/2008/09/hamsteri_auto.jpg)

Toivottavasti kovinkaan moni ei tuollaista sorru ostamaan -.-'  :(
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 28.01.09 - klo:18:31
^ Enpä ole suomessa noihin törmännyt. Ja edelleenkin joskus välillä käytettynä riittävän iso juoksupallo ei ole mitään pesävanuun ja hamsterin valjaisiin verrattuna. Siis minun mielestäni.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: BenZ. - 28.01.09 - klo:18:40
Minun makuuni juoksupalot liian outoja. Varmaan tykkäisivä??an enemmän?a?a?olla  :) Ja tämä?n?n?i??u?i?piteeni.

Itse kerran faunattaressa tuollaisen nähnyt ?uh Olisi?han o?t Koskikeskuksen uudessa... Mutta Kaiken laisia muita häkkivir?yksiä löyt??oi?n ?net ?ll?ot s?ot?  :(  Onneksi hamsufoorumi jakaa harrastajille enemmän tietoa ?istä asioi?a.K?t?set itsen?uol?ta  :o?:

?me neliöitä  :shock:??
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 28.01.09 - klo:18:45
Onko tää mun kone aivan sekaisin, vai miksi puolet kirjaimista näkyy pieninä neliöinä? :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hyar - 28.01.09 - klo:18:50
^Minulla näkyy myös neliöitä. Tosin vain tuon BenZin viesti.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 28.01.09 - klo:19:01
Minulla monet muutkin viestit. :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Viiru_ - 28.01.09 - klo:19:37
minkä kokonen juoksupyörä sopii mielestänne kääpiöhamsterille??

tuli vaan mieleen kysyä  mielipidettänne ziitä asiasta :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 28.01.09 - klo:19:45
^n. 15 cm halkaisijaltaan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Lukas:-) - 28.01.09 - klo:20:45
Lasipurkki , JUISSI-purkki pesänä ja vessapaperi rullia ja pieni pahvi laatikko ja kolmio pyra miidi
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sohvi - 28.01.09 - klo:21:00
Mullakin näky neliöinä. Veli juuri piti tapsuu kädessä. Tapsu sai riippukeinun (ihan eläinkaupasta) ja bellamolle ollaan tekemässä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 03.02.09 - klo:02:53
Ostin kaks tommosta dunan/häkin katosta riippumaan laitettavaa majaa, näytti niin kätsyiltä kuvassa, mutta meiän hamsut kun ei tippaakaan kiipeile niin ei ne ole noissa edes käyneet, meiän hamsut on semmosia maan tasalla viihtyviä korkeanpaikankammoisia otuksia :)

(//http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/images/sputnikxl_0808_c55.jpg)


Syyriksiä on kyllä vaikee miellyttää, kun tuntuu, ettei niille mikään kelpaa :nihkee:
Otsikko: Re: Hamsteripulina nro 5.
Kirjoitti: Mandi - 03.02.09 - klo:20:28
Ootteko nähny sellasia kääpiöille tarkoitettuja keraamisia kylpyastioita joissa lukee Critter bath? Chinchilloille on isommat Chinchilla bath-kylpyastiat, mutta oli chinchilla tai kääpiöhamsteri, musta vaikuttaa tosi pieneltä!  :<  Muuten on kyllä ihan soman näkösiä -> http://www.f3images.com/IMD/250/IL60415/IL60415_99.jpg (http://www.f3images.com/IMD/250/IL60415/IL60415_99.jpg)
ja vaikka eläin sinne nipin napin mahtuisikin niin se on ainakin tosi hankalan näkönen siivottava.
Edit: Hupsis, olis tää varmaan istunu paremmin tonne virikepulinaan  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: metsku - 03.02.09 - klo:21:11
^Olen nähnyt ja meillä on tuo iso koko ja hamsulla pieni koko. Tuota isoa käyttää rotat. Rotta menee mainiosti tuonne ja toi on toisen rotan ehdoton lempipaikka. Ei se ole yhtään vaikea siivottavakaan. Syrkillekin menis todella upeasti pesäksi tuo iso.

Virikkeenä meillä kaikilla hamsuilla paaaaaljon putkia jotka johtavat eri kerroksiin ja toiseen häkkiin. Riippukeinuja (syrkillä roikkuu katosta lapsen vanha kypärämyssy), pesävanua tai pesäntekotarpeita, monta mökkiä joka hamsulla, purua missä kaivella, tikkaita, keinulautoja ym.

Minski: kivan näkönen tuo härpäke. Jos et tarviikaan niin mä voin ostaa sen. Tosin postikulut taitaa tulla ite virikettä kalliimmiksi  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mandi - 04.02.09 - klo:14:34
^eikö pesävanu ole vaarallista? :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Viiru_ - 04.02.09 - klo:20:30
^onn :|
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Viiru_ - 08.02.09 - klo:20:14
eiks kävyis oo pihkaa?   XD en oo kyllä siitäkä varma
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Marla - 08.02.09 - klo:20:19
Siis eihän pihkalla ole mitään merkitystä muuta kuin että se saattaa sotkea eivätkä kaikki hamsterit oikein pidä siitä - vaarallista se ei tietääkseni ole.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Viiru_ - 08.02.09 - klo:20:26
^ juu, aattelin et jos sitä menee sen turkkiin, ni sitä on kiva ottaa pois :nops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sohvi - 24.02.09 - klo:12:13
Mut saako siis laittaa käpyjä ?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Evil_Ibumax - 24.02.09 - klo:12:37
Mulla on ainakin ollu. Tai siis on edelleen :) jemmailen herkkuja niihin väliin. Noi ei kyllä oo yhtään pihkaisia. Eikö se pihka oo niissä kuusen/männyn oksissa? En kyl ehk mitään pihkasta laittais, et kannattaa valita pihkattomia  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Katti - 24.02.09 - klo:16:48
meillä on syrkillä pahvirullia, (eipähän taia olla muilla.... :D ) heinäpallo ja munarasia on hyvä virike jos siihen tekee reikiä :peukku:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Iinu - 24.02.09 - klo:19:21
Sergeillä on dunan ylätasolla pesämökki, siis jossa se ei nuku, aktivointipallo (joka on muute tosi kätsä  :D ), ja kaikki ruokakupit siementangot ym. tason alla on semmonen tuohinen "maja", jonka bongasin meidän uuniin laitettavien puiden joukosta ^^
Ja Sergeillä on siellä "ykköskerroksessa" myös 2 kerroksinen puinen pesämökki, katosta roikkuva trixie-kangas"kassi", iso puinen oksa ja öm... siinä virikkeet tais olla ^^  Vaikka suh. koht. iso duna, tuntuu välillä et  sinne ei mahdu mitään XD (enosaaselittää.com)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 24.02.09 - klo:22:57
Aloin tossa talvilomalla tekeen hamsuille koivusta pesämökkejä ja tulevaisuudessa laajennan juttua siltoihin ym... vain mielikuvitus ja osaaminen on rajana. Saapahan ainakin omanlaisia ja sellaisia mitä tarvitsee ompa ainakiin virikkeitä hamsuilla 8-)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsu-98 - 05.03.09 - klo:20:20
Aloin puutyössä tekemään puu-siltaa ja hyvä siitä tuloo! :kieli
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sissi - 05.03.09 - klo:20:39
Minkälaisia keppejä siis hamsuille saa antaa?? Olen jo pitkään miettiny et antaisko vai ei niinku keppejä Sissille.... XD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tiina - 05.03.09 - klo:20:47
^Pihkattomia ja myrkyttömien puiden oksia. Esimerkiksi paju on hyvä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Aurora. - 07.03.09 - klo:18:58
Täällä Auroralla on puinen pesäkoppi (jossa se vain varastoi ruokaansa...) ja keinu, ihan kaupasta ostettuja. Sitten on tietty 3 ruokakuppia (1 tuoreruualle, 2 kuivaruualle). On siellä sitten myös toinen, läpinäkyvä pesäkoppi, joka on pyhitetty Auran hiekkakylvyille :) Juoksupyörä on Auran dunassa muotivehje, sen alle on näköjään pitänyt tehdä myös se nukkumista varten oleva pesä ^^ Ei tietenkään pidä unohtaa hamsterimaisesti paloiteltua wc-paprurullaa, joka löytyy dunan nurkasta :D Pittää sitten etsiä puhtaita koivunoksia ja muitakin semmoisia, että saisi hamsu jyrsiä ^^D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: niiisku - 09.03.09 - klo:21:11
Lyylillä on dunassaan juoksupyörä, saviruukku, heinää, kivi, vessapaperia paljon, vessapaperirullia (enemmän järsimiseen kuin tunneleiksi..), kananmunakenno, keksipaketti, ja tietenkin pesämökki sekä 2 ruoka-kuppia. Ihan hyvin olen saanut kaiken mahdutettua melko pieneen dunaan. :-) Ainiin, ja heinäpaalua (heinäpaali vai paalu? O_o) unohtamatta! :-D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: sss - 10.03.09 - klo:19:15
voiko hamsterille laittaa sellaisen akvaarioon tarkoitetun ns. luolan ? entisellä hamsterillani sellainen oli, eikä mielestäni ainakaan mitään huonoa siinä ollut.. mutta kun en ole missään törmännyt että kenelläkään muulla sellaista olisi ollut, niin aloin miettimään että onkohan siitä sitten jotakin haittaa  :S
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.03.09 - klo:19:50
Tuskin siitä mitään haitta on jos on vaan riittävän iso ettei ole vaaraa että hamsu jää kiinni sinne.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: empe222 - 14.03.09 - klo:21:51
Meillä Octaviuksen dunassa on pesämökki, juoksupyörä, vessa (jota käytetään kaivamiseen ;) ) Ruokakupit, juomapullo, oksia, keksipaketti, jyvätanko, kivi sekä putkiloita. Joskus sillä on ollut keinulauta mutta se ei ymmärrä sen päälle yhtikäs mitään!  :D   Mikä on muuten teidän hamsujen lempi virike??  :huh    Meidän on juoksupyörä...ja varmaan vessa  xD  :D  :p  XD  :P  :lol:  :mrgreen:  :sydan  :sydan
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jenniliini82 - 25.03.09 - klo:23:21
meillä tykätään eniten vamaan juoksupyörästä, hiekkakylvyistä ja sitten pahvisista majoista mitä saa nakertaa ja tehdä uusia koloja niihin. :p
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sissi - 26.03.09 - klo:12:29
^Täällä tykätään vessasta sekä juoksupyörästä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: liljaa - 28.03.09 - klo:10:28
Lilja tykkää juoksypyörästä  :) siinä on niin mukava istua ja nukkua  :lov
Otsikko: Re: Hamsteripulina nro 5.
Kirjoitti: zihu - 03.04.09 - klo:23:14
Ensimmäinen hamsterimme on tulossa (syyrialainen) ja mietitään tulokkaan sisustusta. :) Voiko laittaa terraan ihan perus esim. koivuhalkoja kiipimistä ym. varten? Vai mieluummin jotain oksia?
Otsikko: Re: Hamsteripulina nro 5.
Kirjoitti: Nell_a - 03.04.09 - klo:23:53
Voi laittaa kunhan ovat kuivia ja niissä ei ole mitään lisättyjä aineita (tuskinpa on) :)
Otsikko: Re: Hamsteripulina nro 5.
Kirjoitti: maarit - 03.04.09 - klo:23:58
Lisättyjä aineita... xD :reps: Siinä mitää lisättyjä aineita ole jos puuvajasta käy halon hakemassa (kävin juuri tänää isän halkopinolla hakemassa hamsuille ja muille jyrsimille tuliaiseks halonpätkät).
Otsikko: Re: Hamsteripulina nro 5.
Kirjoitti: Nell_a - 04.04.09 - klo:00:12
No eipä ehkä tavallisissa haloissa, mutta esim suurin osa laudoista on kyllästetty myrkyllisillä aineilla. Ehkä otan vähän liikaakin huomioon...  xD
Otsikko: Re: Hamsteripulina nro 5.
Kirjoitti: zihu - 04.04.09 - klo:13:12
Loistavaa. :) Koivuhalkoja puuvajassa piisaa! Tänään ostettiin jo hieno "Karlie Wonderland" hirsimökki.

Noista lisätyistä aineista.. Meillä on yksi vailla käyttöä jäänyt hyllytason pätkä, ja mietin voisiko siitä rakennella yläkertaa. Mutta kyllä siinä varmaan joku lakka on ainakin pinnassa..  :S Pitäisiköhän etsiä jotain "luomumpaa" tasoa...?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sissi - 06.04.09 - klo:19:08
Savimökkejä saako pestä ? Mitä voisi olla seurauksena.. ?


tulen taas kysymään täällä ihan ihmeissäni
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Kissanen - 10.04.09 - klo:14:38
toi puusilta on yks parhaimmista:
http://www.petsie.fi/pet.php?petid=7264 ... &showAll=1 (http://www.petsie.fi/pet.php?petid=72642&s=images&img=19450661&showAll=1)

http://www.petsie.fi/pet.php?petid=5085 ... &showAll=1 (http://www.petsie.fi/pet.php?petid=50853&s=images&img=19450647&showAll=1) toikin ehdoton ykkönen :D

http://www.petsie.fi/pet.php?petid=5085 ... &showAll=1 (http://www.petsie.fi/pet.php?petid=50853&s=images&img=19235884&showAll=1) ja tossa kans :) (HUOM. osa agility esteitä)

http://www.petsie.fi/pet.php?petid=3977 ... etid=14919 (http://www.petsie.fi/pet.php?petid=39773&s=images&img=19161775&setid=14919) tossa myös.

Niin,meillä on muuten kans tommonen karlie wonderland koppi :D se on semmonen hieno missä menee vähän ku silta ylhäällä :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tiikeripupu83 - 16.04.09 - klo:14:45
Ostin justiinsa tulevalle kääppärille ihanan keraamisen kengän josta kurkkii hiiriä. (tarkotus kai kukka siihen "oikeasti" laittaa) Ajattelin ostaa ensin sen syrkille mutta totesin että voi olla liian ahdas tuolle paksukaiselle.  :D  Ja sitte semmosen kukkaruukun, tosin onneks löysin tummanharmaan kun en niistä tiilenvärisistä niin välitä. Robin Hoodissa olis ollu kaikenlaisia kivoja kukkapurkkeja jotka sopis hyvin hiirelle/kääppärille. Esim semmonen iso ruukku jossa sivuilla reikiä. (kai niissä mansikoita kasvatetaan?)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tiikeripupu83 - 16.04.09 - klo:14:47
Lainaus käyttäjältä: "BenZ."Voiko olla todellista miten tyhmillä asioilla myyjät tekevät rahaa...?! Juoksutuspallot, pesävanu... mutta nämä  :shock:

http://www.hilavitkutin.com/wp-content/ ... i_auto.jpg (http://www.hilavitkutin.com/wp-content/uploads/2008/09/hamsteri_auto.jpg)

Toivottavasti kovinkaan moni ei tuollaista sorru ostamaan -.-'  :(

Tuommosia oli faunattaressa. Moottoripyörä ja automallia. Ihan kamalia härveleitä.  :shock:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 16.04.09 - klo:15:14
^ Oikeasti, ei herran jestas mitä värkkejä! Ja siis miten nämä nyt sitten toimii? Onko mukana rata vai mitä? Ei kai kukaan oikeasti ostaisi hamsterilleen tuollaista, eihän tuolla sisällä mahdu edes hädintuskin liikkumaan. Ja mikä idea näissä muutenkaan on? Ei hamsteri saa liikuntaakaan, enkä ymmärrä kuka saisi moisen katselusta itselleen hupia. Mihin maailma onkaan menossa...  :roll:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tiikeripupu83 - 16.04.09 - klo:15:23
Tossa moottoripyörässä oli ainkin etupyörä olevinaan se juoksupyörä johon hamsteri sitte pitäis laittaa ja autossa oli kuskin paikalla juoksupyörä. Eli kai vähä sama idea ilmeisesti kun juoksupallossa paitsi että nuo hökötykset ei kyllä käänny yhtään mihinkään. Ihan kipeitä "virikkeitä".  :huh

Täytyy kyllä päästä robbarii shoppailemaa lisää joku päivä, puutarha-puolelta kun löytyy vaikka mitä ihanaa hamsuille.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 16.04.09 - klo:17:45
^ Faunattaresta saa myös semmoisia pieniä muovisia "televisioita" joihin laitetaan hamsteri sisään ja paketti mainostaa "katso karvaista kaveriasi joka kanavalla". Telkkari on sellainen tosi pieni, sisään ei mahtuisi syrkkiä ja talvikkokin aika ahtaasti...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 16.04.09 - klo:17:51
^^ Ai niissä onkin sellanen viritys. No eipä oo häävisti suunniteltu, koska kuten sanoitkin, niillähän ei voi kääntyä. Hamsteri parkahan joutuu juoksemaan selkä ihan notkolla, jos sen tuollaiseen laittaa. :<

^ Noita telkkareita mäkin olen nähnyt. Meidän Yufukin on sen verran iso talvikko, että tiukkaa tekis mahtua sinne. Ihan suututtaa mitä kaikkee eläinten omistajille yritetäänkään kaupata.
Otsikko: Re: Hamsteripulina nro 5.
Kirjoitti: zihu - 16.04.09 - klo:21:03
Itse itseäni lainaten:

Lainaus käyttäjältä: "zihu"Meillä on yksi vailla käyttöä jäänyt hyllytason pätkä, ja mietin voisiko siitä rakennella yläkertaa? Mutta kyllä siinä varmaan joku lakka on ainakin pinnassa..  :S

Huomenissa rakennellaan tulokkaan koti valmiiksi, mutta tuo taso mietityttää vieläkin, uskallanko laittaa sellaista? Se on Lundia-hyllystä oleva osanen. Tosin onhan niitä kaikenlaisia muovitasojakin, että ei nekään ehkä kovin terveellistä jyrsittävää ole. Siinä mielessä ehkä voisi ajatella että tuosta puuhyllystä tason väsäisi.
Otsikko: Re: Hamsteripulina nro 5.
Kirjoitti: Vevve - 17.04.09 - klo:22:41
Lainaus käyttäjältä: "zihu"Itse itseäni lainaten:

Lainaus käyttäjältä: "zihu"Meillä on yksi vailla käyttöä jäänyt hyllytason pätkä, ja mietin voisiko siitä rakennella yläkertaa? Mutta kyllä siinä varmaan joku lakka on ainakin pinnassa..  :S

Huomenissa rakennellaan tulokkaan koti valmiiksi, mutta tuo taso mietityttää vieläkin, uskallanko laittaa sellaista? Se on Lundia-hyllystä oleva osanen. Tosin onhan niitä kaikenlaisia muovitasojakin, että ei nekään ehkä kovin terveellistä jyrsittävää ole. Siinä mielessä ehkä voisi ajatella että tuosta puuhyllystä tason väsäisi.

Kyllä mä luulen että se siihen kävisi, jos hamsteri ei sitä ala ylettömästi huvikseen syömään. Jos alkaa, niin sitten vaan taso pois jos epäilyttää sen terveellisyys.

Ja tehdäänhän niitä hamsuille sellaisia asumusvirityksiäkin jollain käsitellystä puusta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Empppu - 28.04.09 - klo:17:56
Aaws.. Täältähän tuleekin hyviä vinkkejä,oon just miettimässä uutta sisustusta noille elukoille.. Onko kellään kokemuksia riippumatosta? Voisin ehkä laittaakin,mutta pelottaa vaan että ne jyrsis sitä tms :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: jennu - 28.04.09 - klo:18:17
^Meillä on/on ollut riippumatot.. Noh, kiinnikkeethän jyrsittiin toiselta puolelta poikki, niin että saatiin kiva keinu  xD
Ja jo ekana iltana aloittivat ötöt "Tuhoa_riippumattosi"- operaation.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: NeNNi - 29.04.09 - klo:11:33
Ärm.. Tein eilen paperi-iglun juustokuvun päälle ja nyt en saa sitä irti. :P  :lol:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 29.04.09 - klo:15:58
^ Kokeile veitselllä! Sillä mä aina irrotan ne.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: NeNNi - 29.04.09 - klo:16:43
No juu, irtoshan se lopulta. Kuvussa oli joku huomaamaton likatahra nii paperi oli ottanu siihen kiinni, repeski vähän sisäpuolelta mut mitäpä tuosta. Nyt on terran sisustus valmis, enää puuttuu vauvat. :lov
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: wap` - 29.04.09 - klo:19:18
Kun teette sen paperi-iglun niin laitatteko paperit siihen kuvun päälle vai sisälle? :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 29.04.09 - klo:19:36
^ Ulkopuolelle, mutta kai se sisäpuolellakin toimii. Ulkopuolelta helpompi varmaan saada kuivana irti.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: NeNNi - 01.05.09 - klo:12:19
Ja varmaan jokseenki helpompiki tehä siihen päälle..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tiiza - 01.05.09 - klo:19:01
Onko kellään kokemuksia kankaista (esim. vanhoista lakanoista), että voiko laittaa tuonne häkkiin? Tai siis vaikka ompelisi vaikka jotain pienempää tuonne dunaan (putken, riippumaton tai sellaisen "kopin").

Itse kävin keräämässä ulkoa pajunoksia Ja odottavat nyt, että pääsevät uuniin. Sitten vielä eläinkaupasta mukaan lähti pajusilta. Saas nähdä tajuaako noiden päälle mitään.  :) Olen myös tuollaisia paperi-igluja tehnyt, toinen niistä on sisältä revitty eli aika mieleisiä ovat olleet.

Ja noista erillaisista pakkauksista: Onko väliä, minkälaisen pahvilootan tuonne pistää? Eli kun esimerkiksi noissa kaurapuuron laatikoissa on tuo pinta tuollainen ''sileä''. Vai täytyykö sen olla sellaista kuten kaupossa joillain suklailla on ne laatikot?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 01.05.09 - klo:22:34
^ Kaurahiutalepakkaukset käyvät mainiosti :yes:

Kankaista sen verran, että ei kannata laittaa mitään sellaista kangasta, josta irtoaa langansäikeitä hamsun jyrsiessä kangasta. Vanhoista lakanoista niitä juuri irtoaa. Oma -nyt jo edesmennyt- hamsuni jäi kerran jostain lakanakankaasta tehtyyn riippumaton langansäikeeseen kiinni jalastaan ja roikkui siinä pää alaspäin lanka jalan ympärille kietoutuneena, onneksi sattui sellaiseen aikaan, että olin kotona ja kuulin kun hamsu rääkyi hädissään ja pääsin heti hätiin. Irrottaminen tosin oli työn takana, koska hamsu oli niin hädissään, että vaikka muutoin oli äärettömän kiltti niin silloin kyllä puri. Olisikohan jokin muu kangasmateriaali parempaa, tietääkö joku ? Esim. fleece tms ?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cami - 02.05.09 - klo:10:20
fleecestä irtoo semmosta "pumpulimaista" materiaalia kun sitä jyrsii, mutta siihen ei voi juuttua kiinni. Meillä on riiippumatot niin että fleeceä sisällä ja sit farkku päällyste, jos ovat jyrsineet siihen farkkuun reijän niin eivät kuitenkaan jää kiinni kun se fleece on siinä. Meillä ei juuri jyrsitä näitä niin meillä se on toiminu tosi hyvin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nell_a - 02.05.09 - klo:14:06
Mitä kasveja ja sammalia saa laittaa virikkeeksi hamsterin häkkiin? Mitkä ovat varmasti myrkyttömiä?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: maarit - 02.05.09 - klo:14:17
Mä en uskalla laittaa hamsuille mitää kankaisia virikkeitä,pelkään että ne saa jonkun suolitukoksen tai tukehtuu jos järsivät sitä kangasta tai se jää esim. jalkaan kiinni ja jalka menee kuolioon yms.

Hyvä virike on muuten myös kävyt,meillä ainaki osa hamsuista tykkää niitä järsiä.Kävin keräämässä männynkäpyjä juuri hamsuille tuliaisiksi.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Insku - 03.05.09 - klo:16:44
Lainaus käyttäjältä: "Nilla"
Lainaus käyttäjältä: "Insku"en oikein tajuu miten teitte ton paperi iglun?HELP :huh  :pihalla:

viewtopic.php?f=4&t=978&st=0&sk=t&sd=a&start=20 (http://www.hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=978&st=0&sk=t&sd=a&start=20) Tuolta löytyy ohjeet.
thanks!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: NuclearBitch - 08.05.09 - klo:18:55
Teinpä minäkin ensimmäisen igluni. Hyvin onnistui  xD  Saa nähdä kuinka nopeasti Miri sen hajottaa, mutta eipä tuo haittaa, aloin jo tekemään lisää.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 09.05.09 - klo:22:02
Minä käytin isäpuoleni puunhakkuu paikkaa hyväkseni ja keräilin kaiken näköisiä puunkuoria (isoja joissa voi kiipeillä) sammalta sekä eri puiden oksia joissa oli jo isot lehtialut. Saivatpa jokainen haisteltavakseen kiviä. Kyllä oli jokaisella hamsulla kova tutkiminen uusissa tuotavissa. Nyt taas huomenna pääsen käymään äidilläni joten eiköhän sieltä lähde taas säkillinen kaikkee kivaa mukaan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 11.05.09 - klo:19:32
Mä niin kamalasti tahtosin käydä hakemassa ulkoa kivoja oksia hamstereille, mutta mulle täytyisi jonkun vääntää rautalangasta tämä niiden esikäsittely ennen kun ne hamsterille voi antaa. Eli siis oksat pitää pestä ensin kunnolla juuriharjan kanssa, selvää, mutta sitten tuo niiden uunissa käyttö. Eli mikä olisi sopiva lämpötila ja kuinka kauan oksia pitäisi uunissa pitää? Laitanko ne vain tyynen rauhallisesti esim, ritilän päälle? Onko tämä täysin turvallista, vai voiko oksia pitää uunissa liian kauan jollon ne menevät pilalle? Entäs sitten nyt kun on tullut uusia koivunlehtiäkin koivuihin, täytyykö nämäkin oksat käyttää uunissa lehtineen kaikkineen? Kuvittelisi että lehdet ainakin kärventyvät siinä touhussa. Ja vielä, riittääkö kivien huolellinen pesu ennen kun ne antaa hamsterille vai tarvitseeko niille tehdä jotain muutakin? Siinäpä nyt jollekin hieman vastattavaa. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minnaw - 11.05.09 - klo:19:35
^paksut kiipeilyoksat on hyvä pestä kunnolla (juuriharjalla) ja kuumentaa. Ohuet lehdelliset oksat suihkutetaan ja annetaan kuivua, niin niistä lähtee pahimmat pöpöt. Ei tarvitse käyttää kuumaa vettä, lämmin riittää.

Eli
- ns. kovalle, paksulle puulle kunnon pesu ja harjaus sekä kuumennus
- tuoreille ja ohuille oksille pelkkä suikutus
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Potmo - 14.05.09 - klo:12:59
Lainaus käyttäjältä: "Minnaw"Eli
- ns. kovalle, paksulle puulle kunnon pesu ja harjaus sekä kuumennus
- tuoreille ja ohuille oksille pelkkä suikutus

Meillä kun ei ole semmoista suihkutuspulloa niin riittääkö jos huuhtaisee hanan alla? Vai meneekö siitä pilalle..
Ja kuinka kauan niitä isompia puita tulisi siellä uunissa pitää?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Never - 16.05.09 - klo:23:01
Olen todella innostunut sisustamaan hamstereiden asuntoja.  :)
Parisen viikkoa sitten tein kummallekin hamsulle puisen tason, ja yritän keksiä aina muutakin uutta. Yritän tehdä virikkeitä itse jne., mutta joskus tulee ostettua jotain myös eläinkaupasta.

Nanalla on tällä hetkellä terrassaan paljon purua, puinen taso, puinen mökki, heinäpesä, pari pahvilaatikkoa ja pahviputkia, jotka risteilevät purujen alla ja päällä.
Nemolla puolestaan on puinen pesämökki ja kolmion muotoinen taso, iso kivi, heinäpesä, pajusilta, pahvilaatikko sekä juoksupyörä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 17.05.09 - klo:00:38
Tein tänään tason Neelalle dunaan :)
Ja otin ulkoa katto tiiliä, josta halkaisin sopivat palaset kummallekkin dunaan.

(//http://www.hamsteriyhdistys.net/galleria/albums/userpics/11137/013.JPG)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: annikabanaani - 25.05.09 - klo:22:26
Meidän Rasmuksella on terrassaan tällä hetkellä

-pikkuinen pärekori jossa heinää
-heinäpesä (tunnelimallinen)
-iso kivi
-koivun halko
-pajutikkaat (eläinkaupasta)
-pitkä riippusilta (eläinkaupasta)
-taivuteltava pajutunneli (itse tehty)
-kaksikerroksinen taso (itse tehty)
-taso (itse tehty)
-irtonainen "silta" kahden tason välissä (itse tehty)
-koivun, vaahteran ja omenapuun lehtiä
-wc-paperirullia (pohja leikattu auki jottei poitsu vahingossakaan jää jumiin)

Pyörää ei tällä hetkellä terrassa ole koska poika juoksee siinä muuten hullunlailla koko yön eikä muuta tee (poitsu on muutenkin melko hoikka joten tätä urheilua pyritään nyt välttämään ja ruokaa lisäämään jotta Rasse saisi hieman lihaa luitte päälle). Eli siis poika on vieroitushoidossa tällä hetkellä :D

Tälleen lueteltuna näyttää että niitä olisi paljonkin mutta ei tuolla terrassa kuitenkaan näytä olevan paljoakaan tekemistä..  :huh Koko ajan yritän keksiä lisää virikkeitä. Seuraavana olisi tarkoitus tehdä puuhanurkka tai sellainen mitä eläinkaupoissa myydään.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: hopeahamsteri - 29.05.09 - klo:14:02
.Meidän Rubiinilla on virikkeenä heinää , vessapaperirullia ja kuivaa leipää jota nakerrella .  :) Silloin kun sen sisko Safiiri vielä eli , rakensin niille muropaketeista kerrostalon , johon hamsterit laitettiin häkin/häkkien siivouksen ajaksi . Rubiini ja safiiri viihtyivät vähän liiankin hyvin ; ne kävivät nukkumaan sinne ja siivouksen jälkeen ne piti houkutella ulos herkuilla tai kipata varovasti pois kerrostalosta  :P . Myöhemmin Rubiinille ostettiin oma häkki jatkuvan ja rajun tappelun takia   :< . Safiiri eli sen jälkeen vielä yhden vuoden , kunnes kuoli kummalliseen tautiin  :cry: . Rubiini elää vieläkin , täytti juuri kolme vuotta ja vielä on pirteä  ;) . (poikkesin vähän aiheesta ) PS. rubiini on talvikko .
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 01.06.09 - klo:11:15
Nikkaroin tuossa pari päivää sitten puusta kaksi tasoa, tikkaatkin olisin halunnut tehdä muttei ollu sopivaa puutavaraa niihin. Pitääkin käydä lähipäivinä ostamassa tikkaat tai käyttää minidunan tikkaita.. ;)
Tälläiset tasot tuli:
(//http://www.hamsteriyhdistys.net/galleria/albums/userpics/10132/tasot.jpg)
(Päälle laitoin vahakankaat, jotta pissa ei imeytyisi puuhun)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: wap` - 02.06.09 - klo:11:50
Mä tykkään hirveesti myös sisustaa hamsujen asumuksia, vaikkei tällähetkellä hamsua ookkaan, kun juuri vanhuuteen kuoli.. Mutta tulossa olis syyris, jolle täytyis rakentaa kanssa tollanen puinen taso, onneksi meillä on materiaalit valmiina. :)
Voiko ne naulata kiinni vai olisko parempi laittaa esim. erikeepperillä ?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 02.06.09 - klo:22:18
^Voi tehdä kummalla vain, nauloilla pysyy varmaan paremmin. Itse laitoin vähän erikeeperiä ja ruuvasin ruuveilla jalat kiinni levyyn.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 07.06.09 - klo:16:57
Uskaltaisinkohan laittaa syrkille kiven, joka on hieman röpelöinen, vai onko se haitallista hamsterin jaloille? Uskoisin, että kynnet ainakin kuluisivat kiven päällä tepasteltaessa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: maarit - 07.06.09 - klo:22:46
^kyllä mä ainaki uskaltaisin laittaa.Mä kerättiin isän kans takapihalta hamsuille iso kasa uusia kiviä asumuksiin laitettavaksi eikä ne kaikki ollu ihan pinnaltaan tasaisia.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GerbuHamsu - 16.06.09 - klo:10:02
Nasun suosikki virikkeitä on juoksupyörä, puinen silta(joka on aika pieni kun se oli pesässä "rappusina") jonka päällä voi safkata, jäätelötikut(ne pitää pestä hyvin ennen kuin antaa mamsulle), kukkaruukku jossa voi kiipeillä ja ottaa nokoset, sekä puru. Se rakastaa kaivelua  :sydan
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Lolasiili - 16.06.09 - klo:13:13
Haluaisin kysyä näistä "Build'n Bites" koottavista 'hökkeleistä'. Siis niistä värillisistä puupaloista, mitä hamsuille myydään eläinkaupoissa. Ostettiin tommonen "small" koko eilen ja laitoin sen hamsulleni, jota se ei kyllä kiinnostanut pätkän vertaa. :S  Onko kokemuksia? Tiedättekö värjäyksestä? Netissä luki vain että "Vegetable Based"...  : :pihalla:   enpä tiedä. Ainakin eläinkaupassa niitä oli rottien ja muitten jyrsijöiden häkeissä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 16.06.09 - klo:16:25
^ Mä en ollut ikinä noista kuullut, piti kattoa googlesta... Onpa veikeän näköisiä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Lolasiili - 17.06.09 - klo:09:36
Eiks ookki? Meijän -tavallisesti-niin-vilkkaalle hamsulle ihan sopiva toimintapala. Nyt tosin valo ja kuumuus vaikuttaa vilkkauteen, että ei niin paljon juoksentele.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: siilipallo - 21.06.09 - klo:20:39
Tässä uuden hamsterin noutamista odotellessa väsäsin paperi-iglun ja puhdistin metsästä hakemani paksun männynoksan. Huomenna voisi töissä poimia jotain käpyjä ja muita metsän antimia. Pidän paljon enemmän luonnollisista virikkeistä kuin muovisista.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Moona` - 21.06.09 - klo:21:21
Meiltä löytyy Narun häkistä aika paljon puuta, esim. puusiltoja, tikapuita, oksia, portaita, jne.. Muovia on ainoastaan häkin alaosa, juomapullo ja juoksupyörä. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 22.06.09 - klo:22:34
Lainaus käyttäjältä: "Lolasiili"Haluaisin kysyä näistä "Build'n Bites" koottavista 'hökkeleistä'. Siis niistä värillisistä puupaloista, mitä hamsuille myydään eläinkaupoissa. Ostettiin tommonen "small" koko eilen ja laitoin sen hamsulleni, jota se ei kyllä kiinnostanut pätkän vertaa. :S  Onko kokemuksia? Tiedättekö värjäyksestä? Netissä luki vain että "Vegetable Based"...  : :pihalla:   enpä tiedä. Ainakin eläinkaupassa niitä oli rottien ja muitten jyrsijöiden häkeissä.
Onpas jännän näkösiä ja oikeestaan aika hauska idea, kun noista voi kaiketi koota vaikka minkämoisia rakennelmia ? En ole kyllä ennen nähnyt missään ennenkuin googlella etsin.

(//http://imgcache2.thewebconsole.com/S3WEB129/tmp/xxx/_tmp_4a3fdc1ce66d3)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 22.06.09 - klo:23:11
Noi olisi hauskoja. Saiskohan noita myyntiin lähieläinkauppaan?  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Never - 22.06.09 - klo:23:49
Voiko hamsujen virikkeissä käyttää sisalnarua?
Ostin sitä hiirelleni, ja mietin voisiko sitä käyttää jollain tavalla myös hamsujen virikkeissä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GerbuHamsu - 26.06.09 - klo:11:38
Ajattelin väsätä Nasulle jotain kivaa viriketta. Tuota iglua voisi kokeilla.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Avalon - 26.06.09 - klo:12:58
Meillä on hiirillä tuommoinen "Build'n bites". Ne on ainakin tykännyt. Ajattelin myös syrkeille tuommoiset ostaa, mutta enpä tiedä viitsinkö. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Lolasiili - 26.06.09 - klo:22:15
No meillä on ainakin lähimmän kauppakeskuksen eläinkaupassa noita myynnissä, eikä sellanen talvikolle sopiva koko ollu ku vähän päälle 8e. Eiköhän noita sais jos pyytää tilaamaan. Ja nettikauopoista voi aina katsella. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: jennu - 28.06.09 - klo:19:53
Lainaus käyttäjältä: "Minski"(//http://imgcache2.thewebconsole.com/S3WEB129/tmp/xxx/_tmp_4a3fdc1ce66d3)

Meillä on tälläinen kiipeilyteline hamsuille. aluksi pidinkin sitä Hallalla ja Sumulla paljon, mutta sitten tapahtui vähän ikävämpi juttu, joten otin pois joksikin aikaa.
Hallalla nimittäin jäi "laahus"(ei siis mikään oikea laahus vaan sellaiset naaraan tupsut) kiinni tuollaiseen kinnitys väliin, ja irtosi kokonaan  :S
Jäi vain sellainen ihan pieni tupsu jäljelle.. Mutta jossain vaiheessa kyllä laitan sen Sumulle kun ei ole sellainen yli-innokas riehuja xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: wap` - 03.07.09 - klo:16:41
^Meidän lähimmäs eläinkaupas myytiin tollasia, ja sielä oli myös sellasia isoja mihin sai putkiaki kiinni.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: empe222 - 05.07.09 - klo:19:10
En nyt tiedä mutta kun luen mitä kaikkea teillä on hamsujen asumuksissa, niin silmiini pistää, että melkein kaikilla on hamsun kopissa heinää. Olen saanut eläinkaupan myyjältä tällaisen käsityksen, että hamsuille ei saisi antaa heinää, jos ne hamstraavat sen poskipusseihinsa ja heinä tulee poskesta läpi. Heinähän on terävää. Valaiskaa minua, olenko oikeassa?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tatu - 05.07.09 - klo:22:36
^Itse ainakin käytän tiivispakattua syysheinää joka ei ole terävää, joten hamsu ei siihen voi itseään satuttaa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: empe222 - 06.07.09 - klo:22:10
"^Itse ainakin käytän tiivispakattua syysheinää joka ei ole terävää, joten hamsu ei siihen voi itseään satuttaa."

Mistähän tuollaista heinää saa?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tatu - 06.07.09 - klo:22:32
Eläinkaupoista. Marketeissa myytävä puristepakattu Best Friend- heinä on myös pehmeää eikä sisällä teräviä olkia. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: s.at.u - 28.07.09 - klo:14:43
Oon nähny täällä jossain kuvia wc-paperi-iglusta. Näytti hauskalta. ;)
Onko ohjeita, miten se tehdään?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 28.07.09 - klo:22:36
^Lainaus muualta foorumilta:
Paperi-iglu:
- rulla vessapaperia
- pullasuti/sumutepullo
- kulho
Laita kulho ylösalaisin ja kiedo vessapaperia ympäri samalla pullasutilla/sumutepullolla kostuttaen. Aika märäksi saa kostuttaa. Lisää aina uusi kerros vessapaperia, ja kostuta. Muista jättää oviaukko!
Kun vessapaperia on paksuudeltaan n. 7-10mm, niin laita iglu kuivumaan.
Kuivumisessa menee muutama päivä. Sen jälkeen voit irroittaa kulhon ja iglu on valmis!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Milli - 29.07.09 - klo:01:23
Täytyy sanoo et koitin tota iglu hommaa:DD
Ei oikeen onnistunu,kulho oli liian pieni varmaan ja sit suihkepullo oli vähän vääränlainen.
Nyt se on kuivumassa:D


Mitäköhän äiti sanoo aamulla kun homaaa et puolet vessapapereista on kadonnu^^ :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: narsku - 29.07.09 - klo:10:16
Mä teen hamsulleni paperirullista eriaisia
tunneleita.
yhistelen niitä, leikkaan puoliväliin reikiä ja sillee :grin
sit hamsuni kyllä siirtelee ne  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 29.07.09 - klo:10:58
Meidän tytöt on rakastaneet purujen alle piilotettuja tunneli- ja pahvilaatikkoverkostoja. Ne on kivoja varsinkin kun leikkaa laatikoihin reunoihin reiät ja laittaa ne aivan terraarion lasiin kiinni niin omistajakin näkee mitä otukset puuhastelee...  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: s.at.u - 29.07.09 - klo:18:59
Mianna, kiitos ohjeesta. Pitää mennä heti kokeilemaan. ;>
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 29.07.09 - klo:22:50
Munkin piti heti viestin luettuani eilen illalla (yöllä..) ruveta tuommoista iglua väsäämään. Tosi kivaa puuhaa (niin minulle kuin hamsullekin), pitänee vaan vähän paksuntaa tuota kun mielestäni jäi vähän turhan ohueksi.   xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: s.at.u - 30.07.09 - klo:17:02
^Miekin tein varmaan liian ohkasen. On nyt kuivumassa, kattoo sit mitä siit tulee.  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 30.07.09 - klo:22:52
Eipä sillä ole niin suurta merkitystä, hamsu silppuaa/tuhoaa sen paksuudesta riippumatta.. :)  Jos on tosi tosi ohut, iglu voi revetä kun sitä irrottaa "muotista", mutta tuskin se hamsua haittaa..  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: NuclearBitch - 30.07.09 - klo:22:55
Meillä ainakin hamsut silppuaa ne iglut samantien  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 30.07.09 - klo:22:57
Mä kerran väkersin ihan innoissani tuollasen paperi-iglun, mutta koko homma lässähti siihen, että kastelin sitä likaa, taitava kun olen.  :D Monta päivää sen annoin kuivua, mutta se vaan alkoi haista ja ilmeisestikin homehtua. Jep, ehkä ensi kerralla osaan jo käyttää vettä kohtuudella.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 31.07.09 - klo:09:38
Meillä ei ollut pullasutia eikä suihkepulloakaan kun rupesin tekemään paperi-igluja meidän hamsuille. Taputtelin paperit märillä käsillä siihen purkin ympärille. Ei ainakaan homehtunut, mutta tyttöhamsut kuorivat siististi kerros kerrokselta paperit pois kunnes jäljelle jäi vain se alin paperikerros joka lässähti kasaan.   xD
Sitten en ole igluja tehnytkään vähään aikaan.

Mä en sitten yhtään ymmärrä miten saviruukusta saadaan muka lohkaistua siististi pieni oviaukko!  :kieli Yritin sitä tänään meidän ainoaan saviruukkuun – kopautin, ei tapahtunut mitään, kopautin vähän kovempaa, meni paloiksi koko kippo. Tuli toisesta puolikkaasta sentään jonkinlainen maja, mutta toinen puoli meni ihan pikkupaloiksi...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 31.07.09 - klo:23:28
Laitoin iglun tänään dunaan, kun edellinen hitti, kananmunakenno oli silputtu täysin loppuun. Naperolla näyttää olevan todella hauskaa, ikäänkuin juoksee iglun sisällä ollessaan seinää päin, jolloin saa todella kevyesti kuljetettua sitä ympäri dunaa. Ja välillä tullaan ulos ja mennään päälle, maistetaan vähän jostain kohtaa ja sitten taas sisälle ja jatketaan. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 01.08.09 - klo:11:55
Mäkin tein eilen iglun meidän huomenna tulevalle syrkkiherralle. Se on hienon hempeä vaaleanpunainen, kun jostain syystä meillä on vaaleanpunaista vessapaperia... Pitäs vaan odottaa kuivamista.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Rassy - 01.08.09 - klo:12:05
Tein noita igluja vähän enemmän, ku ensimmäinen revittiin palasiksi nopeasti. Kyllä se tykkäää  :pileet:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 01.08.09 - klo:12:07
Pitäis itekki joku päivä tehdä igluja 3kpl kaikille yksi :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: KaisaM. - 01.08.09 - klo:12:08
Onessa haluaa tämmösen http://www.petshop.fi/small_pet_accesso ... tairs.html (http://www.petshop.fi/small_pet_accessories/toys/trixie_rodent_stairs.html)
Mut ei jaksais tilata nettikaupasta ja Faunattaressa toi maksaa 18,90e. Vaikeeta.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 01.08.09 - klo:12:10
^Tuomonenhan olisi kiva :)  Tosin postikulut on 7,90e joten eläinkaupasta ostamalla saa halvemmalla, ainakin täällä päin :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Scarlett - 01.08.09 - klo:12:12
Minä himoitsisin Eetulle sellaista puuhapäätyä, jossa on 2 tai 3 kerrosta ja yksi seinä pleksistä. Mutta onkohan se liian pieni syyrialaiselle?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: KaisaM. - 01.08.09 - klo:12:21
Olisi tuolla PetShopissa halpoja mökkejäkin ja ehkä pari pajusiltaa hmm..  :)  Ehkä tilaan jotain kivaa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vilma - 01.08.09 - klo:14:23
^ Tilataan ja maksetaan postikulut puoliksi ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 02.08.09 - klo:00:11
Tänään oltiin mökillä ja ois pitäny kerätä pajuja ja tehdä niistä siltoja yms. mutta unohdin, sitten koko homman :|

Voiko lastulevystä tehdä mökkejä?
Tai se levy on lastulevyn tapaista, muttei kuitenkaan sitä ja se on päältä mustaa (ei maalattu).   :D  Osaan hyvin selittää.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 08.08.09 - klo:02:36
Lainaus käyttäjältä: "Minski"Yks mihin noi poikaset täällä tykästy on tämmönen (//http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/product_details.php?p=674) riippusilta; siinä ne nökötti aina iltasin rivissä kun kanat orrella :) Nytkin tuolla poikien dunassa on pari poikaa nököttämässä siinä :)
Ja Odeliina näköjään ei sit parempaa nukkumapaikkaa keksiny xD

(//http://i28.photobucket.com/albums/c247/geminna/hamsut2/odeliina5.jpg)

Aika huimapää neiti, kun katsoo, että paras paikka ottaa tirsat on hutera riippusilta :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Rassy - 08.08.09 - klo:20:23
Poika on nyt tuhonnu kaikki iglut jotka on saaanu  :aplodit:.
Pitäs tehä lisäää?  Tosi hyvä toi igluidea kyllä on! Kenenköhä idea oli tehä siitä hamsterille pesä? Jokatapauksessa, meillä ainaki tykätää! Ostin ja tein tänää vähän virikkeit. Katotaas mitä herra tykkää.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ken_G - 09.08.09 - klo:18:04
Lainaus käyttäjältä: "tintsku"Voiko lastulevystä tehdä mökkejä? Tai se levy on lastulevyn tapaista, muttei kuitenkaan sitä ja se on päältä mustaa (ei maalattu).

En kyllä käyttäisi lastulevyä enkä muutakaan lahonsuoja- tms. lisäaineilla käsiteltyä levyä. Koivuvanerista voisi syntyä kätevästi mökkejä, mutta se levy ei ole ihan halpaa. Kun rakensin sellaisesta 15 mm paksusta levystä 100x60x50 cm puuhalaatikon hamsuillemme, tarveaineille taisi tulla hintaa 80-90 euroa  :c8  Varmaan mökkeihin käy ohuempikin levy ja olisi halvempaa, en tosin muista mikä on ohuin myytävä paksuus noissa.

Meidän talvikkotyttö käyttää paperi-iglua pesämökkinä eikä ole pahemmin sitä edes tuhonnut. Täytyypä askarrella syrkeille kokeeksi pari isompaa iglua, vaikka luultavasti kyllä pistävät ne pian palasiksi..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Insku - 11.08.09 - klo:09:54
Lainaus käyttäjältä: "Minski"
Lainaus käyttäjältä: "Lolasiili"Haluaisin kysyä näistä "Build'n Bites" koottavista 'hökkeleistä'. Siis niistä värillisistä puupaloista, mitä hamsuille myydään eläinkaupoissa. Ostettiin tommonen "small" koko eilen ja laitoin sen hamsulleni, jota se ei kyllä kiinnostanut pätkän vertaa. :S  Onko kokemuksia? Tiedättekö värjäyksestä? Netissä luki vain että "Vegetable Based"...  : :pihalla:   enpä tiedä. Ainakin eläinkaupassa niitä oli rottien ja muitten jyrsijöiden häkeissä.
Onpas jännän näkösiä ja oikeestaan aika hauska idea, kun noista voi kaiketi koota vaikka minkämoisia rakennelmia ? En ole kyllä ennen nähnyt missään ennenkuin googlella etsin.

(//http://imgcache2.thewebconsole.com/S3WEB129/tmp/xxx/_tmp_4a3fdc1ce66d3)

nokian faunass on noita myynnissä hinta oli aika kiva mut houkuttAIS ihan hirmusesti ostaa tommonen eikös ne oo ihan turvallisii?


sain sen nyt sit ostettuu :) melli on khyl  tykänny <3
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Rassy - 13.08.09 - klo:18:50
Tikkaita pitäs ostaa lisäää, näyttää niistä tykkäävän herra. Alkaa duna olla jo täynnä kaiken laista krääsää... otan varmaa jotain pois tai vaihtelen vähän.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 15.08.09 - klo:23:25
^ Jos sellaiseen törmäät, niin kerro ihmeessä mistä löysit. Kyllä mullekin tuollanen hamsterin-sisällään-pitävä aitaus kelpaisi, vaikka olen ihan huoneessanikin niitä juoksuttanut.

Mun pitäis varmaankin koittaa tässä lähiaikoina uudestaan sitä paperi-iglun tekemistä. Jos vaikka en kastelis sitä tällä kertaa niin paljoa, että se alkaa homehtumaan.  :oops:
Jumbon faunataressa oli aivan ihania virikkeitä (kääpiö)hamstereille, voi kun oliskin ollut ylimäärästä rahaa, mutta kun ei niin ei.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: nemuli - 16.08.09 - klo:14:17
Jos tekisin enim. puukäsitöissä koulussa hamsulle virikkeitä, niin eihän niitä saisi käsitellä millään? Entä liitos kohdat, liimaten vai naulaten?

Ja kun saan hamsun, en varmaan osta sille hirmuisesti tavaraa, muutakuin sen dunan. Iskä nimittäin on sellainen timpuri, että osaa tehdä kaikkea puusta, joten saa luvan tehdä hamsullenikin jtn!  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tatu - 16.08.09 - klo:21:46
Iisa kun on kova tyttö kiipeilemään niin ostin sille kanteen kiinnitettävän kiipeilytason.. Kyllä se narua pitkin tajusi kiivetä ja se onnistuikin muitta mutkitta, mutta kun olisi pitänyt päästä vielä korkeammalle! kuva (//http://img9.petsie.org/petsie019809946_b.jpg) Eihän siitä mitään tule kun yrittää vain kivuta rautalankaa pitkin ylemmäs ja lentelee alas tämän tästä.. Tuo neiti ei osaa luovuttaa :P

Tässä (//http://img9.petsie.org/petsie019703018_b.jpg) näkyy Iisan muita virikkeitä.. Taso roikkuu juoksupyörän paikalla kun pyörää ei juurikaan voi pitää, ei tuo muuta tee kuin juokse siinä hullun kiilto silmissä. Näännyttää itsensä puolikuoliaaksi...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anzukka - 16.08.09 - klo:22:03
^ Ihana ton terran sisustus  :lov
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 16.08.09 - klo:22:06
Lainaus käyttäjältä: "Anzukka"^ Ihana ton terran sisustus  :lov

Komps!  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: nemuli - 17.08.09 - klo:14:41
Meikäkin kompsailee  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Looq - 17.08.09 - klo:14:52
Määki kompsailen. (:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 23.08.09 - klo:14:57
Lainaus käyttäjältä: "Tatu"Tässä (//http://img9.petsie.org/petsie019703018_b.jpg) näkyy Iisan muita virikkeitä..
Onko tuo koivunkanto tai mikä onkaan niin itse tehty vai ostettu jostain ? Tosi nätti ja varmasti semmonen, josta voisin kuvitella, että meidänkin hamsut tykkäis. Onko Iisalla vessanurkkaus tason päällä ? Meidän hamsut on niin kaavoihin kangistuneita, ettei varmaan pissais tason päällä olevaan veskiin :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tatu - 23.08.09 - klo:15:24
^On itsetehty ja kyllä se on kovan suosion meilläkin saavuttanut :) Kuvassa ei näy mutta siihen on veistetty kahdet rappusetkin joita pitkin voi mökin päälle kivuta.

Vessanurkka oli juu tuossa tason päällä, ei se sitä käyttänyt joten siirsin puruihin toiseen nurkkaan. Ei vieläkään.. Siirsin sitä muutamaan paikkaan ennen kuin luovutin ja nyt ei ole vessakoppia ollenkaan. Hyvin pärjää ilmankin..

Timi-talvikolla on kyllä vessa ollut aina tason päällä ja on osannut sitä käyttää :) Näillä kahdella muulla ei vessalootaa sitten olekaan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 23.08.09 - klo:15:45
Lainaus käyttäjältä: "Tatu"^On itsetehty ja kyllä se on kovan suosion meilläkin saavuttanut :) Kuvassa ei näy mutta siihen on veistetty kahdet rappusetkin joita pitkin voi mökin päälle kivuta.
Milläs summalla tollasia tekisit muutaman meillekin :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tatu - 23.08.09 - klo:15:55
:D Mulla on sen verran peukalo keskellä kämmentä että minä en tuommosia onnistu tekemään, eräs tuttavani teki kun annoin ohjeet. Iskällä on puusepän koulutus ja sekin jotain noille hamsuille suostunut nikkaroimaan.. Ite olen tehnyt Iisan terraan vain nuo epämääräisen näköiset pajurappuset ja pajusillan, vai mikälie hamsujen a-este onkaan. Iisa on kyllä siitä kiipeilijänä paljon tykännyt ja ravaa sitä iltahepulin aikaan ylös alas. Ajattelinkin että taas seuraavan kerran kun minut raahataan maalle viikoksi ja iskee tylsyys niin nikkaroin toiset vastaavat (ja tottakai taas vasaran käsittelyssä mustuneen sormen kera ja sahan kuvio polvessa xD)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 23.08.09 - klo:16:19
^ Ok. Harmi, kun ei oo tollasia tuttavia itellä :D
Noi raput ja tikkaat on just hienoja, älä suotta vähättele omia taitojasi :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Meba - 07.09.09 - klo:16:39
Viikonloppuna tuli väsättyä pajutunneli ja kulmataso  :)

(//http://i950.photobucket.com/albums/ad343/Meba/foorumille.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 07.09.09 - klo:17:15
^Tosi hienoja! Kyllä mullekin kelpaisi tuollainen taso!  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Looq - 07.09.09 - klo:17:23
^^Juu on hienoja. :)
Pitäis itekki varmaa väsätä tommone. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 10.09.09 - klo:18:22
Ajattelin tulevalle kääpiölleni (talvikko) laittaa sellasen ihanan puumökin, jonka katolle se pääsiee sitten sellaista puista 'ramppia' pitkin, ja juoksupyörän ja sitten sellasia paperirullan hylsyjä. Mitä oon kuullut, niin ovat kovassa käytössä.. :) Ja sitten näin eläinkaupassa sellasen paketin jossa oli muovisia, erivärisiä (esim. violetteja ja vihreitä) putkia, ja ajattelin että jyrsiikö talvikko niitä? Ja sitten ajattelin että voiko niitä pahviputkia laittaa puruihin, siis niinkun 'maan' alle?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 10.09.09 - klo:18:37
^Hamsteri voi jyrsiä muoviesineitä, mutta ei välttämättä. Kannattaa kuitenkin suosia sellaisia virikkeitä jotka eivät ole vaarallisia vaikka hamsu jyrsisi niitä. Toki voit laittaa putkia purujen alle, useimmat hamsut tykkäävät möyriä puruissa ja tunneleissa, varsinkin kääpiöt.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 11.09.09 - klo:14:35
^kiitos.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 12.09.09 - klo:16:46
Aiheesta hieman poiketen, riittääkö syrkille yksitasoinen terra? Esim. duna? Jos sillä on tarpeeksi virikkeitä ja vaikka juoksuboxi?
Tyhmiä kyselen..=)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: KaisaM. - 12.09.09 - klo:23:49
^Kyllä riittää. Itse ainakin suosin ennemmin suurta pohjapinta-alaa kuin korkeutta. Syrkki on kuitenkin kotoisin aavikolta, ei puista.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 13.09.09 - klo:12:44
^Ok. Kun ajattelin vain kun eläinkaupoissa on monilla syrkeillä kaksi -tai kolmikerroksiset. Ja sitten yhdessä kirjassa sanottiin että syyrialaisella pitää olla suuri, mieluiten useampikerroksinen häkki.

Itse en pidä hirveästi häkeistä, kun puruja leviää ympäriinsä ja sitten kun jotkut hamsterit kalisuttaa kalterieta öisin.. :S
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 13.09.09 - klo:12:45
^ Kyllä ne niitä dunan kattokaltereitakin kalisuttaa niin tahtoessaan.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 13.09.09 - klo:16:12
^Nii..meillä asuva yksilö on joko liian kömpelö tai liian laiska kiivetäkseen kattoon. Ei ole nimittäin koskaan tehnyt sitä...ei toivottavasti teekkään... ;)

Mielestäni nämä (//http://www.aqualife.fi/images/Aqualife_Page91_2.jpg//url) ovat ihanat, mutta pitääkö nuo tikkaat jotenkin kiinnittää maahan vai pääseekö hamsteri sinne muuten? Kun jos nuo heiluu kauheesti ja sitten vaikka kömpelö kääpiönikin voisi pudota..onko putoaminen tod.näköistä? Ja onko tuo aukko edes syrkin mentävä? Näyttää tosi pieneltä... :pihalla:

On se nyt kumma kun ei linkki toimi..http://www.aqualife.fi/images/Aqualife_Page91_2.jpg (http://www.aqualife.fi/images/Aqualife_Page91_2.jpg). Kokeilkaa tuota.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 13.09.09 - klo:20:21
^Mulla on Titi-uulla tommoinen narulla kattoon kiinnitettävä malli. Tikkaat keikkuu ihan vapaana, mutta kyllä syrkki ainakin niitä helposti ylös meni - miksei siis kääppärikin. Tosin meillä tuon ilo oli aika lyhyt, tuo kiipesi kookoksen "katolle" ja jysi naru poikki, sama tikkaissa. Nyt on sitten ihan vaan suuren suosion saavuttaneena maapesänä.

Ja oli toi ainakin ferplastin dunassa aika epäkäytännöllinen, kun koko kantta avattaessa sai vähän kelpotella että maja kulki hyvin mukana.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 14.09.09 - klo:19:35
Voiko pesämökkiin laittaa heinää eikä vessapaperia?

Ja tässä (//http://www.youtube.com/watch?v=UtsJeAt3t5o&feature=fvw//url) on ainakin virikettä....?  :|
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juulia - 16.09.09 - klo:14:01
^ Itse laittaisin ennemmin vessapaperia kuin heinää. Vessapaperi on pehmeämpää ja lämpimämpää, kuin heinä, lisäksi hamsukin varmasti ennemmin nukkuisi vessapaperi- kuin heinäkasassa.

//Meillä heinä on ensisijaisesti virike.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: blood.and.tears - 16.09.09 - klo:14:06
^^ Mä laitan usein molempia. Meillä kami tekee paperista sellaista pientä höttöä, josta kasaa pyöreän pesän, joka ulottuu turpeen alle. Päällä siinä on vielä heinää, jotain usein silppuaa ja jopa syökin. Mut enemmän heinä on virike, tykkää möyriä heinän seassa ja levitellä sitä ympäriinsä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tiikeripupu83 - 22.09.09 - klo:15:50
Tämmösen väsäsin tänään. Vaahteran oksia kuorin ja pilkoin, liimasin ja sisalnarulla vahvistin. :)
Klikkaamalla kuvaa sen saa isommaksi.

(//http://www.aijaa.com/img/t/00835/4926625.t.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=4926625.jpg)

Hauskaa kyllä väsätä puusta virikkeitä itse. Täytyy miehen vielä opastaa tuon kuviosahan ja akkuporan käyttö niin pääsen vauhtiin. :D Mihinhän noita tekeleitä sitte laittaa kun ei kuitenkaan ole kun hiiraario. Ja tietty hamsuherra kunhan su saapuu. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 26.09.09 - klo:11:58
Voihan eläinkaupan heinää käyttää ? En tiedä kuuluuko tämä siihen mutta heinässähän voi pyöriä ja se on silleen ''virike''  :roll: Tää voi olla tosi tyhmä kysymys mutta haluan varmistaa että eläinkaupan heinää saa käyttää myös hamsuille?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 26.09.09 - klo:12:35
^ Voi käyttää eläinkaupan heinää. Ite en tosin kyl käytä omilla hamsuilla heinää muuta kuin heinäpesien muodossa, mutta siis kyllähän heinää voi hamsulle laittaa, saahan sinne heinän sekaan vaikka pesiä ja kolosia hamsu tehtyä :)

tiikeripupu83: Onpa hienot tikkaat :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GerbuHamsu - 26.09.09 - klo:13:19
Pitäisi kai joskus sinne eläinkauppaan taas raahautua tai pyytää iskää väsäämään jotain... Jos meinaa siirrän Natan terraan niin tahtoisin sille kulmatason johon menee tikkaat ja siihen ruoat ja juomapullo menemän siihen kohtaan. Sekä pajusilta, heinä/kookospesää olis kiva kokeilla, semmosta roikkuvaa pesää, sekä pitäisi ostaa sille kunnon vessalaatikko.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 26.09.09 - klo:17:12
Tuosta kiviasiasta kysyisin että onko ongelma jos pesen kiven fairyllä, liotan kuumalla vedellä/keitetyllä vedellä, niin haittaako jos en harjaa juuriharjalla? Mä haluaisin mielelläni oksan tuonne hamsuni kotikoloon mutta pelkään että otan väärää puuta! Jos otankin mäntyä koivun sijaan? =D Olen hyvin viisas näissä asiaoissa joten en ala temppuilemaan puiden kanssa hamsun turvallisuuden vuoksi, katsoo jos joku lähtisi puuasiantuntijaksi :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 27.09.09 - klo:17:50
En löydä tuon paperi-iglun ohjeita mistään.. Missä ne siis ovat? =D Söpölle on tehty entisessä kodissaan siitä munakenno laatikosta sellanen linna..
Tämä selittäköön paremmin (//http://www.petsie.fi/pet.php?petid=51373&s=images&img=19127994&showAll=1)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 27.09.09 - klo:17:58
Lainaus käyttäjältä: "Mianna"^Lainaus muualta foorumilta:
Paperi-iglu:
- rulla vessapaperia
- pullasuti/sumutepullo
- kulho
Laita kulho ylösalaisin ja kiedo vessapaperia/talouspaperia ympäri samalla pullasutilla/sumutepullolla kostuttaen. Aika märäksi saa kostuttaa. Lisää aina uusi kerros vessapaperia, ja kostuta. Oviaukon voi jättää tekovaiheessa tai leikata saksilla iglun kuivuttua.
Kun vessapaperia on paksuudeltaan n. 7-10mm, niin laita iglu kuivumaan.
Kuivumisessa menee muutama päivä. Sen jälkeen voit irroittaa kulhon ja iglu on valmis!
Hakua kannattaa käyttää ja/tai selata tätä ketjua taaksepäin, mutta tässä tämä nyt kuitenkin on.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 27.09.09 - klo:18:24
Kiitos paljon, (tyhmä kun olen etten hakua älynnyt) !
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 27.09.09 - klo:20:02
Meillä on muuten ollut virikkeenä hyvin suuressa suosiossa myös vessapaperirulla, jonka sisälle on tungettu tiukkaan vessapaperimytty. Titillä on aina todella hauskaa kun saa sellaisen dunaan, normaalisti nukkumaan mennessäni kuuluu kuinka tuo menee Tarzanina kattoritilässä, mutta jos on tuollainen vessapaperirulla laitettu niin kuuluu vain rapinaa ja välillä jopa vihaista säksätystäkin, jos ei meinaa tulla mitään ja tuo turhautuu. :D

Zooplussasta (//http://www.zooplus.com/shop/reptiles) olisi myös tarkoitus lähempänä marras-joulukuuta tilata Titille uusia virikkeitä, Hessulle jotain kivaa sekä tulevalle koiranpennulle tarpeellisia asioita. Saa Suomeen ilman postikuluja jos tilaa yli 60e arvosta kamaa. Ja tuolla on ainakin omasta mielestäni edullisempaa kuin Suomessa vastaavat, selailkaa vaikka tästä virikkeitä (//http://www.zooplus.com/shop/rodents/accessories) (jotka n siis jaoteltu eri osastoihin Cage Accessories-otsikon alla). :yes:

Jos mulle tulee koskaan kääpiöhamsteri, se tulee ainakin saamaan tällaisen (//http://www.zooplus.com/shop/rodents/accessories/cabins/152558). xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 27.09.09 - klo:20:33
^hienoja häkkejä siellä; tuolta tilaan jos joskus syrkin hommaan. Ja mökit on kanssa ihania; olen vähän hulluna puumökkihin, niitä on jo viisi erilaista xD ...pitäähän sitä vaihtelua olla...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 27.09.09 - klo:21:24
^Jeps, mietin itsekin että täysyy katsoa, josko saisi "pukin pussin" Titi-uullekin uutukaisen, isomman asumuksen, tällaisen nimittäin (//http://www.zooplus.com/shop/rodents/cages/mouse_cages/126779). Tuo tai sitten se gabberin pituudeltaan 100cm duna. Kumpikohan olisi mukavampa hamsterin näkökulmasta, enemmän pohja-pinta-alaa vaiko korkeutta? Toisaalta Titi rakastaa kiipeämistä, mutta leveämpi pohja-alakin olisi kiva. Ja toisaalta häkkiin saisi juoksupyösän seinään kiinni, joka vähän säästäisi sitä pohjan alaa. Ihan pää menee sekaisin tuosta mietinnästä. :c8
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 27.09.09 - klo:21:56
^toi on munkin suosikki, hieno ja hillityn värinen ja puutasot...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Elida - 27.09.09 - klo:22:08
^^Minä en haluaisi tinkiä kummastakaan toisen kustannuksella ainakaan nykyisen hamsterin kanssa. Eppi selvästi tykkää kiipeillä ja tutkia paikkoja, joten korkeus on sen puoleen hyvä. Tuo yksi taso, kiipeilysillat ja pahvilaatikkotasokin on liian vähän, joten olen suunnitellut siksi häkin päälle toista häkkiä lisäkerrokseksi. Mutta toisaalta, jos pinta-alaa olisi vähän, kiipeily olisi enemmän pakollista ja muiden virikkeiden laitto olisi hankalaa. Ihan pakkotilanne jos olisi, niin tinkisin itse pinta-alasta vähän ja sijoittaisin korkeuteen. Tai ainakin sitten matalampaan tekisin purun alle laitettavaksi jotain tunneliverkostoa, jota voisi vaakatasossa tutkia.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 27.09.09 - klo:22:38
^Niinhän se on, mutta mistäs löytyisi häkki, joka olisi sekä vähintäänkin se metrinen että tarpeeksi korkea? Esimerkiksi noissa fretti, rotta yms. isommissa häkeissä tuppaa olemaan turhan suuri pinnaväli. :kieli Tottakai voisi tuon gabberin dunan ostamalla laittaa siihen päälle vaikka jostain häkistä osan ja kiinnittää jollain. Mutta olisi mukavampaa jos löytyisi ihan "oikeaa kokoa" oleva häkki.

Mutta niin tai näin, tulee Titi samaan ainakin toiseen suuntaan se isomman asumuksen ennen vuodenvaihdetta. Aikaisemminkin olisi tottakai parempi, mutta riippuen tosiaan vain siitä kuinka paljon tileistä jää käteen ylimääräistä. Vähän ADHD-kaveri tuo, ei meinaa jokailtaiset vapaanaolotkaan vähentää virtaa.

Edit: Tai löytyihän sopivampi, huuto-netistä (//http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=115938000) ainakin. Osaisikos kukaan nimetä moista, jotta löytyisi siinäkin vaiheessa kun sitä rahaa on koottuna tarvittava määrä?

Edit2: Käyköhän lintuhäkitkin hamstereille (miksei?)? Esimerkiksi jokin tämänkaltainen (//http://www.petcentreonline.co.uk/ecommerce/Scripts/prodView~idProduct~1405.htm) olisi suorastaan loistava, pinnatiheyskin on sen minimin verran joten ei läpikään tulisi.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 28.09.09 - klo:19:12
Tuosta kiviasiasta kysyisin että onko ongelma jos pesen kiven fairyllä, liotan kuumalla vedellä/keitetyllä vedellä, niin haittaako jos en harjaa juuriharjalla? Mä haluaisin mielelläni oksan tuonne hamsuni kotikoloon mutta pelkään että otan väärää puuta! Jos otankin mäntyä koivun sijaan? =D Olen hyvin viisas näissä asiaoissa joten en ala temppuilemaan puiden kanssa hamsun turvallisuuden vuoksi, katsoo jos joku lähtisi puuasiantuntijaksi :)

Ja saako sen paperin siitä astian päältä helposti vai jääkö se ihan jumiin siihen? :'') Iglun tekemisessä siis.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 01.10.09 - klo:18:03
^samaa mietin itse, voiko pestä fairylla?

Nimittäin olisi mielettömän hyviä kiviä pihassa. Sellasia tummia, rosopintaisia ja litteitä. Voiko muuten rosoiset kivet vahingoittaa hamsun jalkapohjia?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 10.10.09 - klo:15:51
Fairylla voi pestä, kunhan vaan huuhtoo hyvin ettei jää mitään. Koivu sopii hyvin hamsuille, mutta ulkoa tuodut puut kannattaa käyttää uunissa että ötiäiset ja bakteerit kuolee. :)

Mä olen ihmetellyt, miten ihmeessä hamstereiden ruokakupit voikaan maksaa niin järkyttävästi. Joku 3€ jostain pikkukiposta? Sain tänään 15 sentillä kirpparilta kaksi pientä kohokasvuokaa ja tuhkakupin hamsuille ruokakupeiksi.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hyar - 10.10.09 - klo:17:06
^Eläinkaupan pitää jostain sitä voittoa saada, euron kipostahan ei saa juuri mitään.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 10.10.09 - klo:17:18
^ No eipä joo, mutta silti. :D

edit// Ostin lemmikkimessuilta 10 palan Build'n'Bites -paketin. Kun kokosin, siitä tuli yllättävän iso. Sopisi ehkä paremmin hiirelle, mutta kyllä siitä jotain iloa ihan hamsulllekin on.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 04.11.09 - klo:22:21
Tässä halpa virike; meidän Juri tykkää xD  ...se käy kimppuun vimmatusti ja ei kestä kauan, kun rulla revitty tyhjäksi, äiteen topakka pikku-ukko :lov

(//http://img.photobucket.com/albums/v721/YoursMirkku/hamsut/th_076.jpg) (//http://smg.photobucket.com/albums/v721/YoursMirkku/hamsut/?action=view&current=076.flv)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Insku - 09.11.09 - klo:19:30
(//http://www.chinchillaplanet.com/images/build-n-bites.jpg)
meil tommonen <3
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Elida - 09.11.09 - klo:21:18
^Saimme tuollaisen lahjaksi, mutta ei ole paljon tullut käytettyä. Rakennelmat, joita tuosta saa, on aika huteroita ja osat ovat hankalan muotoisia yhdistää järkeviksi kokonaisuuksiksi. Tunnelina tuo menettelee, mutta sellaisenakaan ei ole paras mahdollinen. Voisi kyllä olla parempi käppäreille, kun eivät paina yhtä paljon kuin syrkit.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 11.11.09 - klo:17:12
^On tuo rakennelma kääpänkin allakin vähän hutera. Ei itselläni ole mutta kaverillani on talvikko ja ei oikein itsekkään tykkää pitää sitä terrassa kun on vähän hutera ja heiluvainen..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: muumihamsunionihana - 11.11.09 - klo:17:29
Teen semmosen ison talon pahvista, laitan paperirullia ja kanan muna kotelosta jotain juttuja, ja sit voi rasiasta kanssa jotakin kehittelen.  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Insku - 12.11.09 - klo:09:18
juu onhan se mut ei sitä meillä ikinä oo kaadettu tai mitään sellasta mut nyt ei oo kyl ollu käytös
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 12.11.09 - klo:12:37
Meillä toi on käytössä roboilla, ei niiden käytössä ainakaan yhtään keikkaa. Yritän tehdä aina mahdollisimman tukevat ja melko matalat rakennelmat.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 12.11.09 - klo:15:34
Mun hamsterit tykkää munakennoista, joissa on pari herkkua sisällä. Aamulla kenno on silppua. :D Ruoka saa ihmeitä aikaan XD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Rassy - 12.11.09 - klo:17:48
ei tää nyt tänne kuulu, mutta kuinka iso häkki syrkille pitäs ostaa?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsufani97 - 12.11.09 - klo:18:03
Mitä isompi sen parempi ;D 70x40 riittää jo,en tiedä tarkkoja mittoja mutta tuossa esimerkki. Itselläni on noin. 70x40 (ei tarkat mitat ;D)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 12.11.09 - klo:18:11
^^70x40 on minimi kokonen, mitä isompi sen parempi :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsufani97 - 13.11.09 - klo:15:56
Pitäis tässä joku päivä rakentaa tuonne häkkiin itse virikkeitä, tasoja ja jotain muuta :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 14.11.09 - klo:17:17
Niin että onko tuo Erikeeper ihan myrkytöntä? Voiko käyttää virikkeitten rakennukseen?
Otsikko: Riippusilta
Kirjoitti: Tape - 20.11.09 - klo:22:10
Moi,mitä mieltä olette riippusillasta?

(//http://koti.suursaimaa.com/tuujuh/riippusilta.JPG)

Terran koko l:125*K:53*s:50  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 21.11.09 - klo:10:46
^ WAU! jos tossa ei hamsuilla oo tarpeeksi tekemistä niin ei missään. Teillä hamsut saa elää oikeeta luksus elämää <3 :sydan tosi hienosti paljon kaikkea, ja toi riippusilta on hieno!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsufani97 - 21.11.09 - klo:11:32
Ei voi muuta sanoa kun että vau!! On siinä hamsterilla luksusta! Kuin iso tuo terra on? Ainakin tosi suuren näkönen ja paaljon virikkeitä. Saispa omallekkin tuommosen asumuksen!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: hopeahamsteri - 21.11.09 - klo:11:53
Tosi mahtava koti hamsulla! Oikea paratiisi.  :haha Mistä oletkin saanut noin ison terraarion?
 Muuten, mistä saisi sellaisen ison muovilaatikon jossa voisi pitää hamsua? Ei mulla enää hamsua ole mutta jos taas hankin niin voisin yhdistää häkin ja jonkun laatikon. Tai jos pahvilaatikon sisäpinnan päällystäisi jollain paksulla muovin tyyppisellä ettei pääsisi karkuun ja olisi helppo pyyhkiä märällä rätillä? Pahvilaatikoita kun on tosi isojakin ja ja niihin olisi melko helppoa yhdistää häkki jollain putkella. Vai onko kaikki pahvilaatikkoasumukset tuhoontuomittuja? Kunhan joku ISO laatikko edes olisi niin hamsu saisi kaivaa. Ei kiitos mitään lasiterraaroita.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 21.11.09 - klo:12:36
^ Niitä muovisia säilytyslaatikoita löytyy esimerkiksi Vapaa valinnasta ja muista vastaavista kaupoista, kuten Tockmannilta. Ikeassa on vissiinkin sitten myynnissä vähän suurempia laatikoita kuin mitä muualla olen nähnyt. Niissä isoimman kokoisissa laatikoissa vaan tuppaa olemaan pyörät alla, jotka sitten helpottaa laatikon jyrsimistä.
Pahvilaatikkoon ei kyllä kannata varmastikaan hamsteriaan laittaa, ellei tahdo sen löytyvän jostakin aivan muualta, kuin itse asumuksestaan.
Dunaan saa ihan riittävästi purua kaivamista varten ja tehdäänhän niitä terrojakin pleksistä, jos lasi ei miellytä.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: hopeahamsteri - 21.11.09 - klo:22:51
Kiitos asiallisesta vastauksesta! :)  Tuosta pleksistä vielä että mistä sitä saa? Ja mikä on hinta? Miten pleksistä kootaan "terraario"? Kiitokset jos vastaatte!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juulia - 09.12.09 - klo:22:43
Pleksiä saa lasiliikkeistä ja ainakin ymmärrykseni mukaan on kallista, varsinkin jos se on valmiiksi paloiksi leikattu (?).

Täällä on mielestäni hyvät ohjeet pleksiterraarion tekemiselle: http://www.kronolia.com/terra/index.html (http://www.kronolia.com/terra/index.html)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piu´ - 10.12.09 - klo:16:17
Tape Mistä ostit riippusillan ? Ku se on noin pitkä :)

Miksei meirän hamsuherra ymmärrä mitä heinäpesällä tehdään ? :D
Kertokaa mitä virikkeitä vois laittee 80cm leveään häkkiin, mun mielikuvitus ei enää lennä :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsufani97 - 10.12.09 - klo:17:11
Itsekkin olen etsinyt tuollaista pitkää siltaa muttakun ei mistään ole löytynyt.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Wiivi - 10.12.09 - klo:17:40
Tosi hieno asumus toi Tapen, todellakin!  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tape - 11.12.09 - klo:21:12
Riippusillan teimme yhdessä isän kanssa  :) . Mitä olisitte valmiit maksamaan vastaavasta sillasta,jos tekisimme niitä muutaman myyntiin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tasselfan - 12.12.09 - klo:22:43
Oksia ja juurakoita voi laittaa hamsulle, Jos ne laittaa +200 asteeseen uuniin ni kaikki toukat yms kuolee. Niin minulle on kerrottu : )
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Juulia - 12.12.09 - klo:22:52
Tape: Riippuen tietysti kuinka vaikeita ne on tehdä, mutta n. 10e ? :)
Otsikko: Mitä hamsulle valmiiksi häkkiin?
Kirjoitti: Marsipaani - 27.12.09 - klo:12:26
Elikkä kun olen saamassa hamsun niin mitä pitäisi laittaa valmiiksi häkkiin hamsulle?
Tiedän jo että ainakin ruokaa,vesipullon,purut,pesämökki ja mitä muuta?

Tämä olisi siis ensi hamsuni.

Kiitos vastanneille!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 30.12.09 - klo:18:07
(//http://www.hauhau.com/netstore/images/201440_1.jpg)


Tollaset pajusysteemit on niin ihania...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maranth - 31.12.09 - klo:16:33
2 mansikkamökkiä, roikkuva pesä, kaks juoksupyörää, ja joskus pistetään oksa tai joku vastaava :)
Otsikko: Re: Mitä hamsulle valmiiksi häkkiin?
Kirjoitti: ZiiCan. - 31.12.09 - klo:16:45
Lainaus käyttäjältä: "Marsipaani"Elikkä kun olen saamassa hamsun niin mitä pitäisi laittaa valmiiksi häkkiin hamsulle?
Tiedän jo että ainakin ruokaa,vesipullon,purut,pesämökki ja mitä muuta?

Tämä olisi siis ensi hamsuni.

Kiitos vastanneille!
Niin tuota, onko hamsteri syrkki vai kääpiö? Nimittäin kääppärille voisi laitaa WC/talouspaperirullahylsyjä, mut syrkit ei mahdu niistä..Syrkille ehkä jotain paksumpia putkia..Tai sitten voisit ostaa jotain siltoja tai tikkaita. Ihan mitä vaan virikkeitä! Sellaiset akvaarioon tarkoitetut ''kannot'' ja muut ovat kanssa aika hyviä, mutta aika kalliita...

Niin ja vielä, että mä olen ihan hulluna näihin Karlie Wonderland-mökkeihin..

(//http://www.tierwelt-onlineshop.de/nager/assets/big/84785-g.jpg)
Otsikko: Re: Mitä hamsulle valmiiksi häkkiin?
Kirjoitti: Maranth - 31.12.09 - klo:17:08
Lainaus käyttäjältä: "ZiiCan."
Lainaus käyttäjältä: "Marsipaani"Elikkä kun olen saamassa hamsun niin mitä pitäisi laittaa valmiiksi häkkiin hamsulle?
Tiedän jo että ainakin ruokaa,vesipullon,purut,pesämökki ja mitä muuta?

Tämä olisi siis ensi hamsuni.

Kiitos vastanneille!
Niin tuota, onko hamsteri syrkki vai kääpiö? Nimittäin kääppärille voisi laitaa WC/talouspaperirullahylsyjä, mut syrkit ei mahdu niistä..Syrkille ehkä jotain paksumpia putkia..Tai sitten voisit ostaa jotain siltoja tai tikkaita. Ihan mitä vaan virikkeitä! Sellaiset akvaarioon tarkoitetut ''kannot'' ja muut ovat kanssa aika hyviä, mutta aika kalliita...

Niin ja vielä, että mä olen ihan hulluna näihin Karlie Wonderland-mökkeihin..

(//http://www.tierwelt-onlineshop.de/nager/assets/big/84785-g.jpg)



Niin ja lisään vielä, että suolakivi on hyvä olla. Myydään kiinnikkeen kanssa, joka on hyvä kiinnittää esim. kaltereihin, mutta dunassa tai terrassa voi olla ihan maassa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 31.12.09 - klo:18:14
Joo, tiedän tyhmä kysymys, ja vähän pois aiheestakin, mutta miten pleksiä leikataan? Vai pitääkö se ostaa paloina?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: rocychan - 06.01.10 - klo:20:47
meillä on pesämökki, iskän tekemä riippusilta semmosest ''jarrueteismattokankaasta',itse tehty 'kerrostalo', kankaasta tenty 'mökki'(joka on jo osittain riekaleina XD) semmoset 'kovastakankaasta' tehty eläinkaupast ostettu syrkin mentävä putki, semmonen pahvinen syrkin mentävä putki, paljon 'rei'itettyjä' pikkuvessa/talouspaperiputkia,heinä pesä, puinen tikapuu-riippusilta. ja oli ennen semmonen omatekemä pesä mut sitten automatkal se meni mäsäks.. x.x juoksupyörää ei ole koska poju ei sitä suostu käyttää  :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Rose - 07.01.10 - klo:14:27
2 muovista putkea mitkä näyttää vähän semmosilt kaatuneen puun osalta joo oon hyvä selittää, sit meil on semmone muovine putki yhdistelmä, katosta roikkuva pehmeä mökki, semmonen akvaarioon kuuluva tynnyri mökki siinä toi tykkää nukkua, sit semmone puinen silta, pyöreä heinä pesä,puinen keinulauta, sit semmosii vessapapereita ja vessapaperi rullia ja jotain pahvilaatikoista tehtyjä juttuja, sitte semmone talon näkönen mökki ((: sit semmone omena, pahvilaatikkoja joka lähtöön, kananmunakennot, sit on niitä muitaki mut mä niitä tähä jaksa kaikkia listailla :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nappula - 08.01.10 - klo:23:18
Hienoja on kaikki  :)  Hei olisiko teillä ideoita mitä virikkeitä voisin tehdä vessapaperirullan hylsyistä, kun niitä on päässyt kerääntymään tässä  ajan myötä... Siis ihan mitä vaan maan ja taivaan väliltä, kaikki ehdotukset käy! Kun en itse oikein keksi. Eli siis papruhylsyjä on tällä hetkellä n. 30 ja risat  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 09.01.10 - klo:08:41
^Itselläni tuli heti mieleen että, paperirullaverkostot! Eli teippaat rullia yhteen, ja teet mutkia, yms, ja sitten kaivat ne puruihin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nappula - 09.01.10 - klo:16:27
^Hei, hyvä idea! Itselläni ei ole tuokaan mielessä käynytkään. Täytyypä kokeilla. Kiitos ZiiCan.!  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: KinuskiToffee - 09.01.10 - klo:16:41
Mikä on teidän hamsujenne suosikki virike?  ;)  Onko hamsunne kenties perinteisen juoksupyörän pyörittäjä, onko kaikkein paras virike tavallinen wc-paperirulla, vai onko hamsterinne kestosuosikki ihan joku muu... :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 09.01.10 - klo:16:51
Lainaus käyttäjältä: "KinuskiToffee"Mikä on teidän hamsujenne suosikki virike?  ;)  Onko hamsunne kenties perinteisen juoksupyörän pyörittäjä, onko kaikkein paras virike tavallinen wc-paperirulla, vai onko hamsterinne kestosuosikki ihan joku muu... :)



Leevi on juoksupyörän kannalla  xD



ZiiCan. sanoi aiemmin ettei syrkki muka mahtuisi wc-paperi putkilosta?  :pihalla:   Meiän Leevi rakastaa niitä, ja on syrkki ja mahtuu niistä helposti....
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 09.01.10 - klo:17:07
Juoksupyörä, pahvilaatikot ja -putkilot. Laatikot kyllä hupenee nopiasti silpuksi... :grin: Munakennot on kyllä ihan ykkönen, täytän ne leivänpaloilla, kuivatuilla aprikooseilla yms. Aamulla menen kattomaan ni kennot enää muisto vain XD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nappula - 09.01.10 - klo:17:22
Vielä pahviputkiverkostosta...

Kiertääkö verkostossa ilma tarpeeksi hyvin, jos siinä on useampia sisällekulkuaukkoja, vai pitääkö ilmanvaihtoon panostaa jotenkin sen kummemmin...?  :huh

Tarkoitan jotain tällaista:

(//http://www.hamsteriyhdistys.net/galleria/albums/userpics/12822/__pahviputkiverkosto__.jpg)

Kulkeeko ilma siis tarpeeksi hyvin tuollaisessa? (pahoittelen hassusti piirrettyä kuvaa...)

Edit:// Nuo harmaat jutut on sitten teippejä...  :lol:  Sanon vain ennen kuin joku ehtii kysyä...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Elida - 09.01.10 - klo:20:51
Epin suosikkivirikkeitä taitavat olla tunnelit (meillä on sellaisia isompia putkia ja pahvilaatikoita, joista pääsee läpi) sekä kiipeiltävät tasot. Lisäksi ruokaa voisi melkein sanoa virikkeeksi, kun sitä niin ahkerasti kuljetellaan edes takaisin. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nappula - 10.01.10 - klo:11:34
Nepparin suosikki taitaa olla juoksupyörä  :)  Siinä se aina herättyään juoksee vimmatusti. Ja sitten myös kaikki missä voi kiipeillä niin on tämän tytön suosiossa  :)

Väsäsin Nepparille eilen paperi-iglun, sellaisen aika reilun kokoisen. Saas nähdä, mitä tyttö tykkää, kunhan tuo on tarpeeksi kuiva irrotettavaksi. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: supiainen - 12.01.10 - klo:16:51
minä olen tehnyt nupulle vaikka mitä... on kyllä yksi mikä on ylitse muiden, nimittäin kankaasta leikattu suurehko neliön muotoinen pala ja sitten siihen joka kulmaan reiät (ei niin kulmaan että repeää helposti, mielummin noin 2 cm päähän) ja langat sitten niitä sisään... ja eikun katosta riippumaan ja hamsut sinne löhöilemään. :'D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: kääpiöhamsu - 16.01.10 - klo:10:14
Tietääkö joku että onko noita puutikkaita joissa on kuokut niin kääppäri kokoo vai onko vaan niitä joissa on toi askelmaväli syrkille.Mietin et jos ostetaan tota iso askelmasta niin pääseekö talvikko ees kiipeemään siitä. Kiitos jos vastaatte. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: supiainen - 16.01.10 - klo:23:31
Lainaus käyttäjältä: "kääpiöhamsu"Tietääkö joku että onko noita puutikkaita joissa on kuokut niin kääppäri kokoo vai onko vaan niitä joissa on toi askelmaväli syrkille.Mietin et jos ostetaan tota iso askelmasta niin pääseekö talvikko ees kiipeemään siitä. Kiitos jos vastaatte. :)
Luulen ettei se ole kääpiöhamsuille sopiva. Tosiaan liian isot askelmien välit. Nupullekkin (syyrialainen) niitä pitkin harppomista, tosin olen nyt hukannu tikkaat ja on siitä jo aikaa kun Nuppu niissä viimeksi kiipeili ja olihan se silloin toki paljon pienempi. En ole kumminkaan itse ikinä omistanut kääpiötä, joten paha minun sanoa. 8)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: kääpiöhamsu - 17.01.10 - klo:00:12
Ok, kiitos vastauksesta.Tutkin sit joskus mitä virikkeitä on ku mennään eläinkauppaan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 17.01.10 - klo:09:58
Lainaus käyttäjältä: "Nappula"Vielä pahviputkiverkostosta...

Kiertääkö verkostossa ilma tarpeeksi hyvin, jos siinä on useampia sisällekulkuaukkoja, vai pitääkö ilmanvaihtoon panostaa jotenkin sen kummemmin...?  :huh

Tarkoitan jotain tällaista:

(//http://www.hamsteriyhdistys.net/galleria/albums/userpics/12822/__pahviputkiverkosto__.jpg)

Kulkeeko ilma siis tarpeeksi hyvin tuollaisessa? (pahoittelen hassusti piirrettyä kuvaa...)

Edit:// Nuo harmaat jutut on sitten teippejä...  :lol:  Sanon vain ennen kuin joku ehtii kysyä...
Kyllä niissä ilma kiertää, ja jos asian haluaa varmistaa niin voi tehdä rullan sivuunkin uloskäyntiaukkoja.

LainaaZiiCan. sanoi aiemmin ettei syrkki muka mahtuisi wc-paperi putkilosta? :pihalla: Meiän Leevi rakastaa niitä, ja on syrkki ja mahtuu niistä helposti....
Aijaa, minä olen kuullut että syrkit ei mahtuisi putkista...Että siis putket on liian kapeita syrkeille..no eihän sitä aina voi olla oikeassa.. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 17.01.10 - klo:20:10
Meidän syrkeistä ei kyllä suurinosa tulis ikinä mahtumaan mistään vessapaperihylsyistä läpi  :mrgreen:

Suosittelen kyllä aikuisia syrkkejä varten reilumman kokoisia putkia  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 17.01.10 - klo:20:27
^^ ok
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Marylin- - 23.01.10 - klo:12:45
Mun talvikko herralla on terrassaan kukkaruukku, puumökki jonne menee rappuset ylös, 2 vessapaperi rullaa, semmonen jostain dvd soittimen pahvipakkauksesta saatu pahvinen pitkä tunneli, ja semmonen pienempi puutunneli jonka sivussa kulkuaukkoja, ja iso puu "tunneli" vai miksi sitä mahdetaan kutsua, minkä alta voi viepeltää ja kiivetä sinne päällekkin.

Sitten kun vähän kesyyntyy tosta niin saa juoksupyörän käyttöönsä, ja isän avustuksella rakennan sille sellasen toisen terran seinän pitusen tason jonne menee molemmilta puolilta tikkaat. Ja sitten ajattelin rakentaa sille ite muutamat tikapuut, kun eläinkaupassa maksaa ihan järkysti...  :|

Kuinka usein hamsterin virikkeitä pitäisi vaihdella, kävisikö jos vaikka kerran viikossa terran siivouden yhteydessä vaihtaisi muutaman virikkeen uusiin? Kun olen lukenut että niitä pitäisi välillä vaihdella jotta hamsulla olisi vähän jotain vaihtelua.  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Karoliina - 30.01.10 - klo:16:33
Jos ostaa vaneria ja puuliimaa saa tehtyä itse ihan samanlaisia mökkejä kun Puutu-mökit :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Tanu - 31.01.10 - klo:14:05
meillä paperiset iglut on ollut kovassa suosiossa, samoin katosta roikkuva heinäpallo jossa on kiva kiipeillä :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 01.02.10 - klo:17:53
Leevin virikkeet:

-paperi iglu
-vessapaperi hylsyjä
-paju silta
-juoksupyörä
-keppejä
-paljon purua :D
-puu halon puolikas
-kivi
-ja säilytyslaatikko alas suin, jonne on kiva ryömiä :D Kuva siitä ala-puolella:

(//http://img222.imageshack.us/img222/3383/leevinesine.jpg)
siitä on herra kovasti tykännyt, joko mennyt sen alle, tai kiivennyt sen päälle.

edit// krjoitusvirheen korjasin..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsuli71 - 02.02.10 - klo:11:54
Kaikkea härpäkettä sitä on tullut hankittua, mutta pahviset keksi- ym. rasiat ovat aina takuuvarma ja aina niin mieluisia ja rakkaita...
Suodatinpussi pahviaatikko on myös hyvä, sinne saa kiivetä, kun repii sen oikein :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: nuppis3 - 25.02.10 - klo:00:23
Pahvitötteröt ei oikei mun hamsua kiinnosta ja terraariossa ei oo kauheesti tilaa kun juoksupyörä on niin iso..
Mitä sinne kannattais laittaa? Vai täytyskö hankkii pienempi juoksupyörä ja rakentaa jotain tasoja?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Marylin- - 25.02.10 - klo:13:01
^ Ehkä pienempi juoksupyörä ois hyvä hankinta?  :) Niin sitten saisit sinne enemmän tilaa. Tasojen rakentaminen on myös hyvä idea, tulee kiipeily mahdollisuuksia ja tasojen allekkin saa tavaroita.
Tätä virike keskustelua selaamalla saa varmasti hyviä ideoita hamsunsa asumuksen sisustamiseen, ja käyppä selaamassa nuokin sivut:

http://www.hamsteriyhdistys.net/foorumi ... lua#p68524 (http://www.hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=4158&p=68524&hilit=Kuvia+ja+keskustelua#p68524)

http://www.hamsteriyhdistys.net/foorumi ... stelua#p63 (http://www.hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=28&p=63&hilit=Kuvia+ja+keskustelua#p63)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Wiivi - 25.02.10 - klo:14:23
Lolalla on pajusilta, juoksupyörä (liian pieni varmaan..) ja sellainen putki  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Marylin- - 26.02.10 - klo:18:38
Carlosilla on lukaalissaan tällä hetkellä virikkeenä:

-Iso puumökki jossa ramppi tasakatolle
-Puusilta jota voi taivutella
-Semmonen iso puutunneli
-Iso pahvilinna johon olen itse yhdistänyt erilaisia pahviputkia ja eri kokoisia pahvilootia
-kukkaruukku
-pienempi puutunneli

Laitan tänne kuvankin asumuksesta joku päivä kun saan kännykkään johdon hankittua että voin laittaa kuvat koneelle.  :D
Huomenna aattelin mennä shoppaamaan uusia virityksiä hamsulleni :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Insku - 04.03.10 - klo:16:00
http://www.petsie.fi/pet.php?petid=1139 ... etid=70052 (http://www.petsie.fi/pet.php?petid=113964&s=images&img=20153610&setid=70052) tommoset tein mellille
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Miipemi - 04.03.10 - klo:18:21
Napilla on kaiken näköisiä putkia, tikkaitakin on montaa mallia, kiipeilyseinä, pitkä pajusilta, leikki taso, kookospähkinä, tunneli (itsetehty), erilaisia tasoja (itsetehtyjä), juoksupyörä, sellanen jännä puusta tehty tunneli, sellanen juttu josta roikkuu "tukki", jossa on paljon reikiä yms. yms. yms.... Kaikkija kivoja koloja ja pesämökkejä montaa laatua : >
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Rose - 05.03.10 - klo:08:08
Uusia virikkeitä.... semmonen mökki mihin saa kaukalon ja siihen on kaksisisäänkäyntiä ja sitte siihe katolle on semmoset portaat. mutta saapui tänne vähän rikkinäisenä mutta en jaksa alkaa valittamaan, sitten semmonen 50cm pitkä puusilta, sitte semmonen dunan kaltereista roikkuva hökkeli  xD  onni tykkää
Otsikko: Re: Itsetehdyt asumukset
Kirjoitti: PrinceAlbert - 05.03.10 - klo:09:52
Lainaus käyttäjältä: "Kiiira"Mä oon rakentanu maitopurkeista sellasen nukkumatalon. :D

meillä menee kaikki maitopurkit pojille, juuri nyt Prinssillä on neljästä litran purkista tehty talo dunassa. Pojat kyllä tuhoaa talonsa niin nopeasti että uusia saa olla jatkuvasti tekemässä... Möhiksen pesän tein torttutaikinalevyrasiasta ja Prinssin pesän tein pahvisesta riisipurkista.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Insku - 05.03.10 - klo:12:32
http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/lel ... ret/143136 (http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/lelut/hamsterit_hiiret/143136) onks toi ihan turvallinen?näyttää niin ihanalta :sydan
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: wap` - 05.03.10 - klo:15:37
Ostin riippusillan (//http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/hakkitarvikkeet/sillat_portaat/143053) lähieläinkaupasta ja kyllä vauva tykkää ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Rose - 05.03.10 - klo:17:35
tässä kuvat mitä ostin

http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/hak ... aat/143053 (http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/hakkitarvikkeet/sillat_portaat/143053)
http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/sna ... tus/142930 (http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/snacksit/herkkusekoitus/142930) RUOKA ON VIRIKE MEILLÄ  xD
http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/hak ... aat/143055 (http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/hakkitarvikkeet/sillat_portaat/143055)
sitten semmone kiva mökki mikä oli vähän risa mutta toimii, ja ei ole enään saatavilla zooplussasta..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Alpseta- - 05.03.10 - klo:19:41
^ Ihana toi alin virike!! :shock:

Kikillä on aikas pieni häkki mutta hyvin se siellä viihtyy. (Uuden häkin, dunan tai terran haluaisin, mutta rahaa ei tosiaankaan ole. Blaah.. No, omapa on vikani :kieli )Pidän sitä joka paivä sen puuha-boxissa. Ärsyttää kun häkkiin ei mahu oikeen mitään, mutta vaihtelen virikkeitä aina kun siivoon häkin. Häkissä on tällä hetkellä Kananmunakenno joka on ISO, pesämökki, juoksupyörä, yks taso jossa on sellanen mun oma tekemä hökkeli.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Marylin- - 05.03.10 - klo:21:28
Lainaus käyttäjältä: "Insku"http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/lel ... ret/143136 onks toi ihan turvallinen?näyttää niin ihanalta :sydan
Toi on kyllä aivan ihana! Voihan jehna  :D Musta se näyttää kyllä ihan turvalliselta  =)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Alpseta- - 06.03.10 - klo:18:37
Minkä kokosta juoksupyörää suosittelette syrkille?? :c8 Ku on tullu monista eri paikoista ihan hulluja vastauksii??
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 06.03.10 - klo:19:20
^Vähintään 20cm, juoksupyörässä pitää päästä juoksemaan niin ettei se rasita hamsun selkää, jota juurikin liian pieni juoksupyörä tekee (joutuu juoksemaan ns."selkä kaarella"). Liian iso juoksupyörä ei voi olla. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Alpseta- - 07.03.10 - klo:10:48
^
Taitaapi olla nyt sellanen tilanne että uus juoksupyörä pitäis hankkii. xD

Sain muuten hyvän idean että, jos ei ole tarpeeksi isoja putkia syrkille niin niitähän voi tehä vähän samaan tyyliin kun noita paperi-igluja. Eli kierittää pullon päälle paperia ja kostuttaa ja lisää kerroksia. Mutta kun minä olen tälläinen tosi "viisas" tyyppi niin en tullut ajatelleeksi että täytyyhän se putki saada pois siitä pullon päältä, :oops:  mutta katotaan nyt kun se on tuolla kuivumassa että miten sen saa irti. xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minihamsteri - 07.03.10 - klo:12:21
Itseltäni löytyy tämmöisiä "virikkeitä":

- Paperi-iglu
- 2 pajusiltaa
- Putkisto, koostuu 9 putkenpalasesta
- Puinen, noin 8x8x8 kokoinen taso
- Leppäkertuksi maalattu kivi
- Puinen, kaksikerroksinen taso
- Muoviset portaat
- Suolakivi
- Muovinen mökki
- Juomapullo
- Vessalaatikko
- Ruokakuppi
- WC-paperia

Kaikista oudointa on kuitenkin se, että olen
saanut tungettua nuo kaikki "virikkeet" noin
58x35x35 kokoiseen häkkiin! PS. Jos muuten
joltakulta löytyy isompia häkkejä tai dunia,
ja asutte Pohjois-Suomessa, voisin ehkä ostaa..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: nagger - 07.03.10 - klo:19:00
syrkilleni olen tehnyt kangasrullien putkista purujen alaisen putkiston ja on tykänny tosi paljon  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: porsas - 07.03.10 - klo:22:12
Lainaus käyttäjältä: "nagger"syrkilleni olen tehnyt kangasrullien putkista purujen alaisen putkiston ja on tykänny tosi paljon  xD

Minä olen tehnyt noille talvikkotytöille maanalaisia luolastoja myös, mutta yhdistellen putkia ja kartonkilaatikoita (niitä kun aina kertyy). Sit muutamia ulostulo/sisäänmenoaukkoja joita voivat itse tukkia tarpeensa mukaan (tai tehdä ihan uusia). Tytöt tykkää hirveästi :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: nagger - 07.03.10 - klo:23:57
Lainaus käyttäjältä: "porsas"
Lainaus käyttäjältä: "nagger"syrkilleni olen tehnyt kangasrullien putkista purujen alaisen putkiston ja on tykänny tosi paljon  xD

Minä olen tehnyt noille talvikkotytöille maanalaisia luolastoja myös, mutta yhdistellen putkia ja kartonkilaatikoita (niitä kun aina kertyy). Sit muutamia ulostulo/sisäänmenoaukkoja joita voivat itse tukkia tarpeensa mukaan (tai tehdä ihan uusia). Tytöt tykkää hirveästi :yes:

haha joo patukin aina tukkii ulosmenoaukkoja  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 09.03.10 - klo:16:06
Tänään väsäsin tehä tollaseet.
(//http://i45.tinypic.com/17twsz.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: nagger - 09.03.10 - klo:19:44
^^ iihanat noi pajujutut  :) oispa jo kesä ni pääsisin tekemään hamsterille tommossia, vaikka ne on kyllä aina melkeinpä lysähtäneet kasaan kun tommosia oon yrittäny  :D

njoo tein eilen paperi-iglun ja ihan kivahan siitä tuli  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 09.03.10 - klo:19:49
^^hienot oot väsännyt :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 09.03.10 - klo:19:49
Mä kyllä talvella kahlasin haaroja myöden lumessa hakemassa noita kotia kuivuun.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: nagger - 09.03.10 - klo:19:53
Lainaus käyttäjältä: "taikahamsu"Mä kyllä talvella kahlasin haaroja myöden lumessa hakemassa noita kotia kuivuun.

^^  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 09.03.10 - klo:19:56
Kääppäreille tarttis tehä mutta pienemmässä koossa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 09.03.10 - klo:20:05
^ Meiän syyriksillekin voisit tehdä :P
Vitsi mä en kyl koskaan sais aikaan mitään tommosia, oon niin lyhythermonen tommosessa nikkaroinnissa. Täytyy kyllä nostaa hattua kaikille, jotka ite tekee virikkeitä :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 09.03.10 - klo:20:07
Kiitoksia. on noita tullut väsättyä jos jonkinmoisia jo omille hamuttimille.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Milzuli^ - 10.03.10 - klo:18:21
Oon tehny syrkeille niistä pahvisista kissanruokapaketeista (missä on niitä annospusseja, esim. tälläinen *klick* (//http://www.farmway.co.uk/pet-1/cat-4/cat-food-16/kitekat-fish-multi-pouch-902-410_zoom.jpg%20url) pesämokkejä ;)) On tosi mukavia, isoja ja hyviä :D Tekee vaan reikiä sinne tänne ja niistä voi kasata esim. "kerrostalon" :DD itelläni ainakin ihan mukavia, hamsut vähä jyrsii, mutta ei oo irronnu mitään väriaineita tms. :DD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Marikainen - 10.03.10 - klo:22:57
Meillä tehdään myös noista kissanruoka laatikoista mökkejä. Tosin meidän Viljamille ei mitkään mökit kelpaa, herra nukkuu mieluummin vaikka taivasalla.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Alpseta- - 11.03.10 - klo:10:33
Mun hamsu teki pesän häkkinsä nurkkaan vaikka siellä oli vaikka minkälaisia paperi-igluja ja muita.  :c8  :huh
Otsikko: Re: Itsetehdyt asumukset
Kirjoitti: Anonymous - 11.03.10 - klo:17:32
Maitopurkki sisältää muovia ja ei varmaan tee hamsulle hyvää järsiä niitä.
Otsikko: Re: Itsetehdyt asumukset
Kirjoitti: Mustikkamaan - 11.03.10 - klo:17:37
Mä oon kyllä käyttäny maitopurkkeja myös.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 11.03.10 - klo:17:40
Jos tuun nyt koskaan ikinä saamaan kääppistä, niin saa ehdottomasti tämmösen:

http://www.zooplus.com/shop/rodents/acc ... ins/126844 (http://www.zooplus.com/shop/rodents/accessories/cabins/126844)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindy - 11.03.10 - klo:18:14
Mitäs mieltä ootte kun en haluais heti laittaa juoksupyörää dunaan kun hamsu sinne muuttaa, niin millon ois sitte sopiva aika laittaa se juoksupyörä sinne? ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Wiivi - 11.03.10 - klo:19:15
^ Lola ei ole edes tajunnut juoksupyörän tarkoitusta. Käy siellä vain silloin tällöin istumassa ja ihmettelemässä  :D. Juuri nyt en sitä kyllä siellä pidä, mahtuu muut virikkeetkin paremmin.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Milzuli^ - 11.03.10 - klo:20:06
Voisko joku minua viisaampi ihminen kertoa, minkälaisia ne paperi-iglut oikein ovat? Miten tehdään? Mistä? Olen niin tietämätön :´DDD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindy - 11.03.10 - klo:20:22
Lainaus käyttäjältä: "Mianna"^Lainaus muualta foorumilta:
Paperi-iglu:
- rulla vessapaperia
- pullasuti/sumutepullo
- kulho
Laita kulho ylösalaisin ja kiedo vessapaperia ympäri samalla pullasutilla/sumutepullolla kostuttaen. Aika märäksi saa kostuttaa. Lisää aina uusi kerros vessapaperia, ja kostuta. Muista jättää oviaukko!
Kun vessapaperia on paksuudeltaan n. 7-10mm, niin laita iglu kuivumaan.
Kuivumisessa menee muutama päivä. Sen jälkeen voit irroittaa kulhon ja iglu on valmis!

^Kun selaa tätä ketjua niin huomaa Miannan lähettämän ohjeen. ;) Eli ihan wc-paperista tehdään ja ohje on tuossa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minihamsteri - 13.03.10 - klo:07:51
Lainaus käyttäjältä: "taikahamsu"Mä kyllä talvella kahlasin haaroja myöden lumessa hakemassa noita kotia kuivuun.

Itsekin olen rypenyt melkein kaulaa myöten lumessa
noita pajusiltoja tehdessä.  :D
Otsikko: Re: Itsetehdyt asumukset
Kirjoitti: Minski - 13.03.10 - klo:13:52
Lainaus käyttäjältä: "Mustikkamaan"
Lainaus käyttäjältä: "taikahamsu"
Lainaus käyttäjältä: "Kiiira"Mä oon rakentanu maitopurkeista sellasen nukkumatalon. :D
Maitopurkki sisältää muovia ja ei varmaan tee hamsulle hyvää järsiä niitä.
Mä oon kyllä käyttäny maitopurkkeja myös.
Mäkin oon kyl käyttäny maitopurkkeja joskus, kylläkin tosi harvoin, koska en oikein tykkää maidosta. Mutta kun oon miettiny, että annan mä koirallenikin järsittäväks maito- ja mehupurkkien sisällä jotain makupaloja niin oon aatellu, että miten se hamsulle sen ihmeellisempää materiaalia olis. Nyt tulee tietty joku koiranomistaja sanoon, ettei niitä sais antaa koirankaan jyrsittäväks :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 14.03.10 - klo:08:56
Joo, oon ehkä kysynyt tän aikasemminkin, mutta miten te kiinnitätte juomapullon terraan tai dunaan?  :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: supiainen - 14.03.10 - klo:10:20
Saako virikkeenä olla kuusen/männyn oksia/neulasia?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Milzuli^ - 14.03.10 - klo:10:27
^ Eikös niitä oksia saisi antaa? Annetaanhan niitä kaikenmaailman pajunoksia yms. Ei sen ainakaan vaarallista pitäisi olla ;) Ite en oo kyllä koskaan antanu, mutta... Neulasista en nyt oikein tiedä :D  Jos taas joku viisampi ihminen tietää paremmin, niin ihmeessä vastatkoon ;)))
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 14.03.10 - klo:11:33
^^ Mä en tiedä niistä neulasista, mutta eikö kuusen ja männyn oksat ole pihkaisia? Itse en ainakaan pihkaisien puitten oksia antaisi, mutten sitten teidä saako/voiko antaa.
Otsikko: Re: Itsetehdyt asumukset
Kirjoitti: Iinu - 14.03.10 - klo:14:13
Lainaus käyttäjältä: "Minski"Mäkin oon kyl käyttäny maitopurkkeja joskus, kylläkin tosi harvoin, koska en oikein tykkää maidosta. Mutta kun oon miettiny, että annan mä koirallenikin järsittäväks maito- ja mehupurkkien sisällä jotain makupaloja niin oon aatellu, että miten se hamsulle sen ihmeellisempää materiaalia olis. Nyt tulee tietty joku koiranomistaja sanoon, ettei niitä sais antaa koirankaan jyrsittäväks :)

^Samaa mieltä. Ei maitopurkkien antaminen koirille ainakaan pitäisi haitata mitään. Tosin en anna niitä, koska koirat silppuaa niin kamalaksi siivoksi xD

Niin ja sitten, selasin noita sivuja ja oli hienoja virikkeitä! :) Pajusillat oli hienoja! Onko jollain/tietääkö joku jotain sivuja/ohjeita esim. pajusiltojen tekemiseen, entä muiden virikkeiden? Olis kiva itekkin yrittää väsätä jotain, jos vaikka jotkut ohjeet sais :)

Siis äh, vielä muokkaan... Siis joo löysinkin näiltä sivuilta kaikkia hienoja vinkkejä ja muita mutta silti :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 15.03.10 - klo:14:09
Lainaus käyttäjältä: "ZiiCan."Joo, oon ehkä kysynyt tän aikasemminkin, mutta miten te kiinnitätte juomapullon terraan tai dunaan?  :pihalla:

Ja muuten, eihän pihka vaarallista ole, saattaa vaan sotkea.. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 15.03.10 - klo:14:12
^ Dunissa on yleensä se reikä, mistä pullon suuttimen saa sisään. Pullon voi kiinnittää ulkopuolelle esimerkiksi eläinkaupoista saatavilla imukuppikiinnikkeillä tai sitten laittaa sisäpuolelle katosta roikkumaan. Terroissa mulla pullot roikkuu yleensä kattoritilästä tai pistän ne seiniin kiinni akvaariomagneetilla.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ZiiCan. - 15.03.10 - klo:14:17
^Ookkei. Nyt sitten tiedän senkin.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 15.03.10 - klo:18:53
Tänään aikanikuluks väsäsin tollaseet. Toi lauta juttu ei oo viel valmis kun poran akku loppu :x Tökeröitähän nuo on mutta halpoja.
(//http://i40.tinypic.com/2lc78d5.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Alpseta- - 15.03.10 - klo:19:54
^ Ihan sairaan hienot.  :shock: Mulla menis hermot jos alkaisin jotain tollasta väsäämään!! xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 15.03.10 - klo:19:55
^^ Höpsis! Noi ei ole tökeröitä nähneetkään! Noi ovat todella hienoja!  Osaisinpä mäkin tehdä tommoisia...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 15.03.10 - klo:20:25
Ei noissa menny ku joku 30-40min. Ilmatteeks porukoilta rahtaan noita kepukoita joka kerta ku käydään.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 15.03.10 - klo:20:53
^Hienoja! Miten teet noita tikkaita? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 15.03.10 - klo:21:10
Poraan noihin sivupuihin reijät ja hiukka liimaa sit vaan tökkään ton välipuun siihen ja samoin toiselle puolelle. :grin
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tintsku - 15.03.10 - klo:21:57
^Ahaa, pitääpä koittaa joskus, sitten kun lumet sulaa, tehdä itsekkin tikapuita. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 15.03.10 - klo:22:01
^^ Tuleeko sitä liimaa näkyviin hamsulle niin että hamsu voisi syödä sitä liimaa? Jos ei, niin sittenhän ei ole niin väliä mitä liimaa käyttää, vai?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 15.03.10 - klo:22:34
Ei sitä tule jos laittaa sen verran vähän ettei pursua yli. Ite käytin erikeepperiä joka tuntuu pitävän ihan hyvin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minihamsteri - 16.03.10 - klo:14:12
Lainaus käyttäjältä: "tintsku"^Ahaa, pitääpä koittaa joskus, sitten kun lumet sulaa, tehdä itsekkin tikapuita. :)
Ei kannata odottaa sinne asti. Paljon parempi tehdä ne nyt talvella (kuten
minä teen) koska nyt ei niitä tarvitse edes uunittaa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: helmi@mikkelinen - 16.03.10 - klo:16:28
Voi eläinkaupastakin tikkaita ostaa... ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Wiivi - 16.03.10 - klo:16:30
Vaan halvemmaksi tulee itsetehdyt   ;) . Ja oma aina parempi :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 16.03.10 - klo:18:37
Saa ainaki sen kokosia kun tarttee ja nopeasti tehtyä lisää kun tarttee  XD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsufani97 - 16.03.10 - klo:19:05
Jos tarttee liimata noita jotain hamsun virikkeitä, niin voiko käyttää ihan normaalia erikeeperiä vai onko se huonoa?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Marikainen - 16.03.10 - klo:20:34
^
Erikeeper on kuivuttuaan myrkytön, joten sopii virikkeiden tekoon mainiosti :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 16.03.10 - klo:22:44
Ihan normi erikeepperillä mä oon noita liimaillu.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 16.03.10 - klo:22:57
^hienot olet taas väsännyt, älä yhtään vähättele :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 17.03.10 - klo:00:09
Kiitti Mirkku kehuista :angel
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: helmi@mikkelinen - 17.03.10 - klo:08:40
Wiiwi,
Niin se kyllä taitaa olla :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: helmi@mikkelinen - 17.03.10 - klo:08:42
Taisin eilen illalla rakentaa Naksulle aikamoisen linnan.
Se oli vähän aamulla sekasin kun upotin melkein sen häkin talouspaperilla niin kyllä tuli kiire kerätä kaikki... Se kerää niitä vieläki. XD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Miipemi - 17.03.10 - klo:11:42
Ostin Napille sellasen uuden puutunneli jutun joka menee ensin suoraan sitten sivulle ja jatkaa taas suorana ja siinä on paljon reikiä. Se maksoi 4,60€. En kuitenkaan ole vielä uskaltanut antaa sitä Napille koska siinä missä se kääntyy sivulle on todella terävä reuna, joten ajattelin viilata puuviilalla sen terävän kohdan maantasalle :) Mutta en kyllä tajua miks sellasia teräviä juttuja tehdään sinne sisälle kun hamsterihan voi loukkaantua O_o
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindy - 21.03.10 - klo:10:58
Tällä hetkellä dunassa on pahvilaatikkotaso, paperi-iglu, puutunneli, kukkaruukku, munakenno, wc-paperirullia, pringlespurkki, puusilta, puurappuset, oksia, tottakai ruokakupit ja juomapullo ja pesätarvikkeina on kahdenlaista heinää ja wc-paperia. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Alpseta- - 23.03.10 - klo:16:52
Tein hamsulleni puisen tason koulussa!! xD  Hauskaa oli.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Alpseta- - 05.04.10 - klo:20:01
Jos esim. nyt kävisin hakee ulkoo virikkeiden tekoo varten oksia nii pitääkö ne uunittaa ku ulkona on ollu jo vähä yli 15 astetta lämmintä?? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sara - 05.04.10 - klo:20:06
^ Mä olen käyttänyt kaikki oksat talvisinkin uunissa, joten kyllä mä näkisin hyväks uunittaa ne.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Skywalker - 07.04.10 - klo:18:50
Pystyyköhän sellaista pajusiltaa tekeen itse? Mitenhän semmonen onnistuis?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minihamsteri - 07.04.10 - klo:22:34
Lainaus käyttäjältä: "Sara"^ Mä olen käyttänyt kaikki oksat talvisinkin uunissa, joten kyllä mä näkisin hyväks uunittaa ne.

Mitä järkee käyttää talvisinkin uunissa, kun niissä ei edes ole
mitä bakteereja silloin?  :huh
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sara - 08.04.10 - klo:04:57
^ Enpä ole Helsingissä vielä törmännyt metsään, jossa koiranulkoiluttajat eivät juoksuttaisi koiriaan -> maasta kerätyissä oksissa voi tietysti olla koirien ja miksei muidenkin eläimien tarpeita. Ja kaverillakin oli käynyt niin hyvä tuuri, että oli mennyt keräämään hamsterilleen talvella ulkoa parit oksat ja seuraavaksi ilmeni, että hamsterilla on lintupunkkeja. Joten lähinnä ihan varmuuden vuoksi huuhtelen ja uunitan aina kaikki oksat, jotka kerään ulkoa, jottei näin kävisi.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 08.04.10 - klo:08:46
^^ Kyllä niissä talvisinkin on bakteereja, ja mua ainakin erityisesti ällöttää kun ne on tietysti ihan kosteitakin. Bakteerit ei kuole kylmässä vaan menee horrokseen, kuumassa ne kuolee.  :) Ja ötökät tietty, niitä ei taida olla talvella mutta ne onkin eri asia kuin bakteerit.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ken_G - 08.04.10 - klo:10:02
Lainaus käyttäjältä: "Minihamsteri"Mitä järkee käyttää talvisinkin uunissa, kun niissä ei edes ole mitä bakteereja silloin?  :huh

Ihan vaan varmuuden vuoksi, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Eikä ole suuri vaiva.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minihamsteri - 09.04.10 - klo:14:10
^^Jaa.. Minä en kyllä vielä tietämättönä maallikkona vielä valitettavasti tiennyt että ei ne siellä kylmässä kuole vaan menee horrokseen.  ;)

No, tulipahan tämäkin asia selväksi.............
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maranth - 10.04.10 - klo:15:01
Mä oon yleensä oksat/kävyt/kivet pistäny kuumaan veteen ja antanu siellä olla. Sitte juuriharjalla putsaan ja huuhtelen.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Henni - 22.05.10 - klo:22:06
Tänään kun kävin ostamassa hamsuille 100 litran säkin mörtti röpöä tuli mukana rehulauta nimellä kutsuttu virike. Ideana siis ilmeisesti on että noihin uriin pistetään noita pellettejä (tuli myös paketissa) ja hamsulla tai jollakin muulla eläimellä on tekemistä kun yrittää saada niitä pois. Ovat muuten tiukassa. Paketissa oli kaksi tuollaista. Ne pitäisi vissiin pistää noista isommista koloista sillai lomittain mutta jätin ne erilleen niin molemmat hamsut sai omat. Saas nyt nähdä ymmärtävätkö yrittää syödä noita pellettejä. Onko jollain kokemusta tykkääkö/ymmärtääkö hamsu mitä tuolla pitää tehdä? :)

Kuva:

(//http://i964.photobucket.com/albums/ae127/HenniH/IMG_3134-1.jpg)

(//http://i964.photobucket.com/albums/ae127/HenniH/IMG_3131-1.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 22.05.10 - klo:22:13
^ Noi oli hirmu kalliita ainakin PetExpossa, kun tollaisen tekee helposti itsekin. On se varmaan aika kiva, kunhan koloihin laittaa jotain ruokaa josta hamsut tykkäävät. Tuskin ne mitään pahoja naksuja sieltä jaksavat kaivaa, jos kupissa on pähkinöitä.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Henni - 22.05.10 - klo:22:15
^Ok. No toivotaan että noi olisi niiden mielestä hyviä pellettejä ja jaksaisivat kaivaa niitä pois noista koloista niin olisi tekemistä. Jos ei noi kelpaa voisin tietty kokeilla jollakin muulla hamsujen mielestä paremmalla ruualla mutta katsotaan nyt mitä hamsut noihin tuumaa. Ja toihan tuli siis ilmaiseksi sen mörtti röpö säkin mukana. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Taake - 29.05.10 - klo:16:54
Ajattelin, että voisin tehdä Rymylle pari virikettä savesta itse. Mikä savi on hamsuturvallista ja mistä sitä saa? :) Osaako joku sanoa hinta-arviota?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 29.05.10 - klo:17:11
^ Savi pitää polttaa keramiikkauunissa kovaksi, ennen kuin sitä voi laittaa hamsterin terraarioon. Pelkästään kuivatettu savi lohkeaa helposti ja sitä on helppo jyrsiä ja syödä. Poltettuna mikä tahansa savi käy.  :)

Itsellä on yksi savesta tehty linna hamstereilla. Tekisin paljon enemmänkin savisia virikkeitä, mutta tosiaan saviuunia ei ole saatavilla.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Taake - 30.05.10 - klo:02:43
Tein tänään viikkosiivouksen Rymyn häkkiin ja päätin ottaa juoksupyörän pois, koska juokseminen meni siihen asteeseen, että se aiheutti addiktoitumista.

Häkissä on kuitenkin kuitenkin monta muuta virikettä, joten tekemisen ei pitäisi loppua kesken.

Nyt Rymy kuitenkin juoksee ympäri häkkiä, järsii kaltereita mahdollisimman kovasti ja on ihan vauhkona. Onko tämä nyt sitten normaalia kiukuttelua minua kohtaan, koska poistin pyörän?  :haha  Rauhoittuuko tuo kiukuttelu, kun pyörä on pari päivää pois?  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Scarlett - 30.05.10 - klo:13:06
Ei se kiukuttele, vaan on aktiivinen ja kaipaa tekemistä, lähinnä haluaa varmaan juosta höyryjä pois, eikä siinä välttämättä auta se, vaikka kämpän laittaisi täyteen virikkeitä. Tykkäisi varmaan irtojuoksutuksesta :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Miipemi - 07.06.10 - klo:16:44
Tuli aika vasta ostettua pari pajusiltaa, yksi kiipeilyseinälelu ja juoksupyörä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Walnut - 07.06.10 - klo:19:14
Joskus tuolla talvikolla tuntuu riittävän, että dunassa on vessapaperirulla. Joskus taas mikään ei kelpaa..  :c8
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 09.06.10 - klo:19:56
Kävin äslken vähän sahailemassa omena-puun luona (keh keh  :twisted: xD). Otin sieltä upean oksan Leeville, mutta se oli liian suuri uuniin. Mä sitten suihkutin sen suihkussa niin kuumalla vedellä kuin mitä suihkusta tuli (toisin sanoen tuli kuumalla) ja kun likaa ei näyttänyt enää tulevan, suihkutin jää kylmällä. Onkohan siinä vielä joitain mahdollisia loisia/bakteereja, vai voinko laittaa tuon oksan varmasti Leevin häkkiin tämän iltaisen siivouksen parissa? (: Toivon pikaista vastausta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 10.06.10 - klo:01:13
^Nyt en oo ihan satavarma, mut kyllä siinä voi olla. Meidän suihkusta ei ainaskaan tuu kiehuvan kuumaa vettä. Auttaskohan jos keittelis muutamat kattilat vettä ja kaatelis kiehuvaa vettä rauhassa siihen oksan päälle?
No toisaalta, jos mä oon keränny vaikka voikukkia ulkoa niin eipä niitäkään oo ku virutettu joten onkohan omenapuun oksa sen vaarallisempi :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 10.06.10 - klo:08:23
Mä en ole ikinä uunittanut/keittänyt oksia, pessyt vain pois liat...jos se puu tuoksuu tuoreelta, niin en usko, että siellä on mitään haitallisia bakteereja/ötököitä asustaa.

Kerran löysin tosi makeen puukarahkan...mut kun rupesin sitä pesemään, niin se olikin läpi laho.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.06.10 - klo:11:28
^ ja ^^ ok (:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: merri - 11.06.10 - klo:10:47
Nykyään virikkeinä on pahvilaatikoita,kananmunakennoja,  kiviä yms. Ostetut virikejutut eivät oikein tunnu kiinnostavan. Kirppareilta olen löytänyt hyvänkokoisia ruokakuppeja ja ruukkuja. Talvikot ainakin tykkäävät tuhota kaiken, joten ei kannata mitään kallista ostaakaan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 11.06.10 - klo:11:51
Meillä tuo Linda on varsin innostunut maitopurkeista :)  Niistä saa kyllä jos jonkunnäkösiä tunnelisysteemejä väkerrettyä jos vaan viittii. Meillä menee tota maitoa tän kokosella porukalla ihan reippaat määrät niin onpahan purkit nyt otettu hyötykäyttöön :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Louna - 15.06.10 - klo:16:09
Mun yks entinen syrkki tykkäsi kiipeillä ihan joka paikassa, sille helppo virike oli laittaa dunan päälle pähkinä joka ei ihan mahtunut tippumaan ritilöiden välistä ja sit se kiipeili siellä katossa ja koitti kiskoa alas sitä pähkinää ...joka aina tietysti meni vaan "karkuun"  :D Äiti väitti että se oli reppanan kiusaamista, musta se oli vaan... hassu virike  :D Ja kyllä mä sen pähkinän aina jossain vaiheessa annoin hamsulle jos ei se ite onnistunut sitä saamaan  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hilssstu - 25.06.10 - klo:09:11
Lainaus käyttäjältä: "tiikeripupu83"
Lainaus käyttäjältä: "BenZ."Voiko olla todellista miten tyhmillä asioilla myyjät tekevät rahaa...?! Juoksutuspallot, pesävanu... mutta nämä  :shock:

http://www.hilavitkutin.com/wp-content/ ... i_auto.jpg (http://www.hilavitkutin.com/wp-content/uploads/2008/09/hamsteri_auto.jpg)

Toivottavasti kovinkaan moni ei tuollaista sorru ostamaan -.-'  :(

Tuommosia oli faunattaressa. Moottoripyörä ja automallia. Ihan kamalia härveleitä.  :shock:

Onhan nuo kamalia. Faunattaressa oli paljon mukavempi versio siitä moposta, sen eturenkaaksi on laitettu sellainen "juoksujyörä" ja kun hamsteri siinä juoksee, se mopo liikkuu  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Finesse - 07.07.10 - klo:17:13
Meiltä löytyy kaikennäköisiä mökkejä, pajusiltoja, tasoja ym. Pahvirullia oli aikaisemmin kääppärillä, mutta rupesi ketuttamaan kun tämä pikku nakertaja järsi ne puhki.  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Elida - 07.07.10 - klo:17:29
Lainaus käyttäjältä: "Finesse"rupesi ketuttamaan kun tämä pikku nakertaja järsi ne puhki.

Minä olen aina ajatellut, että se on hyvä, jos hamsteri jyrsii jotain, vaikka sitten pahvia. Noin hampaiden kannalta.

Meillä Eppi tuhoaa puumökkejä. Ei jyrsimällä, vaan varastoimalla niihin kaikkea tuoreruokaa, joka sitten saa seinän huonoksi. Muutaman kerran sen saa vuolemalla vielä pelastettua, mutta lopulta on pakko ostaa uusi. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Finesse - 07.07.10 - klo:17:39
Olet kyllä aivan oikeassa, mutta kolmen 10-rullaisen paperiluolaston jälkeen alkaa jo rullatkin loppua. :c8
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MortimerRiddle - 07.07.10 - klo:17:57
Hahah, meillä pursuaa kaapit noita hamstereille jemmaamiani vessapaperirullia  :D  Muutenkin kaikki pahviset jutut otan aina säilöön ja todella kivoja juttuhan niistä saa. Suosikit ovat meillä olleet pringlespurkit ja keksipaketit.  :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 07.07.10 - klo:19:06
Lainaus käyttäjältä: "Finesse"
Lainaus käyttäjältä: "Elida"Minä olen aina ajatellut, että se on hyvä, jos hamsteri jyrsii jotain, vaikka sitten pahvia. Noin hampaiden kannalta.
Olet kyllä aivan oikeassa, mutta kolmen 10-rullaisen paperiluolaston jälkeen alkaa jo rullatkin loppua. :c8
Ai yhden hamsun kanssa loppuu rullat ? Aatteleppa meitä, joilla on toistakymmentä hamsua ja niille hommattava rullat :) Kääpiöillehän nyt vielä on helppo hommata, kun se mahtuu talous- ja wc-paprurullista, joita joka kodissa kuluu, mutta syyriksille saatkin sitten etsiä isoja putkia, ei kun Pringlessejä vaan syöden :P

Ja Elida on kyllä oikeassa; jyrsiminen on yksi jyrsijän luonnollinen ominaisuus ja sille tulee tarjota sitä jyrsittävää, jotta se voi toteuttaa itseään; on vain hyvä jos jyrsijä jyrsii. Mä puollan kaikkea sellaista tekemistä lemmikkihamsuille, jotka on mahdollisimman paljon sitä mitä ne luonnossakin tekisivät, lemmikkihamsujen pitää saada tehdä hamsuille luonnollisia asioita kuten liikkua ja jyrsiä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 07.07.10 - klo:19:30
Hain tänään 2 pitkää pahviputkea lähi kangaskaupasta ja piti testaa heti yhenlaista virike juttua. Laitan noita roikkuun hamsujen häkkeihin ja taidan väsätä vielä muutaman. Alla kuva niistä.
(//http://i26.tinypic.com/1zw2bmw.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 07.07.10 - klo:21:45
^Tosi hyvä idea! Täytyis itekki värkätä tollasia!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 07.07.10 - klo:22:55
^^Mäkin olen jo jonkin aikaa miettinyt samantapaista väkerrystä, mutta Taikahamsu oli tuotteliaampi. :D

Mikä noiden "koukkujen" nimi muuten on? Itse ajattelin ekana käyttää jonkinlaisia avainlenksuja, mutta noi olis tietty rutkasti kätevämpiä. :grin
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 08.07.10 - klo:13:03
^Ne kulkee ihan nimellä haka. Toiset kiinnitin vain tuolla pehmeällä rautalangalla suoraan dunan kaltereihin jonka päät jäävät hamterin ulottumattomiin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Finesse - 09.07.10 - klo:09:33
Siis oletko taikahamsu saanut kangaskaupasta noita hylsyjä?  :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 09.07.10 - klo:13:28
^Joo ihan niitä saa kun käy kysymässä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Finesse - 11.07.10 - klo:15:09
Kiva... Paljonko ne antaa kerralla, että kehtaako sieltä kysästä kovin paljoa..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 11.07.10 - klo:23:09
Se ihan riippuu kaupasta. Ite otin 2 kun en saannut kuskattua fillarilla enempää.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Henni - 12.07.10 - klo:14:36
Voiko hamsterille pistää tuollaisen kangaspesän kun minulla sellainen olisi.

//http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/product_catalog.php?c=139

Se on samanlainen kuin tuossa ylimmässä kuvassa. (riippuva nylonpesä nimellä tuossa linkissä)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 12.07.10 - klo:14:47
^kyllä mä laittasin, kunhan reiät on tarpeeks isot ettei jää jumiin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Henni - 12.07.10 - klo:14:53
^Kyllä nuo reiät on niin isot, että ei niihin kyllä kiinni voi jäädä joten pistämpä sen jonkun dunaan ja katon mitä tykkää.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 13.07.10 - klo:02:37
^ Meillä on ollut noita kyseisiä riippukuutioita joskus; ostin kaikille hamsuilleni sellaiset :) Osa antoi niiden olla, mutta osa kyllä jyrsi nuo narut poikki ja lopuksi kävi koko kuutiolle tällä tavalla:

(//http://personal.inet.fi/cool/tassuttajat/tarvikkeet/kuutio_rikki.jpg)

Mutta sen aikaa minkä nuo kestivät niin kyllä niistä tykättiinkin, etenkin poikaset ja nuoremmat hamsut.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: petosiru - 13.07.10 - klo:04:22
:reps: No siinä on tehokkaasti tuhottu riippukuutio!
Saas nähä mitä omat hamsut tuumaa riippareista..  :grin:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 13.07.10 - klo:10:40
^Mahtavasti tuhottu kuutio xD
Meillä alkaa Ullan heinäpesä näyttään kohtapuolin samalta, kun se on sitä nypyttäny monena iltana, kauhee reikä jo jyrsittynä :haha
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Henni - 13.07.10 - klo:11:09
^^^No onpas Minskin kuutio tuhottu. Toivotaan ettei Selma tee sille samalla tavalla :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 13.07.10 - klo:13:05
Leevi ei ainakaan ole omalle tuollaiselle tehnyt mitään, kun sillä oli joskus alussa tollainen. (:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nami2 - 17.07.10 - klo:23:37
Noita putkia kannattaa kysellä myös valokuvaamoista. Niillä on paksuja putkia valokuvapaperirullien sisällä ja niitä tulee paljon. Siellä ovat olleet tyytyväisiä, kun joku hakee ne pois.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 18.07.10 - klo:01:10
^ Kiitti vinkistä ! Alkaakin jo tää Pringlesien syönti näkyä mahasta :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tiksu7 - 27.07.10 - klo:14:18
Meillä hamsuilla erikokoisia kiviä, juoksupyöriä, itse tehtyjä tasoja, pahveista tehtyjä mökkejä..

Voiko esim. omenapuun oksan antaa hamsulle ?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 27.07.10 - klo:14:26
^ Omenapuun oksan voi hyvin antaa, samoin koivun, pajun ja haapapuun oksia voi antaa :)

Tuossa topicissa lisää siitä mitä jyrsittäviä ja syötäviä hamsuille voi luonnosta hakea: viewtopic.php?f=4&t=4731 (http://hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=4731) :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tiksu7 - 27.07.10 - klo:14:27
kiitos vastauksesta  :)
Menenkin heti katsomaan löytyisikö sopivia oksia.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 27.07.10 - klo:17:12
Mulla oli kerran sellanen heinäpesä, jonka annoin Pepille ja seuraavan siivouksen aikoihin tuli mieleen, että missäs se heinäpesä on ja löysin sen jäännöksiä purun seasta xD Se oli erittäin tehokasta toimintaa :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: tiksu7 - 28.07.10 - klo:12:26
Saakos käpyjä antaa ? Ja mites niiden puhdistus ?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Yadell - 28.07.10 - klo:14:36
Meillä on virikkeinä kaikkea mahdollista pahviputkista riippumattoihin. :) Kaikki riippumatot on itse tehtyjä. Tässä kuva yhdestä. (ps. teen näitä tilauksesta, kysy lisää yksärillä)

(//http://img9.petsie.org/petsie020234121_b.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MortimerRiddle - 28.07.10 - klo:14:42
Mua on alkanut ihmetyttää tuo maitopurkki asia. Saako niitä antaa vai ei?  :huh Yleisestihän sitä kuulee sanottavan ettei millekään jyrsijälle saisi sellaista antaa muovisen sisäpintansa takia.

Onko tosiaan näin, että maitopurkin antaminen on ehdoton virhe?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Yadell - 28.07.10 - klo:14:46
Ei saa antaa, ellei ole 100% varma, ettei hamsteri jyrsi sitä. Mutta ikinä ei voi olla täysin varma, joten en suosittele.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 28.07.10 - klo:17:09
^^ Maitopurkkien suhteen taitaa hamsuihmisissä olla kahta "kastia"; toiset eivät antaisi niitä hamsuille, kun taas toiset eivät näe asiassa mitään ihmeellistä. Tuossa on jotain aiempaa maitopurkkikeskustelua: viewtopic.php?f=4&t=129&p=115805&hilit=maitopurkk%2A#p115805 (http://hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=129&p=115805&hilit=maitopurkk%2A#p115805)

Lainaus käyttäjältä: "tiksu7"Saakos käpyjä antaa ? Ja mites niiden puhdistus ?
Voi antaa. Tosin meillä hamsut ei ymmärrä niiden päälle mitään :) Ite oon puhdistanu kävyt ihan vain pesasemalla.

Yadell: Hienoja riippumattoja. Ite en jaksaisi väkerrellä ja ihailenkin aina niitä, joilla intoa ja taitoa riittää.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 30.07.10 - klo:16:24
Mä olen väsäillyt itse nyt noita pajusiltoja. Tarttee laittaa kuvaa jossain välis. En aijo jostain syystä kyllä ikinä enää ostaa kaupasta. Rautalangan päätkin sain täysin piiloon. Jee  :mrgreen:

Sukulaisten tonteilla kasvaa pajua riesaksi asti. Ihanaa  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 19.08.10 - klo:01:33
(//http://i10.aijaa.com/b/00982/6576953.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6576953.jpg)

Siinä on nyt pitkää tunneliviritystä iltalenkkeilyä varten. Sainpahan aikaseks värkätä noita tänään ja kyl oli tytöt mielissään, ees taas juoksivat noissa. Täytyypä siis tehä lisää noita.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 19.08.10 - klo:18:20
^ Voi vitsi kun hieno ! Mulla on ollu ton tyylisiä myös välillä -ei tosin läheskään noin hienoja- ja hamsut on tykänny tosi paljon niistä, vielä kun piilottelee johonkin kolosiin tai virikkeiden päälle jotain syötäviä niin hamsut saa toteuttaa luontaista itseään etsimällä ja keräämällä ruokaa :) Ainoo huono puoli minkä koin oli se, että kaikki viritykset täyty aina kerätä pois, olis niin kiva, kun vois jättää tollasen puuhamaan aina lattialle :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 19.08.10 - klo:18:26
^Niinpä Minski, se kerääminen on aina se oma lukunsa, mut joka ilta mä aina järjestelen jonkunnäkösen radan ja siistin sen pois sitten. Nyt oon vähän laiskistunu, eli osan kamoista tungen kaappiin ja osan jätän siististi seinän viereen, ja nyt nuo kivet saa kyllä olla tossa, kun eilen väkersin ne niin hyvin paikoilleen. Haluan noille oman huoneen, missä lattialla ois kiinteä aidattu alue :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 20.08.10 - klo:20:50
Kun mulla on semmonen heinäpesä joka oli mun entisellä hamsterilla niin voiko sen antaa seuraavalle hamsulle, lähteekö hajut pois. esim pakastamalla? :DDD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: aapi99 - 21.08.10 - klo:18:48
mun talvikolle on pyhitetty huoneesta 1nurkka jonne isäni teli sellaisen kaukalon sitten on sanomalehteä ja 2ocm purua kovasti tykkään pikku Zorro siellä kaivella  :D
ps.sori kamera ei toimi joten ei ole kuvaa ainakaan vielä :<
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 23.08.10 - klo:18:29
Täältä saa kyllä uskomattomia vinkkejä, mulla kauhee hamsukuume taas vaihteeksi, haha  xD Et virikkeitä pitäis alkaa väsään ja kaikkea mukavaa : D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Isa - 23.08.10 - klo:19:17
Oon täs suunnitellu tekeväni koppeja yms kookkospähkinan kuorista,tulevalle hamsulleni, niin pitääkö kookkoksen kuoressa olevat hahtuvat repiä pois ettei tukehtuisi, vai voiko jättää?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 24.08.10 - klo:20:03
Keksinpä pringlespurkeille lisää käyttöä. Reiät sivuihin ja narulla tai rautalangalla häkin sivuun pinnoihin kiinni, muutamat purkit perättäin niin tulee kiva kulkuväylä hamsulle :)  Ei nyt mikään maailman kaunein, mutta voihan ne purkit päällystää halutessaan vaikka jollain värillisellä tms. paperilla.
Jostain syystä meille on kertyny reippaasti noita pringlespurkkeja :oops:  8-)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 24.08.10 - klo:22:08
^ Mulla on kans tollanen suunnitelmissa tehdä ja joskus meillä olikin putkia tollain kiinni hamsuilla. Joo ja mulla on melki 20 tyhjää Pringlespurkkia ( :oops:) tuolla hamsutarvikekaapissa odottamassa päivää, jolloin olen ahkeralla tuulella :) Tosin 20 ei oo hamsua kohden vielä montaakaan putkee, joten pitänee vielä jatkaa Pringles-addiktiota - ihan siis vaan hamsujen takia, enhän mä muuten :D Mulla on myös 2 pussia koirankeksejä siellä odottamassa samanlaista ahkeraa päivää; aattelin jokaiselle hamsulle laittaa koirankeksejä rautalangalla roikkumaan häkkien katoista :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 24.08.10 - klo:22:16
^Mä vielä joku aika sitten heitin Pringlespurkit roskiin, mut nyt on tullu säästettyä.. Kauhee pino niitä kertyny suht lyhyessä ajassa :D  Mitä ko laittavat tarjoukseen niitä, että Siwastaki sai 2 prk 2 e:lla :oops:

Hei kiitti Minski tosta koirankeksi-ideasta! Mun täytyy vaan hommata vähän rautalankaa, nyt kiinnitin nuo purkit joustokantilla (pysyy sen minkä aikaa pysyy).
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Joku - 03.09.10 - klo:17:37
Hei minulla olisi suunnitelmissa tehdä vessapaperirullan hylsyistä maan alainen tunneli,leikkaisin siivun pois ja laittaisin leikatun siivun lasia vasten jotta näkisin kuinka hamsteri mennä viilettää siellä.Siinä olisi loivasti nousevat hylsyt jotka vievät maan pinnalle :)
Toimisiko?
Niin ja uskaltaako tuollaista lyhyttä tunnelia rakentaa poikaselle?
Ja kuinka vanhana talvikolle saa antaa juoksupyörän?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Iinu - 04.09.10 - klo:16:47
Lainaus käyttäjältä: "Cindu"Kun mulla on semmonen heinäpesä joka oli mun entisellä hamsterilla niin voiko sen antaa seuraavalle hamsulle, lähteekö hajut pois. esim pakastamalla? :DDD

Mietin kanssa samaa? Ja entä kaikki puumökit myös?

Täältä saa hyviä vinkkejä, olen jo monta linkittäny suosikkeihin  :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Alpseta- - 05.09.10 - klo:12:58
Onko ihan turvallinen toi karvapesä mikälie xD Aattelin semmosen hankkii

http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/pr ... .php?c=139 (http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/product_catalog.php?c=139)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 05.09.10 - klo:17:28
^ Kyllä uskosin, että on ihan turvallinen, mutta helposti silputtava myöskin; yksi kasvattini omistaja laitteli kerran mulle kuvia, kun kasvattini oli silpunnut tuollaisen hienon karvapesän pesäaineksikseen :)


Cindu ja Iinu: KYllä mä ainakin kierrätän edesmenneiden hamsujen tavarat seuraaville, mä en tykkää että heitetään roskiin, jos jotain voi vielä käyttää :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 05.09.10 - klo:19:35
^^^ja nehän voi pestä; mä pesen heinäpesätkin: ruikkaan vähän tolua ja huuhtelen ja kuivatan hyvin, luulen, että tekee heinäpesälle hyvää jos on jo ritikuiva. Puiset myös pesen ihan reilusti pesuaineella ja harjalla.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 06.09.10 - klo:16:05
^
Voiko fairyllä pestä mm. dunan pohjan tai ruokakupit?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Yadell - 06.09.10 - klo:16:45
Tein Alvarille tällaisen virikkeen vessapaperirullista. :)

(//http://img9.petsie.org/petsie020542156_b.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 06.09.10 - klo:17:10
Lainaus käyttäjältä: "Cindu"Voiko fairyllä pestä mm. dunan pohjan tai ruokakupit?
Voi, kunhan muistaa huuhdella tavarat hyvin pesun jälkeen.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 06.09.10 - klo:20:39
Lainaus käyttäjältä: "Yadell"Tein Alvarille tällaisen virikkeen vessapaperirullista. :)

(//http://img9.petsie.org/petsie020542156_b.jpg)

Tosi hieno! Mitens ne pääsee tonne ylimpiin putkiin?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 07.09.10 - klo:17:05
Yadell: Ootko uusimmasta Lemmikistä ottanut ohjeen? :) Näin ton kanssa, mutta miten sait ne pysymään kasassa? Ajattelin vaan, että ohjeessa sanottiin muistaakseni paperiliimaa, niin onko haitaksi jos (ja kun) sitä maistellaan?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: -Alpseta- - 07.09.10 - klo:20:14
Eihän uusi hamsu stressaannu jos sille laittaa pesemättä edellisen hamsun kamat paitsi juomapullon ja ruokakupin.  :o
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Yadell - 09.09.10 - klo:15:34
Lainaus käyttäjältä: "HamsterSailor"Yadell: Ootko uusimmasta Lemmikistä ottanut ohjeen? :) Näin ton kanssa, mutta miten sait ne pysymään kasassa? Ajattelin vaan, että ohjeessa sanottiin muistaakseni paperiliimaa, niin onko haitaksi jos (ja kun) sitä maistellaan?

Juuri siitä :) Se oli kissoille tarkoitettu, mutta käy hyvin hamsterillekin. Ihan tavallisella erikeeperillä liimasin, ei ole haitallista hamsterille.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 09.09.10 - klo:19:24
Ok, ehkäpä itekkin teen mut ensin pitää vaan haalia noita rullia :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 10.09.10 - klo:14:20
Virikkeitä löytyy kyllä, on putkia, kiikkusilta, puusilta, juoksupyörä, mökkejä, pahvilaatikoita ja tasoja.

Harmittaa vaan että ostin joskus muovisen pesämökin joka on hieno ja siihen pääsee kiipeämään, mutta sitten kotiin tultaessa myöhemmin tajusin että reunat ovat tosi teräviä, joten en kehtaa tätä käyttää kun pelkään että hamsu loukkaan itsensä siihen, niin ei Söpö sitä sitten saanut viittä minuuttia pidemmäksi aikaa... Taisi silloin tykätäkkin enemmän puumökistänsä :D

Pitää ostaa pringles purkki että saa siitä hamsterille tunnelin kun se on syöty.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 10.09.10 - klo:15:23
Hahaa vihdoinki sain aikaseks ton vessapaperi-iglun ! niin kauan oon miettiny et pitäis joskus kokeilla ja tässä on nyt tulos  :D

(//http://i1216.photobucket.com/albums/dd371/muksupiltti/Kuva.jpg?t=1284121454)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 11.09.10 - klo:15:04
Lainaus käyttäjältä: "Gina"Hahaa vihdoinki sain aikaseks ton vessapaperi-iglun ! niin kauan oon miettiny et pitäis joskus kokeilla ja tässä on nyt tulos  :D

(//http://i1216.photobucket.com/albums/dd371/muksupiltti/Kuva.jpg?t=1284121454)

Wau tosi hieno! Minkälaista kippoa tuohon käytit?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Iinu - 11.09.10 - klo:22:53
Lainaus käyttäjältä: "Minski"Cindu ja Iinu: KYllä mä ainakin kierrätän edesmenneiden hamsujen tavarat seuraaville, mä en tykkää että heitetään roskiin, jos jotain voi vielä käyttää :)

Äh, en osannu sanoa oikein  xD
En tietenkään heittäis mitään mökkejä pois, tarkoituksena oli kysyä että pitääkö puumökit tai heinäpallot ym. jotenkin puhdistaa, pestä esim., ennenkuin antaa toiselle hamsulle?

//muoks: Luin kyllä Mirkun kommentin, mutta oletteko muutkin pesseet ne? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sirpa - 11.09.10 - klo:23:50
Lainaus käyttäjältä: "Iinu"Äh, en osannu sanoa oikein  xD
En tietenkään heittäis mitään mökkejä pois, tarkoituksena oli kysyä että pitääkö puumökit tai heinäpallot ym. jotenkin puhdistaa, pestä esim., ennenkuin antaa toiselle hamsulle?

//muoks: Luin kyllä Mirkun kommentin, mutta oletteko muutkin pesseet ne? :)
Joo, meillä on pesty kyllä. Ensimmäisen hamsterin kuolisyy oli epäselvä ja varmuuden vuoksi ne tarvikkeet desinfioitiin, joita en raaskinut heittää menemään. Puukalusteet pesin kuumalla vedellä, tiskiharjalla ja mäntysuovalla, sen jälkeen panin ne muistaakseni 90-asteiseen uuniin joksikin aikaa. Muovi- ja metallikalusteet desinfioin (//http://hiiru.blogspot.com/2009/03/hamstereiden-kalusteiden-puhdistus-ja.html).
Muuten olisin ihan vain pessyt häkit, mökit ja muut sellaiset kalusteet. Heinäpesiä ei nyt oikein voi pestä, joten ne varmaan heittäisin menemään. En tiedä olisiko se ihan välttämätöntä, olettaen että edellinen hamsteri on ollut terve, mutta ajattelen ettei jää kalusteisiin ainakaan paljon edellisen asukkaan hajuja, jotka voisivat ihmetyttää uutta hamsua.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 12.09.10 - klo:23:24
Cindu : kiitos !  :D  

Tollanen koirankeksi purkki, mut vaan semmone vähä enemmän neliön muotonen :)

(//http://www.freewebs.com/shop_lasvegas/bakerlitetrainingbiscuits.jpg)



Auttakaaa !  

Vinkkejä kaivataan !
Haluisin tonne Ginan häkkiin jotain uusia virikkeitä mut ideoita ei oikee oo, oon koittanu täältä kerätä ideoita mut en jaksa koko topiccia selata ku niin monta sivua nii jos joku keksis mulle jotai ideoita

Ginalla nimittäin on roikkuva putki, normi putki maan tasalla, vessapaperi iglu, tietysti koppi, juoksupyörä, pureskelukeppi ( käyttämättömänä ) , tikkaita ja riippukeinu, jotain pitäis vielä saada :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 13.09.10 - klo:01:14
^heinäpesä, pitkiä pajusiltoja
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 13.09.10 - klo:18:43
^^ Erilaisia tasoja ja kiipeilymahdollisuuksia, lisää putkia, heinäpesä, kiviä, oksia, jtn kopperoita, kiikkulauta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: EmmaTi - 16.09.10 - klo:14:22
Olisin kysyny juoksupyöristä, että minkä "merkkinen" on sellanen juoksupyörä, missä on siniset reunat ja keltainen keskeltä (siis siitä missä hamsu juoksee). Niitä näkyy monilla kuvissa mutta kaupoissa en oo nähnyt. Onko niitten halkaisija 20cm?
Ja mistä saa? Kiitos vinkistä jo etukäteen kun en oo oikein sopivaa pyörää vielä löytänyt..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Meven - 16.09.10 - klo:14:29
^ Mulla on tommonen sinireunainen, mutta siinä on kyllä läpinäkyvä sisälmys, että tuskin tarkoitat tällaista (//http://www.lemmikkiexpress.fi/product_details.php?p=1333)? Toi on kyllä ihan super ihana ja hyvä, ei pidä mitään ääntä, vaikka tuo juoksis siinä yöllä. (: Tosin se on muovia, että kattellaan nyt kauanko on yhtenä kappaleena.
Edit: Ai oho, keltainen siitä juoksupaikasta.. No ei sitten ainakaan ole tuo. :D

Mä tahtoisin rakentaa erilaisia tasoja tohon terraarioon, mut se on vain 30cm korkea, ni en tiiä miten tekisin.. Ku en halua, että talvikko pääsee tarraamaan tosta kannen verkosta ja roikkuu siinä. :s Pitää kehitellä jotakin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Henni - 16.09.10 - klo:15:09
Lainaus käyttäjältä: "EmmaTi"Olisin kysyny juoksupyöristä, että minkä "merkkinen" on sellanen juoksupyörä, missä on siniset reunat ja keltainen keskeltä (siis siitä missä hamsu juoksee). Niitä näkyy monilla kuvissa mutta kaupoissa en oo nähnyt. Onko niitten halkaisija 20cm?
Ja mistä saa? Kiitos vinkistä jo etukäteen kun en oo oikein sopivaa pyörää vielä löytänyt..

http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/pr ... php?p=1126 (http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/product_details.php?p=1126)

Jos tarkoitit tuollaista pyörää, mutta eri värisenä niin se on Bittu-merkkinen.
Meillä toimii ainakin hyvin. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: EmmaTi - 16.09.10 - klo:18:22
^Joo just tota Bittu-merkkistä tarkoitin! Kun se on vähän isompi kuin useimmat markkinoilla olevat, ja meidän hamsuli on aikas iso tyttö. Ja selvis myös mistä saa tilata..

Kiitos vastauksista molemmille!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 17.09.10 - klo:21:58
Onko vanerista tehty taso vaarallinen? Voiko se jyrsiä? Vai onko kovalevystä tehty parempi kun se on niin kovaa ettei voi jyrsiä? Mulla on jotain vanhoja keppihevosia kun leikin niillä pienempänä niin sahataan niistä ne päät ja laitetaan kiinni tasoon, haha  xD

Sitten kukkaruukusta: Onko se reikä mikä siinä on niin vaarallinen syrkile? Miten sen voisi peittää jos on? ;o
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 17.09.10 - klo:22:30
No meillä on yhdessä häkissä taso koivuvaneria ja ei oo jyrsitty sitä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Meven - 20.09.10 - klo:09:34
Mä kysyisin nyt juoksupyörästä, että onko teillä se aina häkissä?

Toi pieni kuukauden ikänen talvikko nimittäin tykkää pyörästä paljon. Kyllä se välillä muutaki tekee, ku juoksee, mut on selvästi sen lempi virike toi pyörä. Ongelma vaan on se, että se ottaa siinä niin hirveet vauhdit, et lentää välillä jopa voltilla pois siitä! :( Eilen otin sitten yöksi ton pyörän pois, ettei siihen satu ja se tuli ihan kahjoksi. Yritti päästä koko ajan pois terraariosta (kiipes jopa terraarion kattoverkossa :s). Eli mitä tekisitte tässä tilanteessa? Sillä on muitakin virikkeitä (kiipeiltävää, kaivettavaa, pureksittavaa, tunneleita, koloja), mut silti juoksupyörän poisvieminen sai sen haluamaan pois terrasta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 20.09.10 - klo:12:51
Jos sulla on tää http://www.lemmikkiexpress.fi/product_d ... php?p=1333 (http://www.lemmikkiexpress.fi/product_details.php?p=1333) juoksupyörä nii mä en kyllä missään nimessä pitäis tota ! Ihan esimerkiksi tällästen takia : http://www.youtube.com/watch?v=YXRH50fvHWA (http://www.youtube.com/watch?v=YXRH50fvHWA)

Ja sit vielä, eikös se ollu 3kk vai 4kk se suositus millon hamsterille sais vasta laittaa pyörän ? Jos sulla on 1kk hamsteri ja tollanen pyörä niin mä en missään nimessä pitäis..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Meven - 20.09.10 - klo:13:13
^ On toi, mutta sen verran isompana, ettei oo vielä kokonaan ympäri mennyt, mutta on lentänyt pois silti. /:

Kaikkea oon lukenu hamstereista, mutta sitä en tiennyt, ettei saa vielä laittaa juoksupyörää! Voi höh, kun se niin tykkää siitä. Mutta joo, eiköhän se härveli saa sitte lähteä ja tilalle jotain muuta kivaa. Katotaan sitte myöhemmin uudelleen.

Mut onko just toi juoksupyörä muutenkin siis huono? Mikä ois sitte parempi, kuitenki sellainen, ettei pääse tuon tassut tipahtamaan väleistä?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 20.09.10 - klo:13:24
No mä en tosta pyörästä muuta tiedä, kun sen mitä oon nähny ja kuullu, että helposti on sieltä hamsut lennelly pois, ainot hyvä asia minkä minä olen kuullut, on se että aika äänetön pyörä, mut en kyllä sen perusteella tommosta laittais, kun kuuleman perusteella aika vaarallinen, ja jos sullakin hamsu lentäny sieltä ulos niin sen pitäis jo kertoa siitä..

Itelläni on ollut ainaki nää kaks ja ollut ihan hyviä:
http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/pr ... .php?p=459 (http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/product_details.php?p=459) ja http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/pr ... php?p=1125 (http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/product_details.php?p=1125)

Edit: Tuolta sais ton Rollyn halvemmalla (tossa on vielä kolme eri kokoa) http://terrieri.net/index.php?main_page ... ts_id=2048 (http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=2048)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Meven - 20.09.10 - klo:13:41
Kiitos! Kyllä mä ajattelin ainakin kokeilla jotain toista pyörää, ku toi Silent Spinner on turhan vaarallisen oloinen.

Osaatko vielä sanoa, että kuinka äänekkäitä nuo sun linkittämät pyörät on? Mä kun nukun ton kanssa samassa huoneessa..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 20.09.10 - klo:14:02
No mun muistaakseni toi bittu oli kyl lähes äänetön. Tällä hetkellähän mulla on tollanen tosi vanha pyörä käytössä ( ei taida saada uutena enää mistään ). Mut sillonku oli toi bittu niin tosiaan oli aika hiljanen. Joku muu jolla on toi Bittu käytössä niin vois sanoa mitä mieltä on.
Tosta Rollystä kyl kuulu semmonen pieni kolina mut ei sekään nyt mitenkään hirveen kovaa kuulunut  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 24.09.10 - klo:13:33
Voikahan hamsulle tehdä suolataikinasta mökin/pienen tason etc?
Siinä ei ainakaan ole mitään vaarallisia aineita (kun lapsillekkin annetaan sitä muovailtavaksi, eikä haittaa jos sitä pistää suuhun, koska raaka-aineina on vain suola, jauho, öljy, vesi)...

Hamsuillehan suositellaan myös suolakiveä, joten tuon jyrsiminen ei olisi kai pahitteeksi? :D

Mikä on teidän mielipiteenne, voisiko tuolle tehdä suolataikinasta jotain?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 24.09.10 - klo:18:29
Testasin tänään tehdä vanerista kääpiö mökin. Vasemman puoleinan punakattonen toimi mallina. Hinnaksi tuli noin. 0,40e  :mrgreen:
(//http://i3.aijaa.com/b/00483/6770816.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6770816.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 24.09.10 - klo:20:00
Taikahamsulla tuli hieno :yes: Vois itekkin koittaa tehdä :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 24.09.10 - klo:20:04
^^ Wau! Taikahamsun luomuksia, mm. tikkaita olen täällä aiemminkin ihastellut.  :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 24.09.10 - klo:21:02
Kiitoksia vaan  :oops:  Toi nyt oli vaan testikappale ja nyt jo hahmoteltu vanerille parikin mökkiä huomista varten  :) Tosiaan toi punakattonen on kaupan mökki josta otin mittoja.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 26.09.10 - klo:16:01
(//http://i3.aijaa.com/b/00722/6780118.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6780118.jpg)
(//http://i7.aijaa.com/b/00424/6780119.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6780119.jpg)

Nyt vihdoin sain kimmokkeen tehdä ite kunnollisen riipparin, en oo vaan saanu aikaseks kaivaa ompelukonetta kaapista esille, saumuria en jaksanu kaivaa esiin, mutta tollanen riippari onnistuu kyllä ihan pelkällä oimpelukoneellakin. Nyt täytyis vaan hommata kiinnikesysteemejä enemmän, niin sais muillekkin, ku Ullalle noita :)
Ja muoks: kankaana on käytetty kierrätysmatskua, eli pojille hieman liian tyttömäinen pinkki tyynyliina sai uutta käyttöä. Voi pestä kuudessakympissäkin tarvittaessa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 26.09.10 - klo:16:07
^ihana :sydan  ...mä just mietin, että pitäisi Dobbylle tilata jotain tommosia.

Jotkut ne vaan osaa, niinkun taikahamsun mökki, hieano :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 26.09.10 - klo:18:00
Tein äsken hamsuille tikkaat :) Tai ei se varsinaisesti tikas oo, mutta kaarnainen puunpala, johon kiinnitin sellaset koukut, mitä eläinkauppojenkin tikkaissa on. Askelmia en laittanut, koska siinä on rutkasti sitä kaarnaa, mihin kynnet ottaa kiinni :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 26.09.10 - klo:21:44
(//http://i7.aijaa.com/b/00646/6781166.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6781166.jpg)
(//http://i2.aijaa.com/b/00332/6781167.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6781167.jpg)

Iltasella vielä hurauttelin Lillanille pitkän kangasputkelon :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 26.09.10 - klo:22:10
^ Oi että  :sydan
Mä tein meidän Köntille jostain kangaspalasta riippumaton, mutta mokoma äijä jyrsi sen heti irti kiinnikkeistään... En tosin jaksanut ommella reunoja, leikkasin vaan neliön kankaasta ja laitoin klemmarit kulmiin. Hiirillä se on toiminut, mutta hamsuilla näköjään ei.  :kieli
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 26.09.10 - klo:22:39
Kiitos :)
Mullakin on epäilys, että huomenaamulla ko kurkkaan Lillania ja Ullaa, niin on kiinnikkeet vedetty hajalle xD  Mut ei se mittään, sitte fiksataan jos pystytään.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 26.09.10 - klo:23:16
Makeita riippareita Napella.

Tässä vielä tän vikkonlopun väkerrykset yhessä kuvassa.
(//http://i6.aijaa.com/b/00112/6781723.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6781723.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 26.09.10 - klo:23:52
^Kiitti!
Ihania mökkejä (itseasiassa löysin yhden puretun mökin ovellisen etuosan niin jos haluat niin saat sen niin voit tehä siitäki jollekki möksän)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Lurppafan - 27.09.10 - klo:18:42
Meillä on vessapaperirullia, kanamunakennoja, ostettu on pajusilta, kenkätalo, puupirtti ja vaikka mitä  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 27.09.10 - klo:22:13
Taikahamsu hurahtanut hamsumökkeihin :) On kyllä hienoja ja näyttää ihan kuin kaupasta ostetuilta :yes: Jotkut ne vain osaa - ja viitsii.


Napella myös hienot riippuputkilo ja riippumatto :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 27.09.10 - klo:22:22
Juu ja tänään Napen mies haki lisää vaneria n.1mx45 paloja 8kpl yhteishinta:20e joten lisää tulossa mökkejä ja tasoja  :mrgreen:. Hintaa mökeille tuli n. 0,40e joten suuri säästöhän tuo on kun vaan viitsii.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 27.09.10 - klo:22:25
Kiitti MInski  :)

Niin, nehän oli isoja palasia, mitä se Pena kanto kotiin, saan tohon korkeeseen häkkiin hyvän tason!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 27.09.10 - klo:22:48
^^hitsi kun asuttas lähempänä toisiamme: voitas pitää virikeduunaus-iltoja...että oot heinot möksät tehnyt, ei kyllä kalpene kaupan vastaaville :yes:

...Dobbykin haluis sellasen tason ja vinokattomajan :yea:  ...ja kanssa sellasen retro-riipparin/tunnelin...Nape :yea:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 27.09.10 - klo:23:39
^ Semmoset hamsuihmisten askarteluiltamat oiskin kivoja!  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 28.09.10 - klo:00:11
Siis olis huippu pitää jotku askarteluiltamat :D  Mä voin tuoda ompelukoneen ja kankaita xD  Tai sitte tuutteki kaikki meille ja tungetaan Pena ja lapset siks aikaa johonki, että saadaan rauhassa nikkaroida :angel

Mirkku: Vai haluais Dobbykin tuollaisen riipparisysteemin, niin sehän taitaa tykätä kaikesta retrosta :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 28.09.10 - klo:11:58
Sähkökuviosaha ja ruuvipenkki ois kans ihan must, mulla on täällä himassa kaikki tarvikkeet mökkeihin paitsi ruuvipenkki, niin on ollut vähän hankalaa saada tehtyä mitään. Maalla olen askarrellut mökkejä, mulla ei taida olla niistä pahemmin kuvia mutta esimerkiksi tässä kuvassa (//http://i292.photobucket.com/albums/mm39/tijuana-walkers/martinduna270609.jpg) mökki on itsetekemäni  :) Ja teinhän mä joskus yli vuosi sitten poskariinkin sen mökinrakennusjutun...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 28.09.10 - klo:14:22
Mä hommasin 8e sähkökuviosahan ja poraan reikäteräsarjann jolla saa tehtyä noita ikkunoita ja ovia. Sahailen kylppärissä ja nikkaroin olkkarin lattialla istuen  :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 28.09.10 - klo:14:24
Mullakin oli sähkökuviosaha, mutta vaari vei sen takaisin mökille viime viikolla kun en kuulemma tarvinnut sitä.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: petosiru - 28.09.10 - klo:14:25
^^Mistä sait sahan noin halvalla? Kivoja mökkejä oot tehny.  :) Iteki vois koittaa jos olis välineet..
Mulla ei tosin o poraakaan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 28.09.10 - klo:14:42
^ Mä en oo poraa tarvinnu, oon sahannu kuviosahalla oviaukotkin. Ei tosin tuu tommosia hauskoja pyöreitä koloja. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 28.09.10 - klo:15:07
Tarjoustalosta ostin tuon omani. Noi reikäterät on tosi kätsyjä ja nopeita noissa mökeissä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 28.09.10 - klo:15:13
Mitä kaikkee tollasen mökin tekemiseen siis oikeastaan tarvii? Olis kiva itsekin tehdä omille hamsuille, vaikka hyvinhän noi pahvilaatikotkin toimii.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 28.09.10 - klo:17:37
^ Puulevyä, sahan ja liimaa tai nauloja. Mä käytän erikeepperiä.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 28.09.10 - klo:19:57
Voi ettänsä...postista oli putkahtanut tälläinen hieno retro-riippari :)

Voi Nape Nape...suurkiitos :sydan

Tässä Harry ja veljensä Larry esittelevät riipparia, kun itse sankari on vielä untenmailla :zzz:
(//http://img.photobucket.com/albums/v721/YoursMirkku/riippari2.jpg)

(//http://img.photobucket.com/albums/v721/YoursMirkku/riippari.jpg)

Pitää sitä vielä mallata paremmin, nyt piti vaan saada se heti käyttöön :P

...tarjoustaloon vie munkin askeleet; pitää käydä katsastamassa niitä taikahamsun mainitsemia värkkejä :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 28.09.10 - klo:20:04
^ Voi kun ovat Larry ja Harry suloisia poikia.  xD  Mut vautsi, tosi kiva toikin riippari ja myös Napen aiemmin esittelemät kangasvirikkeet oli tosi hienoja! Taikahamsun mökit kans.

Mistähän tommosta puulevyä sais ostettua noihin mökkeihin? Ja väännetään rautalangasta, niin onnistuuko toi tekeminen myös pelkän poran avulla, vai tarviiko siihen väkisin johonkin sahaa? Miten millään sahalla edes saa noin pientä tehtyä?  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 28.09.10 - klo:20:18
Mä ostin täält yhelt kirpparilta noi levyt mut saahan niitä ostettua puutavaraliikkeistä. Siis totta kait tarttee sahaa moneenkin kohtaan eihän poralla mitään yksinään tee. Mistä Mirkku sä ton riipparin oot hankkinnu?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: ammie - 28.09.10 - klo:20:23
Mä tuumin, jos sen ois saanut tehtyä niin, että porailee niitä reikiä ihan vierekkäin tai muuta yhtä nerokasta.  :D  Taitaa mulla taas kaatua homma siihen, että meidän ei oo koskaan tullut hankittua sahaa. Hitsi vie.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 28.09.10 - klo:20:24
^^Ulla, Linda, Lillan ja Gunvald lähettivät Dobbylle :sydan  ...olivat pyytäneet Napen tekemään, kun Dobbyn äiskällä (siis Mirkulla) on ompelukonekammo :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 28.09.10 - klo:20:28
Oho Napehan on laittannu koneen sauhuamaan. Napenhan kannattaa alkaa myymään niitä kun ostajiakin on varmaan paljon.

Sahat nyt ei paljoa maksa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 28.09.10 - klo:20:29
...ja sun niitä möksii :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 28.09.10 - klo:20:36
NOh niit ny ei taida kehtaa myydä kenellekkään  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 28.09.10 - klo:20:49
Juu, meidän tytöt + Gunvald halus vähän yllättää Dobbyn :)  Mukavaa, että oli mieleinen riippari :sydan
Ja muutes, Dobbylla on hienosti laitettu tuo häkki!!!

Meilläkään ei oikeen mitään vasaraa, tavallista sahaa, ruuvareita ja nauloja kummempia työkaluja oo, että melkeenpä pitäs käyä jostain hankkimassa, että vois itsekki kokeilla tota mökkien tekoa, vaikka epäilen, että niistä tulee jotain hökkeleitä :D
Paula sai niin hienoja noista mökeistä tehtyä, mut jotku ne vaan osaa :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 29.09.10 - klo:20:24
Lainaus käyttäjältä: "Vevve"^ Semmoset hamsuihmisten askarteluiltamat oiskin kivoja!  :D
Joo! Voidaan yhdessä mm. sahata otsat hiessä kookospähkinöitä auki tai edesauttaa naapurisopua hakkaamalla vasaralla nauloja oikein monen ihmisen toimesta. :D

Tässä mun viimeaikaiset askartelut ja taidan jatkossakin tehdä itse noi puuhärpäkkeet, tuli meinaan zooplussalta viime tilauksesta niin surkeeta laatua... Noihin pehmoputkiin pitäisi vielä keksiä jotkut kiinnityssysteemit.

(//http://img.photobucket.com/albums/v649/korigan/Kuvia_locked/TSIvirikkeet.jpg?t=1285780797)

(//http://img.photobucket.com/albums/v649/korigan/Kuvia_locked/pampulaputki.jpg?t=1285780850)
Pampula rukka joutui malliksi ihan vaan ruokapalkalla, aikamoista kiskurimeininkiä.  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 29.09.10 - klo:20:30
^ Tosi hienot puusillat! Mun tekemistä tuli aika kökköjä, en löytänyt sopivia oksia niin sahasin laudasta palikoita  :D

...Hitsi, nyt alan kaipaamaan kaikkia tarvikkeita tänne. Just vietiin se saha ja puulevykin mökille.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 29.09.10 - klo:21:16
^^vähän hienoja :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 29.09.10 - klo:22:38
Tosi hienoja noi tikkaat ja sillat+putket ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minski - 29.09.10 - klo:23:45
Lainaus käyttäjältä: "Mrk"http://img.photobucket.com/albums/v649/ ... 1285780797 (http://img.photobucket.com/albums/v649/korigan/Kuvia_locked/TSIvirikkeet.jpg?t=1285780797)
Vitsi kun hienoja :huh
Miten te jaksatte näperrellä kaikkia tollasia ? Mulla ei riitä itellä intoa ja tuntuu, ettei oikein aikakaan. Noikin on kun kaupasta ostettuja.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 29.09.10 - klo:23:46
On kyllä hienoja siltoja ja putkia tehty, siis vautsi vau!!! Vitsit, mulla ei kyllä sinni riittäs noiden siltojen tekoon.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MortimerRiddle - 30.09.10 - klo:00:34
Olisipa enemmän rahaa ja aikaa niin saisi aina uudenlaisia virikkeitä hamstereille. Tuntuu hieman ikävälle kun vain samoja virikkeitä noilla nyt on. Mutta eipä voi paljon mitään ostaakaan kun joululahjoihinkin pitää alkaa säästämään... Ehkä ostankin jotain jännää sitten noille lahjojen muodossa. Täytyy katsoa mihin rahat riittävät ihmisten jäljiltä.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 30.09.10 - klo:00:58
Tein tänään kokeilun taustasta terraan ja huomio kuvassa näkyy enemmän ilmakuplat kun livenä!!! Kaikki noi on luonnonmateriaaleja kontaktimuovin sisällä joten täysin tiivistä siitä ei saa.
(//http://i6.aijaa.com/b/00147/6798533.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6798533.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 30.09.10 - klo:02:17
On hieno tuo tausta!!! Viimeistään lauantaina näänkin sen livenä :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 01.10.10 - klo:18:23
Lainaus käyttäjältä: "Narsu"Voikahan hamsulle tehdä suolataikinasta mökin/pienen tason etc?
Siinä ei ainakaan ole mitään vaarallisia aineita (kun lapsillekkin annetaan sitä muovailtavaksi, eikä haittaa jos sitä pistää suuhun, koska raaka-aineina on vain suola, jauho, öljy, vesi)...

Hamsuillehan suositellaan myös suolakiveä, joten tuon jyrsiminen ei olisi kai pahitteeksi? :D

Mikä on teidän mielipiteenne, voisiko tuolle tehdä suolataikinasta jotain?

Kaipaisin vieläkin tietoa,voiko hamsulle tehdä suolataikinasta mökkiä... :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 01.10.10 - klo:18:39
^Ite en tekis, joku muu voi vastata fiksummin. Ite käytän puisiamökkejä taikka pahvilaatikoita.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 01.10.10 - klo:19:54
En kyllä tekis taikataikinasta, en usko, että on hirveen terveellistä jos hamsu alkaaki jatkuvalla syötöllä nuoleen sitä asumustaan.

Tässä tän päiväsiä ompeluksia
(//http://i6.aijaa.com/b/00946/6806522.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6806522.jpg)
(//http://i2.aijaa.com/b/00719/6806525.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6806525.jpg)
(//http://i4.aijaa.com/b/00294/6806523.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6806523.jpg)
(//http://i7.aijaa.com/b/00955/6806524.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6806524.jpg)
(//http://i10.aijaa.com/b/00517/6806521.jpg) (//http://www.aijaa.com/v.php?i=6806521.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 01.10.10 - klo:20:47
^Hienoja!

Kieltämättä vähän tylsää tehdä noita puuvirikkeitä, mutta niin on myös telkkarin katselu. Joten yhdistetään kaksi tylsää: tv + virikkeiden askartelu ja tadaa, saadaan aikaan mukiinmenevää aktiviteettia.

Ompelut vaatii sitten vähän enemmän keskittymistä, esim. mulla kesti jonkin aikaa että keksin miten saan saumat noissa putkissa piiloon ja olen sentään opiskellut alaa. :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Meven - 02.10.10 - klo:09:14
^^ Mahtaiskohan jossain netissä olla ohjeita tommosiin kaikkiin ompelujuttuihin? Tykkään tosi paljon ompelusta, mut ideat kaatuu yleensä siinä vaiheessa, kun pitäs löytää ohje. Ja ilmanhan mä en saa mitään aikaiseksi. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 02.10.10 - klo:10:07
Mikä kangas ois noihin riippareihin ym. hyvää? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 02.10.10 - klo:11:20
^Mun mielestä sellainen pinta jossa hamsteri oleskelee olisi hyvä olla fleeceä tai muuta vastaavaa kangasta, joka ei ole tyypillisestä "langasta" kudottua. Jos hamsteri innostuu jyrsimään kangasta, se ei purkaannu langanpätkiksi, jotka voivasivat mahdollisesti kiertyä jalan ympärille, joutua suolistoon jne. Ylipäänsä kannattaa aina valvoa sitä käyttöä (jyrsiikö ja mistä kohdasta), ettei hamsterille satu onnettomuuksia.

Esim. noihin putkiin voi laittaa mitä tahansa kangasta päälle, mutta sisäkankaaksi kannattaa laittaa fleeceä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Heli - 07.10.10 - klo:13:29
Tää tyhmä kyselee, että miten nuo sillat on tehty? En oo koskaan noihin sen tarkemmin tutustunut kuin kuvien kautta.
Tosi hienoja olette kyhäilleet!  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 07.10.10 - klo:14:03
^Saattaa olla olemassa helpompiakin tapoja, mutta mä olen ensin leikannut puutarhaleikkureilla sopivan mittaset ja kokoiset osat oksasta, sitten porannut jokaiseen yksitellen kaksi reikää ja pujottanut kaksi rautalankaa reikiin, molempiin reikiin yhdet. Siitä vaan jatkaa poraamista ja pujottaa taas seuraavan rautalankaan, edelliseen kiinni. Kun silta on sopivan mittainen, leikkaa ylimääräiset rautalangat pois (tai taittelee ne) ja sitten olen hakannut vielä yhden oksan palan vasaralla ja nauloilla päihin kiinni.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Heli - 07.10.10 - klo:14:13
Kiits. Arvelinkin että olisko ne just noin kyhäilty. Josko jaksaisi vaikka itsekin joskus innostua askartelemaan.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anni&Linus - 15.10.10 - klo:13:26
Juu, Linuksella on:

- Vessapaperinhylsy putki (yhdistetty 3kpl)
- Juoksupyörä
- Juoksupallo (jota aina silloin tällöin kokeillaan, mutta useimmiten annan juosta ihan vapaana   :D  )
- Sellainen taiteltava pajusilta joka on aika leveä...
- Keinulauta
- Paljon purua ja jonniin verran heinää
- Suolakivi
- Chincilla hiekkaa (Koska se on talvikko)
- Sit sellasia puisia palikoita, joilla mä ja mun sisarukset joskus rakenneltiin. Niillä saa tosi hienoja rakennelmia, ja Linus Loves  :D Ja niissä on sekin hyvä puoli et, niitä ei laiteta kiinni liimalla yms vaan niissä on pieniä reikä ja palikat saa yhdistettyä työöntämällä niiin puisia tikkuja jotka pitää ne kasassa! Ei vaaratilanteita  XD
- Juomapullo & Ruokakuppi Ofc.  XD
- Omenapuunoksa ja sellasesta pienikokoisesta laatikosta tehty taso.
- Puinen rasia jonka päälle saa kiipeillä
- Herkkutanko (ei aina)
- Pesäkoppi
- Sit tein sille sellasen hienon "riippumaton" jota en oo ehtiny kiinnittää vielä  :D
- Eläinkaupasta ostettu puinen aika lyhyt putki, jossa on reikiä joista mahtuu ulos
- Se täällä kerrottu WC-paperimökki :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 17.10.10 - klo:14:08
Värkkäilin äsken kolme erikokosta pajusiltaa. Tai oikestaan ne on pihlajasiltoja, koska tein ne pihlajasta :D Igluja on kanssa tullut tehtyä urakalla, mutta ne tuhotaan sen verran nopsasti, että teen taas tänään niitä.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hilla - 17.10.10 - klo:21:50
Meillä on myyllä

- Puinen mökki johon on Myy neiti väkertänyt ikkunan... Pitäähän sitä nyt ulos nähdä...  :pihalla:
- Jyrsimien tikku, mutta ei ole hampaallaansakkaan koskenut
- Ruokakuppi ja vesipullo. Ruokakupissa marsujen kuvia...
- Pajusilta jonka alla on hyvä selällään köllötellä  :sydan
- Suuri kerros purua jossa on kiva kaivella
- Violetti juoksu pyörä jossa on kiva käydä nukkumaan. Mie en kyllä tuossa juokse!, se on myyn mielipide
- Sitten onhan meillä vessapaperi rullia joihin on askarreltu ikkunoita...  :huh
Chincillan hiekkaa pitäis hankkia...   :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Insku - 18.10.10 - klo:17:15
Mellillä on:

-paljon purua
-semmonen puinen taso
-pesämökki
-vessapaperi hylsy
-semmonen kukka ruukusta särkyny pala joka on sillan muotonen
-kylpyhiekkaa (melli on talvikko)
-mustikan varpu
-vessa paperi iglu johon on neiti reijittäny ikkunoita  xD
-ja sit kaikki perusvarusteet (juomapullo, ruokakupit yms.)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 19.10.10 - klo:13:17
Pitääpä joku päivä itekkin värkätä tuollainen vessa-paperi-iglu, kun se on niin suosittu :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 19.10.10 - klo:14:40
Ne iglut on musta tosi hyviä piilopaikkoja, pesiä ja yleensäkin virikkeitä, koska hamsut tykkää jyystää irti paperisuikaleita siitä :) Ite teen niitä suurin piirtein liukuhihnalta :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Meven - 19.10.10 - klo:14:57
Onko kellään ideoita, mitä voisi tehdä monesta tyhjästä vessa- ja talouspaperirullasta? On niin tylsää laittaa niitä terraan vain sellaisenaan ja kun tuo ei jyrsi niitä ollenkaan, niin on kertynyt ihan kiva kasa. En viitsisi poiskaan heittää, kun olis tosiaan kiva väkertää niistä jotain.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 19.10.10 - klo:16:08
^ Leikkaa esim. talouspaperirullan kylkeen reikä, ja laita siihen esim. wc-paperirulla ja näin rullista syntyy jännä verkosto :)
Myös juoksutusta varten voi tehdä tällä tavalla suuren verkoston, ja laittaa pari herkkua sinne, että hamsu voi etsiä :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 19.10.10 - klo:19:52
Mä oon tehnyt myös semmosen pienen ns. 'tason' vessapaperirullista, niin et olikohan siinä joku 8 wc rullaa, laittaa ne sillain pystyyn, kolmion mallisesti, sit liimaa semmosen tukevan pahvinpalan siihen päälle ja valmis ! :D ei mikään maailman tukevin mutta meil pysy pystyssä, sit siihen vaik pikkutikkaat jos haluaa, syrkki kyl ainaki pääsee kiipeemään päälle  :)

ps. toivottavasti ymmärsitte mitä yritin selittää  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: oonä,, - 20.10.10 - klo:07:26
Kelpaisko talvikoille ihan lehdelliset koivun oksat?  ;)  Ja itte olen värkänny pahvilaatikon palasista sellasen ' putken '. Se kulkee häkin reunaa pitkin purujen alla. Ihme kyllä on tosi hyvin kestänyt. Ei ole itse hamsukaan sitä hokannut jyrsiä  :haha
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nöpsykkä - 20.10.10 - klo:20:58
Moro, ei ois kukaan hokannu laittaa näistä aika paljon puhutuista "igluista" kuvaa? Oisin kiinnostunu katos tekemään ;) Jos joku vain viittis laittaa kuvan oisin tosi onnellinen :)) :mrgreen: Mun hamsulla on häkissään;
-Puinen pesä jossa on tavallaan "ylä"-ja ala-kerta.Tosi hyvä ja kestävä,makso vain 3e ja erittäin tilava!Faunataresta.
-Herkkukeppi
-Juomapullo
-Juoksupyörä
-Vessapaperirulla. (On ollut erilaisia virityksiä yms,mutta nyt ei ole kun ei mahtunut oikein..)
-Riippumatto,jossa karvapehmuste + tikkaat sinne. tosi kätsä kiinnnitys :)
-Vessa "kuppi"
-Ruoka kuppi
-Suolakivi


Oisko kellään ideoita kun tuo häkki on niin pieni,ei mahu kovin isoja virikkeitä sinne,minkälaisia "PIENIÄ" virikkeitä teillä on mistä hamsunne on digannu?Onko teidän mielestä ton jutun perusteella liian vähän kampetta häkissä? Kertokaa ihmeessä itsetehtyjä/kaupasta ostettuja (mielellään toosi halpoja...) virikkeitä. :D  xD  :)  XD  :lov  :oops:


C:Documents and SettingsEmiliaOmat tiedostotOmat kuvatiedostot2010_10_21_08_59_27_109.jpg

Anteeksi huono kuvanlaatu ;( Tossa ois nyt tää häkki josta pitäis saaha jonkulainen kuva kuiteski.Ei näy alhaalta ihan kaikki,otin tän puhelimella kun kameraa en muuten saanut lainaksi siskolta.

C:Documents and SettingsEmiliaOmat tiedostotOmat kuvatiedostot2010_10_21_08_48_58_203.jpg

Ja tässä pesämökki :) Taas hirveä laatu toivottavasti näätte :D En saanu jostain syystä linkitettyä?  :shock:  :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Cindu - 21.10.10 - klo:18:50
^ Eläinkaupasta saa mm muotoiltavan pienen pajusiillan joka varmasti mahtuu, hamsu voi siinä kiikkua ja mennä alle piiloon. Myös pari vessapaperirullaa voit laittaa lisää  :)

No niin nyt on syrkki kotiutunut ja siitä on paljastanut pari puolta: Kiipeily ja kaivelu varmasti lempipuuhaa. Joten sillä on nyt purua niin paljon että voi kaivella ja möyriä. Laitoin myös pahvitunneleita purujen alle ja tukin puruilla aukot ja innoissaan menee kaivelemaan sinne ;) Pajusiltakin löytyy jossa kiipeilee paljon ja kattokaltereissakin trapetsitaiteilee ja juomapulloakin joskus täytyy käyttää kiipeilyapuna. Sitten sillä on pahvilootia missä se aina rymistelee ja kaivelee, ja tietty pesämökki. Kiikkulautakin löytyy, siinä se käy myös aika paljon ja tykkää rämpyttää sitä aina alas pari kertaa peräkkäin.

Zooplussasta sit tilaukseen heinäpesä ja muotoiltava pajusilta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 22.10.10 - klo:13:18
Lainaus käyttäjältä: "Nöpsykkä"Moro, ei ois kukaan hokannu laittaa näistä aika paljon puhutuista "igluista" kuvaa? Oisin kiinnostunu katos tekemään ;)

Tässäpä yksi mun väkertämistä :)
(//http://i1216.photobucket.com/albums/dd371/muksupiltti/th_Kuva.jpg?t=1287742166)

Lainaus käyttäjältä: "Cindu"Kertokaa ihmeessä itsetehtyjä/kaupasta ostettuja (mielellään toosi halpoja...) virikkeitä.
No mulla on tuolla pari putkea , pringlespurkki (toinen pää leikattu auki) roikkuu katosta, sit on toinen itsetehty muoviputki, sit maitopurkki johon oon leikelly reikiä, sit laitan pari kertaa viikossa semmosen vessapaperirullan sisään jonkun herkun, sit ne päät kiinni (täältä löysin ohjeet siihen ;) ;) ja sit hamsu saa itse repiä putken auki, kivaa puuhaa.
Lainaus käyttäjältä: "Nöpsykkä"En saanu jostain syystä linkitettyä? :shock: :oops:
Oot linkittäny kuvan osotteen suoraan sun tietokoneelta, siksi se ei toimi, sun pitäis laittaa kuvat ensin nettiin esim photobucket tai petsie, sit liität sieltä sen linkin. Tossa tarkemmat ohjeet viewtopic.php?f=44&t=7746 (http://hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=44&t=7746)

 :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nöpsykkä - 24.10.10 - klo:17:23
Lainaus käyttäjältä: "Gina"
Lainaus käyttäjältä: "Nöpsykkä"Moro, ei ois kukaan hokannu laittaa näistä aika paljon puhutuista "igluista" kuvaa? Oisin kiinnostunu katos tekemään ;)

Tässäpä yksi mun väkertämistä :)
(//http://i1216.photobucket.com/albums/dd371/muksupiltti/th_Kuva.jpg?t=1287742166)

Lainaus käyttäjältä: "Cindu"Kertokaa ihmeessä itsetehtyjä/kaupasta ostettuja (mielellään toosi halpoja...) virikkeitä.
No mulla on tuolla pari putkea , pringlespurkki (toinen pää leikattu auki) roikkuu katosta, sit on toinen itsetehty muoviputki, sit maitopurkki johon oon leikelly reikiä, sit laitan pari kertaa viikossa semmosen vessapaperirullan sisään jonkun herkun, sit ne päät kiinni (täältä löysin ohjeet siihen ;) ;) ja sit hamsu saa itse repiä putken auki, kivaa puuhaa.
Lainaus käyttäjältä: "Nöpsykkä"En saanu jostain syystä linkitettyä? :shock: :oops:
Oot linkittäny kuvan osotteen suoraan sun tietokoneelta, siksi se ei toimi, sun pitäis laittaa kuvat ensin nettiin esim photobucket tai petsie, sit liität sieltä sen linkin. Tossa tarkemmat ohjeet http://hamsteriyhdistys.net/foorumi/vie ... =44&t=7746 (http://hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?f=44&t=7746)

 :)
Kiitoksia sulle :) :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: lolde - 24.10.10 - klo:18:44
Miedän talvikoilla on vessapaperirullia, puinen putki, josta voi kulkea läpi ja siinä putkessa on paljon koloja, tavalliset juoksupyörät ja katosta roikkuva piilopaikka. :p
Lisää pitäisi ostaa, mutta kun ei oikein häkkiinkään mahdu.  :(
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 28.10.10 - klo:11:35
Jos joku kaipailee materiaaleja omiin virikeaskarteluihin, niin Itä-Helsingissä Kivikon metsissä on harrastettu jotain metsän siistimistä, ja siellä lojuu hirveästi esim. sopivia pihlajan oksia maassa. Clasolhsonilta puutarhasakset alle 4 euron, ja suunta metsään. ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 29.10.10 - klo:10:11
Nyt mulla on riippareihin ostettu fleecet, mutta kertokaa joku, miten ja millä ne on kiinni asumusten katoissa?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nöpsykkä - 30.10.10 - klo:16:39
Lainaus käyttäjältä: "HamsterSailor"Nyt mulla on riippareihin ostettu fleecet, mutta kertokaa joku, miten ja millä ne on kiinni asumusten katoissa?

Jaa'a meillä ainakin semmosilla "nipsuttimilla" ihan turvalliset on . :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 31.10.10 - klo:16:09
Lainaus käyttäjältä: "Nöpsykkä"
Lainaus käyttäjältä: "HamsterSailor"Nyt mulla on riippareihin ostettu fleecet, mutta kertokaa joku, miten ja millä ne on kiinni asumusten katoissa?

Jaa'a meillä ainakin semmosilla "nipsuttimilla" ihan turvalliset on . :)

Nipsutin ei ehkä ole kovinkaan havainnollistava sana  :D Meillä on toimineet klemmarit ja hakaneulat.

Mun on pakko esitellä tällainen aivan ihana mökki, minkä sain kirpparilta eurolla jokin aika sitten. Suureksi kauhukseni muovikassin kahva vaan katkesi kaikkien ostosten painosta, kassi putosi, mökki oli alimpana ja särkyi.
Liimasin sen kotona kokoon ihan hädissäni, osa paloista oli jotain sentti kertaa sentti kokoisia ja joihinkin kohtiin jäi reikiä kun palat oli mahdottoman pieniä... Selvisin täyttämällä reiät pienoismallien tekoon käytettävällä myrkyttömällä epoksimassalla, nyt sain vihdoin aikaan maalata massakohdat ruskeiksi...

Kuvassa näkyy noita halkeamien ääriviivoja. Tein massalla muun muassa tuon vasemmanpuoleisen sienen ja oviaukon välisen alueen kokonaan.
(//http://i1045.photobucket.com/albums/b451/veeranhamsut/mokki.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 31.10.10 - klo:17:54
En ois huomannut liimauksia jos et ois sanonut :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: oonä,, - 05.11.10 - klo:22:45
Justt, Viivi rakkaallani oli dunassaan sellanen ihme ''puuklappi. '' siinä oli sellasia kuoppia ja rakoja, ja tietysti Viivi raukka oli juuttunut jalastaan yhteen raoista kiinni. Siinä se päristeli, ja heti kun huomasin että mitä oli tapahtunut menin herättämään iskän. Isi nipsas sen oksanraon silleesä isommaksi, että jalka mahtu tulee pois sieltä. Kiitos iskäni, kaikki on nyt kunnossa, mutta ite hamsu vielä aristelee takajalkaa. Roskiimpa lensi se puuhommeli, eikä ikinä Viivin dunaan päädy. Että empä ainakaan minun hamsuille tuollaista enää laita.  :kieli
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 06.11.10 - klo:13:12
Mulla on nyt hirveä inspis virikkeiden väsäilyyn! Koko ajan putkahtelee uusia ideoita päähän :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 19.11.10 - klo:12:24
Mäkin sain aikaseksi ommella muutaman riipparin! Rahin uudesta päällyksestä jäi tilkkusia tällaista iiihanaa huopamaista lehmäkangasta, tein kaksi riipparia ja putkilon. Oli pähkäiltävää, en ole mikään ompelijamestari.

(//http://i1045.photobucket.com/albums/b451/veeranhamsut/lehmapussit.jpg)

Hiirillehän nuo meni yhtä riipparia lukuunottamatta, jonka sai Köntti-syrkki. Näyttää olevan lujaa tekoa, koska kukaan ei ole vielä onnistunut nakertamaan mitään rikki.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ken_G - 19.11.10 - klo:12:48
Syrkkipoika Porina (7,5 kk) rikkoi juoksupyöränsä akselin ja on ollut muutaman päivän ilman pyörää. Aivan hermojaraastava dunan ritilän rämpytys alkoi, joten pakko laittaa uusi pyörä tilalle tänään samalla kun siivoan dunan  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: GaneshaX - 20.11.10 - klo:05:57
Meillä ne on yleensä naaraita, jotka laitaa pyöränsä säpäleiksi...
Välilllä aikas rasittavaa  :roll:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: talvikko<31 - 20.11.10 - klo:21:59
Meiän talvikolla on puinen mökki, puusilta ja kukkaruukku ja jotai tällast.. :) Ite oon joskus tehny jotai, mut on kyl heti menny rikki =(
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Frida - 21.11.10 - klo:14:16
Kävin tänään etsimässä oksia ja löysin omenapuusta yhden hyvän  :D Nyt en vaan tiedä mitä muuta pitäis tehä sen kanssa ku pestä yms  :huh  Ja muutes, tietääkö joku mistä voi ostaa halvan aitauksen? Eli semmonen minne voi laittaa hamsterin juoksemaan tai miten nyt selittäisin  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Zinde - 21.11.10 - klo:19:02
Pesun lisäksi pitää oksia pitää uunissa. Muistaakseni 15 minuuttia 200 asteessa.

Zooplussasta löytyy aitauksia. Me ostettiin tuolta sellainen 10 euron aitaus ja hyvin on toiminut ainakin noilla pienemmillä hamstereilla ja gerbiileillä.
http://www.zooplus.com/shop/rodents/cages/pens_fencing (http://www.zooplus.com/shop/rodents/cages/pens_fencing)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 21.11.10 - klo:20:22
^ Meillä syrkki tuli tosta Trixien värikkäästä aitauksesta aika vilauksessa yli, kun sen tekniikan kerran oppi  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Zinde - 21.11.10 - klo:21:01
^Zooplussassa myydään myös korkempaa Trixie aitausta, joka on hiukan kalliimpi kuin se matala.
Meillä ei syrkkiä olla aitauksessa juoksutettu ja gerbiilien kiikkumiset ollaan estetty heti alkuunsa, niin eivät ole vielä tajunneet, että yli pääsisi melkein yhdellä hypyllä. :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: oonä,, - 22.11.10 - klo:12:02
Väsäsin kaverin kanssa tällaisen :
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Frida - 22.11.10 - klo:17:37
Lainaus käyttäjältä: "Zinde"Pesun lisäksi pitää oksia pitää uunissa. Muistaakseni 15 minuuttia 200 asteessa.

Zooplussasta löytyy aitauksia. Me ostettiin tuolta sellainen 10 euron aitaus ja hyvin on toiminut ainakin noilla pienemmillä hamstereilla ja gerbiileillä.
http://www.zooplus.com/shop/rodents/cages/pens_fencing (http://www.zooplus.com/shop/rodents/cages/pens_fencing)

Ok, kiitos :D Meillä hamsteri ei voi juosta vapaana ja en ihan tykkää juoksupalloista niin semmonen aitaus olis siksi hyvä :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsuNeiti - 24.11.10 - klo:15:30
Minkä kokoisen juokupyörän laittaisitte kääpiölle?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 24.11.10 - klo:16:33
^ Kääpiöiden pyörälle suositushalkaisija on noin 15cm.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 24.11.10 - klo:16:42
^ Apua, mun robolla taitaa olla hiukan pienempi, vähän päälle 10cm! Onkohan tuo liian pieni? Toisaalta, suurempaa pyörää olisi vaikeampi pyörittää...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 24.11.10 - klo:16:43
^ Robolle se voi olla kyllä ihan sopiva, kun ne on sellaisia pikku hippiäisiä. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: oonä,, - 26.11.10 - klo:06:59
Teinpäs tällaisen hieman epäonnistuneen iglun  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: yennni- - 26.11.10 - klo:23:04
mistä tuo iglu on tehty ? :o hauskan näköinen on :))
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 27.11.10 - klo:16:49
Lainaus käyttäjältä: "yennni-"mistä tuo iglu on tehty ? :o hauskan näköinen on :))

^Se on vessapaperi-iglu joka on siis tehty niin, että jonkin kipon/kulhon päälle on laitettu paksu kerros vessapaperia, joka on kostutettu märäksi, ja sitten kuivatettu ja irrotettu kulhosta  :)

Tässä toinen esimerkki, minun tekemästä iglusta (//http://i1216.photobucket.com/albums/dd371/muksupiltti/Kuva.jpg?t=1290869274)

Kannattaa kokeilla !  :)  Toimii hyvin pesämökkinä ! Tosin jotkut hamsut saattavat repiä sen riekaleiksi  xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 27.11.10 - klo:18:27
Käyhän se virikkeestä sitenkin, että siitä saa nyhdettyä hyvää pesämateriaalia. Meillä ainakin muutamat iglut näyttää siltä että pommi olisi osunut niihin :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 27.11.10 - klo:19:34
Niimpä  :mrgreen:  Meillä hamsu  antaa noiden olla, mutta rotat enemmänkin tykkää tuhota niitä ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: yennni- - 27.11.10 - klo:20:13
pitääpä kokeilla askarrella tommoinen iglu :)) innolla sisustanu tota terraa ja nyt vaan oottelemaan ens viikonloppuun kun tulis sitten hamsuvauva kotiin <3
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: miiru - 27.11.10 - klo:22:47
noi iglut ois kivoja sit mun herralle (ku saan sen sitku niitä syntyy no niihän sanotaan että hyvää kannattaa odottaa) :) nii ja noi pajusillat onkoha noi muotoilteltavat vai ihan niiku normi? täältä saa paaljon kaikkee ideoita kiitti! :p ny on vähän jännitysst ilmaa ku mulle on tulos eka syrkki mut mulla on ollu kääpiöhamsu vissiin venäjän (tytsy)....mut mun siskol on ollu mut kuiteski vähän hermotustaa ku sit pitäis tehä viel niiku kaikkee.....  :teipit  :shock: et sillai mut herra :sydan  :lov  tnx meen ny laittaa ideoit vihkoon ja nii!  :angel  :P  :kieli  xD  :)

mulla on vähän kirjotus virheitä.Eli siis onko noi muotoiteltavat vai normit parempii niin puhu nyt niist paju silloist... :kieli
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: lapanen - 01.12.10 - klo:15:41
Mitens noihin kukkaruukkuihin saa tehtyä semmosen aukon, ettei koko purnukka mene sirpaleiksi?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Gina - 01.12.10 - klo:19:44
^^ Ei mitenkään. Vai ?  :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 01.12.10 - klo:20:02
Lainaus käyttäjältä: "lapanen"Mitens noihin kukkaruukkuihin saa tehtyä semmosen aukon, ettei koko purnukka mene sirpaleiksi?

Se onkin aika haastavaa, mutta mä olen onnistunut siinä pitkän yrityksen jälkeen! Ei kannata hakata mitenkään kovaa, vaan tosi varovasti. Teen niin, että vasaralla ensin kopautan siihen kaksi pystysuoraa halkeamaa, ja sen jälkeen niiden välistä saa kopsautettua palan pois. Ei aina onnistu, mutta...  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 01.12.10 - klo:20:08
^mä jyrskytin puukolla, hidasta mutta varmempaa (kopautin ensin pari rikki).
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: lapanen - 01.12.10 - klo:20:24
Saa nähä kuinka monta ruukkua mulla menee rikki  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 01.12.10 - klo:21:08
Kannattaa kokeilla myös naulan kanssa vasaralla varovasti naputtelemista, naulan avulla pystyy vähän paremmin kohdistamaan sitä isku paikkaa. Näinkin ne kyllä menee rikki jos ei ole varovainen ja "tatsi" puuttuu. :p
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 01.12.10 - klo:23:03
Onneksi noi ruukut ei paljoa maksa, mäkin harjoittelin aika monella ennen kuin onnistuin... Onneksi sellaiset pystysuunnassa puolikkaatkin ruukut käy ihan hyvin kivoiksi pesiksi  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 02.12.10 - klo:10:25
//http://www.zooplus.com/shop/rodents/accessories/tunnels/193472

Mä tahtoisin hamsuille jokaiselle tollaisen. Onhan niillä pahmiven mattoputkenpala kullakin, mutta toi on niin nätti ja vois kuvitella että kuluttaisi vähän hamsun kynsiäkin. :grin

Edit: Ja sit tällaiset (//http://www.zooplus.com/shop/rodents/snacks_supplements/cracker_food_sticks/203174) kanssa, mutta tuskin ikinä tilaan (tai jos tilaan niin alkuun vain yhden kokeilukappaleen), näen sieluni silmin kuinka hamsut rueavat käyttämään noita vessoina.. xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: miiru - 03.12.10 - klo:19:52
kiitti!!! nää jutut on nii hyvii!!! :sydan  :sydan  :sydan  :sydan  :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 03.12.10 - klo:19:57
Lainaus käyttäjältä: "Hessuinen"//http://www.zooplus.com/shop/rodents/accessories/tunnels/193472

Mä tahtoisin hamsuille jokaiselle tollaisen. Onhan niillä pahmiven mattoputkenpala kullakin, mutta toi on niin nätti ja vois kuvitella että kuluttaisi vähän hamsun kynsiäkin. :grin

Mulla on tollainen, ja se on kyllä ihan pissassa  :D Ostin sen Tallinnasta eläinkaupasta, se on tuota zooplussassa myytävää pitempi ja sellainen käyrän muotoinen, tosi hieno kyllä!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 03.12.10 - klo:20:35
mä haluaisin kans noita puuttunneleita :)
ite oon täysin hullaantunu noihin pitkiin taivuteltaviin pajusiltoihin. Meillä on niitä nyt aika paljon jo. Hamsutki tykkää :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Marsa- - 03.12.10 - klo:20:43
Meillä on ihan paperi-igluja ja jos virikkeistä puhutaan niin ;
- Sellaset pitkät tikkaat jotka saa kattoon kiinni ja niissä on sellasia kaikkia kiipeilyjuttuja.
- Sellanen ''kuntosali'' jos on kolme pikku tasoo ja sellaset kivat kellot :d
- Riippuska

Ja sitte saattaa olla jotain muutaki en muista ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 03.12.10 - klo:21:38
Lainaus käyttäjältä: "Vevve"
Lainaus käyttäjältä: "Hessuinen"//http://www.zooplus.com/shop/rodents/accessories/tunnels/193472

Mä tahtoisin hamsuille jokaiselle tollaisen. Onhan niillä pahmiven mattoputkenpala kullakin, mutta toi on niin nätti ja vois kuvitella että kuluttaisi vähän hamsun kynsiäkin. :grin

Mulla on tollainen, ja se on kyllä ihan pissassa  :D Ostin sen Tallinnasta eläinkaupasta, se on tuota zooplussassa myytävää pitempi ja sellainen käyrän muotoinen, tosi hieno kyllä!
Mulla on kanssa vähän sellainen kutina että jotain samantapausta saattaisi tapahtua meilläkin vaikkei noi ainakaan noihin mattoputkiin ole pissanneet, mutta kyllä se niin on että jos löytää jotain omasta mielestään todella hienoa hamsut kyllä löytää keinon tuhota se, tavalla tai toisella. :D

Mistäspäin Tallinnaa tuon ostit ja paljonko maksoi? Mulla on äitee lähdössä sinne tulevalla viikolla, jos ei kauhean vaikeassa paikassa ole niin mähän käsken sen mennä ja ostaa mulle jokunen kipale noita.. :grin
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: hamsuli98 - 23.12.10 - klo:11:53
Hei, oletteko kokeilleet tätä? sain hauskan idean hamsun pesäkoppiin netistä, ja kokeilin sitä. se on minun hamstereillani kovin suosittu, paperi-iglu. valmistus ohje: ota jonkinlainen kuppi, tai kulho. koon saat päättää itse, kunhan hamsusi sopii sinne.  :)
kastele kulho käsilläsi, tai suihkepullolla. ota talous- tai WCpaperia  aika paljon, ja ala kerätä siitä kerroksia kostean kulhon ympärille. kun paperia on riittävästi, ja iglun paksuus on noin 3-4mm, pane kulho kuivumaan. kun kulho on kuivunut, irroita paperi-iglusi, ja leikkaa siihen hamsterille ovi-aukko. Hamsterit jyrsivät tämän "virikkeen" aika nopeasti rikki. (vai miksi sitä voisi oikein sanoa  :) )

mutta kokeilkaa! Suosittu on  XD  :peukku:  :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 23.12.10 - klo:18:08
^Mm. muutama sivu aikaisemmin oli myös tuosta keskustelua. Ite kans tykkään noista, pitäis taas vaihteeksi tehdä lisää.

Tilasin eilen zooplussasta muutamia virikkeitä, nyt odotan malttamattomana niiden saapumista :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsu_86 - 26.12.10 - klo:14:19
Meillä on kaikilla hamsuilla kolmitasoinen puujuttu, sinne ne on tehnyt pesän ja nukkuvat nykyään sielä enemmän kun mökissään.

Tässä linkki.

http://www.petshop.fi/small_pet_accesso ... _roof.html (http://www.petshop.fi/small_pet_accessories/houses_and_hideaways/puutu_corner_roof.html)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Yadell - 01.01.11 - klo:13:19
Mä tilasin Alvarille synttäri&joululahjaksi Zooplussasta tällaiset kiipeilyjutut. :)

(//http://img9.petsie.org/petsie020737575_b.jpg)
(//http://img9.petsie.org/petsie020737574_b.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Finesse - 12.01.11 - klo:23:37
Kyllähän tuonne "jättiterraan" (leso leso xD) mahtuu kaikennäköistä virikettä.. mm. perustarvikkeet juoksupyörineen, ja sitten löytyy itse tekoisia tasoja, Pringles-purkkeja, pahviputkia, pajusiltoja.. :)

Mutta vinkkinä kaikille että kätevä ja halpa tapa (jos nyt osaa naulata ja sahata) on tehdä virikkeitä itse. Halpaa hommaa, ja mitat voi suunnitella ihan miten asumukseen mahtuun ja minkälainen halutaan. (siis hamsu ja tekijä :D) Itse esimerkiksi teen monesti puutyötunnilla sivutöinä näitä hamsujuttuja. Koulun luokissa on vielä helppo ja nopea tehdä hyvillä vehkeillä, kovin monelta nyt tuskin hirveää puutyökalustoa löytyy ellei mitenkään erityisesti puutöitä harrasta.  :) Nytkin on tuolla laatikossa parit piirrustukset odottamassa huomista. :))

Alvarilla myös ihan kivoja virikkeitä, kelpaisi kyllä Iineksellekkin! :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Summer - 24.01.11 - klo:23:49
Munkin tarttis hommata tommosia kiipeilysydeemeitä sun muita, nyt tuo kiipeilee lähinnä häkin seinillä ja tekee kamikazeloikkia...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 25.01.11 - klo:08:56
Lainaus käyttäjältä: "Hessuinen"
Lainaus käyttäjältä: "Vevve"
Lainaus käyttäjältä: "Hessuinen"//http://www.zooplus.com/shop/rodents/accessories/tunnels/193472

Mä tahtoisin hamsuille jokaiselle tollaisen. Onhan niillä pahmiven mattoputkenpala kullakin, mutta toi on niin nätti ja vois kuvitella että kuluttaisi vähän hamsun kynsiäkin. :grin

Mulla on tollainen, ja se on kyllä ihan pissassa  :D Ostin sen Tallinnasta eläinkaupasta, se on tuota zooplussassa myytävää pitempi ja sellainen käyrän muotoinen, tosi hieno kyllä!
Mulla on kanssa vähän sellainen kutina että jotain samantapausta saattaisi tapahtua meilläkin vaikkei noi ainakaan noihin mattoputkiin ole pissanneet, mutta kyllä se niin on että jos löytää jotain omasta mielestään todella hienoa hamsut kyllä löytää keinon tuhota se, tavalla tai toisella. :D

Mistäspäin Tallinnaa tuon ostit ja paljonko maksoi? Mulla on äitee lähdössä sinne tulevalla viikolla, jos ei kauhean vaikeassa paikassa ole niin mähän käsken sen mennä ja ostaa mulle jokunen kipale noita.. :grin

Hitsiläinen kun en aiemmin huomannut vastata!
En muista kaupan nimeä, se ei ole siinä ihan keskustassa mutta melko lyhkäsen kävelymatkan päässä. Jos sulle tulee Poskipussi, niin yhdessä viime vuoden lehdessä on niitä Tallinnan eläinkauppoja, niistä yksi on se. :D (tosi loistava selitys ja kaikkea)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Yadell - 10.02.11 - klo:22:30
(//http://img9.petsie.org/petsie020808120_b.jpg)
Teinpäs tässä pari päivää sitten hamsterilleni tällaisen :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 11.02.11 - klo:15:16
^Tosi hieno :yes:

Munkin pitäis tehdä lisää riippareita, Peppi tykkää jyrsiä ne rikki...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Yadell - 15.02.11 - klo:21:23
Jos joku on kiinnostunut ostamaan hamsterilleen riippumaton, niin tsekatkaapas blogini: http://yadell.blogspot.com (http://yadell.blogspot.com) ! :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 21.02.11 - klo:02:48
(//http://i7.aijaa.com/b/00440/7548908.jpg) (//http://aijaa.com/v.php?i=004407548908.jpg)
Sain Paulalta tuollaisen hauskan korin hamsuille, laitoin sen sitten Filipille  :)  
Korissa on pohjalla siemenseosta, parit pähkinät ja sivusta törröttää muutama kauralyhteen oksa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 21.02.11 - klo:15:10
Ihana kori! Onko se itsetehty? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: mesis - 21.02.11 - klo:15:12
Kyllä onkin kaunis kori. Toivottavasti pikkukaveri ei jyrsi sitä  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mustikkamaan - 21.02.11 - klo:16:09
Koreista tuli mieleeni, että Jyskissä on tosi usein korit –50 %. Erityisen halpoja sillon on just pienet korit, joten kannattaa seurata kuvastoi ja käydä sit hakees hamsuille ku on viiskytä rosenttia :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 21.02.11 - klo:16:17
En tiedä onko jonkun itsetekemä, mutta tykkään siitä, just tuollainen kätevä, kun saa häkin seinään kiinni :)
Lissulla on myös pyöreä kori joka on yläkerrassa ja täynnä purua, välillä sitten jemmaan sinne jonkun spesiaaliherkun, nii pikkuhamsu kaivelee korissa innoissaan :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 21.02.11 - klo:16:33
Mä olen kans hamstraillu kirppiksiltä tommosia koreja, mutta lähinnä hiirille ja käärmeelle. Just samantapainen puoliympyräkori mulla on käärmeellä käytössä, maksoi 50 senttiä  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maggy - 21.02.11 - klo:20:29
50 senttiä käärme? Jos olet ostanut?  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 21.02.11 - klo:20:40
^ Ei kun se kori. Käärme oli 80 euroa.  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 21.02.11 - klo:20:45
En usko et toi Napelle antama kori ole itsetehty vaan kirppareilta noita 20sentillä ostelen.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 21.02.11 - klo:21:46
Ok.
Musta tuntuu ettei Hyvinkään kirppareilla oo ikinä mitää :teipit
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: piu´ - 28.02.11 - klo:19:29
En tiedä kuuluuko kysymys tänne, mutta kysympä  nyt kumminkin;
Onko ns. "myrkyllistä" puuta hamsterille, josta oksia ei saisi ottaa? Vai saako mistä tahansa puusta otaa ?
Ajattelin nyt kanssa ruveta ottaan enemmän tuolta luonnosta kaikkia  virikkeitä. Huomenna ajattelin käydä sahailemassa jonkun oksan kunhan ei kovin jäässä ole. :D
Ja olikos se niin että oksaa pitää pitää uunissa n.15min 200 asteessa ? :-)

Ja kertokaahan kaikkia virikeideoita mitä voisi tehdä itse ?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 03.03.11 - klo:16:29
(//http://i2.aijaa.com/b/00098/7614229.jpg) (//http://aijaa.com/v.php?i=000987614229.jpg)
Otin tuossa sahan käteen ja sahailin vaneria, sitte vähän naulailin ja jonkunnäkönen torni siitä tuli Lissun terraan. Jos ois edes aavistuksen puusepän vikaa niin olisin onnellinen :D
Kaikki tekeleet näyttää aina sellasilta ekalla ala-asteen puutyötunnilla väsätyiltä :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 05.03.11 - klo:16:13
Jumbossa hamsukauppoja tehdessä bongasin siellä Faunattaresta flying saucereita! Hinta oli aika suolainen 16€ kääppärikokoisesta, mutta oli pakko ostaa yksi  :D Toi on tosi hiljainen ja kivan oloinen.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nenannabanna - 05.03.11 - klo:18:59
Minkälaisia eroja virikkeissä on eri lajien kannalta? Syrkit vissiin yleensä tykkää kiipeillä enemmän ja kääpiöhamsterit kaivaa, mutta onko tavallisesti aina näin vai onko kyse ennemminkin yksilökohtaisista eroista? Mille lajeille tunnelit on pop, mille riippukeinut/matot, mille tikkaat? Onko kääpiöhamsterille mitään järkeä hankkia useampikerroksista terraa/häkkiä?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 06.03.11 - klo:00:15
Vevve: Mulla on niitä jo useampi ollu pidemmän aikaa sekä todennut todella hyviksi kääppäreille.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 06.03.11 - klo:01:20
^ Jep, kattelin niitä sillon syyskokouksessa.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: spellcaster - 06.03.11 - klo:11:16
Lainaus käyttäjältä: "Vevve"Jumbossa hamsukauppoja tehdessä bongasin siellä Faunattaresta flying saucereita! Hinta oli aika suolainen 16€ kääppärikokoisesta, mutta oli pakko ostaa yksi  :D Toi on tosi hiljainen ja kivan oloinen.

Tyhmä kysymys mutta onko toi flying saucer sellanen että hamsteri vaan viipottaa siinä levyn päällä niinkuin juoksupyörässä? Kun oon ihmetellyt niitä eläinkaupoissa mut en oo uskaltanu ostaa...  8-)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: yennni- - 06.03.11 - klo:12:08
spellcaster : se on just semmonen :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: EmmaTi - 06.03.11 - klo:12:12
^tykkääkö syrkit niistä Flying Saucereista? Siis käyttääkö ne? Sitähän vois pitää juoksutusaitauksessa jos ei vakiasumukseen halua tunkea.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 09.03.11 - klo:10:20
Noi lumet saisi kyllä lähteä. Alkaa olla jo viime kesän virike askartelut aika finaalissa... Tahtoo metsästämään uusia materiaaleja!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.03.11 - klo:20:20
Löysimpä ihanan virikkeen tässä kerran hamsuille kirpparilta
(//http://i9.aijaa.com/b/00781/7660811.jpg) (//http://aijaa.com/v.php?i=007817660811.jpg)
Ja tänään löysin tämän virikkeen. Osaako kukaan sanoa mikä se on? (itse kyllä tiedän) :mrgreen:
(//http://i51.tinypic.com/awx5e0.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 10.03.11 - klo:21:15
^ Onko toi joku lasten puujunan pyörä-osa? :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.03.11 - klo:21:19
Ei ole =)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mustikkamaan - 10.03.11 - klo:21:52
Onkse joku hifi-viinipulloteline?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.03.11 - klo:21:55
Ei ole mut voin kertoa et se on taivuteltava kynttilä teline  :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 10.03.11 - klo:22:13
Oho empä oo tollasesta kuullu tai nähny! xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.03.11 - klo:22:16
No en minäkään ja sopi just kyl tohon tarkotukseen  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 10.03.11 - klo:23:44
Huippu teline ja mä haluan myös tollasen minikorivaunusysteemin :lov
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mutteriwiritys - 11.03.11 - klo:14:38
Hamsterille tuskin on vaaraa jos laitan maalatun kiven sen asumukseen? Eihän se sitä kuitenkaan syö..
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 11.03.11 - klo:16:21
^No riippuu vähän millä se on maalattu. Meillä ainakin hamsut nuolee ja kokeilee hampaillaankin luonnosta tuotuja kiviä, että jos se on jotai myrkkymaalia niin en suosittele laittamaan.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ken_G - 11.03.11 - klo:17:32
Lainaus käyttäjältä: "Mutteriwiritys"Hamsterille tuskin on vaaraa jos laitan maalatun kiven sen asumukseen? Eihän se sitä kuitenkaan syö..

Miksi sitten pitäisi maalata ? Eiköhän ihan luonnonkivet sellaisinaan kuitenkin ole parhaita.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 11.03.11 - klo:17:35
Ja saa muutes olla aika isoja kiviä ettei satu vahinkoja. Meijän aikuset siirtelee itseään paljon raskaampia kiviä jos niikseen tulee.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 11.03.11 - klo:18:07
Tiilet on mun mielestä kiviä kivempiä, koska niiden alle ei voi kiilata itseään jos kaivautuu puruihin. :) Tietty kivet ja tiilet pitää sitten laittaa ihan maan päälle, niin että siellä alla ei ole puruja.

.. mulla on ollut hamsujen sisustuksissa hamstereiksi maalattuja kiviä!  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 11.03.11 - klo:18:12
Tiiliä mä haluaisin kans meidän hamsuille mut mistähän niitä sais.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 11.03.11 - klo:18:22
Mä olen löytänyt muun muassa roskalavoilta ja tien varsilta, milloin mistäkin. Niitä on sitten kiva kantaa kotiin laukussa  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 11.03.11 - klo:18:25
No mä löysin viime kesänä tosi hyviä kiviä monta. Onneks oli lastenrattaat mukana niin sai sinne säilöä ne :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mutteriwiritys - 12.03.11 - klo:14:03
Lainaus käyttäjältä: "Ken_G"
Lainaus käyttäjältä: "Mutteriwiritys"Hamsterille tuskin on vaaraa jos laitan maalatun kiven sen asumukseen? Eihän se sitä kuitenkaan syö..

Miksi sitten pitäisi maalata ? Eiköhän ihan luonnonkivet sellaisinaan kuitenkin ole parhaita.

Mutta maalattuina ne tuovat väriä terraan =)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mustikkamaan - 12.03.11 - klo:15:11
Meitsi käyttää kiuaskiviä :D Oli edellisen kämpän varastoon joku jättäny laatikollisen, niin minähän heti niitä eläimille laittamaan - ja kuljetin mukana tänne uuteenkin asuntoon.

Jos son jotain vaaratonta maalia, niin anna mennä. Jos se hamsu rupiaa lupsuttamaan sitä ihan urakalla, niin ota sit varoiks pois.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: yennni- - 12.03.11 - klo:15:50
Lainaus käyttäjältä: "Vevve"Mä olen löytänyt muun muassa roskalavoilta ja tien varsilta, milloin mistäkin. Niitä on sitten kiva kantaa kotiin laukussa  :D

ainakun tupataan meiltä naisilta kysymään että mitä kiviä tai tiiliä me oikein laukussa kannetaan kun ne painaa niin paljon.. : DD

itse olen miettinyt että pitäisi tuonne terraan tunkea jokunen kivi mutta en ole vielä saanut aikaiseksi :/
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mutteriwiritys - 13.03.11 - klo:08:02
Jos ruoka/tuorekuppeja tai terroja halajaatte, suosittelen ehdottomasti koluamaan kirpparit läpi. Itse löysin sieltä tosi siisteja puukuppeja siemenseoksia varten. =) Myös nuo pari terraa jotka tuolta löytyy niin olen ostanut omaksi kirpparilta muutamalla eurolla!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 13.03.11 - klo:16:37
Kantsii pitää silmät auki :grin
Meidänki kylpyhiekkakuppi on kai alunperin joku kukkaruukun-alunen :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Yadell - 14.03.11 - klo:08:56
Mä ostin toiselle hamsterilleni Espanjasta ruokakupiksi saippuakupin ;) Maksoi vain euron, joten oli pakko ostaa, kun se näyttikin aika kivalta.
(//http://img9.petsie.org/petsie020888505_b.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mustikkamaan - 14.03.11 - klo:09:19
Onpa hemaseva!  :lov
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: S.D.G. - 14.03.11 - klo:10:19
On kyllä hieno. Meillä on kippoina aika paljon samanmuotoiset mutta violetit kupit. Vai onko se violetti - tuolla (//http://karoliinan.arkku.net/kuvat/atton2.JPG) kuitenkin kuva. Ne on oikeen Puttipajan; meilläpäin on Puttipajan tehtaanmyymälä, ja ne oli jotain dippikuppeja, jotka ei olleet menneet yhtään kaupaksi, joten ostin niitä poistosta kauhean läjän eurolla kappale.   :D   Ovat kyllä hyviä ja tosi helppoja puhdistaa ja vielä niin kivan värisiäkin.  :sydan

Poikaskuppina onkin sitten tuhkakuppi, uutena ostettu, jolle eno aina jaksaa nauraa  :haha  :pihalla:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hessuinen - 14.03.11 - klo:10:39
^Mulla on kanssa tuhkakuppea käytössä kaikilla hamsuilla tuoreruoka+mössökuppeina ja pari varalla, niitä kun sai joskus kirpparilta uutena ostaa 0,20e kipale. xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Maggy - 14.03.11 - klo:12:16
Mitä hamsteri sanoo tuhkakuppi?  :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Yadell - 14.03.11 - klo:13:19
Mä meinasin Espanjasta tuhkakuppejakin ostaa, mutta jätin kuitenkin ostamatta kun ajattelin, että mitäköhän myyjä tuumii, kun 15-vuotias ostaa tuhkakupin ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 14.03.11 - klo:14:04
Mulla on melkeen kaikki hamsterikipot tuhkakuppeja!  :D Tuosta lähikirppikseltä saa aina sellaisia parittomia purkkeja ja purnukoita tyyliin 3kpl 10senttiä, joten mulla on vaikka mitä Viking Line-tuhkiksia ja pieniä parittomia mukeja ruokakuppeina. Mahtaa ne kirpparin tädit ihmetellä kun raahaan sieltä sylikaupalla tuhkakuppeja kotiin  :D  :D
Tuhkakupit on juuri sopivan kokoisia ruokakupeiksi :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 19.03.11 - klo:18:24
Hei, mä sain tänään ihan sika-hyvän idean!
Samalla tyylillä kuin igluja, voi tehdä myös putkia! :P Ja tulee myös syrkeille sopivaa kokoa.

Eli jos teillä on joku korkea juomalasi/kuppi/tuoppi niin siihen vaan paljon talouspaperia päälle iglu-tekniikalla ja päät ilman paperia ja tuloksena pitäis olla putki :)
Vessapaperilla/muulla pehmeällä paperilla ei varmaan kannata tehä, että pysyy kasassa.

Tein jo yhden koe-kappaleen ja nyt vain odotetaan kuivumista :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 20.03.11 - klo:15:55
Onkos muut kuulleet Sveitsiläisestä tutkimuksesta jonka mukaan kierrätyskartongissa on vaarallisia mineraaliöljyjä (painomusteesta)? Laitoin blogiin noi linkit mitä löytyi aiheesta: //http://talvikot.blogspot.com.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 20.03.11 - klo:17:33
Mites sitten ihan normi ruskeet pahvilootat? Onko niissäkin jotain tollasta?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HAMSUH - 20.03.11 - klo:19:56
Meinaako tuo siis muropakettei yms.?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 20.03.11 - klo:21:19
Noissa artikkeleissa ei eroteltu ruskeaa pahvia ja värikkäitä pahveja, en osaa sanoa onko tavallinen pahvi yhtään sen puhtaampaa. Tietysti maalaisjärjellä ajateltuna näin voisi olla - eihän ne värit tyhjästä synny.

Puolet pakkauskartongeista ovat noita jotka sisältävät mineraaliöljyjä, mutta mistä voi erottaa onko pahvi kierrätysvalmiste vai uutta tuotantoa (tuntuu kyllä tyhmältä dissata kierrätystä, mutta nähtävästi siinäkin voi olla huonoja puolia). Ehkä tuotteen valmistajalta voisi saada tietoa tarkemmin pakkausmateriaalin alkuperästä?

Tuolla BBC:n jutussa oli että jotkut valmistajat ovat jo reagoineet ongelmaan ja muutosta on luvassa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: wiidii - 21.03.11 - klo:14:39
Tuli tuosta mieleen kyllä esim. gerbiilien kovat kasvainongelmat - nehän vetelee sitä pahvia melkoisesti. Tässä voisi olla joku yhteys siihenkin sitten.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 21.03.11 - klo:19:17
Alan varmaan korvaamaan noita pahvilaatikoita paperi-igluilla. Niistä saa kuiteskin aika lailla pahvilaatikon tapasia :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: jeebu - 26.03.11 - klo:18:01
Tämmösen 'virikkeen' iskän avustuksella toteutin :)
Nyt täytys lähteä siivoamaan dunaa niin saa sen sinnekkin  ;)

(//http://i56.tinypic.com/2e1g3z8.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HAMSUH - 27.03.11 - klo:16:58
Paljonkos zooplussasta on toimituskulut?
Tos lukee aina et määrä,toimitus ja arvo, nii oisko se toi toimitus? Vissiiki 3,90e? Mut jos tilaa vaik 3 juttuu nii onkse siltiki vaa se 3,90e?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: jeebu - 27.03.11 - klo:19:37
juu on se toimitus, ja mun mielestä ainakin tilaat kuinka monta tahansa niin on toi 3,90€ ja jossakin tietyssä summassa se muistaakseni lähti sitten kokonaan, kun tilaa niin paljolla :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Rossu - 29.03.11 - klo:07:58
Nyt sain vihdoin fleecea josta sitten teen Lilacille riipparin. Sitten ku lumet sulaa, ajattelin tehä vaikkka sellasen pajusillan. Ja kans paperi-iglujakin vois kokeilla :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ken_G - 29.03.11 - klo:11:33
Lainaus käyttäjältä: "jeebu"juu on se toimitus, ja mun mielestä ainakin tilaat kuinka monta tahansa niin on toi 3,90€ ja jossakin tietyssä summassa se muistaakseni lähti sitten kokonaan, kun tilaa niin paljolla :)

Yli 39 € tilaukset zooplussasta ilman toimituskuluja, sen alle aina 3,90 tilauksen arvosta riippumatta.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: sirius151 - 03.04.11 - klo:15:08
Oma hamsu jyrsi tänään Karlie Wonderland-kiipeilymökin katon auki kerralla... sen lisäksi on paljon muuta jyrsittävää, tunneleita, silta, yms.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hamsuttaja - 09.04.11 - klo:17:47
Mun hamsulla on just tommonen Karlie Wonderland pesämökkinä, mutta en ole nähnyt sitä vielä kertaakaan nakertaneen sitä.. Se ei oikein nuita keksi ja vessapaperirulliakana nakertele. Noi dunan kalterien nakertelu on kuitenkin sille mieluisaa..
Onko kenelläkään mitään vinkkejä miten opettaisin syrkkini vessaan.. Ostin sille semmosen eilen ja kun se on kakannu puruihin, niin olen kakan siirtäny vessaan ?? :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: yennni- - 09.04.11 - klo:18:13
tota kakkaamista ei vissiin saa vessaan ollenkaan .? mut pissaamisen joo kun kattoo sen kohan mihin normaalisti pissii ja sit laittaa sen vessan siihen jne :))
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: coco - 09.04.11 - klo:19:53
Syrkilläni on vessapaperinputkia, ja se tykkää pujahdella niitten sisään  :)
HUOMHUOM jos syyrialaisesi on vähintään yli 2kk, tee putkeen viilto jotte se ei jumitu sisään

HÄKISSÄ MYÖS
- Pesämökki: irrotettava katto ja portaat katolle
- Kolmet ison portaat vievat soikealle tasanteelle
- Puusilta
- Juoksupyörä
- Pahvista tehty putkitunneli missä on reikiä mistä pujahdella  :oops:

keksin kaikkia virikkeitä aina lisää
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.04.11 - klo:21:17
Väsäsinpäs tänään tollaseen ajankuluks
(//http://i6.aijaa.com/b/00033/7861493.jpg) (//http://aijaa.com/v.php?i=000337861493.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: spellcaster - 10.04.11 - klo:21:21
^ Onpa hieno! Liimallako laitoit saumat ja tuon aidan, vai millä?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.04.11 - klo:21:27
Aita on liimattu ja sitten pienillä nauloilla kiinni tason reunaan sekä ala seinät pienillä nauloilla tasoon.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nape - 10.04.11 - klo:22:16
^^^Tykkään  :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 10.04.11 - klo:22:34
Millä liimalla oot liimannu, ettei haittaa jos hamsu vähän maistelee? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: MirkkuH - 10.04.11 - klo:22:37
Vähän hienon taikahamsu on duunannut :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.04.11 - klo:22:39
Erikeepperillä ja sitä ne tuskin pääsee niistä pienistä paikoista nakerteleen mihin olen käyttännyt.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.04.11 - klo:22:40
Kiitosta kaikille ja ajattelin värkkäillä tässä tuosta myös roikkuvan version + hiukka pienemmän.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 18.04.11 - klo:12:46
Tänään väsäsin poitsun ollessa kerhossa tämmöseen möksän  :D
(//http://i4.aijaa.com/b/00259/7905012.jpg) (//http://aijaa.com/v.php?i=002597905012.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: HamsterSailor - 18.04.11 - klo:14:39
^Vähänkö hieno! Ja vielä tuo Sweet Home-kyltti kruunaa kokonaisuuden :yes:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Karoliina - 18.04.11 - klo:14:42
Mäkin voisin vanerista jotain koittaa rakentaa, kun sitä olisi. Onnistumisesta en ole kyllä niin varma   :lol:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 18.04.11 - klo:17:12
Ihan helppoa se on kun suunnittelee aluksi helpon mallin. Tekasin tossa vielä toisen mökin, mutta vähän pienemmän :D
(kuvassa siis molemmat)
(//http://i10.aijaa.com/b/00226/7906677.jpg) (//http://aijaa.com/v.php?i=002267906677.jpg)

Eipä ne nyt mitään kovin hienoja ole mutta eipä tule ainakaan kalliiksi. :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Markka - 18.04.11 - klo:18:01
Hienoja nuo on! Miten oot tehny katot? Entä minkä kokoisia ovat?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 18.04.11 - klo:19:00
Katot on tehty biltemasta ostetusta sytykelastuista ja nyt en kokoja muista kun kerkisin ne jo nakkaan terroihin.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Vevve - 21.04.11 - klo:23:00
Hienoja mökkejä Taikahamsulla! Tekisin itsekin, mulla on levyäkin, mutta en jaksa täällä kerrostalokämpässä sahailla, mielummin teen sitten kesällä mökillä  :)

Mä sain vihdoin aikaiseksi surrutella koneella parit uudet riipparit ja putket ja samalla tehdä jonkinmoisen kuvallisen ohjeen mun sivuille myös tuosta putkilosta. Hetki kyllä kesti ennen kuin hokasin miten ihmeessä tommonen putkilo on helpointa tehdä, en muistanut yhtään ja se ylitti mun käsityskyvyn jo silloin kun mun äitee sen mulle neuvoi  :D

(//http://veeranhamsut.kuvat.fi/kuvat/Hamsula%20ja%20asumukset/Virikkeit%E4/putkilo6.jpg/full)

(//http://veeranhamsut.kuvat.fi/kuvat/Hamsula%20ja%20asumukset/Virikkeit%E4/riippari1.jpg/full)

ohje: //http://veerasofia.net/riipparit.html
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mrk - 22.04.11 - klo:13:47
Taikahamsu ja Vevve ovat olleet ahkeria, hienoja tuotoksia! :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Karoliina - 24.04.11 - klo:19:40
Rakensinpas ekaa kertaa pari puusiltaa  :grin Toinen on hamsterille, toinen on marsukokoa.

(//http://i1215.photobucket.com/albums/cc507/Karoliina_Sarapelto/virikkeet010.jpg)

(//http://i1215.photobucket.com/albums/cc507/Karoliina_Sarapelto/virikkeet013.jpg)

Aikaisemmin tein tämmöisen riippumaton. Jouduin ompelemaan sen käsin, kun ompelukoneesta oli neula rikki.
(//http://i1215.photobucket.com/albums/cc507/Karoliina_Sarapelto/virikkeet005.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Markka - 25.04.11 - klo:16:03
Hienot puusillat :) Riippumatto myös :)  Miten teit puusillat?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Karoliina - 25.04.11 - klo:16:20
Kävin tuolla sahailemassa pajunoksia, porasin pienet reiät oksien molempiin päihin ja pistin rautalangan rei'istä läpi.
Aika helppoa, mutta aikaa vievää hommaa :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Mianna - 25.04.11 - klo:18:15
Kivoja viritelmiä  :)
Itse tänään sahailin omenapuusta kuivan haaraisen oksan hamsulle kiipeilypuuksi. Saas nähdä mitä tykkää. Lisäksi sain aikaseksi porata viime kesänä tehtyyn tasoon reiät tikkaita varten. Tekisi mieli vielä jotain rakennella pikkukaverille, mutta on vähän ideat vähissä. Riippumaton ehkä voisin parsia kokoon.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 25.04.11 - klo:18:37
Itse tykkään keräillä metsästä koivun oksia, jotka lämmitämme 200 asteen lämmössä, uunissa. Ihan vain siksi, että kaikenlaiset pöpöt, ja bakteerit häviäisivät.
Meidän kääpiöhamsterille, annan kaikkia pahviputkia (esim. vessapaperirullia) joita tämä nakertaa.
Meiltä löytyy myös keramiiniputkia, kääpiö- sekä syrkki kokoa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ellli - 25.04.11 - klo:18:42
Talvella vei oksia. ( Keväällä en viitti allergiaa on.) Kiviä ja "linnunpönttöjä" joiden pitäis olla hamsterin mökkejä.. ( Jos siis oon ite tehny..  :kuiva: )
wcpaperi hylsyjä ja vähän kaikkee jännää.. ::D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 26.04.11 - klo:00:02
Tänään väsäsin kahteen terraan kannet ja parit koivutikkaat joista toiset sai Annikan Nöpö lahjaksi. Tuli kahmittua porukoilta pääsiäisenä oikein kunnolla oksia ja muitakin virikkeitä luonnosta joten nyt vain saha laulamaan  :mrgreen:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 26.04.11 - klo:15:12
Lainaus käyttäjältä: "Sahapukki"Meiltä löytyy myös keramiiniputkia

Voisko joku valaista, mikä on keramiiniputki :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Markka - 26.04.11 - klo:17:11
Tiedättekö onko hopea(?)paju myrkyllinen hamsullle? Ajattelin kun kesällä tulee aitaremontti pihalta kaadetaan iso paju, niin siit olis kiva tehdä virikkeitä Bellalle :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 26.04.11 - klo:18:53
Lainaus käyttäjältä: "Narsu"
Lainaus käyttäjältä: "Sahapukki"Meiltä löytyy myös keramiiniputkia

Voisko joku valaista, mikä on keramiiniputki :oops:

No, tiedätkai ne "muoviset" mökkeröt - joita hamsuille saa eläinkaupasta. :) Ne ovat keramiinisiä, eli samasta aineosasta (vai mikä onkaan) tehtyjä putkia löytyy meiltä, eli vähän niinkuin muovisia, putkia. :--3
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 26.04.11 - klo:20:48
^ Jaa, kiitoskiitos, mä luulin et se liittyy jotenkin keramiikkaan! xD
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 27.04.11 - klo:15:32
Oleppahyvä:D
Kaksi päivää sitten, tein jollekkin hamsulleni iglun. (: Tänään vasta oli kuivunut! Aapelille tein myös riippukeinun ja Wiimalle kukkaruukku - mökin.
Tänään olisi tarkoitus mennä eläinkauppaan ja ostaa sieltä kuljetusboksi ja jotain virikkeitä, jos ei tule liian kalliiksi.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 06.05.11 - klo:15:53
Tässä yksi versio tekemästäni terran kannesta
(//http://i6.aijaa.com/b/00869/7997300.jpg) (//http://aijaa.com/v.php?i=008697997300.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Markka - 06.05.11 - klo:16:28
Hieno!(mut ei läheskään yhtä hieno kuin pappan tekemä :ylpee: )( Vitsi :) Hieno se on )
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Saana - 06.05.11 - klo:16:51
^^Toi on tosi hieno!
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 06.05.11 - klo:17:50
Voikun se on hieno, Taikahamsu. (: ^^
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 06.05.11 - klo:20:16
Tollaseet mulla on melkein joka terrassa ja ilmatteeks sain veljeltäni tota listaa niin ei tule edes kalliiks kannet  :D
Vieläkö se Saana tarttee sen kannen?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Takku-Turkki - 08.05.11 - klo:14:04
Mä rakastan sitä, kun saan itse askarrella eläimille virikkeitä. Meijän mökki on kuin unelma tämmöselle, sieltä löytyy sitten ihan kaikkea mitä ikinä tarvii ja keksii  xD

Tällä hetkellä mulla on virikkeinä parit tikkaat, kookospähkinän puolikkaat, taso, heinätunneli, heinää, paljon puruja, pahviputkia, oksia, kiviä, tiiliä yms.

Odotan jo innolla että pääsen mökille seuraavan kerran, tätä ketjua lueskellessa tuli kaikenlaisia ideoita ja vinkkejä  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: norppis - 17.05.11 - klo:21:55
Tänään väkersin pajusta taivuteltavan sillan Cooperille. Todella helppo tehdä sekä taipuisuuden ansiosta sitä on kiva väännellä ja käännellä ja muuttaa näin ollen sisustusta usein.


Tarvikkeet: Pajuja, tukevaa rautalankaa ja porakone. :)


Hamsun koppi on myös itse tehty sekä nuo portaat. Samoin ekassa kuvassa tein sille tuollaisen buuhaboksin (Ikean pahvilaatikko jonka kannesta tehty taso tuohon boksiin) missä se rakastaa kaivella. :sydan
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 24.05.11 - klo:18:32
Meidän Aapeli vaikuttaa jotenkin niin tylsistyneeltä. Illalla kun tämä on hereillä, Apsu vain istuu, tai kiipeilee kaltereita pitkin kattoon. Olemme kokeillut jo erinlaisia pahvi- ja muoviputkia, oksia, juoksupyörää yms, mutta aina se vain tuolla köllittelee. Aapelin lempipuuhia ei taida olla jyrsiminen, sillä siemenputketkaan eivät kiinnosta. Olisiko teillä mitään aivotoiminta neuvoja, - tai muita virikkeitä Aapelille?  :|
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 25.05.11 - klo:21:02
Tänään väsäsin tommoseen terraan  :grin
(//http://i9.aijaa.com/b/00272/8095330.jpg) (//http://aijaa.com/v.php?i=002728095330.jpg)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ellli - 29.05.11 - klo:18:20
Joo.. Voisin piiitkästä aikaa käydä kirjastossa. Täytyy taas ens viikol käydä kirpparil löytyykö sieltä mitään ihanaa noille.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: kiivi112112 - 08.06.11 - klo:08:21
On tosa häkissä tuommonen muovinenpesä(iglun mallinen) niin haittaako jos hamsu jyrsii ja syö sitä muovia(ei kuitenkaan ole)ja muutenkin kaikki pahviset sun muut virikkeet niin saako syödä niitä?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: kiivi112112 - 09.06.11 - klo:18:01
OIs vähän kiire tolla kysymyksellä :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: yennni- - 09.06.11 - klo:22:30
ei haittaa vaikka jyrsii, tosin siitäkin on monia mielipiteitä. jos se ei nyt ihan elämäntehtäväkseen ota sen möksän syömistä niin antaa mennä vain (:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: kiivi112112 - 10.06.11 - klo:07:55
Joo :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Takku-Turkki - 10.06.11 - klo:14:15
(//http://i1109.photobucket.com/albums/h434/Takku-Turkki/IMG_0007.jpg)

Mä väsäsin tommosen mökillä, Zorro tykkää kovasti.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: kiivi112112 - 11.06.11 - klo:13:29
Meillä on tossa hamsunpesässä 3,3cm korkea ja 5cm leveä sisäänpääsyaukko.
Onko se tarpeeksi suuri aikuselle syrkille?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Joku - 27.06.11 - klo:12:56
Onko uunissa paistettuun ruokaan tullut muuten mitään sivumakua oksien uunituksen jälkeen?
Ja voiko pajukori olla turvallinen virike hamsterille?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Lillugga - 27.06.11 - klo:15:57
Lainaus käyttäjältä: "Anniksi"GaneshaX: Täällä näyttäisi olevan yhdenlainen jyrsijäaitaus, en sitten tiedä löytyisikö vielä halvemmalla jostakin toisesta nettikaupasta. http://www.hauhau.com/netstore/product_ ... php?p=1326 (http://www.hauhau.com/netstore/product_details.php?p=1326)

Zooplussassa halvempi 16,95 http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/ait ... ura/210701 (http://www.zooplus.fi/shop/jyrsijat/aitaukset/kahdeksankulmaiset/trixie_natura/210701)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Deesa - 28.06.11 - klo:21:10
Käykö pihlaja pajusillan valmistukseen pajun sijasta? :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 03.07.11 - klo:10:51
Ajattelin nyt tulla foorumille kysymään, että saako savesta muovailla mitään virikkeitä hamsun terraanasumukseen? Tänään olen näillä näkymin menossa kaupunkiin, ja samalla ostaisin sitä savea.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nenannabanna - 03.07.11 - klo:11:14
Savestahan oliskin hauska tehdä jotain, mutta mäkään en tiedä voiko se olla haitallista hamstereille. Luulisi, että ainakaan kovaksi poltettuna siitä ei olisi haittaa.

Mä annoin Silppurille eilen mäkkärin happy meal -boksin suljettuna ja puruilla täytettynä, ja oli siellä pari pähkinääkin purujen seassa. Se oli hitti! Tosin siinä kesti vähän, ennen kuin Silppuri tajusi että sinne pääsee sisälle...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 03.07.11 - klo:18:10
Tänään en päässytkään hamsu - shoppailemaan kaupunkiin, kun oli niin kurja päivä. : ( Jos sitä huomenna sitten lähtisi hamsuille shoppaamaan tavaraa, ettei tämä reissu jää kokonaan unholaan.

Kiva nimi Silppurilla :> ^^
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Lillugga - 04.07.11 - klo:18:34
Mulla ois pari kysymystä:

1.Onko kiillon yleis-/puuliima hamsterille vaarallista?

2.Entä onko varrastikusta tehdyt portaat hamsterille vaaralliset?

                          -Kiitos jos joku jaksaa vastata-
                   
                                             :oops:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 05.07.11 - klo:11:04
En ole pahemmin perehtynyt noihin asioihin, koska en tee yleensäkkään paljoa mitään puusta, tai mistään sellaisesta materiaalista, johon tarvitaan liimaa. ^^

Kuitenkin, nyt kun olen menossa maalle pariksi päiväksi, ajattelin siellä askarrella hamsuille puusta kaikenlaista. :--) Ensin pitää löytää tarvikkeet, ja kysyä teiltä, että voiko naulata osia kiinni toisiinsa?  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Saana - 05.07.11 - klo:16:48
Lainaus käyttäjältä: "Deesa"Käykö pihlaja pajusillan valmistukseen pajun sijasta? :)
Käy.
Lainaus käyttäjältä: "Lillugga"Mulla ois pari kysymystä:

1.Onko kiillon yleis-/puuliima hamsterille vaarallista?

2.Entä onko varrastikusta tehdyt portaat hamsterille vaaralliset?
1. Näyttäis sillä jotain haittavaikutuksia olevan. http://www (http://www). kiilto.com/attachments/1/1/safety_notices/KIILTO%2066%20puuliima%20-%20yleisliima%20[FIN].PDF] (Maalaa linkki ja poista väli, että saat linkin toimimaan.)

Mutta toisaalta Erikeeperin tuotetiedoissa on vähän samansuuntaisia juttuja ja sitä käytetään paljon lasten kanssa. http://www.casco.fi/_upl/pdf/3306.pdf (http://www.casco.fi/_upl/pdf/3306.pdf)

Itse uskaltaisin käyttää ainakin Erikeepperiä. Ehkä joku viisaampi osaa sanoa enemmän liimojen haittavaikutuksista.

2. Puiset varrastikut ovat todennäköisesti käsittelemättömiä, koska niitä käytetään ihmisten elintarvikkeiden kanssa. Toisen pään terävä osa kannattaa kuitenkin hioa, leikata tms. tasaiseksi, ettei hamsteri satuta siihen itseään.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ellli - 05.07.11 - klo:17:50
ostin sellasen sinisen mökin pantselle kirpparilta ja Hilleville sellasen punasen. Söpöä :sydan
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 05.07.11 - klo:19:16
Tietääkö kukaan, mistä saa juoksulautasia, vai mitä ne onkaan? :--)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Minttu - 05.07.11 - klo:19:42
^joissain eläinkaupoissa on, sekä netistä www.zooplus.com (http://www.zooplus.com) on aika hyvä :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 05.07.11 - klo:20:37
http://www.zooplus.com/shop/rodents/cag ... ges/205136 (http://www.zooplus.com/shop/rodents/cages/hamster_mouse_cages/205136)
Tollasen löysin. Sopiiko hamsuillekkin, vai onko marsu kokoa? : :huh

Myöskin aika kivoja virikkeitä näytti zooplussassa olevan. :--)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 05.07.11 - klo:22:25
^Sopii syrkille, mutta vie aika paljon tilaa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 06.07.11 - klo:10:37
Niin, etsin roboille tuollasta, jos nettikaupasta satutte löytämään, niin laittakaa linkkiä. :3
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Henni - 06.07.11 - klo:10:57
^ http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/pr ... .php?c=219 (http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/product_catalog.php?c=219) Tuolla ainakin oli myös 16,5 cm halkaisijaltaan olevia.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 06.07.11 - klo:12:06
Ok. :) Omistaako kukaan tuollaista? Ootteko tyytyväisiä? :) Juoksupyörää en kehtaa hommata enää, varsinkaan kahdelle popolle. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nappula - 06.07.11 - klo:14:05
Eilen löysin järven rannasta sellaisen kivan muotoisen puunkappaleen, joka sopis tosi hyvin terraan kiipeilyä varten. Toin sen kotiin, pesin ja laitoin kuivumaan, mutta kun se oli siellä rantavedessä siis ihan veden alla kun otin sen, niin mietin että pystyykö sitä laittamaan hamsterille tai että kuivuuko se etes koskaan kunnolla ku se on siellä veessä ollu? Mitäs luulette
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ken_G - 06.07.11 - klo:14:09
Voipi olla ettei kuivu kunnolla, ja vedessä lionneena siinä voi olla ties mitä pöpöjä. Kannattaa ainakin kuivattaa tosi hyvin ja lisäksi kuumentaa vielä riittävä aika uunissa mahdollisten pöpöjen eliminoimiseksi.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nappula - 06.07.11 - klo:16:08
^Juu. Miten pitkän aikaa puu pitää uunissa kuumentaa, ja missä lämpötilassa?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 06.07.11 - klo:18:01
Itse olen lämmittänyt kepukkoja 200 asteessa, mutta vain 10 minuuttia. Ensin anna kuivua hyvin ja katso koko ajan uunin vieressä, ettei ole niin kuivaa kohtaa joka alkaisi palamaan. :--D Muut osaa varmaan antaa paremmin ohjeita, kuin minä. ;<
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Eve87 - 06.07.11 - klo:18:15
http://www.petplanet.co.uk/product_grou ... pg_id=1544 (http://www.petplanet.co.uk/product_group.asp?dept_id=446&pg_id=1544)

Kaikenkokoisia juoksulautasia small-medium-large. Eikä ole hinnallakaan pilattu  ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 06.07.11 - klo:19:03
Small vai medium popoille? :--)

+ Onko tuo nettikauppa kiinalainen? Jos kiinasta tilaa, voi tulla postikulut maksamaan aika paljon...
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Saana - 06.07.11 - klo:19:17
^Näyttäisi osoite olevan Skotlannissa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 06.07.11 - klo:19:26
Aijaa. No sitäpä ei enää tarvitse murehtia, koska päädyin jo tilaamaan Hennin antamasta linkistä: http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/pr ... php?p=2720 (http://www.unelmalemmikit.net/kauppa/product_details.php?p=2720)

Toivottavasti on turvallinen, eikä kaappaa tiliäni.  :roll:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Eve87 - 06.07.11 - klo:19:27
uk=United Kindom.

Tuolla on toimitus suomeen kyllä, ja kuulema tulee nopeesti kissanruuatkin tuolta. 20 puntaa näyttäisi olevan toimitus suomeen, hintaan nähden melkein isommista satseista kannattaa maksaakin tuo maksu, se parikymmentä puntaa on noin 22euroa.
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Saana - 06.07.11 - klo:19:28
^^Unelmalemmikit on oikein mukava ja asiallinen kauppa :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 06.07.11 - klo:19:35
Hyvä. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Lillugga - 08.07.11 - klo:21:57
Lainaus käyttäjältä: "Saana"
Lainaus käyttäjältä: "Deesa"Käykö pihlaja pajusillan valmistukseen pajun sijasta? :)
Käy.
Lainaus käyttäjältä: "Lillugga"Mulla ois pari kysymystä:

1.Onko kiillon yleis-/puuliima hamsterille vaarallista?

2.Entä onko varrastikusta tehdyt portaat hamsterille vaaralliset?
1. Näyttäis sillä jotain haittavaikutuksia olevan. http://www (http://www). kiilto.com/attachments/1/1/safety_notices/KIILTO%2066%20puuliima%20-%20yleisliima%20[FIN].PDF] (Maalaa linkki ja poista väli, että saat linkin toimimaan.)

Mutta toisaalta Erikeeperin tuotetiedoissa on vähän samansuuntaisia juttuja ja sitä käytetään paljon lasten kanssa. http://www.casco.fi/_upl/pdf/3306.pdf (http://www.casco.fi/_upl/pdf/3306.pdf)

Kiitti :)

Itse uskaltaisin käyttää ainakin Erikeepperiä. Ehkä joku viisaampi osaa sanoa enemmän liimojen haittavaikutuksista.

2. Puiset varrastikut ovat todennäköisesti käsittelemättömiä, koska niitä käytetään ihmisten elintarvikkeiden kanssa. Toisen pään terävä osa kannattaa kuitenkin hioa, leikata tms. tasaiseksi, ettei hamsteri satuta siihen itseään.
Kiitti :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nappula - 09.07.11 - klo:16:42
Minä olen liimaillut ihan kuumaliimalla kaiken mitä olen itse tehnyt, onkohan vaarallista?  :huh
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Katitar - 10.07.11 - klo:13:21
Lainaus käyttäjältä: "Sahapukki"Ok. :) Omistaako kukaan tuollaista? Ootteko tyytyväisiä? :) Juoksupyörää en kehtaa hommata enää, varsinkaan kahdelle popolle. :)

meiltä löytyy yhdeltä kämpsyltä tuollainen ja mä oon itte tykänny kauheesti. kyllä meillä ainakin sitä käytetään ja juokseminen sujuu ongelmitta.. pitäis kai roboillakin koittaa tota. kestääkö tommonen robomaratoonin (tai lähinnä sen vauhdin  :D ).
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.07.11 - klo:14:32
^Kyllä kestää
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Katitar - 10.07.11 - klo:14:46
jeps. vois muutenkin kuvitella et roboille ihan mahtijuttu kun ei oo ainakaan vaarana lentää siitä kovassakaan vauhdissa ympäri ja pyllähtää selälleen.. välillä kun semmostakin noilla näkee.  :S
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 10.07.11 - klo:16:05
Voiko sellanen olla mahollista että kun robot juoksee kovaa vauhtia tos juoksulautasella, niin että ne vaan sinkoutuis toiseen päähän häkkiä kun yht'äkkiä jarruttavat? ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 10.07.11 - klo:19:49
^Ei meillä ainakaan
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Markka - 10.07.11 - klo:20:20
Muokkasin kauan hamsukaapissa olleen sipsipurkin putkeksi :)
Noista mahtuu syrkkikin ;)
Hirveän monta sivua tässä ketjussa :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nappula - 10.07.11 - klo:23:00
^Niin on, kohta varmaan uus ketju ku alkaa olla se 100 sivua täynnä  :haha
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Eve87 - 11.07.11 - klo:05:35
Lainaus käyttäjältä: "Narsu"Voiko sellanen olla mahollista että kun robot juoksee kovaa vauhtia tos juoksulautasella, niin että ne vaan sinkoutuis toiseen päähän häkkiä kun yht'äkkiä jarruttavat? ;)

Robot mahtaa olla niin vikkeliä kintuistaan, etten usko että olisi tuollaista vaaraa, enemmän oon nähnyt videoita just silent spinneristä, kun siinä ei ole kitkaa lähes ollenkaan, että robot lentelee niistä ympäriinsä, netissä videoita siis  :D
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 12.07.11 - klo:17:10
Meille tulikin yllättävän pian tämä unelmalemmikeistä tilattu juoksulautanen. Jotenkin se 16cm ja vähän päälle näytti kauheen pieneltä. :-( Muilla oon nähny nuita isoja vain . . .

Ajattelin käyttää hyvin pestyjä, sekä kuivattuja maitopurkkeja tunneli käyttöön. Ei kai tuo pahvi vaarallista voi olla ynm. ?
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 14.07.11 - klo:22:05
^ Mun mielestä sitä ei saa antaa, kun ne maitopurkit on päällystetty jollain ja siitä voi sit tulla joku tukos :roll:
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Nappula - 14.07.11 - klo:22:50
^^Tuntuu että osa on sanonut ettei sen muovipäällysteen takia saisi antaa, mutta osa on sanonut ettei se voi olla vaarallista koska siihen säilötään jotain, jota ihmiset käyttävät ravinnokseen. Itse en kuitenkaan ehkä antaisi.



Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Eve87 - 15.07.11 - klo:06:47
Lainaus käyttäjältä: "Sahapukki"Meille tulikin yllättävän pian tämä unelmalemmikeistä tilattu juoksulautanen. Jotenkin se 16cm ja vähän päälle näytti kauheen pieneltä. :-( Muilla oon nähny nuita isoja vain . . .

Ajattelin käyttää hyvin pestyjä, sekä kuivattuja maitopurkkeja tunneli käyttöön. Ei kai tuo pahvi vaarallista voi olla ynm. ?

Jos tuo 16cm kokoinen on syrkille tulossa, niin se on kyllä ihan liian pieni käyttöön, kaverilla oli yhden illan ja huomasi ettei syrkki voi siinä juosta...

Mutta kannattaa lukea tämä: http://talvikot.blogspot.com/2011/03/ki ... lista.html (http://talvikot.blogspot.com/2011/03/kierratetty-kartonki-myrkyllista.html)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Anonymous - 15.07.11 - klo:09:20
Eli siis tuo 33cm juoksulautanen syrkeille..? ja 16cm esim. roboille?  :c8
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 15.07.11 - klo:20:01
Eve: Se on roboille, tuo 16cm. :>
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Jonsku - 20.07.11 - klo:19:52
Lainaus käyttäjältä: "Nappula"Tuntuu että osa on sanonut ettei sen muovipäällysteen takia saisi antaa, mutta osa on sanonut ettei se voi olla vaarallista koska siihen säilötään jotain, jota ihmiset käyttävät ravinnokseen. Itse en kuitenkaan ehkä antaisi.



  • osaan selittää
Mutta eihän me ihmiset niitä purkkeja syödä, eikö ;)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Ely - 20.07.11 - klo:22:46
Lainaus käyttäjältä: "Narsu"
Lainaus käyttäjältä: "Nappula"Tuntuu että osa on sanonut ettei sen muovipäällysteen takia saisi antaa, mutta osa on sanonut ettei se voi olla vaarallista koska siihen säilötään jotain, jota ihmiset käyttävät ravinnokseen. Itse en kuitenkaan ehkä antaisi.



  • osaan selittää
Mutta eihän me ihmiset niitä purkkeja syödä, eikö ;)
Se tuskin oli se pointti...
Asiaa muovista:
http://kemikaalicocktail.blogspot.com/2 ... steko.html (http://kemikaalicocktail.blogspot.com/2008/11/lasinen-tuttipullo-on-terveysteko.html)
http://kemikaalicocktail.blogspot.com/2 ... -this.html (http://kemikaalicocktail.blogspot.com/2009/02/kemikaaleja-muoveissa-read-this.html)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: naksuliini - 21.07.11 - klo:22:20
pahvilaatikkoaskartelua.  :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Sahapukki - 23.07.11 - klo:10:18
Mitä virikkeitä puuhalaatikkoon voisi laittaa? :S ^Aika hieno. :)
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Hilssstu - 23.07.11 - klo:13:22
Lainaus käyttäjältä: "Sahapukki"Mitä virikkeitä puuhalaatikkoon voisi laittaa? :S

Ite laitan:
Purua
Juoksupyörä
Paljon tunneleita (Esim wc-paperirullista)
Hieman jotain herkkuruokaa (Esim herkkutikku)
Kukkaruukku
keinulauta..

ja sit voi laittaa jotain mitä itellä on  :P
Otsikko: Re: Virikkeet
Kirjoitti: Eve87 - 23.07.11 - klo:13:53
Minä nakkaan aina juoksutusaitaukseen mitä nyt sattuu olemaan tarjolla. Olen kyllä pikkuhiljaa alkanut riipiä jotain ihan järkevääkin sinne  :D

Ajattelin tässä et jos kävis pajuja hakemassa ja halkoja, tekis pajusiltoja ja onttoja tunneleita.